maanantai 11. elokuuta 2014

Projekti pikkuE

Kuvituskuva kesätaivaasta
Huomasin, että nyt olisi todella hyvä sauma toteuttaa eräs pitkäaikainen toive, nimittäin pikku e- ajokortin ajaminen (BE). Tätä olen jahkannut jo pari vuotta. Pitäis, pitäis, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi. On todella paljon helpompaa löytää vuokrakoppia kun saa kortin puolesta vetää painavampaa koppia kuin pelkällä B-kortilla. Puhumattakaan että tarvitsisi kysellä kopin lisäksi kuskia, tai jopa kaiken kukkuraksi vetoautoakin.

Joutsenen sulka rantakalliolla, olipa kaunis
Otin siis härkää sarvista ja ylpeänä saan kertoa, että kävin poliisilaitoksella laittamassa ajokorttilupahakemuksen menemään ja autokoulussa harjoittelemassa teoriakokeeseen.

Pikku-e:n hankintahan etenee seuraavalla tavalla:

  1. Ajokorttilupahakemus (mukaan 2 passikuvaa) poliisilaitokselle
  2. Teorian itsenäistä opiskelua
  3. Teoriakoe
  4. Käsittelyharjoittelua
  5. Käsittely&ajokoe
heinäkuun lopulla Skinin tervehdys laitumelle tulijalle

Ensimmäisenä päivänä opittua:

  • Henkilöauton/paketiauton + perävaunun yhdistelmän maxi mita on 18,75m
  • Kun hinattava on jousitettu mutta jarruton, suurin sallittu ajonopeus on 60km/h. Muuten aina 80km/h.
  • BC- kortilla saa ajaa kuorma-autolla ja vetää kokonaispainoltaan 750kg:n perävaunua.
  • BE-luokan jarrullisten perävaunujen jarruja kutsutaan työntöjarruiksi. Kun perävaunu muuttuu vedettävästä työntäväksi, alkavat perävaunun jattut toimia.
  • Turvavaijeri kytkee perävaunun jarrut päälle perävaunun irrotessa.
  • Kaikissa perävaunuissa on oltava liikennevakuutus.
  • Rekisteröintitodistukseen on merkitty perävaunun omamassa 700kg ja kokonaismassa 1400kg. Kuinka paljon voit ottaa kuormaa perävaunuun? Lasketaan siis 1400-700= enintään 700kg
  • Kuorma saa ylittää peräkärrin enintään 2 m jolloin ylitys on merkittävä lipulla.
Ajopuuhia 30.7.2014

Muita muistiinpanoja: 


Trafi.fi -sivuilta suoraa lainausta:

(Nykyinen ajokorttini, eli) "B-luokka, johon kuuluvat
a) ajoneuvot, joiden kokonaismassa on enintään 3 500 kg ja jotka on suunniteltu ja valmistettu kuljettamaan kuljettajan lisäksi enintään kahdeksan henkilöä
b) ajoneuvoyhdistelmät, joissa on B-luokan vetoauto ja joissa hinattavan ajoneuvon kokonaismassa on enintään 750 kg
c) ajoneuvoyhdistelmät, joissa on B-luokan vetoauto ja hinattava ajoneuvo, jonka kokonaismassa ylittää 750 kg, mutta ajoneuvoyhdistelmän kokonaismassa on enintään 3 500 kg."

B-kortilla perävaunun kokonaismassa ei ylitä vetoauton omamassaa! Pikku e-korttia tarvitaan siis tilanteessa, jossa perävaunun kokonaismassa on suurempi kuin vetoauton omamassa. Yhdistelmän kokonaismassa ei siltikään saa ylittää 3500kg (oiskohan pitäny ajaa jo joku vähän jytymmän yhdistelmän kortti sittenkin...).  [EDIT: Saapas ylittää, jee.] Vielä pitää muistaa tarkistaa vetoauton rekisteriotteesta, kuinka paljon autolla pystyy vetämään.

Tähänhän tää projekti liittyy- pikkue tulee valmistujaislahjaksi



Painoista

Omamassat ja kokonaismassat sekoittavat välillä päätä. Ajokortin riittävyyttä kun ei lasketakaan "reaalipainoista". Eli jos traileri tyhjänä painaisi vaikka 1400kiloa ja hevonen 400kiloa, ei vedettävää olisi oikeastaan kuin 1800kiloa, mutta trailerin painoksi tuleekin laskea rekisteriotteeseen merkitty suurin mahdollinen kokonaismassa joka voi olla vaikka 2000kg. (kilomäärät kuvitteellisia, yritän vain selventää tätä asiaa itselleni).

Minulle on yhä tosi vaikeaa ymmärtää kaikki noihin painorajoihin liittyvät jutut, mutta kun tarpeeksi usein niitä itselleen tavaa niin kai ne rupeaa päässä pysymään..?

Kuvituskuva 9.8.2014


Jatkoa pikkue-projektiin seuraa... toivottavasti nopeasti!

25 kommenttia:

  1. Hohoo, hienoa, zemppiä rojektiin! :) Ja pakko uteliaana kysyä, että miksi hän valmistui? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kun tää ei jäis puolitiehen niin ois mahtia! Ois niin paljon helpompaa löytää kuljetuskalustoa kun sais vähän "joustoa" noihin massoihin..

      Kiitos kysymästä, Yliopistosta valmistuin maisteriksi mutta en täällä aio kertoa ammattia :D.

      Poista
    2. Vau, onnea kovasti! Ehkä pakko udella privaatisti sitten ;)

      Poista
    3. Kiitos :) jatketaan privaatisti ;)

      Poista
  2. Mä olen ollut aina kuvitelmassa, että kopin yhteispaino lasketaan nimenomaan hevosen paino+kopin omamassa eikä ilmoitettu suurin sallittu massa. Ilmoitettua suurinta sallittua kopin massaa tarvitaan sitten kun mietitään, että paljonko autolla saa vetää (kopin suurin sallittu kokonaismassa ei saa ylittää auton vetokykyä). Äh, tosi vaikeita nää jutut :D Luin mun mielestä tästä joskus ihan jostain poliisin sivuilta, oonkohan ollu sit koko ajan väärässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ennen luulin. Jos löydät sen tekstin niin linkkaatko miulle :D. Mä oon vielä aika epävarma näistä. Menen jo sekaisin noissa massa-sanoissakin :D. Minun ymmärtääkseni hevosen painoa ei tarvi missään muussa kuin tietty siinä ettei vaikka kahden ison hevosen kanssa tule kopin kestorajat eteen.

      Poista
    2. Rekisteröityjä painoja tarvitaan korttiasioita mietittäessä. Todellisia painoja (kopin omapaino + hevonen + ja myös mahd. varustekaappi, heinät..) tarvitaan laskiessa, riittääkö auton vetokyky. Todellista kuormaa lasketaan myös silloin, riittääkö kopin kantavuus (kok.paino - omapaino).

      Poista
    3. Okei, aivan. Ehkä jopa tajusin :). Luulen että ymmärrän nuo nyt, toivottavasti :D

      Poista
  3. Hox! Kuten Trafin sivuilta lainaamassasi pätkässä huomaat että se loistaa poissaolollaan, tuo auton omapaino/kopin kokonaispaino -pykälä ei enää ole voimassa. Se poistui ajokorttiuudistuksen myötä eli oliko se vuodenvaihteessa kun uusi laki astui voimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja BE-kortillahan saa siis ajaa yhdistelmää jossa max. 3500kg vetoauto + max. 3500kg kärry, ei yhdistelmää jonka yhteenlaskettu kokonaispaino 3500kg.

      Poista
    2. Byääh, mä olen niin sekaisin näissä! :D vasta oon oppinut mihin ees tuo nykyinen kortti oikeuttaa, hih (kun ei sitä oo tarvinu miettiä kuin ihan vasta muutaman kerran nyt hevosen omistajuuden aikana).

      Hei mutta toihan on ainakin mahtavan upeeta että sillä saa vetää 3500 PLUS 3500, JEE, siitähän on sitte jo jotain iloo enemmänkin :D! Mä aattelinkin jo että onpas laimeeta, että pitäsköhän hankkii sittenkin joku raskaan kaluston kortti jotta ei tarvis hirveemmin miettiä...

      klo 5.00 kommentoinut anonyymi: mun poloisen aivokapasiteetti on nyt niin kovilla että yritän löytää tuon pykälän ja uudistuksen jostain ja selvittää tän asian ittelleni :D.

      Kiitos selvennyksistä! :D

      Poista
    3. "B-kortilla perävaunun kokonaismassa ei ylitä vetoauton omamassaa! Pikku e-korttia tarvitaan siis tilanteessa, jossa perävaunun kokonaismassa on suurempi kuin vetoauton omamassa. " Tätä pätkää siis meinasin, että se pykälä oli vielä jokin aika sitten voimassa - siksi löytyy varmasti monilta sivuilta etsiessä pikkuE-asiaa. Mutta Trafin sivuilla tai muussakaan virallisessa lähteessä tätä ei enää ole/pitäisi olla, koska ei ole enää voimassa (eli vapauttaa hieman lisää vaihtoehtoja B-kortillisen vetopuuhiin aiempaan nähden). Voimassa on siis tuo Trafin sivuilta lainaamasi pätkä, sellaisenaan ja ilman muita lisäyksiä.

      Poista
    4. Minusta trafin sivuilla on ilmoitettu jopa vähän harhaanjohtavasti tuo. Kun siellä kyllä on ilmoitettu, eri sivulla, että *suora lainaus* "B-kortilla kuljetettavaan ajoneuvoon voidaan kytkeä painavampikin perävaunu kuin 750 kg, kunhan yhdistelmän kokonaismassa on enintään 3500 kg ja perävaunun kokonaismassa ei ylitä vetoauton omamassaa. Jos perävaunun kokonaismassa ylittää vetoauton omamassan tai perävaunun kokonaismassa on yli 750 kg ja yhdistelmän kokonaismassa yli 3500 kg, tarvitaan vähintään BE-luokan ajokortti."

      Ymmärsinhän nyt oikein että tästä puhuimme :)?

      Poista
    5. Samasta asiasta puhumme, mutta tuo on sitten tuolla toisessa paikassa jäänyt päivittämättä voimassaolevaan muotoon. Palautetta Trafille! ;)

      Poista
    6. Niin, jos ei hoksaa tarkistaa asiaa kahdesta paikkaa voi joku jäädä väärään luuloon :S.

      Poista
  4. Itse kävin vähän vahingossa harjottelematta yhtään ton teoriakokeen tekemässä ja se meni läpi heti. Oltiin menossa aikaa varaamaan ja niillä oliki peruutusaika siinä vartin päästä niin otin sen. ;) ajokoekin oli helppo, peruuttelua harjottelin vähän kentällä että sujui ongelmitta/miettimättä. :) onnea projektiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta tuntuu kanssa mitä nyt harjottelin semmosta testiä autokoululla, että teoriakokeesta kyllä pääsee läpi. Mitä vähempi numeroita niissä kysymyksissä on niin sitä todennäköisemmin ;).

      Ajokoe vaikutti kyllä paljon vaikeammalta. Siinä lappusessa jonka sain autokoululta oli selitetty käsittelykokeen eri vaiheet ja oli mm tosi tiukka peruutusparkki... Eikä kyllä se kopin kiinnitys ja irrotuskaan minulta ihan silmät kiinni käy XD. Mut oppia ikä kaikki, opin todennäköisesti tosi paljon loppuprojektin aikana..

      Poista
    2. Ei ollu ajokoe vaikea, älä turhaan jännitä! :) ensin piti peruuttaa "kujaan" joka oli merkattu tötteröillä, aikaa on hyvin ja saat tarkastaa moneen kertaan ootko menossa oikein eikä siinä kiirekään ole. Jos osaat peruuttaa traikulla, ei siinä oo mitään ongelmaa. :) sit koppi irti, ajo eteen ja peruutus takas, koppi kiinni. Autosta saat tulla ulos kattomaan montakin kertaa, eli pikkuhiljaa edeten. Sit se kyseli että mitä pitää ennen liikkellelähtöä tarkistaa (valot, renkaat yms) ja sitten ajettiin pieni lenkki. Aja rauhassa, tarkkaile ympäristöä, hidasta ajoissa, ennakoi, aja pehmeästi. Ei yhtäkkisiä liikkeitä. Muista kaivonkannet, hidastetöyssyt. Hyvin se menee ihan varmasti! :)

      Poista
    3. Kiitos tsempistä! Miusta se oli just tommonen se mun tulkinnan mukaan tiukka peruutusparkki. Mut aion harjoitella yhdellä ajotunnilla sitä. Ja tuo on hyvä että saa nousta kattomaan minne se yhdistelmä on menossa.
      Hissuttelu-ajossa oonkin hyvä, sen pitäis kyllä sujuu :). Kunhan selviin kunnialla käsittelykokeesta.

      Poista
  5. Mullakin on haaveissa ajaa pikku-e joskus, kun siihen on aikaa. Olisi sitten ainakin 1/3 aina valmiina, kun tällä hetkellä ei löydy vetoautoa, koppia eikä aina kuskiakaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ois niin helppoo. Mulla ois tän jälkeen vaan kopin vuokraus ja sekin ois helpompaa.

      Poista
  6. Joku anonyymi laittoikin jo tuon, että kyllä be-kortilla vedettävä yhdistelmä saa olla painavampikin kuin 3500kg!

    Nuo paino jututkin on aika yksin kertaisia kun ne hoksaa. :) Ensin on selvitettävä mitä autolla saa vetää. Eli perävaunumassa jarruin. (mun autolla saa vetää 1800kg) Sitten selvitämme mitä perävaunumme painaa, tässä tapauksessa oman trailerini omapaino on 710kg. Eli kun vähennämme tuosta auton vetomassasta tuon trailerinpainon jäljelle jää 1090kg, eli sen verran voin laittaa traileriin kyytiin. Ja jos aikuisenhevosen laskennallinen painoarvio on 500kg per turpa, voin juuri ja juuri kyyditä kahta hevosta autolla ja omalla trailerillani.

    Trailerin suurinta sallittua kokonaismassaa tieliikenteessä täytyy katsoa silloin, kun halutaan tietää kuinka painavan kuorman kyseiseen perävaunuun voi laittaa. Eli kokonaismassa - omapaino. Minun trailerin suurin sallittu kokonaismassa tieliikenteessä on 2000kg, eli 2000-710= 1290kg saisin kyytiin kuormata. Mutta en voi omalla autollani vetää traileria täyden kuorman kanssa, koska autollani sai vetää vain sen 1800kg.

    Mutta kun olet suorittanut be-ajokortin, niin uskoisin ettei sinun tarvitse kamalasti muita painoja miettiä, kuin sitä että vetoauton vetokyky riittää haluamasi kärryn vetämiseen Skiniä kuljettaessa, koska kuitenkin kaikkiin trailereihin voi kuitenkin ainakin yhden hevosen huoletta lastata ilman pelkoa siitä, että tulisi mahdollista ylikuormaa. Toki jos alat kuljettamaan kaikennäiköistä muuta niin on hyvä miettiä painoja tarkemmin.

    Olipas taas vaikeasti selostettu... :D Mut ei muuta kuin innostusta opiskeluun ja treenaamiseen! Ja iloa tulevaan ajeluun! :) On se vaan helpompaa kun ei aina tarvitse kuskista lähtien "lainata" kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun on valveutuneita lukijoita! Mulla menee aivot off-tilaan heti kun nään numeroita. Mulla on jokin aivovamma (*vitsi!*) Yritän tankata näitä! Kiitos avusta <3

      Poista
  7. Laura selittikin tuossa hyvin miten ne painot menee. Ei ole ihan yksinkertainen homma, ja aina eivät edes poliisit ja katsastusviranomaiset tiedä näitä asioita oikein, olen huomannut..!

    Minä olen sen ikäinen ettäsain aikoinaan hakea pikku-een ihan vain maksamalla poliisilaitokselta, mitään koetta ei tarvinnut. Enhän minä silloin alkuun osannut sitten ollenkaan peruutella trailerin kanssa, sen opettelin vasta jälkikäteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi asiat onkin niin monimutkaisia, jokaisella tuntuu olevan oma käsitys ja kukaan ei ole oikeen varma. Yritän nyt selvittää nää jutut itselleni, kyllä ne pitäis osata :D!

      Hah, oispa nykyään se hankkiminen yhtä helppoa ;).!

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.