keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pyörteiden pyörteissä


23.3.2014 (c)Taru

Ulutusta- blogin kirjoittaja vinkkasi minulle hauskan linkin, jossa on kerrottu pitkät litanjat hevosten karvapyörteistä. Kirjoitus koskee hevosten karvapyörteitä ja niiden yhteyttä hevosen luonteeseen ja suoriutumiseen. Tästä innostuneina päätimme, että kumpikin kirjoittaa aiheesta postauksen. Anutus ehti jo ajat sitten (hänen tekstinsä). Nyt on minun vuoroni vaikka jälkijunassa tullaankin. Ja mainittakoon, että tämähän menee varsin lähelle sitä aataminaikuista tiedettä (frenologiaa), jonka pohjalta arvioitiin ihmisen älykkyyttä ja luonteenpiirteitä perustuen kallon ulkonäköön. Samoilla jäljillä lienee tämä whorlologykin :D. Mutta hauskaa tämä on silti, en ole nimitäin näin tietoisesti Skinin pyörteitä katsonut! Se olikin tämän tutkielman paras anti, vaikka ihan hauskoja jotkin luonnekuvauksetkin olivat -lähinnä otsan pyörteiden tulkinnat olivat minusta kiinnostavimpia.

Pahoittelen herkkäsilmäisimpiä lukuisista valoitukseltaan epäonnistuneista kuvista. Yritin ottaa ja koota kuvia joissa näkyisi noita pyörteitä tai kohtia joissa pyörteitä voi olla. Onnistunut valokuvaus ei ole helppoa.

Artikkelin perusidea:

  • Karvapyörteiden muodostelmat kehittyvät sikiöllä samaan aikaan aivojen kanssa -> ajatellaan kuvastavan luonnetta
  • Otsan pyörrettä pidetään vaikuttavimpana sillä otsan karvat kehittyvät sikiölle ensimmäisinä.

Skinin pyörteet


OTSA
Otsa

  • Otsan pyörre on hieman silmienvälin yläpuolella, joka tarkoittaisi hieman normaalia aktiivisempaa mieltä.
  • Keskellä otsaa oleva pyörre viittaa hyvään keskittymiskykyyn. Skinillä pyörre on hieman enemmän oikealla, ei siis kaukana hyvästä keskittymiskyvystä. Skinillä onkin ihan normaali keskittymiskyky, tai en ole huomannut mitään mikä olisi jotenkin erikoista.
  • Pyörteitä on vain yksi, joka viittaa johdonmukaisesti pysyvään persoonallisuuteen. Skini onkin aika vakaa tyyppi, eikä sillä ole sivupersoonia (kuten useampi pyörre kirjoituksen mukaan voisi kertoa).
  • Onko teidän hevosystävillä yksi vai useampia pääpyörteitä?

SUU/TURPA

Turpa
  • Turvan karvojen suuntia on vaikeampi hahmottaa. Ylähuulessa on mielestäni hento pyörre ja turvassa karvan suunta on alhaalta ylöspäin kunnes aivan sierainten yläosien välissä turvan karva kohtaa nenäpiillä ylhäältä alaspäin kasvavan karvan ja siihen syntyy tuommoinen pieni pyörre myöskin. Karvat kasvavat turvassa ja suun ympäristössä melkoisen pehmeästi ja tasaisesti.
  • Skinillä on kuitenkin vasemman sieraimen päällä eräänlainen "karvasotku" joka ei näytä varsinaiselta pyörteeltä vaan oikeastaan siltä että sillä olisi joskus ollut siinä haava -en tiedä miksi tämä oikein lasketaan. "Oudoista pyörteistä" sanotaan, että ne ovat hevosen vaikeita tai räjähtäviä pisteitä. Jos nämä pisteet kiristyvät, hevonen voi tehdä äkkikäännöksen tai räjähtää.

Vasemmalla puolella päätä on pikkuinen pyörteentapainen

  • Turvan pyörteiden sanotaan lisäävän hevosen luonteeseen monimutkaisuutta, liekö tämä pikkuinen pyörteentapainen sitten merkitykseltään semmoinen :).
Suun ympärillä ei ole pyörteitä (ylähuuli rapsutuksen mielihyvästä pidentyneenä)

POSKET


  • Ei pyörteitä poskissa (vanhan kansan mukaan oli tappion ja rappion merkki jos hevosen poskessa oli pyörre!)

KORVAT


  • Ei pyörteitä korvissa. Näitä esiintyy eniten muuleilla ja näyttää siltä että äänet ovat erittäin isossa osassa tämmöisellä yksilöllä. Se keskittää kuulemiseen paljon energiaa.

OHIMOT




  •  Ei pyörteitä ohimolla. Ohimopyörteiden on ajateltu ilmentävän nopeaa ongelmanratkaisukapasiteettia.

NISKA/KALLO


  • Niskassa on pyörteet molemmin puolin. Ne eivät ole aivan korvan takana mutta melko lähellä.
  • Niskan pyörteiden sanotaan kertovan, mistä kohtaa niska helpoiten taipuu. 
  • Mitä epäsymmetrisemmin pyörteet sijaistevat sen vaikeampaa on symmetrinen ja tasainen taivutus. Sanotaan myös, että hevosten joilla ei ole niskapyörteitä on vaikeampaa taivuttaa kaulaansa "pystysuunnassa".
  • Tämä ei tunnu pitävän yhtään paikkaansa. Silloin kun Skini taivuttaa omaehtoisesti kaulaansa niin kyllä se taipuu ihan jostain muualta kuin tuolta niskasta. Ja ratsastaessa taasen en osaa sanoa juuta enkä jaata. Kenties se myötää niskaansa tuolta, tai sitten ei :D.
  • Niskan ja kallon pyörteet on mainittu erikseen artikkelissa, mutta en osaa oikein erottaa niitä käytännössä. Tulkinnat ovat kuitenkin melko erilaiset: niskapyörteestä sanotaan nimittäin, että ne ilmentäisivät jäykkää niskaa.




KURKKU

  • Skinillä on kurkun tai nielun paikkeilla on pehmeä pyörre, jota on aika vaikea erottaa. Pyörre on melko keskellä, jota pidetään hyvänä asiana tasapainon kanssa.
  • Kurkkupyörre voi auttaa pään ja kaulan tasapainoiseen asentoon. Kurkkupyörre nostaa päätä ja niskapyörre laskee, jos oikein ymmärsin. Hevosilla joilla ei ole niskapyörteitä, kaula voi olla pysty.
  • En oikein tiedä mitä sanoisin tämän pyörteen tulkinnasta. Ei oikein tunnu kolahtavan :D

HENKITORVI ja RINTA

Kaulan alaosan (Tai henkitorven... luulen että sillä tarkoitetaan tätä osaa) pyörre alkaa selvänä jakauksena etujalkojen välistä, jatkuu ylöspäin ja leveytyy.
  • Rinnassa on kaksi selvää pyörrettä. Sen lisäksi etujalkojen välistä alkaa selvä karvojen jakaus, joka jatkuu kaulan alaosaa pitkin ylöspäin ja lopulta levenee kunnon pyörteeksi.
  • Henkitorvenmukaiset pyörteet ovat olleet ennen vanhaan merkki vauraudesta ja onnesta.

HARJA



  • Skinillä ei ole pyörteitä harjan tyvessä. Sen pitäisi merkitä sitä, että energia virtaisi vapaasti ja tasaisesti niskaan ja kalloon. Tiedä sitten tästä..

SÄKÄ


  • No jopas, onpa monta paikkaa jossa Skinillä ei ole pyörteitä. Nimittäin myös sään seudun karva on melkoisen kurinalaista ja pyörteetöntä.
  • Sään seudun pyörteiden on sanottu estävän energiavirtausta pyörteen puoleiseen etujalkaan. Jos hevosella on pyörre vain toisella puolen säkää, on sen sanottu ilmentävän säikkymisherkkyyttä sekä aiheuttavan toispuoleisuutta pyörteen suuntaan. On myös sanottu että tämmöisen hevosen ratsastaja "kuolisi" satulaan.. O_o

SELKÄ, SATULAVYÖN PAIKKA ja MAHA


  • Skinillä ei ole pyörteitä näissä, mutta tulkinnat ovat erikoisia.
  • Selkäpyörteisellä hevosella energia ei virtaisi läpi selän ja ne voivat olla herkempiä pukittamaan. Pyörre satulavyön paikalla merkitsee herkkyyttä satulavyön kiristykselle (satulavyöpyörrettä on pidetty ennen hyvän onnen tuojana).
  • Hevosilla, joilla on pyörre mahassa, on ajateltu olevan suuremmat mahat. Energia päätyy vatsaan ja niin myös rasva.

KUPEET

Oikea kuve
  • Ihannetilanne on se, että molemmilla puolilla on suora pyörre alkaen lonkkaluusta alaspäin.
  • Skinillä onkin melkoisen tasaiset pitkät pyörteet, mutta oikea näyttäisi kaartuvan hieman eteenpän. Eteenpäin kaartumisesta ei sanota mitään, mutta jos pyörteet kaartuisivat taaksepäin, olisi se ponneton takajalat-tallissa- tyylin liikkuminen. Tämä näyttäisi pitävän siis paikkansa, nimittäin aktiivisuutta ja työntöä ei tämän takajaloista puutu..

Vasen kuve


 ETUJALAT, VUOHINEN, TAKAJALAT  ja HÄNNÄNTYVI

Skinin jalat tammikuussa 2014, silloin kun oli hetken talvi

  • Skinillä ei ole pyörteitä jaloissa, mutta näissä paikoissa olevista pyörteistä sanotaan seuraavaa:
  • Etujalkojen pyörteet voivat lyhentää askelta.
  • Vuohispyörteet hidastavat kyseistä jalkaa.
  • Takaosan pyörteet jättävät jalat helposti "talliin" (lisäksi annetaan vinkki venytellä tähän taipuvaisia hevosia).
  • Jos toisessa jalassa on pyörre ja toisessa ei, pyörteen omaava jalka voi ottaa lyhyempää askelta.
  • Hännäntyven pyörteistä on ajateltu, että negatiiviset tunteet jäisivät niihin kiinni aiheuttaen hännän huiskimista.


23.3.2014 (c) Taru
Huom! Ota postaus huumorilla ja ota huomioon myös, että lähdeartikkeli on erittäin pitkä ja osin minulle epäselvä. Otan aiheen yhtä vakavissani kuin horoskoopit eli vain pilke silmäkulmassa :). Jopa englanninkielisen artikkelin kirjoittaja kehottaa maltillisuuteen tulkinnoissa.


9 kommenttia:

  1. Kiinnostuin tästä jo sillon Anun postauksen aikaan, mutta aihe unohtui sittemmin. Vähän heittelin Anun kommenteihin jo aiemmin huomaamiani otsapyörrehavaintoja, mutta nyt pitää kyllä ainakin Koo syynätä läpi. Ei tosin kait olisi kannattanut koulussa tätä lukea, (onneksi sentään käytännöntunti hallissa eikä teoriaa luokassa) taisin nimittäin ehkä vähän hirnahtaa. "Hevosilla, joilla on pyörre mahassa, on ajateltu olevan suuremmat mahat." Nyt löytyi siis selitys Koon ikiläskiydelle! Sillä tosiaan on ainakin yksi pyörre mahassa, saattoi olla toinenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tosta tuli kaikkinensa oikein hassu lause, mäkin vähän naureskelin sille! Mut eihän Koo oo mikään läski :D!

      Meilläkin vois kuule kätevästi selittää asian jos toisenkin pelkillä pyörteillä "se ei taivu" "no, kas kun sillä on..."

      Poista
  2. Minä lueskelin aikanaan tuota, kun se oli esillä Facebookin jossain ryhmässä ja mietin, että pitäisi Taaviltakin katsoa, mutta sivuston sanasti oli ehkä hiukkasen liian vaikealukuista mun englannintaidoille, joten en jaksanut tehdä sitä loppuun. Pitäisiköhän sittenkin vähän tutkia. ;)

    Luulen, että toi "henkitorvi-pyörre" tarkoittaa lähempänä kurkkua olevaa pyörrettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, hyvin väsyneenä luettu, siellähän oli se kurkku jo erikseen. Eli ihan oikein olet päätellyt... :D

      Poista
    2. Miulla pitäs olla suht tasokas englanti (huom, pitäis), ja silti tuo tuntu vaikealukuiselta. En ees tullut lukeneeksi tuota ihan koko artikkelia kun se oli niin pitkä.

      Siellä oli tosiaan mainittu "Throatlatch", "Windpipe" ja "Chest". Mut mulla voi ihan hyvin olla virheitä noissa, onneks ei oo tän virallisempi lähde ;), hih.
      Ja tutki nyt ainakin nuo paikat joissa voi olla pyörteitä että löytyykö jotain jänniä pyörteitä. Ainakin Taavilla on otsapyörre alempana kuin Skinillä? Mutta silläkin on vaan yksi otsapyörre eli melko suoraviivainen vähän matalaenergisempi kaveri. Tää otsapyörre on näistä melkeen kiehtovin. En ollu ennen ees tajunnu kiinnittää siihen huomiota miten monenlaisia otsapyörteitä voikaan olla.

      Poista
  3. Hyvää kannattaa odottaa! :)

    Pikkasen perusteellisemman kirjoituksen jaksoit kirjoittaa aiheesta kuin minä. Minulla loppui sinni kesken, kun jossain vaiheessa alkoi ärsyttämään niin kovasti se alkuperäinen lähde: ristiriitaista ilmaisua, löperöä lähteidenkäyttöä ja suoranaisia kirjoitusvirheitä. AAARRGGH!!!

    t. Anutus (blogger hylkii minua jostain syystä :()

    No hauskan ja kiinnostavan blogijabbaisun siitä toki sai, joten eipä siinä. Ja skini on vaan aina yhtä ihq! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin kommentista, ootte ihanii kun tulette kommentoineeksi :).

      Mulla meni hermo siinä vaiheessa kun suorista luonne-ehdotelmista siirryttiinkin siihen, että energiavirtaus pysähtyy pyörteeseen... hmm :D. Rupes tuntumaan vähän liian höpöltä, vielä enemmän humpuukilta kuin aluksi ajattelin. Et samat fiilikset varmaan!

      Ooh, <3 kiitos, mä aina niin tykkään kun omaa rakasta ihqutetaan ;)

      Poista
  4. Ravihevosia hoitaessani mulle sanottiin, että 2 pyörrettä on kovapäisen hevosen merkki. Ja ainakin yhen suokkiorin (ruunanakin) kohalla piti paikkansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuplapyörteistä on sanottu että on "monipersoonallisuus", varmaan se käytännössä on aika "kovapäinen". Hauskoja nämä pyörrehuomiot :D

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.