keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kutinan kuulumiset

Ihmeitä kutinarintamalla?

juhannuksena rapsuttelua
Hepat ovat olleet vain päivät laitumessa ja yöt tallissa. En tiedä johtuuko yksinomaan siitä, vai mistä, mutta Skinin ihottumaloimikautta ei ole vielä ollut tarpeen aloittaa. Eikä se ole hangannutkaan! Häntä on siisti ja nyt sen pituuskin alkaa olla ihan normaalimitoissa. Hännän "historiasta" voit lukea lisää täältä.

häntä alkaa olla normaalimitoissa! ei enää töpö ! 19.6.2015

Koko talvi mentiin (melkeen kokonaan) ilman hännäntyven kutinoita ja kutinarasvoja. Ajattelin, että se johtui kylmästä tallista (viileä rauhoittaa kutinaa), mutta kun kutina ei ole nyt kesänkään tullen tämän pahempaa, haluaisin uskoa, että syöttämälläni kuminasiemenöljyllä voisi olla  myönteisiä vaikutuksia. Voi tosin olla, että yön lepo ötököiltä tallissa on pitänyt tilanteen hyvänä. Sen näkee sitten, miten tilanne kehittyy, jos hepat ovat öitä ulkona ja ötököitäkin rupeaa olemaan enemmän.

Tarkempi kuva hännäntyvestä. Hännäntyven keskiosa on vähän joutunut hangatuksi

Ihottumaloimet on toki kaivettu esille ihan varmuuden vuoksi. Reaktiot ötököihinkin ovat pysyneet aika maltillisina ja ensimmäistä kertaa havaitsin aivan oikean vasteen hoitoöljyyn. Yksi voitelukerta ja seuraavana päivänä paukamat olivat poissa! Olin vaikuttunut. Hyttyset taitavat olla muutenkin ainoita ötököitä joihin nuo myrkyt tehoavat? Vielähän ei paarmoja ole näkynyt. Iltaisin tosin on polttiaisia. Viileällä kesällä on plussapuolensa :)

Rapsutukset kelpaa

12 kommenttia:

  1. Syötätkö siis tuota kuminansiemenöljyä ruokinnan lisänä vai ulkoisesti iholle? :) Kiinnostaa kaikki kutinaan liittyvä kun odottelen alkaako meillä pahempi kutina. Nyt on talliöinä hinkattu häntää ja kankkuja, mutta 24/7 ulkona niin humma on täysin hinkkaamaton vaikka ötököitäkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syötän sapuskana, makanan kuminasiemenöljyä, Päivölän tilalta ostan. Oon syöttäny tuota jo pitkään, siitä asti kun Skini tuli, mutta aiemmin annoin sitä paljon vähemmän (st. hippolytin) ja se oli myös tuhottoman kallista ja kun tuntui ettei siitä vaikutustakaan ole.. Nyt menee 20ml/pv.

      Poista
  2. Hei taas :)
    Mitä hoitoöljyä käytät !!
    Meillä on jo ihottumaloimi käytössä ollut jo kuukauden Hevonen yöt pimeässä avokarsinassa johon niitä polttiaisia kyllä vähän pääsee :( ja kauhia kutka toisella Meidän tontilla on miljoona kertaa miljoona polttiaista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan :) Sen nimi on ihan hoitoöljy http://www.luonnonaarreaitta.fi/tuotekuvat/900x600/468picture1Upload.jpg

      Poista
    2. ...polttiaiset on kyllä niin pirullisia etten tiiä auttaako niihin mikään. Mutta tuota kun oon laittanu korviin niin polttiaiset jättää korvat rauhaan.

      Poista
  3. Kivan oloinen blogi sulla ja ihana hevonen! Jään kyllä seuraamaan blogiasi ja lityinkin lukijaksesi. Käyhän lukemassa minunkin blogiani, olipakerranhevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikein kiva kuulla :). Kävin kurkkailemassa teidänkin menoa.

      Poista
  4. Sun kommenttejasi on tullut seurailtua useammassakin blogissa joita itse seurailee. Nyt vasta älysin että sulla on omakin blogi. :D
    Jään seuraamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla :D ja kiva että jäät seuraamaan, vaikka postaustahti tosiaan on varsin verkkaista, työelämän "aikarajoitteiden" takia ;) . T. Bessie

      Poista
  5. Sun kommenttejasi on tullut seurailtua useammassakin blogissa joita itse seurailee. Nyt vasta älysin että sulla on omakin blogi. :D
    Jään seuraamaan.

    VastaaPoista
  6. Voi ei, se olikin unta! :D Minä tulin tänne ihan tohkeissani lukemaan postausta, jonka ehdin näkeä vilaukselta _unessa_. Eli olit hankkinut itsellesi toisen hevosen ainakin väliaikaisesti Skinin sairastumisen takia. Kaikkea sitä. Tuntuipa todelliselta tuo uni. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OHo, hihii :D. Hauska saada esiintyä sun unessa ;), unimaailma on kyllä välillä niin todentuntuinen.

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.