keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Uusi hevosenomistaja


Tuore pari

Tänään 25.7.2012 astuimme kavioliittoon. Kaikki on kuten ennenkin, mutta tuon alle minuutin kestäneen allekirjoituksen jälkeen minulla on oma hevonen. Kummallinen tunne. Iloa ja pöllämystyneisyyttä. Kaiken sen vaivan, tuskan (viitaten lähinnä kohtuuttoman pitkään ja epämukavaan matkaani tänne Ruotsiin) ja odotuksen jälkeen asia on vihdoin selvä. Tätä halusin jo 12 vuotta sitten. Unelmani on toteutunut.


Kauppakirja ja passi


Erityisen ilahduttavaa oli, että eläinlääkärin ostotarkastuksessa taivutuskokeessa ei tullut käytännössä minkäänlaisia reaktioita, 2 niveltä sai puolen prosentin ja prosentin reaktioarvosanat, joka on siis juuri ja juuri havaittu jäykkyys. Nyt minulla myös lukee kirjallisena, että Skinny on kiltti ja mukava. Eläinlääkäri oli nimittäin kirjoittanut lausuntoon "trevlig häst" ;).

Huomenna pakkaamme kaikki tavarat valmiiksi, kengittäjä tulee hoitamaan 9viikkoa vanhassa kengässä olevat kaviot. Ja perjantaina 27.7. aloitamme aamupäivällä pitkän matkan eläinlääkärin maastavientitarkastuksen kautta Uumaja-Vaasa lautalle ja sitten halki koko suomen. Arvioitu saapumisaika on varhain lauantai-aamuna 28.7.2012

Pieni video viimeisestä kopsuttelusta rautakenkien kanssa.

1 kommentti:

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.