torstai 16. tammikuuta 2014

Ratsastusta ilman ohjaa ja vähän cordeolla

14.1.2014

Kerroinkin jo eräässä postauksessa, että saimme joululahjaksi ihanan cordeon. Ja kun kerran omistamme noin upean cordeon, täytyy sitä ehdottomasti käyttää! Olen käyttänyt sitä ihan kaulanaruna omana tukenani ratsastaessani ilman satulaa. Maastossahan pitää jokatapauksessa olla heijastava kaulanaru siihen tarkoitukseen. 

Ihana K:lta joululahjaksi saatu unelmacordeo!
Cordeo on antanut lisää intoa harjoitella ilman ohjia. Harjoittelemme perusjuttuja kuten kääntymistä käynnissä; voltteja, ympyröitä, täyskaartoja, kiemurauria, sekä pysähdyksiä ja ravipätkiä. Tämä on ollut hyödyllistä sillä, kuten olen kertonut, hallitsen hevosta enimmäkseen ohjalla ja olisi hyvä saada istunnan merkitystä suuremmaksi. Olen myös tämän koko yli vuoden yhteistaipaleemme yrittänyt kertoa Skinille, että on ihan ookoo mennä välillä hiljempaa ja että jokainen pohjeapu ei tarkoita vauhdin lisäämistä. Se reagoi ihan kaikkeen yleensä lisäämällä vauhtia. "Ai pohkeenväistöä käynnissä? ->Eteenpäin ravissa!" "Ai voltti? -KAASUA!" "Käynnistä raviin? -KAASUA!"

Jassoo, mitähän blogger teki tälle kuvalle... Siellä menee kuitenkin hra jäbä lämminverinen ja neiti michelinmies kera powerbootsien ja toppahousujen..
Lainaus 29.12.2013 tekstistä: "Olen viimeisen puolen vuoden aikana ratsastanut kaksi kertaa kokonaan ilman varusteita. Keväällä 2013 huomatakseni, ettei siitä tule mitään (olimme kentän ja tarhojen välissä ennenkuin huomasinkaan) ja joulukuussa uudelleen, huomatakseni, että käynnissä siitä tulee yllättävän hyvin jotain niin kauan kun hevonen on motivoitunut tekemään yhdessä. Kun heppa päätti että työt on tehty, niin se meni maneesin ovelle eikä mulla ollut siihen mitään sanomista."


Videota (alempana) kuvattaessa olimme ratsastaneet ohjatta noin 5 kertaa. Suitset ja ohjat olivat paikallaan siitä syystä, että maneesissa oli muitakin ja ohjaus todellakin välillä häviää ja muiden hevosten takia en voi vain olla kuljetettavana minne tahansa. Tarpeen tullen saatoin napata ohjat käteen. Satulaa meillä ei ole sen takia, että yrittämäni istuntamerkit välittyvät paremmin ilman satulaa tässä vaiheessa.

Tässä pidän kiinni cordeosta :D
Skini on ollut hämillään yrittäessäni ohjata sitä ilman ohjaa, sillä ohjat antavat sille niin paljon selkeämmät merkit siitä mitä pitää tehdä, eikä se ole tottunut kuuntelemaan pelkkää istuntaa. Tavallisesti se kuuntelee istuntaa kenties ohjien välittämien viestien tehostajana. Siksi olemme pitäneet cordeokokeilut lyhyinä. Huomaan, että istunnan kuunteleminen vaatii hevoselta jatkuvaa ratsastajaan keskittymistä. Jos se ei keskity, vaan kävelee vaan tavallista power- käyntiään ja jos annan siinä istunnalla pysähtymismerkin, niin mitään ei tapahdu. Jos minulla ei ole ohjia, niin ainot tapa huomauttaa asiasta on ääni "halojatahalloo, kröhöm, matkustajalla ois asiaa" (eli suomeksi sanon prrr tai seeeeis). Jos se taas pysähtyy pelkällä istunnalla (ilman äänimerkkiä) olen toisinaan palkinnut sitä porkkanalla. 

Pysähdys ja palkka
Luimimista esiintyy välillä ja naama on tosi hapan. Olen tulkinnut tämän niin, että se on hämillään, eikä oikein tiedä mitä pyydän siltä, saa ristiriitaisia apuja. Tilanteissa joissa se ei tiedä, mitä pyydän siltä, on nähtävästi parempi, että otan ohjat avuksi. Heti apujen selkiytyessä naama palaa peruslukemille.


Huomasin videota katsoessani että keskittyessäni omaan istuntaani olin suurimmaksi osaksi pitämättä kiinni cordeosta. No, käyhän se niinkin. En ole siis vielä opettanut mitään merkkejä cordeolla, mutta olen pohjustanut asiaa ratsastamalla ohjilla niin, että kääntyminen oikealle käy esim. niin että vien omat kädet oikealle (paino siirtyy oikealle ja vasen ohja painuu kaulan vasenta puolta vasten). Välillä liioittelen ylävartalon kiertämistä haluamani käännöksen suuntaan, esim hakiessani vähän jyrkempää käännöstä tai halutessani herättää hevosta. Jalat ovat myös menossa mukana ja pyrin sulkemaan käännöksen ulkokaarteen jalan ja rentouttamaan sisäjalan. Pysähdyksessä jännitän keskivartalon ja käännän lantiota eteen.


Videot

Tässäpä se siis on, meidän varusteettoman ratsastuksen alun video! Tästä on hyvä lähteä :).

Pitempi (4min10sek)


Lyhyempi versio (1min20sek):



Voi pienen ponin kuuraturpaa <3

Kiitos maneesissa otetuista kuvista ja videoista Tarulle :). Edit: Tarhakuvien kanssa kävi pieni kämmi, kamera oli S-asetuksella tavallisen automaatti-asennon sijasta ja jälki on sen mukaista.

26 kommenttia:

  1. kiva postaus :)! kuvia voisit tosiaan muokata enemmän, tarhakuvat oli vähän ylivalottuneita :D
    http://noitatapla.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Mulla oli melkeen kuukausi ettei ollu minkäänlaisia kuvia niin sitten olin niin onnellinen kun sain edes jotain ;). Tarhakuvissa kävi niin että kamera oli S-asetuksilla (mikä sitten lieneekään, jokin säädettävä valotus tms) ja kauhistuneena kattelin noita sitten koneelta et mitä on oikein tapahtunut. Normaalistihan kuvaan ihan automaattiasennolla :D. Maneesissa puolestaan on mahdotonta saada hyviä kuvia ja blogger pilasi nekin vähät ;). Välillä kuvat on huonompia, välillä parempia. Yleensä muokkaan kuvia aina jonkinverran, säädän niitä suoraan ja muuta pientä, se vaan vie tuhotomasti aikaa. Saavutus tuntuu ylipäätään olevan, että saa kuvia ;).

      Poista
  2. Cordeo on hieno! Minä en ole edes viitsinyt yrittää ratsastaa vastaavilla virityksillä, sillä veikkaisin meidän olevan hyvinkin eri mieltä suunnista. Tosin harjoittelemallahan sitä edistymistä tapahtuisi. Toistaiseksi katselen ja ihailen kuitenkin paljon mieluummin muiden treenejä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkös sä käyny kerran selässä ihan ilman mitään vai muistanko väärin? Mulle jäi semmonen mielikuva että se meni hienosti :D
      Ja kiitos, tuo on todellinen kaunistus. Kuin hevosen kaulakoru :D.

      Poista
    2. Kävin, ja lopulta olimme aivan eri mieltä siitä, että minne olemme menossa. :D Siinä suhteessa meni toki ok, että hevosen saa aina seis ja se muutenkin edes paikoitellen kuuntelee mitä kuskilla on asiaa. Mutta muistikuvasi on kyllä väärä. ;)

      - Ärrä

      Poista
    3. Okei :D Mulla on ehkä semmonen käsitys että "kaikki muut" kyllä vois nousta hevosensa selkään ilman ohjia ja saada sen tekemään mitä haluavat ;)

      Poista
  3. Kivalta näyttää! Mun on monet kerrat pitänyt kokeilla samaa, mutta jotenkin se vaan aina jää. Mutta ehkäpä ens viikolla, kun olisi aikaakin. Uskon, että Nopsu toimii aika helposti ilman varusteita kun ratsastan sitä muutenkin niin paljon pelkällä istunnalla. Mutta on se niin makeen näköistä, että pakkohan se on testata itsekin kykeneekö samaan! Ja toisaalta se olisi tosi hauska uusi tapa puuhailla vanhan hepan kanssa, kun noita juttuja voi niin hyvin harjoitella pelkästään käynnissä ja siirtymisillä.

    Tsemppiä treeneihin! :-) Tuo varmasti tukee tosi hyvin ihan varusteellistakin ratsastusta kun sekä kuski että heppä herkistyy paremmin istunnalle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla että tuo voi olla makeen näköstä :D. Piti lukea moneen kertaan että tarkoititko tosiaan meitä ja tuota pimeetä videota vai viittasitko varusteettomaan ratsastukseen yleensä jota näkee youtubessa ;).

      Toi on tosi kivaa vaihtelua, kokeilemaan vaan.
      Ja aivan niin, koen tuon olleen tosi hyvää harjoitusta itselle. Oikeen hiljennyn ja keskityn tuntemuksiin, välillä kokeilen miten hevonen reagoi jos minä suljen silmät. Parasta ois jos oppis menemään satulan kera ilman ohjia, mut tällä hetkellä tuntuu että satula vaan häiritsee siinä välissä. Ja toisaalta jos oppis menemään "ohjien kanssa" mutta löysemmällä ja kevyemmällä tuntumalla...tavoitteita voi tällä harjoittelulla olla monia :)

      Poista
  4. Hieno cordeo! Tuli hinku kokeilla taas pitkästä aikaa Taavillakin kaulanarun kanssa ratsastusta. Ongelmana siinä on se, että mulla on aina niin ruusuiset kuvitelmat siitä, että ne kaikki kariutuvat ja petyn, kun Taavi ei toimikaan niin kevyesti. Ja kun loppuu kiinnostus, se suuntaa myös portille ja homma päättyy siihen... :D Nämä ruusuiset kuvitelmat ovat jäämistöä Elmon ajoilta, voi että minä kaipaan sitä välillä. Se oli niin herkkä ja toimiva kaulanarun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Elmoa, teidän yhteiselo on kyllä ollut taikaa monelta osin eikä sitä kaipuuta vie mikään pois.

      Tämä ei -niin- ruusuisa on tätä tavallisen talliaisen hommaa.. ;) Pienistäkin onnistumisista saa kyllä niin ruusuisat kuvitelmat, että vau nyt tää toimii ja sitte voi huomata seuraavassa hetkessä palaavansa maanpinnalle kun huomaa että hepo karkaa ohjauksesta.

      Poista
  5. Näyttää todella hienolta ja mukavalta! :)
    Itse olen yrittänyt maastossa opetella Brandyn kanssa kaulanarulla ratsastusta ja ihan hyvin meneekin niin kauan kuin mennään kotoa pois päin. Kotiin päin mentäessä kun ei jaksaisi millään keskittyä.
    Kentällä en ole viitsinyt kokeilla, siellä se varmaan parkkeeraisi portille eikä mulla olisi mitään sananvaltaa asiaan :/

    Mutta tämä postaus kyllä antoi itsellekin uutta intoa harjoitteluun, kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos, kiva kuulla jos näytti :D

      Teilläpä sujuu hienosti jos maastoon uskallatte! Luulisi että jos homma sujuu maastossa, sujuisi se kentälläkin. Mä tiedän toistaiseksi (blogimaailmasta) vain 3 hevosta ojiden kanssa käydään maastossa ilman ohjia; Armi, Koo ja Viola.

      Poista
    2. Meillä on kentällä muutenkin ongelmia, josta johtuu ettei siellä viihdytä. Poni sulkeutuu kuoreensa ihan totaalisesti, joten yritetään nyt ensin opetella että kentällä pidetään hauskaa :)

      Ja onhan meillä tietenkin ohjatkin mukana, kokonaan ilman ei uskalleta vielä liikkua :)

      Poista
    3. Täytyykin olla kyllä todella turvallinen ympäristö + varmuutta menossa jotta voi mennä niin ettei ole ohjia edes mukana. :D

      Tsemppiä kenttä-mukavaksi-projektiin :)

      Poista
  6. Haha , kirjoitit hauskasti tuon , miten Skinny teki kun pyysit sitä tekemään esim.voltin!-KAASUA :D.Minä olen nykyisin mennyt Cupidolla ilman satulaa , kun ei vielä ole mahdollista ostaa uutta...Olen kuullut siitä paljon juttua , että selkä voi kipeytyä yms...Uskotko , että ilman satulaa meneminen voi aiheuttaa isompiakin ongelmia?Minun mielestäni Cupido menee paaaljon paremin ilman satulaa :).Et ole ainut , blogger pilaa myös minun kuviani :/...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos sanoistasi :D.

      En usko tuohon että teille tulisi suuria ongelmia satulatta ratsastuksesta. Kyllä sekin on mahdollista, jos vaikka jatkuvasti istuinluut tökkää hevosen selkään pahasti tai ratsastaja on painava ja hakkaa selkää vasten ja satulatta ratsastetaan hevosen elinajasta merkittävä määrä. Mut niin monella asialla on merkitystä kuten sillä kuinka painava ratsastaja, millainen selkä hevosella on, kuinka paljon hevosta ratsastetaan ja miten se liikkuu...

      Aina parempi ilman satulaa kuin sen puristavan huonon satulan kanssa, kyllä ne satulat enempi kipeyttää. Mutta se on tietysti totta, että satula jakaa painon laajemmalle.

      Jos hevosta seurataan kokonaisuutena ja mahdolliset jumit huomataan ajoissa (niin satulatta kuin satulalla ratsastuksen yhteydessä) niin tuskin sille on haittaa satulatta menosta :).

      Poista
    2. Pitää lisätä että jos Cupido vieläpä liikkuu hyvin ja mielellään niin se kertoo jo aika paljon :D. Yleensä kun puhutaan satulalla/satulatta ratsastamisesta niin niissä keskusteluissa sivutaan sitä, pitäisikö satulaa käyttää ollenkaan vai olisiko parempi ratsastaa kokonaan ilman... Ne keskustelut ei kovin hyvin vastaa tämmöistä tilannetta jossa hevosta/ponia liikutellaan jonkin aikaa ilman satulaa ja kuitenkin koko ratsun ura liikutetaan muuten pääosin satulan kanssa.
      Tasapaino kaikessa :)

      Poista
    3. Kiitos kun vastasit! :) Cupidon entinen omistaja sanoi painorajan , mikä oli hänen mielestään sopiva Cupidolla (70 kg) niin minä painan vähän yli puolet siitä rajasta , eli en voi ainakaan tämän rajan mukaan olla läheskään liian painava , kun aikusetkin sillä entisessä kodissa ratsasti :D.Ja tämän pitäisi olla vain väliaikaista.Cupidolla ratsastan aina n.3-4 kertaa vikkossa(+jotain muutakin liikuntaa) niin olen itsekin sillä kannalla , ettei tämä väliaikainen satulatta ratsastelu vahigoita Cupidoa :).

      Poista
    4. Olet ihanteellisen kevyt Cupidolle ja se varmasti kantaa sinut loistavasti ilman satulaa :).

      Poista
  7. Itsellä on sellainen haave, että joku päivä Ukon kanssa voisi siirtyä varusteettomaan ratsastukseen. Sopivien varusteiden löytäminen on niin työlästä ja tähän asti esim. satuloista on ollut enemmän harmia kuin hyötyä. Tosin olen saanut sellaisen käsityksen, että satulatta ratsastaminen kuormittaisi hevosen selkää, mutta sitten olen kuullut myös ihan toista juttua. Ehkä Ukko pitäisi ensin opettaa kulkemaan oikein ja saada sille vähän selkälihaksia ennen kuin satulatta ratsastaminen olisi mieluisaa sekä hevoselle että meille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja haaveita siis ;).

      Tuota satulalla vs satulatta- aihetta sivusimmekin erään toisen ihmisen kanssa hetki sitten. Kyllä mun näkemys on se ettei se satulatta meno ole niin paha juttu. Etenkin hyvän satulan puutteessa. Vähempi se kuormittaa selkää kuin epäsopiva satula. Tietysti jos on kyse koko hevosen elinkaaresta niin suotavaa varmaan olisi että paino jakautuisi välillä useammallekin selkänikamalle kuin satulatta ratsastaessa. Sopivalla satulalla voidaan varmaan välttää selän kulumista, mutta en minä näistä paljon tiedä.

      Teille ois varmaan tosi hyvä ostos tuo Christin lammaskarvasatula. Se tekee satulatta ratsastuksesta 100% mukavampaa sekä hepan rangalle että ratsastajan pepulle jos hepalla on yhtään selkäranka koholla. Ilman jalustimia siinä ei tule kummempia pistekuormituksia, vaan tarjoaa vaan erittäin miellyttävän pehmusteen.

      Satulatta ratsastusta toki helpottaa jos pystyy istumaan siististi ja tasapainoisesti niin ettei paukuta hevosen selkään ja sitä varmaan hepan oikea liikkuminen auttaa :). Selkälihaksiakin on vaikea kehittää jos niitä painaa kokoajan huono satula.

      Te olette Sadun kanssa Ukon kokoon verraten varsin kevyitä ja ilman satulaa taakka on Ukon vielä helpompi kantaa. Jos molemmista tuntuu ilman satulaa meno hyvältä niin en olisi huolissani ilman satulaa ratsastuksesta :). Hevosen käytöstäkin varmaan riippuu että voiko sillä ratsastaa kokonaan ilman satulaa, mitä kevyempi käyttö ja ratsastajan puolelta miä sulavampaa ja pomppimatonta menoa, sen todennäköisemmin haitannee :).

      Poista
    2. oho, siis sen EPÄtodennäköisemmin haitannee ;).

      Poista
  8. haluaisin tehdä itse tuollaisen cordeon, mutta en ole nähnyt niitä "luonnossa", eli minkä pituinen se on? Sinun omassasi ei vissiin ole mitään solkea tms. se vain pujotetaan pään yli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä vakoilin pituuden kun se ei mulla ole käsillä, eli 150cm pitkä. Solkea ei ole, cordeo pujotetaan pään yli. Tämä cordeo on melko jäykkä eli pysyy mallissaan ja se on minusta kiva ominaisuus.

      Onnea näpertämiseen! ;)

      Poista
  9. Ai vitsi kun on hieno cordeo... Onko mitään hajua, että saako noita tilattua jostain? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikö ookin :). Ainakin täältä http://www.taur.se/produkter/nh-markarbete/halsring-och-corderos/cordeo-communication.html
      ja täältä http://www.barefoot-saddles.com/index.php?main_page=product_info&products_id=312

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.