perjantai 2. elokuuta 2013

Barefoot Londonin toinen mahdollisuus

Londonin ensimmäinen testi 25.6.2013 *
Minulle tarjottiin sovitukseen Barefootin Londonia koossa 0. En missään nimessä voinut kieltäytyä näin hienosta tarjouksesta, vaan tottakai otin sen kokeiluun.


koko 0 kesäkuussa 2013
Koko 1, elokuussa 2012
Kokoa 0 suositellaan ihmisille housukooltaan 36 tai alle. Koko 1 on puolestaan ihmiselle, jonka housukoko on 40 tai alle, ja se vastaa enkkusatulan istuinkokoa 17-17,5". Oma housukokoni on 36-38, ja enkkusatulan istuin 17" on yleensä hyvä. Koon 1 London tuntui minulle hieman reilulta, joten olin ajatellut aiemmin, sopisiko koko 0 meille. Nyt sitten pääsin testaamaan ja kyllä se oli liian pieni. Ei se haittaa, tiedänpä nyt ettei kannata haaveilla lyhyemmästä satulasta koon kustannuksella. Nyt kun ymmärrän viime kesää enemmän näistä rungottomistakin, ymmärrän myös ettei se koon 1 London olisikaan välttämättä ollut liian pitkä, kun takakaaren yli tulevalle huovalle ei jakaannu paino laisinkaan eikä liioin varmaan ihan satulan takasenteillekään.

kesäkuun lopulla 2013, London 0 koko

Tässä satulassa vastinhihnojen paikkaa oli muutettu edellistä hevosta varten ja ne asettuivat meilläkin paremmin kuin siinä 1 koossa, jossa ne tuppasivat osoittamaan taaksepäin. Tässä oli nyt myös se kapeampi etukaari, jota kaipailin aiemmin. Kapea etukaari tuntui ainakin saavan satulan parempaan asentoon.

26.6.13

Koko satula näytti puolet pienemmältä kuin koko 1, joka kertonee myös oman silmän tottumisesta tämmöisiin ei-enkkusatuloihin. Istuessani satulassa ei esiintynyt samaa ongelmaa kuin viime kesänä, eli jalka ei jäänyt kauas hevosesta. Satula oli myöskin loistava istua (en kokeillut edes ratsastaa Londonilla viime kesänä, kävin vain selässä). Sain kuitenkin huomata sen minkä viimeksikin: London on suorasiipinen koulusatula, ja tarvitsen yleissatulan. Luulen tämän uponneen vihdoin paksuun kallooni. Ratsastuskouluaikoina olin yleensä koulutunneilla ja siellä piti pitää perse penkissä. Siihen koulusatula oli omiaan, nyt on tarpeet toisenlaiset.

Testasin Londonia tällä kertaa kahdella maastoreissulla: Ensin mukana tulleella mattesin täytepalaromaanilla...

26.6.13


etukaari 26.6.13


.. ja toisella kertaa barefootin heavy duty-huovalla. Barefootin huovan alla oli normaali huopa.

26.6.2013 alla barefootin heavy duty+ normihuopa, tämä on sitä mitä Ärrä sanoi satulan sohva-efektiksi

Säkätila 26.6.13, ihan ok heti sään päältä

26.6.13 takaa

26.6.13

Hikijäljet London 0-koosta


Hikijäljessä näkyy painauma mattesin huovasta, siinä on 4 taskua, 2 edessä ja 2 takana ja etummaisten ja takimmaisten taskujen raja näkyy tuossa keskellä, Ei liene toivottavaa että tuommoinen tulee tuohon miltei istuimen alle




Luulisin että sään vieressä oleva painauma tulisi puristavasta etukaaresta, vähän keskemmällä oleva jalustimista (?), mutta mitä tuosta selkärangan raidasta pitäisi ajatella... hmm.. näyttäs siltä että kuiva on ainoastaan tuo selkärangan keskellä oleva peni notkelma, joka tarkottas sitä että ranka ei ole jäänyt vapaaksi painosta..?

Oletettu etukaaren painauma näkyy pesun jälkeenkin
Eihän nuo hikijäljet hyvät ole. Veikkaan, että eniten tuo hikijälki kertoo satulan liian pienestä koosta. Olen painanut etukaarta säkää vasten, sillä olen istunut reisi etukaaren päällä. Tuo on voinut aiheuttaa etummaisen kuivan läntin. Silloin kun rungoton on väärän kokoinen, ei se voi toimia oikein. Siksi ei liene mahdollista vetää näistä sen suurempia johtopäätöksiä siitä, etteikö jokin muu barefootin satulamalli voisi sitten kuitenkin sopia meille koossa 1.

Skarppi jäbä, korsi suussa
Mielenkiintoni siis heräsi uudelleen barefootin suhteen ja haaveilen aika paljon semmosesta ruskeasta Cherokeesta tai uudesta Notting hillistä, jossa on satulan tietojen mukaan kaikista uusin painonjako- ja selkärankasuojajärjestelmä (VPS). Mitä uudempi barefootin satula, sitä viimeisintä huutoa myös painonjakosysteemi on, oletan että muutokset näissä ovat kokoajan parempaan suuntaan. Tekisi siis mieleni kovasti vielä päästä testaamaan tuommonen ihan uusi barefoot. En ehkä saa rauhaa ennenkuin olen nähnyt uudenkin barefootin hikijäljet.

26.6.2013 "missä se heinänkorsi sojottaa"
Innostuksestani huolimatta minua arveluttaa tuo barefootin säkä& selkärankatila tosi paljon. Päätin kirjoittaa rungottomiin satuloihin liittyen vielä oman postauksensa, joten jatkoa seuraa jossain vaiheessa.

Kerjäysilme *jos olen näin söpö, saan ehkä jotain*


*Sivuhuomautus: En käytä LG:tä nenäluun ohuen osan päällä, ylimmässä kuvassa olen laskenut  LG:tä poskiremmeistä alaspäin loppukäyntien ajaksi. Ajatuksena on, ettei turpaosa lepäisi kokoaikaa samassa kohdassa. Halusin selventää asian, ettei kukaan ajattele että LG:n ihannepaikka olisi noin alhaalla :D.

37 kommenttia:

  1. Mä en oo jotenkin ikinä päässyt edes ajatuksen tasolla kiinni näihin rungottomiin. Ovat minun silmään todella kummallisen näköisiä kapistuksia :D Ja nyt näin tietämättömänä kysyn, miksi tuonne alle tungetaan niin paljon tavaraa, kuten kuvassa "26.6.2013 alla barefootin heavy duty+ normihuopa jne"? Miten tuolla voi istua kun satula on metrin irti hevosesta? :D

    Millaisia rungottomat yleensä ovat istua? Kuten sanoin, näyttävät niin hassuilta etten osaa kuvitella edes miten tuolla kuuluisi istua :D

    Voi kun Skinny on söpö alimmassa kuvassa! Lasse kerjää mieheltäni aina samalla ilmeellä herkkuja, mutta minulta taas ihan eri tavalla, nimittäin kääntämällä pään poispäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kummallisen näköisiä! :D Voit varmaan uskoa mikä järkytys oli sillon viime kesänä nähdä tommonen ekaa kertaa. Kyllä siinä on todellakin totutteleminen! Nyt rupee tuntumaan jo ihan hyvältä tuo ulkonäkö.

      Barefootin huopa on semmonen missä täytteelle on samanmuotoiset taskut kuin paneelisatulan paneelit. Nuo heavy dutyt on paneelinmuotoiset paksut läpyskät jotka tulee huovan sisälle ja noitten oisi tarkoitus muodostaa selkärankatila satulan oman rakenteen kanssa ja jakaa paneelien tavoin painetta. Tuo huopa on siis enemmänkin puoli satulaa kuin huopa, tuota satulaa ei voi siis käyttää ilman huopaa. En tiedä miksi tuo asia on ratkaistu huovalla, eikä tekemällä samat jutut kiinni satulaan. Ehkä siksi että olisi enemmän muokkausvaraa?

      Normaali huopaa ei tavallisesti tuolla alimmaisena tarvita, mutta minulla se on kahdesta syystä: 1) koska bf:n huovan alapuoli on hankalasti pestävää tekokarvaa ja 2) koska barefootin huopa on sään kohdalta auki melko pitkälle etukaaren alle ja kohta missä huovan etuhalkio menee kiinni hankaa selkää :/ (en siis ole ollenkaan tyytyväinen huovan etuhalkioon).

      Skinnyllä on monta tapaa kerjätä. Se antaa suukkoja, katsoo tolleen pää kekassa, tai sitten kuten Lasse eli kohteliaasti kääntää pään poispäin "jos en pyydä, annatko sitte?" ;)

      Poista
    2. Oho, osa unohtui. Rungottomat on ihania istua, monet istuimiltaan pehmeitä kuten tämä London, tykkäsin kovasti. Muita rungottomia en olekaan koittanut itse, paitsi tietty lammaskarvasatulaa joka on oikeastaan enempi ratsastushuopa, ja sehän on tosi lähellä ilman satulaa ratsastusta.

      Tuo toisen viritelmäni korkeus ei tuntunut selkään mitenkään sillä tuossa rupee olemaan kuitenkin paksuutta ehkä suunnilleen saman verran kuin paksut runkosatulan paneelit.

      Ratsastajana minusta tuo London ja runkosatulani on aikalailla samanlaiset istua, runkosatula vaan on kovempi. Monet mainostaa että rungottomasta tuntee hevosen liikkeet paremmin, mutta nykyään en ehkä enää huomaa niin eroa, kun olen taas tottunut menemään runkosatulalla eikä se enää tunnu siltä kuin kiikkuisi jossain tosi kaukana irti hevosesta.

      Poista
    3. Ahaaaa, kiitos selventävästä vastauksesta! Kummallisen näköisiä kapistuksia, en varmaan osaisi laittaa tuollaista oikeinpäin selkään x)

      Lammaskarvasatulan minäkin haluan joskus vielä Lasselle. Sitten kun on ylimääräistä rahaa (eli tuskin koskaan)... Vaikuttaa niin kivalta vaihtoehdolta. Lassella kun ilman satulaa meno saattaa olla välillä aika kivuliasta valtavan sään takia :D

      Minä olen huomannut runkosatuloissa valtavia eroja korkeudessa. Se meidän vanha koulusatula, Prestige, oli jotenkin kamalan korkea ja varsinkin kun välissä oli vielä lampaankarvaromaani. Se oli kyllä hyvä satula istua, mutta hevosen liikkeet olivat kaukana alhaalla eikä hevoseen saanut kunnon "perstuntumaa". Tuo meidän nykyinen Passier taas on ihan vastakohta: se on todella lähellä hevosta eikä välissä tarvitse romaania, eli hevosen liikkeet tuntuvat sinne selkään. Varmaan näissä rungottomissakin on vähän samantyylisiä efektejä.

      Poista
    4. Niitä pitää itse räpeltää ja sovitella ja hypistellä ja katsella livenä ja netin kautta, sitten niitä vasta rupeaa ymmärtämään vähän paremmin. Tavoitteet on ihan samat kuin runkosatulassa, eli pyritään jakamaan ratsastajan painoa tiettyjen selkärankanikamien väliin jättäen selkäranka vapaaksi.

      Vertauksesi kuulostaa osuvalta, varmaan sekä rungollisissa että rungottomissa on erilaisia tuntumia, erilaisia rungottomiakin kun on niin hirveesti. Ja vielä kun otetaan huomioon se, että eri ihmisistä samakin satula tuntuu ihan erilaiselta... variaatioita on paljon :D

      Poista
  2. Mielenkiintoiset hikijäljet. Luulin itseasiassa, että ne olisivat olleet paljon pahemmat. Optimaalisilta ne eivät näyttäneet, mutta eivät miltään HUI KAMALA SE KUOLEE -reaktioltakaan. Ja todella, kaikkien huopien kanssa satula näytti juuri niin sohvalta kuin sohva vain voi näyttää.. Oliko kevyessä istunnassa oleminen silloin vaikeaa tai tuliko kiikkerä olo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mielenkiintoiset. Semmoset, että tekis mieli nähdä semmonen 1-koon notting hill ja sen hikijäljet ;)...

      Ei ollut vaikeaa eikä tullut kiikkerä olo. Kunhan vaan saa aseteltua oikeesti keskelle noi keskisaumat, siinä voi olla asettelemista välillä. Ihan toimivalta vaikutti tuo muuten. En ois selkään arvannut että alla on noin paljon fyllinkiä.

      Poista
    2. Semmonen tuli vielä mieleen, että kun vedettiin kiitolaukkaa toisella testikerralla, niin jalka heijasi eestaas. Kun tossa koulusatulassa ei oo tilaa laittaa tavallaan polvea eteenpäin niin tuossa käy niin, että reisi tulee suoraksi ja sitte loppu jalka jatkuu suunnilleen taaksepäin kun oli lyhyet "kiitolaukkajalustimet". En tiiä ymmärsitkö mitä tarkoitan mutta ylimmässä kuvassa näkyy hyvin millasee vinkuraa mun jalka jäi. Mut tuon tulkitsin olevan ihan vain sen takia noin kun tuo on niin suorasiipinen, ei ollu mitää minne sitä koukussa olevaa jalkaa ois voinu laitta :D

      Poista
  3. Mhhh... Tulisikohan meilläkin kysymykseen rungoton satula kun neidillä on tapana meillä tuhota satuloiden rungot rodeoliikkeiden merkeissä. :D
    Hieman nyppii ostaa uusia satuloita useammin kuin kerran vuodessa !
    Ehkä sekin ongelma ratkeaisi ;) Tosin meillä on ollut nykyinen satula marraskuusta asti, ja olen kovasti tykännyt, on niin pehmeä istua ettei millään malttaisi sieltä alas tulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, mikä ettei sitä kannattaisi kokeilla seuraavan kerran kun runko hajoaa ja sitten vois kattoa miten rungoton kestää ne rodeohypyt ;). Rungoton joustaa ja elää, luulisi että se ois erittäin hankala saada jotenkin hajalle. Tosin niin voisi sanoa runkosatulastakin, en oo edelleenkään kuullut toisesta hevosesta joka hajottaisi rodeolla satuloita ;). Piehtaroimalla kylläkin :D.
      Ainakin minusta tuo London oli todella pehmeä ja uskon että rungottomat yleensäkin on varsin pehmeitä istua, et ratsastajalle sopii kyllä varmaan aika helpostikin. Se vaan sitte pitää löytää rungoton joka toimii hevosella.

      Poista
    2. Uskoisin että saattais kestää paremmin kun tuo rungollinen, mutta kuka tietää ;) Ja meillä on Bessin suuttuessa tullut tutuksi nuo kaikentyyppiset rodeohyppelyt... Niin juoksuttaessa kuin ratsastaessakin.
      Edellisellä ylläpitohevosella tuli mentyä rungottomalla satulalla ja on tosi kiva kyllä istua :)
      Niinhän se pitäis... Toivotaan kyllä että nykynen kestäis ja mieluusti rodeotkin loppuis ! Meillä on kaikenmaailman hierojat ja ammattiratsuttajat käyny kattomassa mutta ei oo vielä syytä löytynyt. Liekö sitten liian kireä pinna ;)

      Poista
    3. Onko se Bessi jokin eksynyt sielu joka on vähän hukassa XD. Tuon "projektin" kanssa sitä tarvii aikamoista kestokykyä :D

      Poista
    4. Taitaapi olla :D
      Tosiaan tarvitsee ja on hermot aika usein kireällä otuksen kanssa mutta kyllä me selvitään, heh.

      Poista
  4. No voi harmi, ettei tääkään natsannut teille :/ Mä haaveilen meille Londonia koulusatulaksi, tosin vähän epäilyttää kuinka tulee sopimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei silleen harmittanut kun en oisi tuota voinut ottaa vaikka se ois muuten ollutkin hyvä, kun en halua koulusatulaa. Jos ettii koulusatulaa ja käyttää ihan oikeita koulujalustimia, silleen et jalka on suorassa, niin varmasti tuo toimis :D. Mikä sua epäilyttää sopivuudessa? :)

      Poista
    2. Epäilen kaikki muita satulamerkkejä kun Freemax istuu meille varsin hyvin :) Näin Freemaxien kannattajana noi BF:n satulat näyttää kamalan isoilta, kömpelöiltä ja "vaikeilta" käyttää :D

      Poista
    3. Eikö sillä Freemaxilla voi mennä koulua sitten, vai onko teillä se estemalli? Jos Freemax toimii hyvin niin löytyskö sen malleista koulusatulakin :). Oisin ostanu ajat sitte Freemaxin muuten mutta siinä ei muistaakseni ollu säkäleikkausta ja ainaki joskus tulkitsin sen meille liian pitkäksi. Täytys tutkailla niitä uudelleen.

      Kyllä tuo mielikuva barefootista tulee, mutta satulana se ei tunnu minusta kömpelöltä, enää. Ensinäkemällä kylläkin. Mut jos oot tottunu freemaxiin eli ei-enkkusatulaan, niin luulen että silmä tottuu kyllä helposti muihinkin rungottomiin ;).

      Poista
    4. Meillä on Jump eli se estemalli :) Freemaxin koulumalli on haaveissa, mutta niiden saatavuus on melko huono. Saksasta tai englannista pitää lähteä tilaamaan. Tuon hyvä puoli on kyllä, että helposti sitä luullaan runkosatulaksi ulkonäön perusteella.

      Pitkiähän nuo on (~50 cm muistaakseni...) ja tosiaan sä'än omaavalle eivät parhaita :/

      Poista
    5. Kyllä monilla pistää silmään tuo Freemaxinkin ulkonäkö vaikka yhtäkkiä voikin luulla normisatulaksi. Ulkomailta voi olla ihan ok tilata, joskus ne tilaukset on ihan toimivia :), et jos se on satulana todettu hyväksi niin vois kannattaa hankkia saman merkin koulumalli.

      Poista
  5. Tämä oli hyvä, kiitos! Olen miettinyt rungottoman alle vastaavaa correction padia, saakohan niitä vain kahdella taskulla? Siis yksi tasku selkärangan kummallakin puolella. Houkuttaisi sysätä syrjään ruma ja epäkäytännöllinen padi ja ostaa tilalle topattava romaani ja kasa söpöjä värikkäitä saumattomia huopia. HAF-padi on todella hankala käsin pestä, sitä ei varmasti saa ikinä kunnolla puhtaaksi. Lisäksi se on ruma ja liian pitkä tohon meidän satulaan. :D
    Toinen vaihtoehto voisi olla Barefootin huopa, tykkään tosta pikkuruutuisesta jämäkästä ulkonäöstä, mutta mitenhän hyvin sellainen istuisi Freeformin alle. Joskos sellaisella saisi aikaan kunnollisen "säkätilan" ja Freeformia voisi käyttää Nestallekin...

    London ei miellytä omaa silmää ollenkaan niin paljon kuin Lexington. Ennen Trekkeriin sortumista katselin ja haaveilin Cherokeeta Nestalle, harmi, ettei tullut sellaista ostettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit ;).
      En usko että mattesilla on kahden taskun padejä, en ole ainakaan törmännyt semmoiseen.

      Oi että, meninkin sitten kurkkaamaan noita HAF-padeja, tuli heti semmonen olo et pakko saada. Saako tommosen laittaa pesukoneeseen.. ei varmaan? Barefootin huovat on myöskin aika pitkiä. Tarkoitushan on että tulee yli satulasta ettei reuna vaan jää puristamaan.

      Säkätilan kikkailu noilla huovilla on kyllä vaikeaa, en osaa yhtään aatella miten kävis freeform+barefootin huopa. Kun sään yläpuolellehan saa kyllä varmaan kikkailtuakin mutta mites sitte ku mennään syvemmälle etukaaren ja istuimen alle, säkähän jatkuu sinnekin. Ite rupeen kallistumaan tällä hetkellä (siis mun mielipiteethän vaihtuu ja kehittyy kokoajan) siihen, että ainakaan mikään ohuempi kuin barefootin heavy duty-täyte ei voi tehdä selkäranka/säkätilaa, ainakaan meille... silleen että sinne sais oikeesti vaikka raipan väliin. Se onkin sitten pähkinä erikseen, että millanen säkä/rankatila riittää näissä rungottomissa, et tarviiko sen ollakaan yhtä irti rangasta kuin runkosatulassa vai riittääkö vaan se, että suojaa aktiivisimmalta paineelta... En todellakaan tiedä :D. Näin vastikään torsionin jättämän hikijäljen Ärrän blogissa ja se oli yhtä siisti kuin runkosatulan: eli selkäranka kuivana n.4sormen leveydeltä.

      Sun pitää hankkia paneelillinen freeformi ja myydä vanha pois ;). No ei vaineskaan, mulla on vaan tällä hetkellä paneeli-villitys.

      London ei oo mikään kaunotar minunkaan mielestäni, mut sehän jää sinne persuksen alle kuitenkin piiloon ;). En oo Lexingtonia nähnyt livenä, en tiiä onko se nätimpi vai näyttääkö vain kuvissa siltä. London on vähän kuin joku ois veistäny kivestä tms, yhtä elegantti ja hienolinjainen ;) (lue:karkealinjainen mötikkä).

      Poista
    2. Mattesilla on kahden taskun romaaneja/huopia! :) Sitten kanssa mm. Horse Guardilla on edullisempi vaihtoehto, tosin siinä ei oo lampaankarvaa.

      Poista
    3. Hei mahtavaa, Kiitos T! Voi miksen tajunnut itse tuota ostaessani Mattesin huopia! Ärgh! Miksi, Miksi! Ois niin hyvä ollu jos ois saanu mattesin huopaan heavy duty-täytteet.

      Poista
    4. Eikä siitä huovasta saisi ratkottua auki ompeleita ja yhdistettyä etu- ja takataskut niin? :)

      Poista
    5. Ehkä, ainakin ompelija voisi saada :)... täytyykin tsekata, että onpiko se tasku muuten tarpeeksi iso heavy duty-täytteellen, en haluaisi sitä saksia kuitenkaan.

      Poista
  6. Meilläkin on ollut tämä kesä yhtä taistelua satulan kanssa. :/ Näin jälkeenpäin harmittaa, että menimme luopumaan siitä Wintecin Isabell -koulusatulasta, koska tuntuu, että se oli ensimmäinen oikeasti sopiva satula Ukolle. Nykyeisen Wintecin yleissatulan kanssa on ollut alusta lähtien ongelmia. Mutta toisaalta, se koulusatula oli vähän epäkäytännöllinen, koska se oli koulusatula...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule sanoppa muuta! Arvaa monta kertaa on kaduttanu se että myin Skinnyn vanhan hubertuksen. Ois tienny sitte varmasti, että satula ei oo muuttunu mikskään ja että vika on ratsastajassa jos ois ruvennu jumittelemaan tai tulemaan jotain selkäoireita. Tai no eihän se ehkä oo niin yksioikosta kuin nyt tuntuu, kun käyhän ne "sopivatkin" satulat epäsopiviksi. Ja ei sekään kyllä tasapainonen satula ollut, ja silti oli kuulemma toiminut ihan ok.

      Oispa semmonen ammattilainen jolla oikeesti ois aikaa perehtyä ja tulla avuksi sovitukseen. Mitä kauemana helsingistä ja isoista kaupungeista, sitä hankalampaa.

      Se meijän uus runkosatula on palvellu nyt kuitenkin ihan ok, en ole lopullista tuomiota vielä sille antanut, arvioin vielä sitä. Oon käyttäny nyt kesän sitä ja lammaskarvaa sekasin, se vähentää selän kuormitusta kun vaihtuu ne kuormituspisteet.

      Toivottavasti saatte apua satulan etsintään :). Ja tosiaan itse en ainakaan pysty menemään koulusatulalla mitään muuta kuin koulua, keventäminenkin on vaikeaa.

      Poista
    2. Voi myös olla, että tavoittelen liikaa täydellisesti istuvaa satulaa, koska sellaista tuskin on olemassa. :/

      Poista
    3. Minustakin on välillä tuntunut että ei semmosta oo, mutta kyllä niitä vissiin on oikeesti, pitäs vaan olla tarpeeksi laaja valikoima satuloita.. ja sovittaa ja sovittaa.

      Minusta tuntuu että en ole tarpeeksi taitava edes etsimään runkosatulaa, runkosatulan kun täytyy oikeesti olla täydellinen (ainakin tuntuu siltä), ettei se häiritse kun on kuitenkin varsin kova ja taipumaton. Onneksi oon saanut ammattilaiseltakin apua, mutta ei tehnyt sekään autuaaksi kun kyseinen ammattilainenkaan ei tee tuota työkseen ja on varsin kiireinen, niin kiireinen etten edes oikein kehtaisi häntä vaivata. Tuntuu, että hevosenomistaja jää aika yksin tuon satulan etsinnän kanssa jos ei ole satulaseppää saatavilla, joka tulisi paikan päälle.

      Jos alan taas etsimään runkosatulaa joudun varmaan useitakin vaihtoehtoja arvioimaan uudelleen kun kokoajan ne omat arviointitaidot lisääntyy ja silmä kehittyy.

      Voi kun ois semmosia satulansovituskursseja! Ihan kuten vuolukurssejakin, siis opetetaan hevosenomistajille jotain tarpeellista taitoa käyttäen hyödyksi vaikka alan ammattiopetusta. Kurssin ohessa keskityttäisi yleiseen satulansovitukseen ja ennen kaikkea löytämään omalle ratsulle sopiva satula.

      Poista
  7. Heissan!

    Näin sivustaseuraajana ja blogisi lukijana heitän ensi kertaa vähän omia kokemuksia kehiin. Itselläni on 150cm korkea lv-ruuna, jolle sopi loistavasti Barefoot Cheyenne-satula. Oli vaan koossa 1, ja vaikutti liian pitkältä esteettiseen silmääni, mutta heppani ei koskaan valittanut vaan oli aina korvat hörössä satuloinnin aikana :) Jopa kiitolaukkalenkin jälkeen selkärangan päällä oli kuiva 5cm alue koko mitalta, vaikka hevonen oli muuten aivan vaahdossa. Alla oli Bf:n oma huopa, jossa sisällä solukumilevyt. Olen samaa housukokoa kuin sinä. Kokeilimme myös Barefoot Londonia, ja se oli Cheyenneen verrattuna ihan surkea! Olen lyhytjalkainen, joten polvituet olivat enemmänkin nilkkatuet :D

    Nyt käytössä on - yllätys yllätys - Kent & Masters yleissatula (kuten teilläkin), mutta kaarenvaihto on ollut työn ja tuskan takana. Käytän Mattesin täytepalaromaania, koska en saanut ylijäykkää kaarta paikalleen... möh. Hinku Barefoot Cheyenneen on kova... Ostin Kent & Mastersin alunperin siksi, kun kaipasin enemmän tukea esteille.

    Hevoseni on muuten poikkeuksellisen rehellinen - laitoin kerran sen selkään liian kaarevan Stubbenin satulan, jossa oli kivikovat toppaukset. Ilman vyötä. Heppani naama oli hapan kuin sitruuna! Perään laitoin Kent & Mastersin ja johan loisti turpa jälleen kuin Naantalin aurinko :D

    T. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva kun tulit jakamaan kokemuksia.

      Mehän ollaan varsinaisia satula-samiksia:D. Mietin juuri yksi päivä että kellähän muulla on tommonen Kent & Masters... Itse vaihdatin kaaren siellä myyjällä varusteliikkeessä, hän kun tiesi asiansa niin kävi vikkelästi ;).

      Onpa hauska kuulla noin hyvä kokemus cheyennestä, että jätti noin hyvin selkärankatilan! Se on nimittäin juurikin se mikä noissa kiinnostaa ja huolettaa. Ja pituudesta luulen, että ne vaan näyttää liian pitkiltä pienellä hevosella, mutta sitten voi ollakin että paino jakautuu kuitenkin asialliselle osuudelle selkään eikä liian pitkälle.

      Nuo eri mallit on tosiaankin kuin eri satuloita, pitäis päästä kokeilemaan muitakin kuin Londonia.

      Teilläkö ei siis Cheyenneä ole omana? Ne on varsin huokeita hinnoiltaan, käytettynä niitä saa vielä halvemmalla. Itse olin myös kiinnostunut siitä, mutta into lopahti kun tajusin että tarvitsen polvituet ja siihen on alistuminen.

      Oi, ole iloinen noin rehellisestä hevosesta, oisikin helppoa jos ois noin tarkka hevonen :D. Kyllä Skinikin rupes pullistamaan mahaansa Euro Ridersin kanssa ja muilla satuloilla ei, kyllä ne vaan perskules tietää ja näkee mitä selkään pistetään. Ei se kuitenkaan oo niin kriittinen että pääsis satulaa valittemaan pärstäkertoimen perusteella ;).

      Poista
    2. Voi että, nauroin Skinnyn pullistuksille täällä :D

      Meillä on ollut jo kahdesti nahkainen Cheyenne. Ensimmäisen kerran ruskeana ;) ...sain sen halvalla mukaan ostaessani hepolaisen. Tuon jälkeen meillä oli tosi edullinen JA KARMEA vanha yleissatula käytössä jonkin aikaa, kun luulin "normaalisatulan" olevan parempi ratsastaessa. Persushan siinä pitemmän päälle mustelmoitui. Tuon myytyäni kokeilin Londonia uutena, mutta oli pakko vaihtaa takaisin Cheyenneen. London veti aivan eri asentoon tällaisen nysän tappi-ihmisen! Myin Cheyennen jälleen pois Kent&Mastersin tieltä, jotta saisin rahaa näin opiskeluaikana tuohon kalliimpaan satulaan. Aion kyllä ostaa Cheyennen maastosatulaksi töihin päästyäni, niin mukava se oli ahterille!

      Ja kiitos tuhannesti kun testasit nollakoon Barefootin, sain tosi hyvää osviittaa että kannattaako sovitella vielä pienempää kokoa lyhytselkäiselle :) Keep up the good work, kivaa lukea tarinointipostauksiasi kuvineen ja videoineen :)

      Poista
    3. Se tosiaan veti ilmaa mahaansa kuin ilmapalloon... :D

      Mielenkiintoisia satulakokemuksia. Hyvä että cheyenne passasi teille, tietää ainakin että on mukava satula jonka voi joskus hankkia :). Toi on niin tuttua, pitää myydä edellisiä ostoksia jotta saa rahaa uusiin ;). Onneks käytettynä saa paljon.

      Voi kiitos, mukava mieli tuli loppusanoistasi, minäpä jatkan ;D.

      Poista
  8. Moi,
    itse harkitsen hevoselleni rungotonta satulaa ja postausta oli mielestäni kiinnostavaa lukea. Oma hevoseni on kovin korkeasäkäinen, joten vähän mietityttää mahtaako mikään rungoton sopia sille... Freeform sillä on ollut edellisen omistajan aikoina, toisaalta itseäni taas kiinnostaisi kokeilla Barefootin satuloita, ne näyttävät jotenkin hassulla tavalla mukavilta :D Osaisitko sanoa esimerkiksi Londonin säkätilasta mitään, kannattaako isosäkäiselle edes haaveilla?
    Innolla odottelen kattavampaa postausta rungottomista satuloista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui nyt tuli suorituspaineita, eipä siellä mitään hirveän mullistavaa ole odotettavissa, samaa jauhan kuin tähänkin asti mutta kertaus on opintojen ja ajattelun äiti ;).

      Korkeasäkäiselle on kyllä valitettavan vaikea löytää rungotonta. Mutta jos Freeform on passannut niin Freeformia saa säkäleikkauksella ja paneeleilla, ne toisivat säälle tilaa ja paneelit ratkaisisivat myös selkärankatilan ongelman. Loistosatula!

      Hmm, luulen että kannattaa ainakin kokeilla barefootia, nimittäin siitä se kokemus ja näkemys rupeaa karttumaan. Näkemättä livenä on kovin vaikea sanoa, riittäisikö säkätila. Ei noissa kyllä mitenkään erikoisen korkea säkätila ole, joskin huopaan saa laitettua täytteitä joilla voi tehdä sitä lisää. Jos ostaa käytettynä (ja käytettynä saa vanhan mallin bf-satuloita mukavan halvalla, 400-450eurolla), niin yleensä niissä on sovitusmahdollisuus. Kannattaa siis kysyä sovitukseen.

      Kiva kun kommentoit ja palataan aiheeseen :D

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.