Ostoprojektin koeaika

Tämä välilehti kertoo ihanista päivistä, jotka vietin Skinnyn kanssa jälleennäkemisen merkeissä ja ostoprojektin koeajalla Ruotsissa 16.5.- 24.5.2012

Viimeiseksi luultu tapaamiskerta



Tämä raveissa otettu kuva jäi viimeiseksi kuvaksi kullanmurusta aikoihin. Seuraavana päivänä tein vielä aamutallin ja pussasin, halasin ja kuiskasin sen korvaan: "minä en unohda sinua, etsin sinut vielä ja palaan luoksesi". Hyvästelin sen näin joka kerta, kuiskutellen kaikkea sen korvaan, sillä pelko siitä, että se myytäisi ennen kuin seuraavan kerran pääsisin tallille, oli jatkuvasti takaraivossa. Sitten  pelkoni toteutui ja tiemme erosivat. Itkin suunnattomasti ja ikävöin sitä. Kului 12 vuotta, jonka aikana olin jo ajatellut, ettemme ehkä koskaan tapaisikaan uudelleen.

Odotusta

Mielessä yhteiset vanhat ajat.. Pitkiä ihania harjaushetkiä rauhallisessa tallissa, taluttelua ja syöttelyä pihalla

Vuoden 2012 maaliskuussa sain yhteyden sen ylläpitäjään ja sovimme, että menen Ruotsiin katsomaan Skinnyä. Miten voisin määritellä sen odotuksen tunteen? Kun tiesin näkeväni Skinnyn jälleen - ikuisuuden jälkeen, yhden ELINIÄN jälkeen. Matkapäivä oli jo tiedossa, ja piti vain odottaa...


"Odottavan aika on pitkä."
"Saada harmaita hiuksia odotuksesta."
"Odottaa kuin lapsi joulua."
"Odottaa kuin kuuta nousevaa."
"Odottaa odottamasta päästyään."
"Odottaa.. ja odottaa.. ja odottaa."
"Odotus oli pitkä kuin nälkävuosi."



Jälleennäkeminen

Jälleennäkemisestä otettiin video ja tuolta videolta näppäsin seuraavan kuvasarjan.

Spesiaali hetki, ensi nuuhkaisu ja puhaltelua 12 vuoteen! Oletko se todella sinä? *Nuuhkuti nuuhkuti* kyllä tämä tuttu on, mutta MISTÄ?
"Hei kaveri, kehtaatkin tulla liian lähelle, meillä oli herkkä hetki!
Jos et usko niin opetan sua kattomasta minun ihmistä!"

*Hyökkäys*   MINUN ihminen! MINUN! Kehtaatkin olla siinä!


Menetkös pois siitä! Olen tosissani!


Noniin.. *kaverin komennus hoidettu* ja mihis me jäätiinkään?

Niin meillä oli rapsutus kesken, eikö?

*Rapsuti rapsuti*

*Pusi pusi* Oi sitä riemua ja onnea!

Siinä kun oli rapsuteltu ja nuuhkuteltu ja pieni itku tirautettu, sain viedä poitsun talliin. Kyllä oli epätodellinen olo! Harjasin siinä jälleen samaa hepsukkaa, oikeasti! Harjasin sitä pitkään ja hartaasti, taluttelin ja annoin syödä kevään uutta tuoretta ruohoa.

Ruoho oli niin hyvää että pää pysyi ylhäällä vain porkkanalla houkuttelemalla


Kavioiden putsaus


Seuraavaksi koitti ensimmäinen ratsastuksemme. Ei, emme laukanneet suoraan kultaiseen auringonlaskuun. Sen sijaan lyhyt ratsastus oli kokeilua ja varovaista tunnustelua. Skinnyn pieneen kokoon oli totutteleminen ja jalustimet olivat pari reikää liian lyhyet. Satulassa ei ollut tarpeeksi tilaa ja satula oli oudosti ns. alamäki asennossa. Tasapainoa oli todella hankala löytää, kentän hiekka oli syvä ja upottava, meno oli huojuvaa, en löytänyt edes kevennyksen rytmiä jättimäisessä ravissa. Hevoseltakin alkoi loppua into. Se antoi ymmärtää, ettei sen ollut todellakaan helppo ravata kanssani, se luimi ja pysähteli. Lopetin melko lyhyen kokeilun jälkeen, kun sain vielä itse pyytää käyntiin ja kehua. Huolenpoikanen lähti liikkeelle -ehkä olisin sille liian pitkä? Enkö osannut ratsastaa tarpeeksi hyvin? Mistä horjumiseni johtui?


Ensimmäinen ratsastuskerta


Toinen päivä yhdessä -jo parempi tasapaino

Koska päätös ostamisesta oli pakko tehdä mahdollisimman nopeasti, kokeilin ratsastusta uudelleen seuraavana päivänä. Edellisen päivän horjumisen johdosta poika ei halunnut tulla kanssani edes kentälle. Se teki täys stopin, ja peruutteli vaan kun pyysin eteenpäin. Tulin alas ja houkuttelin sen kentälle ruohotupsuilla, mutta sitten se teki aina stopin, kun tultiin sille sivulle, joka oli lähinnä tallia -se ei ollut tyytyväinen kanssani ja selkeästi halusi pois. Se varmaan ihmetteli, miksei sen ylläpitäjä ratsastanut sillä ja ihmetteli erilaista tapaani ratsastaa. Pyysin sitten vain ravaamaan pari kierrosta suuntaansa ja siirsin itse käyntiin ja "päästin" pojan pinteestä, etten olisi joutunut tappelemaan siitä, jatketaanko harjoituksia vai ei. Jo noiden pienenpienien ravipätkien perusteella sain kuitenkin lisää toivoa. Löysin kevennyksen rytmin ja olin jo tottuneempi myös hevosen kokoon.

Olin myös yllättynyt siitä, miten hyvin sen hoitaja/ylläpitäjä on sen kouluttanut ratsuksi -selästä se tuntui nimenomaan pieneltä hoikalta ratsulta, ei ravurilta. Kun oikeat nappulat löytyisivät, kaikki olisi hyvin. Skinnystä huomasi, että sen mielipiteitä on kuunneltu ja se on saanut ilmaista itseään. Minulle olikin tärkeää kuunnella, mitä se viesti minulle, eikä vääntää väkipakolla, kun ei sujunut. Hieman se oli hermostuneempi, kun olimme kahdestaan ratsailla, luottamus ei vielä kantanut riittävästi kenttätyöskentelyyn. Skinny myös tavallaan toimi peilinäni. Olin yksinäni tallilla ja hieman hermostunut. Ja mitä tasapainoon tulee, sain kohdata ehkä suurimman heikkouteni ratsastajana, eli melko huonon tasapainon. Ei ihme, että nämä asiat korostuivat hevosella, jota vain yksi ihminen on huolellisesti ratsastanut, tottakai se reagoi, kun tavalliseen tuli muutos.

Kolmas päivä - jekkuilua

Aloin keskittyä luottamuksen palauttamiseen ja uudelleen rakentamiseen. Ratsastus oli liian nopea muutos -kaikki yhdessä rytäkässä. Ensin hevonen vasta tapaa minut uudelleen sen jälkeen kun olin kadonnut sen elämästä sen ollessa vielä varsa, sitten sillä on ollut 7 eri omistajaa ja sitten pitäisi jo kulkea kanssani kentällä kuin ei mitään. Se oli yhteisestä menneisyydestämme huolimatta hämmentynyt muutoksesta, se oli viimeisen kolmen vuoden ajan turvautunut päivittäin tallilla käyvään tuttuun hoitajaansa ja luottanut siihen, että näin on myös jatkossa.

Sötpålle <3

Tuona päivänä ja luottamuksen rakentamis- asenteella meillä olikin kokonaisuudessaan hauskaa molemmilla. Laukattiin ja hypättiin esteitä ... tai, höm, heh, minä hyppäsin ja laukkasin ;). Eli laskin sen kentälle vapaaksi ja tein pikkuesteen yhdestä puomista ja juoksentelin edestakaisin. Skinny tuli perässä, ja juoksikin, ja välillä hyppäsi puomin yli. Välillä pyysin pieniä tehtäviä kuten peruutusta ja jalan nostoa ja annoin porkkanoita.

Ruohoa ja puomeja

Myöhemmin Skinny keksi itse, että nyt juostaan näkymättömässä liinassa ja sitten juoksutin sitä. Kauniisti siirtyi ravista käyntiin kun pyysin ja sain myös sen vaihtamaan suuntaa. Kaikenkaikkiaan tuli sellainen kokemus, että viihdyimme toistemme seurassa ja se vapaaehtoisesti seurasi minua myös kun raahasin puomia ja vähän tasoittelin hiekkaa -vaikken siis antanut kokoaikaa porkkanoita. Tuli semmoinen olo, että tämä ostotilanne pistää liikaa suorituspaineita, kaikki mitä tarvitaan on vähän aikaa.

Annoin sen syödä myöhemmin pihalla taas ihanaa tuoretta ruohoa. Ja käveltiin vähän tallin lähellä olevalla asuinalueella. Harjaushetki oli myös mukava ja kokeilin josko se pysyisi vapaana paikoillaan käytävällä -heh, ei pysynyt. Täytyy sanoa että meille koitui siitäkin hyvin hauskoja hetkiä, tällä hepsukalla on loistava huumorintaju (vai minulla?) :D. Se oli yhtä utelias kuin varsana ja nuuhkutteli paikkoja. Se muistutti kovin niitä aikoja, kun tutkittiin tallia sen ollessa varsa. Sitten sille iski vastustamaton halu käydä muiden hevosten karsinoissa. Se lähti kuin pikkulapsi kipittämään yhteen karsinaan jossa oli hieniä! Heh, ja minä perässä XD -jos se olisi ollut pikkulapsi se olisi kipittänyt hihittää kikertäen :D. Tämä tapahtui siis kaksi kertaa, sitten pistin sen kiinni. Venyteltiin ja tehtiin muita mukavia hoitotoimenpiteitä.

"Hmmm, mielenkiintoista, nuuh nuuh, mihinhän karsinaan sitä yrittäisi hilpasta..." (kuva suurenee klikkaamalla)

Neljäs päivä -maastolenkki ratsain ja ensimmäinen laukka

Ratsastin maastolenkin yhdessä ylläpitäjän ja toisen hevosen kanssa. Skinny oli iloinen ja reipas ja todella varmajalkainen, tiesi mihin jalkansa pisti, vaikka mentiin umpimetässä välillä ja se kiersi pusikon kautta lutakkoja tai hyppäsi niiden yli. Yhden mutapaikan yli se sitten hyppäsi isolla loikalla ja jatkoi iloisena kiitolaukalla. Annoin laukata positiivisesti yllättyneenä, sitten pysähdyttiin odottamaan toista ratsukkoa. Se oli ensimmäinen laukkamme <3. Ehkä se halusi vähän purkaa energiaa, kun kolme päivää oltiin vaan oltu aikalailla paikallaan. Se ei myöskään tuntunut enää pieneltä kun pääsi kunnolla ratsastamaan ja saamaan tuntumaa selästä käsin. Oikeastaan se tuntui ihan normikokoiselta hevoselta, lukuunottamatta sen kapeutta. Keventäminen oli paljon helpompaa pitävämmällä maastopohjalla.

Kalliolle, kukkulalle

Koko lenkin ajan Skinnyllä oli korvat tötteröllä eteenpäin ja näky muistutti täysin sitä kun olin sen kärryjen kyydissä sen ollessa 2 vuotias! Koko päivä oli vuorovaikutuksen puolesta tosi onnistunut. Tulin tosi iloiseksi. Skinnyn silmissä oli sellainen lempeämpi katse. Myös käytävällä irrallaan seisominen sujui! Alkoikohan löytyä se yhteinen aaltopituus. Tuntui siltä että jes, tämä on minun hevonen <3. Putsasin sen karsinan, kun olin jo antanut iltaheinät, ja se suhtautui hyvin luontevasti siihen.

Viides päivä -ihanaa tuoretta vihreää

Skinnyllä oli lepari, taluttelin sitä pitkään lähitienoolla. Tuore vihreä on ihanaa kun sitä ei ole saanut koko talvena. Jo tuoksukin oli niin hyvä, että makukin täytyy olla sata kertaa parempi kuin kuivaheinässä... Pesin vähän varusteita ja muuta pientä. 


Vihreää!! (pientä jyräystä havaittavissa? ;) )


Kuudes päivä -kesän ensimmäinen päivä

Aamulla vein hirnakan ulos ja tultiin myöhemmin takaisin. Oli tarkoitus ratsastaa, mutta Skinnyllä olikin oikea etuvuohinen hieman lämmin ja turvonnut. Käytiin ratsastuksen sijaan lähimetikössä taluttamassa sitä ylläpitäjän kanssa. Se oli mukavaa, meillä oli ihan vaan riimu ja Skinny tuli tosi luontevasti ja mentiin taas myös ryteikössä kun se ei halunnut kastella jalkojaan metsätien mutakohdassa. 

Me ollaan pusikossa :D

Kylmetin jalan ja harjasin, ja annoin Skinnyn maistaa hieman maissia -se piti niistä ihan hurjana! Se ilahtui maisseista niin, että nuoli jokaisen lattialle pudonneen maissin. Skinny näytti vähän siltä että olisi mielellään ollut kanssani pitempään, jäljellä oli intoa touhuta, eikä olisi vielä halunnut tarhaan. Ehkä tuollaiseen olotilaan on myös hyvä lopettaa.

Nam, maissia! Kuva suurenee klikkaamalla


Oli kesän ensimmäinen päivä. Pääskyset olivat saapuneet ja oli ensimmäistä kertaa oikeasti lämmin, joten kävelin illalla takaisin tallille. Skinny oli tosi suloinen ja hellyyttävä. Päästin sen kentälle piehtaroimaan ja sitten mentiin taas riimussa syömään vihreää ruohoa, sitä se rakastaa enemmän kuin mitään muuta (hyvä että malttoi edes piehtaroida kentällä). Tuli ekaa kertaa myös ojien yli luottavaisena, kun syöttelin sitä alueella, jossa on pikkutien piennar täynnä hyvää ruohoa ja sen ja pellontapaisen erottaa oja. Se vaan kysyi minulta onko ok hypätä ja hyppäsi. Oltiin varmaan noin tunti syömässä vihreää. Sitten Skinnykin oli saanut syödä sen verran, että sain nenän helposti nousemaan maasta.

Lähdettiin tietä pitkin tallille, mutta Skinny ehdottikin ilokseni, että käveltäisiin pieni lenkki. Siis syömisen sijaan ihan oikeaa kävelyä <3. Tuon koin jotenkin tosi herttaisena, se ei ollut sellainen dominoiva "nyt mennäänkin muuten tänne!" vaan enemmän "mitä jos käytäisiinkin myös vähän kävelemässä, olisiko se okei?" <3 Käveltiin sitten asuinalueen ympäri reipasta käyntiä vieretysten, voi herranen aika miten suloinen se oli. Nyt se oli rento ja luottavainen.

Minusta tuntui, että tämä luottamus lähti palautumaan niin hyvin, että saatoin olla rauhassa. Tuntuu myös, että Skinny osaa arvostaa sitä, että hoidan sitä. Ja se näytti nyt siltä, että se oli mielellään kanssani. En tarkoittanut enää sille vain jotain vaatimusta tai tylsää velvollisuutta kentällä -vaan sielläkin voitiin käydä vaan yksinkertaisesti piehtaroimassa, eikä se vastustellut sinne menoa.

Jalka oli jo niin lähellä normaalia että eroa vasempaan tuskin huomasi, letkutin kylmällä vedellä toiseen otteeseen ennen lähtöäni.

Seitsemäs päivä -taluttelua


Tänään oli vähän nestettä oikeassa takasessa. Sulivat kuitenkin kun pääsi tarhasta liikkeelle, kylmetin myös jalkoja. Oikea etunen oli jo kuiva ja normaali. Taluttelin 2,5 tuntia, sai poika vähän tottua tuoreeseen ennen laitumelle pääsyä :). Jossain vaiheessa kun ehdotin kävelylenkkiä asuinalueen ympäri, ja Skinny lähti mielellään ja sitten vielä Skinny ehdotti samaa ennen talliin menoa. Luulen, että tuo asuinalue on meille nyt semmoinen "turvavyöhyke" eli siellä on olo turvallinen ja voi kävellä huoleti, vaikka siellä oli myös mm. ruohonleikkuri. Ja ojien yli mentiin kuin ei mitään :). Pesin harjan ja hännän. Harjaparka on kalju toiselta puolen, peruja siltä ajalta ilmeisesti kun oli hoitamattomana ja hangannut koko harjan pois.

kalju harjassa

Kahdeksas päivä -pitkä maastokävely

Oikein mukava päivä tallilla... mutta molemmat takaset olivat kintereistä vuohisiin aika turvonneet, oikea himpun verran enemmän kuin vasen. Kylmetin ensin vähän aikaa ja sitten talutelin tallin lähistöllä taas ja annoin syödä ruohoa. Harjasin sen samalla ulkona ja testasin myös ilman satulaa selkäännousua, siitä ei tullut mitään -täytyy opetella oikea tekniikka- joten käytin jakkaraa ja istuksin jonkinaikaa selässä kun Skinnykkä söi. Tuli taas semmoinen sentimentaalinen olo kun muistin miten olen siinä samassa selässä istunut pollen ollessa 2 vuotias. Teki miltei mieli lähteä maastoon pelkällä riimulla..

Tässä selässä ilman satulaa viimeksi 12 vuotta sitten -muistoja palaa mieleen

Käytiin kuitenkin ihan taluttaen 2 tunnin maastokävelyllä metsätietä pitkin. Se oli mukavaa, sielu lepäsi <3 . Skinny oli luottavainen, iloinen ja reipas <3. Välillä syötiin ja sitten taas käveltiin. Skinny suorastaan ahmi tuoretta keväistä ruohoa.





Välillä käytiin tutkimassa ryteikköä. Mentiin sama reitti kuin viimeksi ratsailta ilman sitä umpimetsä -maastoa. Siinä oli mukavasti sopivaa mäkeä, joten tuli molemmille liikettä, ja minulle ainakin tuli hirveä jano. Hypittiin taas mutalikkojen ylitse ja isoimman jälkeen Skinny kysyi taas josko oisi saanut jatkaa vähän vauhdikkaammin, mutta enhän minä ehtinyt jalkaisin siihen vauhtiin. Kun käännyttiin kotiapäin piti vähän keskustella, kumpi menee ensin ja piti pyytää hitaampaa käyntiä, mutta neuvottelut menivät hyvin ja jossain välissä hepsukka huomasi, että sehän voi syödä myös paluumatkalla.

Lenkin jälkeen kylmetin takasia n. 30min ja ne suli kylmällä vedellä. Pestiin ylläpitäjän kanssa koko hevonen herkkäihoisen hevosen erikoisshampoolla, kyllä tuli kaunis ja puhdas hevonen talven jäljiltä. Hännästä ja harjastakin tuli ihanan selvät ja tuuheat.

Skinny sai uudet popot jalkaan eli kengittäjä kävi. Ennen kengitystä Skinny sai pienen orihepulin karsinassa uusien purujen seassa (hyöri ja pyöri ja hyppi). Se näytti siltä että sillä oli aika paljon energiaa, tai jännitti kengittäjän tuloa. Kengityksen jälkeen kävinkin taluttamassa asuinalueen ympäri ja se pyysi kuin pyysikin saada ravata, joten sitten me juostiin, ja täytyy myöntää että hevonen olisi kyllä pistellyt minua lujempaa. Vaikutti tyytyväiseltä kun juostiin rinnatusten (ja juoksi myös puhtaasti). Illaksi pistin vielä pihalle, ja se tuli ihan oma-aloitteisesti tarhassa luokseni kun jäin sinne sitä katsomaan, ei vain hävinnyt omiin oloihinsa, vaan oli seurallinen.

Olin jälleenrakastunut. Oli saatu taas kiinni semmoisista omista jutuista ja kontaktista.

Kokeilujakson viimeinen päivä -maastolenkki yksin ja ratsain

Ratsastus kentällä ennen maastoon menoa

Harjasin kära lilla hästin pihalla auringossa. Jaloissa oli turvotusta, mutta koska menohaluja oli, niin päätettiin kuitenkin että ratsastus on ok ja katsotaan miten se reagoi kevyeeseen liikutukseen. Kokeilin ihan vähän kentällä -ja oli ihan eri meininki kuin aiemmin :D. Kevyt ravi meni paljon paremmin, ei se tuntunut enää ylitsepääsemättömän hankalalta. Löysin kevennyksen tahdin ja istuin muutamia askeleita harjoitusravia. Sain myös jo vähän tuntumaa siihen, että tuollaisella pohjalla se tosiaan tarvitsee tukea ratsastajalta. Tarvitsen itse myös itselleni sopivamman satulan. Kun olin kokeillut kentällä, jatkoin yksin maastoon.

Ensimmäinen maastolenkkimme ilman seuraa meni niin hyvin kuin toivoa voi. Välillä Skinny ehdotti että oltaisi käännytty takaisin mutta rohkaisin jatkamaan ja sitten jatkettiin. Otettiin rauhallista ravia hyvissä kohdissa, enimmäkseen käveltiin. Odotin sen "mutahaudan" jälkeen vähän samanlaista laukkapätkää, kuin viimeksi, mutta se näyttikin minulle miten päästellään oikeaoppista kilpajuoksija-ravia. Tiputin ns. "ratsutahtiin" ja kiitin.  Kerran tultiin kylätielle jolla meni autoja, ja se säikähti vaivihkaa liikkeelle lähtevää postiautoa. Lähinnä reaktio oli nopea käännös katsomaan, mikä se oikein oli. Muihin autoihin ei reagoinut mitenkään, meni korvat tötteröllä eteenpäin.

Takaisin päin täytyi vähän ptruuailla kun oli niin ripeästi menossa kotia. Olin oikein tyytyväinen. Kylmäsin jalkoja ja ne oli jo liikunnasta sulaneet hyvin... Annoin Skinnyn syödä vähän tuoretta ja pötköttelin itse auringon otossa maassa. Tallissa tein venytyksiä ja vähän "temppuilua" eli kumarrusta ja etujalkojen nostoa käskystä. Kun laitoin Skinnyn heinien kanssa tarhaan, lähdin yrttienkeruumatkalle. Kaadoin yhden vähän isomman koivun sille tarhaan kaluttavaksi ja yöksi Skinny sai back on track -kääreet jalkoihin.

Palkaksi porkkanapala


Astuminen kavioliittoon
Kirjoitus matkastamme Suomeen
Vuosi sitten tapasimme jälleen

10 kommenttia:

  1. Teidän tarina on aivan liian ihana <3 ei näin hyvin voi käydä että 12 vuoden jälkeen löysitte toisenne taas! Kyllähän minulta itku tirahti kun tätä luin :')

    VastaaPoista
  2. Koskettava tarina. Alan seuraamaan teidän tarinaa!

    VastaaPoista
  3. Sä kirjoitat niin ihanan ihmis-läheisesti, näitä on tosi ihana lukea. Ja tosi koskettava tuo teidän kohtaaminen niin pitkän ajan jälkeen. Ajatella, miten hyvä muisti on hevosella! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, lämmittää sydäntä tosi paljon jos joku pitää kirjoituksistani:). Ja tosi kiva kun kommentoit tänne <3

      Se oli toki minun tulkinta siitä tilanteesta, ei se ihan semmonen ollut kuin että ei mitään taukoa olis ollutkaan, mutta selvästi tilanne ei ollut sama kuin ennen näkemättömän ihmisen kohtaaminen. Parhaiten kuvaisin sitä semmoiseksi just kuten tuolla kirjoitinkin, että jostain tää on tuttu mutta ei ihan ole varma että missä on nähty ja milloin.

      Ai noita aikoja, siitä rupeaa olemaan kohta vuosi! Voi miten tärkeää aikaa onkaan ollut ja miten ihanaa matkaa saa yhdessä kulkea. Minä jäin ihan itsekin lukemaan ja fiilistelemään. On se vaan hyvä että on tullut kirjoitettua, ei tuota kaikkea muuten muistaisi!

      Poista
  4. Emmää kestä! Niin koskettava tarina ja ainutlaatuinen et tää pitäs saada lehteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista :). Nyt kun heppa on ollut mulla yli vuoden niin ei sitä enää ees muista muistaa noita vanhoja aikoja ja taustatarinaa, välillä täytyy ihan muistella :D

      Poista
  5. Oi, ihana tarina, blogiasi on ihana lukea! Lähetin sinulle sähköpostia,näin sen jossain täällä <3 en ollut uskoa silmiäni, kun luin että kohtasitte uudestaan 12 pitkän vuoden jälkeen! Liikutuin ja mykistyin täysin. Käyn tästä eteenpäin aina välillä katsomassa täällä, että oletko kertonut sinun ja hevosesi elämästä lisää, niitä on todella kiva lukea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista kommentista! On miulle iso ilo, jos pidät blogini lukemisesta. Postauksia tulee harvoin, mutta tulee kuitenkin joskus. :)

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.