lauantai 14. maaliskuuta 2015

Blogin kirjoittamisen sekä blogiin kuvaamisen vaikeudesta


Skini 8.3.2015
Blogin hiljeneminen on harmittanut minua. Ei voi muuta kuin todeta, että sitä ylimääräistä aikaa, jonka ennen käytin blogin kirjoittelemiseen, ei enää juurikaan ole. Postausideat ja inspiraatiot eivät meinaa enää ehtiä blogiin laisinkaan.

tarhakuvausta aidan takaa..

Varusteista on helpoin ja nopein kirjoitella ja ne on miulle muutenkin semmonen juttu mikä tuo innostusta ja pilkettä silmäkulmaan kun saa varusteostoksia suunnitella ja niiden kanssa säätää. Bootseista on yhä Anniinan ehdottama postaus hautumassa ja tulossa.. mutta milloin lie sitten se kääntyy postaukseksi asti kun sekin inspis meni ja tuli ennenkuin ehti tekstiksi saakka.


Kamerakaan ei ole kulkenut tallilla enää, tuntuu että sitä vain yrittää ehtiä puuhailla ja hoitaa asiat, saatika että ehtisi kuvia ottamaan. Eräänä päivänä sitten otin kuvia, satoi, ilma oli kurja, linssi oli likainen... eikä kuvaustulos oikein ollut mieltä ylentävää... Kahtokaa nyt tätäkin seuraavaa kuvaa!
Ihan tosi, voiko olla huonompaa valokuvaa kuin tämä

Hieman aktiivisempi olen sentään ollut blogin facebook-sivuilla, sinne tuntuu niin helpolta vain heittää joitakin elämisen merkkejä. Joten jos kuulumiset kiinnostavat, blogin facesivut löytyvät iskemällä hakukenttään "Skyfighter".


Voi toista, kukahan on opettanut sen olemaan noin hupsun näköinen?

6 kommenttia:

  1. En tiiä millaiset kelit siellä on ollut ratsastaa, mutta itse ainakin tykkään lukea ihan perus treenikertomuksia ei tartte sen kummempaa kehitellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelit on mitä on vaihtelevia, mutta kyllä myö aina jotain puuhaillaan. Kiitos tsempistä :) Itseasiassa tänään olikin nätti keli ja sain otettua kameran mukaan tallille joten pari keväistä kuvaa ajolta tulossa. Ja yhden videonkin sain jo laitettua siihen kuntoon että jonkinlaisen hupsun postauksen saapi huomiselle ;)

      Poista
  2. Samettitassun kanssa samoilla linjoilla, eli ihan arjen asiatkin ovat kivaa luettavaa. :) Terveisin, se hevostietämätön koiraharrastaja

    VastaaPoista
  3. Mukava seurata teidän arkeaane täältä bloginkin puolelta, face ahkerassa seurannassa jo. Mietin, että pitäisiköhän tulla ulkoiluttamaan kameraa sinnepäin tässä lähiaikoina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Ja kyllä, saisit ehdottomasti tulla, kun vaan sovittas päivä niin tulis toteutettua. Mua itseäni vaivaa kyllä paha kamerakammo, en tykkäis yhtään ainakaan poseerata kuvissa, mut tilannekuvat ja pelkät heppakuvat ois tietysti ihan tervetulleita :).

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.