sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Talvista pallonpeluuta ja kuvia

20.2.2016
Vakio-ongelmani bloggauksessa tulee taas eteen; vuodenaika vaihtuu vikkelämpään kuin ehdin tehdä postauksia ja käyttää otettuja kuvia. Noniin, eli ennenkuin on liian myöhäistä laitetaanpa tänne videota meidän pallonpeluusta 20.helmikuuta. Pallottelua en ainakaan muista olleen hirmuisesti blogissa.

Pohja oli vähän vaikea pallotteluun, eli helpoin pintahan on oikein tasainen jossa pallo vierii hyvin. Pallottelussa ei sinällään ole tullut mitään uutta tai "kehitystä", se on Skinille ainakin mieluisaa tekemistä koska se on niin yksinkertaista ja se tietää mitä on tarkoitus tehdä.

Tein palloilusta seuraavanlaisen videon



Tämmöisiä talvisia poseerauskuvia en ole tainnut näitäkään vielä blogiin laittaa.. Nämäkin kuvat ovat helmikuulta.




Rakennekuvan yritystä


Lumipesut kuuluvat Skinin talven päivittäisiin iloihin. Loimituskaudella olen vienyt sen päivittäin kentälle piehtaroimaan

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Skini lasten ilona

Skinin pieni ihailija
Tuttavaperhe tuli katsomaan Skiniä eilen. Pienet harjasivat ja paijasivat ja sitten käytiin heittämässä pieni ympyrä kentällä. Skini oli vähän ihmeissään, mutta etenkin kun pieni on selässä, on Skinillä tosi keskittynyt ilme.

Pienet tytöt vanhempineen. Nuorempi tyttö 4v reippaasti kävelemässä isin luo jotta pääsee selkään.
Oli hauska kuunnella pienen tytön iloa kun se oli selässä. Jotenkin näin se selitti "sitten minä tulen tänne uudestaan ja uudestaan ja aina vain ratsastan, jo huomenna tulen uudestaan". Mentiin tosi pieni ympyrä kentällä ja heti jo pian tyttö halusi takaisin selkään. Ihana saada jakaa tuota iloa muiden kanssa. Ei olisi pienenä tyttönä uskonut oikeastaan, että saisin joskus olla se, jonka hevoseen saa tulla tutustumaan, paijaamaan ja ratsastamaan.

Pieni ratsastaja antaa porkkanan Skinille palkinnoksi
Me puolestaan saatiin näin hienot piirrustukset Skinistä, jotka oli taiteiltu ennen tallille tuloa.

Molemmissa kuvissa on Skini
Skini pääsi tietysti lumipesulle "urakan" jälkeen.



Nämä pienet siskokset vanhempineen ovat käyneet aiemminkin, ei ole vain tullut laitettua kuvia. Ensimmäistä kertaa kävivät 2-vuotta sitten vuonna 2014.

Ponitalutusta isomman tytön kanssa huhtikuussa 2014

Tytön ilme kertoo paljon :)
Tämä tyttö on nuorin lapsi, joka on käynyt Skinin selässä -tässä 2v

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kevätrilluttelua liinassa

kuvakaappaus videolta 3.3.2016

Nyt on kevät sen verran edennyt, että tallille saattaa viikollakin ehtiä valoisan aikaan. Niinpä tuossa torstaina 3.päivä videoin pitkästä aikaa meijän touhuja go prolla. Kamera on hassun ylhäällä, kun sain sen kiinni vain niin, että kiinnitin nousee kypärästä nupin tasolle -kaikki on kuvattu ikäänkuin yläviistosta, mut ei anneta sen haitata. On ylipäätään onnistuminen, että hevonen osui kuvakenttään, go prosta kun ei (ilman älypuhelinta), näe yhtään, osuuko kamera kohteeseen vai ei.


Skini ei ole muistaakseni koko talvena rillutellut kentällä, mutta nyt alkaa kevät näkyä, veti verrattain reipasta laukkaa kera ylimääräisten hyppyjen. Lopulta päästin sen irti, mutta siinä vaiheessa ei enää ollut tarpeen purkaa energiaa. Tarkoitus oli oikeastaan alunperin videoida sen ajoittain upeaksi kehittynyttä kykyä kantaa itseään ravissa lyhyitä pätkiä, mutta tällä kertaa ei keskittyminen raviin ollut mitenkään erikoista. 



Kävin ennen juoksutusta kävelemässä selästäkäsin ilman ohjia ja kaulanarua, tätä ollaan nyt alkuvuodesta taas harjoiteltu silloin tällöin. Sekin tuli videolle, mutta kamera oli suunnattu siihen vähän huonosti. Katsotaan, jos liitän sen videon johonkin omaan postaukseensa..

Pitempi video


Lyhyempi video

Loppuun vielä kunnon kuvakaappaussarja


Toi korkee etunen on niin Skinin tavaramerkki <3



vroom

Ah, piehtarointi!


Oli sen verran hämärää kuitenkin, että kuvakaappaukset oli aika pikselimössöä, tein sitten yhteen tämmöisen lyijykynä -muokkauksen, aika hauska