torstai 31. joulukuuta 2015

Bootsiralli OSA II: eri vuodenajat ja talliolosuhteet

Bootsien käyttötilanteita eri vuodenaikoina, voi minua ja mun alkeellisia kuvan koostamistaitoja..

Kengättömyyteen liittyvä postaussarja jatkuu, jotta saan tämän rästistä pois tämän vuoden puolella! Teen jonkinlaisen koosteen kuluneesta vuodesta piakkoin, saa nähdä miten käy.

Mutta nyt siis kengättömyysasiaan. Aiemman postauksen aiheesta löydät täältä. Tässä postauksessa käydään läpi sitä, millaisia kokemuksia minulla on ollut Skinin kanssa kengättömyyden parissa eri vuodenaikoina. Paitsi vuodenaika ja kyseisen vuoden säät (onko talvi hyvä- vai huonoluminen..), myös hevosenpito-olosuhteet vaikuttavat siihen millaista bootsirallista tulee eri vuodenaikoina. Onko maneesi? Onko kenttä? Millaiset maastot? Millaiset tarhat? Onko pesupaikkaa? Lämmintä vettä? Lämmin talli?

16.11.2014
Kun Skini oli minulla ensimmäistä vuotta, se oli nykyistäkin kevyemmässä käytössä. Meno oli tunnustelua ja elin tuolloin vahvaa irtiottoa sellaisesta hevosteluelämästä, johon olin aiemmin tottunut käydessäni ratsastustunneilla. Hakeuduin pitkille talutuslenkeille maastoon Skinin kanssa ja pikkuhiljaa ratsastuksen osuus noilla lenkeillä kasvoi. Siltikin talutin pätkiä melkein jokaisella kerralla, sillä Skini oli ja on rauhallisimmillaan ja luottavaisimmillaan taluttaen, josta oli iloa kun arki-iltoina oli aina pimeää ja reititkin tuolloin vielä uusia.

Ensimmäiset bootsimme, Cavallo simple, kuvassa jalassa on myös säärystin
Skini tuli minulle heinä-elokuun vaihteessa 2012. Alkuaikoina meillä oli bootseina Cavallon simplet, joita emme kuitenkaan tarvinneet miltei nimeksikään, koska liikutus oli niin kevyttä, talutuspainoitteista. Ja juuri kengästä riisuttuun kavioon sovitetut simplet jäivät pian liian löysiksikin. Ensimmäiseksi talveksi meille tulikin nastoitetut Old Mac G2:set. Ne istuivat kavioon paremmin, sillä Skinin kavio on soikea.

Nastoitettujen Old Mac G2-bootsien pohjat. Kokona meillä on näissä bootseissa 4 edessä ja 3 takana
Ensimmäinen talvi oli hyväluminen. Kuljimme auraamattomia metsäteitä- ja polkuja, eikä sielläkään tarvittu bootseja, vauhti oli kovimmillaankin vain hölköttelyä. En edes muista tuolta ensimmäiseltä talvelta niitä inhottavia plussakelejä, jotka ovat hankalia ja tekevät pohjista liukkaita. Maneesissa oli lisäksi aina ihana "kesäkeli", olisiko siinä syy?

Maneesissa talvella 2012-2013. Näin teimme usein; ensin vähän juoksutusta maneesissa ja sitten pitkät kävelyt maastossa

Maneesia ei voi muuten kengättömän talven kannalta liikaa ylistää! Pahimmilla keleillä tosin olisi tarvinut kunnon hiekoituksen tallin ja maneesin väliin, tai sitten olisi tarvinnut bootsittaa matkalle maneesiin.
Alkuvuotta 2013. Tämmöisillä hyvillä lumikeleillä ei bootseja tarvita tarhaukseen

Tarhaukseen ei tarvittu ekana talvena (2012-2013) muistaakseni lainkaan bootseja. Näin paljon vaikuttaa se, onko talvi hyväluminen ja pysyykö keli miinuksella. Vasta keväällä 2013 kevätauringon paistaessa tulivat hankalat liukkaat, kun kevätaurinko päivällä sulatti lunta jääksi ja se yön aikana jäätyi kovaksi. Tuolloin kohdattiin ensimmäiset ongelmat liukkauden vuoksi.

Pahinta jäätä: ei minkäänlaista kitkaa, pinta kova ja sileä =superliukas, paljaalla kaviolla ei mitään jakoa pysyä pystyssä
Jäätäkin on niin erilaista kelistä riippuen. On kovaa, on pehmeää, on kitkaista ja kitkatonta. Kovalla kitkattomalla luistinratatyyppisellä jäällä pitoa ei ilman bootseja tunnu olevan ollenkaan. Se oli aluksi hämmentävää, sillä tuohon kevääseen saakka olin hämmästellyt paljaan kavion pitävyyttä. Kesä-rautakenkään verrattuna paljas kavio pitää nimittäin hyvin.

Tuolloin erilaisten kelien ja erilaisten pohjienkaan ymmärrys ollut kohdallani ihan hirveän hyvää. Nyt sitä on sentään ehkä vähän viisaampi ja osaan ennakoida. Pääsiäisen aikaan 2013 soitin paniikissa kengittäjää vuolemaan Skinin kaviot -mitä niissä oli vikana kun kavio ei pitänyt jäällä ja pitäisikö se jo vajaa vuoden kengättömyyden jälkeen kengittää uudelleen. Kirosin kengättömyyskokeiluni jo alimpaan helvettiin kun pelkäsin, että Skini liukastuu typeryyteni takia ja taittaa jalkansa. Olin valmis kengittämään sen hokkikenkään jokaikiseksi talveksi siitä eteenpäin! Tuolloin tuli bootsitus apuun ja sain sovittua, että Skini bootsitetaan tarhaan noiden hankalien kelien yli.
16.3.2014 etusissa bootsit hiekotetussa tarhassa. Pahimmat liukkaat olivat maaliskuussa ohi, mutta aamuisin ja illalla oli vielä liukasta
Keväällä helpottaa liukkaiden suhteen heti, kun rupeaa olemaan sen verran lämmintä, että jää/lumipohja pehmenee nopeasti yön jälkeen, eikä ehdi jäätyä kovaksi illalla, vaikka yöksi sitten kovettuisikin. Tallin olosuhteet vaikuttavat siihen, kuinka pahat keväiset kurakelit ovat ja kuinka tympeää puuhaa bootsirallista tulee. Kurakeleillä bootseja ja kavioita täytyy pestä  päivittäin. Juokseva lämmin vesi ja kuivaushuone tekevät hommasta ihan sujuvan. Ja tietysti mm. tarhapohjat vaikuttavat siihen, kuinka kuraisen hevosen kaviot joutuu pesemään bootseihin laitettaviksi -pesupaikka auttaa tässäkin asiassa. 


kevät -ei enää häivääkään liukkaista keleistä (tämä kuva on otettu toukokuussa 2014)
Kun lumi- ja jääpaikat ovat myöhemmin keväällä sulaneet, eikä ole enää liukasta, maastossakin on yleensä mukavan pehmeät pohjat. Tämä onkin sellaista aikaa, että voi mennä paljon myös ilman bootseja. Kesällä pohjat yleensä kovettuvat ja bootsituksen tarve lisääntyy, mutta koen kesät silti kaikista vaivattomammaksi ajaksi bootsituksen suhteen. Usein hepan kaviot ovat niin puhtaat ja kuivat, että bootsit saa laittaa suoraan jalkaan. Ja ratsastuksen jälkeen pelkkä pyyhkäisy pyyhkeellä riittää bootsien jälkihoidoksi.


11.4.2015 bootseja pukemassa

Toinen talvemme (2013-2014) oli paljon ensimmäistä hankalampi. Syksyllä oli pääkallokeliä ja plus-miinus-vaihtelua niin pitkään, että mietin jatkuvasti "jos nyt ei tuu pakkaset ja lunta niin kengitytän hepan". Ja niinhän siinä sitten kävikin, että tuo vuosi oli se, jolloinka kaviot pääsi kulumaan liikaa. Varmaan tuli oltua paljon kengättä maneesissa, kun ulkona oli niin kurjat kelit. Bootsittelin sitä kyllä enemmän, mutta juuri kun oltiin päästy liukkaiden kelien yli, piti Skini kengittää kavioiden kulumisen vuoksi (tästä kirjoitus täällä). Kylläpä tuntui helpolta saada lomaa bootsirallista tuolloin, vaikka tietysti harmitti kovastikin se, että kavio pääsi kulumaan.

Tuona keväänä pääsimme kokeilemaan myös sitä, että bootsi toimii vararenkaana kengitetyllä hevosella. Kävi nimittäin niin, että mutapaikkaa ylittäessämme Skini polki oikean etusen kengän vinksalleen niin, että naula kääntyi kavion sisään ja kaviota piti pitää niin kauan ilman kenkää, että se saatiin kuvattua.

Kolmessa jalassa rautakenkä ja yhdessä bootsi vararenkaana, kevät 2014

Kolmas talvemme (2014-2015) oli hieman parempi kuin edellinen, mutta ei yhtä hyvä kuin ensimmäinen. Talliolosuhteet muuttuivat muuton myötä hankalammiksi bootsirallin kannalta, vaikka muutto toi mukanaan myös myönteisiä muutoksia (ks. kappale alempaa "talliolosuhteet ja bootsiralli). Hiekoitus oli helpompaa ja realistisempaa (lyhyemmät hiekoitettavat reitit) ja hiekoitinkin tosi runsaasti. Löysin merkinnän Skinin päiväkirjasta, että vuoden 2014 lokakuun ja tammikuun 2015 välisenä aikana käytin hiekoitukseen 25,60euroa (lecasora maksaa 7,90/säkki ja hiekoitushiekka maksaa 4,90e/säkki). Ei nyt niin mahdottomasti.

16.11.2014
Kurakeleillä hankalimmaksi uudessa talvikodissa osoittautui kurajalkojen pesu ilman pesupaikkaa ja bootsien pesu jälkikäteen. Tähänkin sai jonkinlaisen ämpäri-systeemin järkättyä, mutta kyllä se silti jo alkoi käydä raskaaksi. Viimeistään olin pulassa kovilla pakkasilla, jolloin en saanut kaviota jäästä puhtaaksi lainkaan, kun tallikin oli pakkasella. Tuntui, että koko bootsitus oli vain yhtä taistelua. Taistelin kuitenkin talven läpi, mutta mietin, mahtaisinko jaksaa enää samaa rumbaa seuraavana talvena.

16.11.2014 Bootsit jalassa käytävällä
Muuten viime talvi oli sen verran hyvä, että Skini ei tainnut tarvita kertaakaan bootseja tarhaan, vaikka ostin sitä varten sille erikseen hokkibootsit. On meinaan aika mahdotonta saada aamuksi kuivia bootseja tarhaan, jos ne on pessyt illalla liikutuksen jälkeen -hyvä jos ne saa kuivaksi seuraavaan iltaan mennessä.
16.11.2014
Nyt elämme parhaillaan neljättä talveamme (2015-2016). Ja niin siinä kävi, että jaksoin bootsirumbaa marraskuun loppuun saakka, jolloinka olin kypsä ja väsynyt. Niinpä Skini sai täksi talveksi jalkaansa hokkikengät 27.11.2015. Olen ollut ratkaisuun erittäin tyytyväinen.
Skini kengitettiin 27.11.2015
Voimia on vapautunut enemmän muuhun tallipuuhailuun bootsien räpeltämiseltä -jatkuvalta, pesemiseltä ja kuivaamiselta. Ja oli sekin varsin vapauttavaa, kun saattoi kylmillä kurakeleillä vain napata hepan tarhasta, liikuttaa koipiin koskematta ja palauttaa hepan tarhaan seisomaan siihen samaan kuramössöön. Joo, siis, kyllä niitä jalkoja täytyy pestä, mutta voinette ymmärtää sen epätoivon, mikä syntyy siitä, kun peset jalat ja viet hevosen kohta jo takaisin seisomaan kuralilluun?
Tarha pahimmillaan, jokaiselle hevosenomistajalle tutut kuralillukelit, yääk 12.12.2015
Ajatus on antaa kenkien olla koko hokkikauden ja napata sitten kengät pois ja katsoa mentäiskö kengättä taas kesä. Olen avoin myös sille ajatukselle, että Skini olisi jatkossa vaikka vain jonkun pari kuukautta ilman kenkiä laitumella, tai vaikka kokonaan kengässä. Mennään tilanteen mukaan. Tai jos räpellysintoni tai talliolosuhteet muuttuisivat, voimme mennä bootseilla taas. Toistaiseksi kengällisen hevosen omistaminen on ollut ihanan H-E-L-P-P-O-A.

30.12.2015 Myö uudella rautakaudella

TALLIOLOSUHTEET JA BOOTSIRALLI

30.12.2015
Kuten tekstistä voi huomata, minusta hankalinta aikaa on talvi (talvella tarkoitan tässä marraskuu-maaliskuu välistä aikaa) niin pakkasineen kuin pääkallokeleineen. Entä miten talliolosuhteet vaikuttavat tästä haasteita tarjoavasta vuodenajasta selviämiseen? Minulla on kaksi talvitallia vertailussa: iso maneesitalli ja pieni yksityistalli:

Talli 1. iso maneesitalli
-Maneesi: Jokaisen talviratsastajan, myös kengättömän, pelastus <3. Maneesin keksineen ihmisen täytyy olla todella viisas. Ratsastusta pitävällä pohjalla vuodenajasta riippumatta. Miinuksena arki-iltaisin käyvän aikatauluihin sattuivat ratsastustunnit, jolloin maneesi oli varattu ja tämän takia käytimme paljon kenttää ja maastoja.
-Lämmin talli: Ihanaa, kavioista lähtee jää ja lumi itsekseen ja kavioiden putsaus ja kuivaaminen sekä bootsitus käy helposti. Miinuksena ison tallin liikenne käytävällä -bootsitus vaatisi käytäväpaikan ja on erittäin hankalaa karsinassa. Bootsien riisuminen on helppoa, bootsit sulavat lenkin jälkeen nopeasti ja samoin bootsien riisujan sormet.
-Iso talli: miinuksena se, ettei varmasti kukaan ison tallin työntekijä halua bootsittaa hevosta tarhaan ja se on toki ymmärrettävää. Ja jos bootsitus onnistuu, niin vain kahteen jalkaan ja siitäkin saa olla onnellinen. Bootsitusinto on siis paljon huonompi kuin mitä miellyttävä talvesta selviäminen edellyttäisi (paitsi ihanteellisen lumisena talvena).
-Iso talli -> pienet tarhat; plussana se, että koko tarhan pystyy hiekottamaan ja miinuksena se, että kun tarha on pieni, se tallautuu helposti jäätiköksi -hevosella ei ole valinnan varaa mistä kulkea.
-Iso talli -> pitkä matka tarhaan. Vaikka tarhan saisikin hiekoitettua sopivasti, matkan hiekoittamiseen menisi sikana hiekkaa.
-Hyväpohjaiset tarhat vaativat jatkuvan lantojen siivoamisen, jolloin on ihanaa, kun hevonen ei koskaan seiso säärtä myöten mudassa, ja jalat ovat puhtaat (=helppo bootsittaa) mutta jäätikkökeleillä eivät edes kakkakasat toimi liukkautta estämässä, vaan tarha on niin puhdas, että jäätikkö syntyy helposti.
-Lämmin juokseva vesi -> bootsien pesu miellyttävän helppoa
-Pesupaikka -> helppo pestä likaiset kaviot bootsitusta varten

Talli 2. pieni maalaistalli
-Vähän hevosia -> aina vapaa käytäväpaikka, jossa saa olla rauhassa olematta kenenkään tiellä
-Ei maneesia -> bootsitustarve lisääntyy huomattavasti
-Kylmä talli -> ei toivoakaan, että kaviot sulaisi ja puhdistuisi, vaan saa kaivamalla kaivaa ja hakata jäätä irti kavioista, joka ei kovilla pakkasilla edes onnistu (onneksi kovilla pakkasilla ei välttämättä tarvitse bootseja)
-Ei pesupaikkaa -> likaisten koipien pesu sienellä ja loppujen likojen pyyhkiminen pyyhkeisiin näpit jäässä
-Ei juoksevaa lämmintä vettä -> lisää odotusaikaa kun keität ja lantraat vettä ämpäriin puhdistaaksesi kaviot bootsitusta varten. Ja sama rumba kun yrität pestä kuraiset bootsit käytön jälkeen.
-Pieni talli -> lyhyt tarhamatka, joka on täysin mahdollista hiekottaa kokonaan
-Vähän hevosia -> on mahdollista, että tallityöntekijä kykenee tarvittaessa bootsittamaan hevosen kaikki neljä jalkaa
-Tarhat peltopohjalla, joka tarkoittaa sitä, ettei pohjasta tule helposti liukasta, eli bootsitustarve tarhaan vähenee (iso plussa). Miinuksena mutaisuus syys- ja kevätpuolella, eli jalkojen pesutarve on suuri. Plussana se, että paskaa jää liukuesteeksi esim. keväällä lumien sulaessa.

30.12.2015 Kuva minusta ottamassa kuvaa Skinistä

16 kommenttia:

  1. Herranjesta tuo tarha, minä kun luulin että meillä on "paha" kuratilanne mutta kuinka väärässä olinkaan :D Infoava postaus ja samoja pohdintoja kuin itsellä. Omasta mielestäni teit fiksun ratkaisun tälle talvelle. Meillä olosuhteet suosisi kengättömyyttä mutta sama mutaralli haittaa bootsien kanssa toimimista. Pari paniikkipuhelua kengittäjälle "apua mitä jos tältä kuluu kaviot alta?!!". Jatketaan vielä yksi kengitysväli ilman kenkiä ja katsotaan sitten tarvitaanko ne kengät vai pystyisikö laittamaan bootsit (jos maastopolut ei ole enää mutalöllöä tai veden alla). Siihen asti liikutaan hevosta kuunnellen ja kavioita säästellen. Toivottavasti kengättömyys lähtisi toimimaan meille ja teilläkin olisi parempi talvi ensi vuonna :)

    Mutta hauska huomata miten kengättömyydestä on ollut hyötyäkin! Speedy on lopettanut melkein kokonaan kompastelun ja asettelee kinttunsa vaikeassakin maastossa sievästi. Samoin tarhassa löytyy tarpeeksi pitoa että voi rällätä miten sattuu nurmipohjalla eikä mennä ihan mukkelismakkelis. Ja kirsikkana kakun päällä, jatkuva jalkoihin haavoja polkeminen on lakannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuule, arvaa että on menny hermot tähän kuratilanteeseen jo monta kertaa... mut oon kuullu, että jossain seisotaan puoleen sääreen mudassa, meillä oli "vaan vuohiseen". Hei hienoa ja kiva kuulla, että Speedyn koordinaatio on kehittynyt. Mie tiiän yhden kylmäverisen hepan menestystarinan, sillä loppu kompurointi siihen ku otettii kengät. Ekan kesän se arko mutta nyt se on täys rautasorkka ja kavioaines on rautaa.

      Poista
  2. Mukava lukea pitkästä aikaa sun kirjoituksia, ja nämä kengättömyyteen, ylipäätäänkin kavioihin, liittyvä aina kiinnostaa minua kovin! :) Tämä talvi on ollut kyllä aika rasittava, mutta itseä on helpottanut se ettei varsaa ole tarvinnut bootsittaa liikutusta varten. Hikeä otsalla saa kyllä aikaan järkyttävän mutainen olemus ja sen puhtaanapito. Toivottavasti ensi talvi olisi vähän helpompi, edes kuivempi!

    Meille ei Oodin kanssa onneksi tullut mahdottomia kelejä eteen, taisinko sen toissatalvena bootsittaa kerran tarhaan. Eli siltä osin kävi hyvä tuuri :) Tämä talvi olisikin ollut aikamoista ja veikkaan ettei paljon maastoilu olisi houkuttanut kun edessä olisi aina ollut pesu, tossujen laitto ja vielä niiden pesu jälkeenpäin.

    Voin uskoa tuon helpottavuuden kengittämisen jälkeen, on tuo kengättömän kanssa elo melkoista varsinkin pahimpana kura-aikana! Toivotaan parempia kelejä, ja edes helppoa kevättä ja kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs kyllä kengättömällä olla tosi hyvät olosuhteet -maneesi ja kurattomat tarhat. Tai tosiaan, edes se pesupaikka ja lämmin vesi, ne ois ne vähimmäisvaatimukset..

      Talvet vaihtelee hirveästi ja se vaikuttaa heppailuun! Kuran kanssa on kamppailu jo tosiaan ilman bootsejakin..

      Poista
  3. Hyvin samoja ajatuksia sulla kuin mulla oli pitkään ja meilläkin alkoi rautakausi marras-joulukuun vaihteessa. Ah helppoa! Vieläkin tosin haen jännityksellä hevosen tarhasta ja kuikuilen onko sillä vielä kengät jalassa. Kaapissa on valmiudessa tossuja vararenkaan tehtäviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :). Ja todella, niin helppoa. Hokinpolkemiakaan ei ole ollut vielä kuin kaksi, ja nekin pintanaarmuja, ei imppareita. Ihmettelin ettei pahimmassa mutavellissäään kengät irronneet. Ja tossuja tosiaan riittää vararenkaaksi, niistä ei ole pula :D

      Poista
  4. Mielenkiintoinen ja realistinen postaus kengättömyydestä. Minä koin bootsit lyhyelläkin aikajanalla rasittaviksi pukea, eikä niiden istuvuus missään nimessä vetänyt vertoja rautakengälle. Hevonen tuntui kömpelöltä ja nosteli jalkojaan luonnottomasti. Tokihan näissäkin on varmasti eroa, mutta itse en yksinkertaisesti jaksa nähdä niin paljon vaivaa, eikä minulla ole rahaa ostaa uusia bootseja jatkuvasti. Siihen nähdne kengitys voi tulla jopa halvemmaksi.. :) Taavihan sai sittemmin kengät, kun alkoi ontumaan ilman. Ripelle kengät lyötiin ihan heti suosiolla jalkaan, vaikka hetken harkitsin sitä kengätöntäkin menoa..

    Muutenkin mulla suuntaus hevosenpidossa on täysin päinvastainen Ripellä, kun Taavilla. Tarhan koko on pienentynyt, muuttunut hiekkapohjaiseksi ja Rippe tarhaa yksin (koska sille ei löydy sopivaa kaveria millään, enkä halua nyt riskeerata sitä stressillä kaviokuume-episodin jälkeen). Oma elämä on sata kertaa helpompaa, kun Taavin aikana. Nykyisellä tallilla on niin kuivaa, että voi kulkea lenkkareissa, eikä jalat kastu tai likaannu.
    Välillä mietin, että teenkö oikein. Taavin aikana vakuutin, etten tule seisottamaan hevosta hiekkaneliössä vailla kavereita.. Mutta niin ne ajatukset muuttuvat ja hevosyksilö aina muokkaa tapoja sekä ajatuksia. Rippehän ei edes voisi olla laitumella ollenkaan, jolloin tarpeeksi isot laiduntarhat ovat poissuljettuja. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovikaan enää toiselle. Ja joskus on myös oltava itsekäs tässä harrastuksessa ja ns. mentävä siitä mistä aita on matalin.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, realiteetit tulee vastaan ja vaikka mulla ois ollu ihan sikana bootseja jotka istuuaika mukavasti, eikä meidän rasitustasolla hiertymiäkään nykyään tule, tuli sitten oma jaksaminen eteen. Niin kenkkua tää harrastaminen on, että pitää joustaa XD.

      Todellakin aika "hurjaa" miten päinvastoin omia ideaalejaan sitä "joutuu" tai "päätyy" sitten toimimaan. Mulla seisoo hevonen jatkuvasti pikkutarhassa talvisin, vaikka en tykkää siitä, mut hyviä pihattoja ei kasva etenkään näillä pituusasteilla puissa :(. Snif. Sitä omaa taloa ja pihattoa odotellessa..
      Kaviokuume on kyllä minusta ainoo täysin hyväksyttävä syy olla laittamatta laitumelle :), silloin kun on kaviokuumeriski niin se on sitten aika selvä homma :).

      Poista
    2. Heh, oho, Reettan kommentista huomasin, että laitoin tuohon "pituusasteilla", kun tietysti piti viitata leveysasteisiin ;)

      Poista
  5. Kiva kirjoitus. Talvikengättömyys näillä leveyksillä vaatii kyllä toisinaan melkosta taistelijaluonnetta. Viime (niin, siis 2014) joulukuussa luovutin itse ja soitin kengittäjän, ja poni oli kengässä pari väliä. Siitä kaviot meni niin huonoiksi että edelleenkään eivät ole entisen veroiset, joten tälle talvelle pitää lähteä bootsiralliin. Ei vaan yhtään huvittais alkaa testailemaan ja ostelemaan kun pessimisti ajattelee ettei niitä pysyviä ja hiertämättömiä löydy, joten ollaan nyt huonojen pohjien aikaan vaan käyty talutuslenkkejä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos tästä sai jotain irti kun en malttanut muokkailla tekstiä, jälkeenpäin yritin heti vähän siistiä pahimpia monsterilauseita.

      Shingsit ja glovet on hiertämättömimmät. Meillä ois shingsit myynnissäkin, niiden kiinnitykset vaan vaatis lisäaskartelua, muuten ne on ihan priimat. Lähtis nyt 100e/pari, koot 10 ja 11. Joko ostat XD? Voin lähettää sovitukseen siulle myös postikuluja vastaan :).

      Oijoi, toi on kyllä jännä miten noitten rautasorkkien kaviot joskus reagoi noin vahvasti kenkään :(. Oon useista hevosista kuullut, joille ei todellakaan rautakenkä käy. Jos talliolosuhteet ovat bootsien ja jalkojen pesuun edulliset niin bootsiralli on tosiaan paljon helpompaa..

      Poista
  6. Hai! Olipa perusteellinen ja hyvä postaus vaikeasta ja viheliäisestä aiheesta! :D Totta joka sana ja etenkin tuo muta-aika hajottaa ihan urakalla. Lisäksi kosteudesta pehmeät kaviot kuluvat hyvälläkin pohjalla semmoista vauhtia, että ne on pakko suojata jotenkin joka pikkumutkaa varten.

    Lohduttaa, että en ole ainut, joka luovutti bootsien kanssa, mutta tämmöisten talvien (ja märkien vuosien) kanssa kengättömyys on kyllä suoraan sanottuna toivotonta. x(

    Meillä Hapiksen etuset ovat ottaneet takapakkia vuoden rautakenkäelämästä tosi paljon: holvikkuus on käytännössä kadonnut, säde kaventunut, ja koko kavion takaosa jotenkin surkastunut ja pehmennyt. Takaset ovat kestäneet paremmin. :/ Lillerin kaviot taas ovat pysyneet täysin ennallaan. Säde on ehkä hitusen pienempi. Jännää (ja hieman surullistakin) kyllä nähdä, miten kavio muuttuu kengityksen myötä toisilla yllättävän paljon.

    t.anutus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kovasti kommentistasi! Joo, näitä hevosia todella tuntuu olevan, joitten kaviot reagoi ikävästi kenkiin -muistaakseni Akselilla oli samantyyppistä vaivaa ainakin. Saa nähdä miten Skinin käy, mutta vaihtoehtoja ei nyt ole, se ainakin vähän helpottaa. Haluaisitko tehdä postauksen noista muutoksista Hapiksen kavioissa?

      Poista
    2. Hmm... Otetaan harkintaan. :) Jos joskus vaihdan takaisin kengättömyyteen niin viimeistään silloin voisin tehdä jonkinlaisen muutospostauksen, jolloin tietysti pitää kuvadokumentoida alku- ja lopputilanne perusteellisesti. Tosin se on sitten vuoden tai kahden projekti, kun koko kavio pitää uusiutua ennen kuin voi edes toivoa, että tilanne olisi edes jokseenkin sama kuin ennen kengitystä. En tiedä. Mehän muuten kokeiltiin viime kesänä muutaman viikon verran mennä ilman kenkiä, mutta vanhat bootsit eivät enää sopineet kunnolla ja liike otti niin paljon takapakkia, että kengällisyys sai sittemmin jatkua. Toisaalta, jos Hapiksella ei olisi ollut hokkikenkiä olisimme taatusti jääneet Levillä jo siihen eturinteeseen. Jotenkin kauhean masentava tämä kengitys/kavioasia minusta nykyisin. Tuntuu ettei ole kuin huonoja kompromisseja tarjolla! :/

      Poista
    3. Niinpä..
      Onnellisia ovat ne, jotka vain kenkäävät eivätkä mieti XD!

      Poista
  7. Hei, mitä teidän bootsi rintamalle kuuluu? Oletko tehnyt uusia hankintoja/tutustunut uusiin bootseihin. Onko kokemuksia scoot bootseista?

    VastaaPoista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.