keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ensimmäinen ratsastustuntimme

Tunnilla 16.8.2013
Ensimmäinen tuntimme oli antoisa! Jäi tosi hyvä mieli ja monta oivallusta reppuun.

keskittyy keskittyy

Tuntia odotellessani totesin omia ratsastusvirheitäni (eikäku pitää puhua kehityskohteista!) miettiessäni muunmuassa seuraavaa: "minulla on taipumus ratsastaa ohjalla". Sitä saa mitä tilaa, nimittäin tunnin idea lähti siitä, että ohjat pois, paino, katse ja pohkeet töihin. Vain sisäohjan sai pitää kädessä säilyttämässä asetuksen.




Tunnin kantavana ajatuksena oli hevosen suhteen kontrolloida ja jumpata lapoja. Harjoituksessa luotettiin siihen, että takaosa tulee kyllä mukaan automaattisesti, kun saan lavat kontrolliini.

Teimme tehtävää jossa pujoteltiin tötteröitä paino- ja pohjeapujen avulla. Tässä kuvassa on sisäpohje kiinni ja näyttää menneen läpi, olemme tähtäämässä seuraavan tötteröparin ulkopuolelle

Harjoitusta tehtiin suurella ympyrällä, jolle oli aseteltu tötteröpareja. Pelkillä pohkeilla pujottelin vuoroin tötteröiden keskeltä, sisältä tai ulkoa. Se ei ollutkaan kovin yksinkertaista, kun ulko-ohja oli poissa käytöstä.

Tässä on menossa onnistumisen hetki, hirnakka väistää kohti tötterön ulkopuolta painoavuilla
Jos pohje ei mennyt läpi, oli lupa myös koskettaa jalalla hevosta satulavyön eteen, kyynärpään eteen tai lavalle. Se oli aikamoinen neronleimaus, eipä ole tullut ajatelleeksi, että pohjetta voisi käyttää niinkin. Meille se sopi loistavasti, sillä olen maastakäsin opettanut väistämään lavasta juuri koskettamalla lapaan. Pohkeen antaminen niin eteen tuntui oudolta ja nauraa hihittelin opettajan kanssa kun otin "lapapohkeen" käyttöön. Yritin saada kanavoitua hevoseni valtavaa yleensä eteenpäin suuntautuvaa energiaa sivullekin. Helposti kävi niin, että se sisäpohkeesta rupesi vain kiihdyttelemään käyntiä tai siirtyi raviinkin.

sisäpohje ei ole mennyt läpi, jolloin oli lupa koskettaa hevosta näinkin eteen jalalla
Jos hevosessa keskityttiin lapoihin, niin ratsastajassa keskityttiin korjaamaan minun nilkkoja ja asentoa. Oi huokaus. Ratsastajan kova koulu. Ensin otetaan ohjat pois kädestä, sitten pidennetään jalustimia ja sitten pitäis opetella istumaan satulassa edempänä ja käyttämään pohjettakin eri tavalla ja edemmäs. Keskittymistä riitti niin, että meinasin unohtaa matkalla seuraaville tötteröille, pitikö mennä nyt sisä- vai ulkopuolelta tai kenties välistä. Seurauksena tästä mentiin tötterön päältä, pistin vaan silmät kiinni ja toivoin että hevonen pelastaa huonon kuskin ja niinhän se pelasti.

Ai minunko jalustimet liian lyhyet?? (no, tiiän että ne on, meen jockeyjalustimilla helposti kentälläkin vaikka ne on säädetty nimenomaan maastoilua varten)
Koitettiin hakea semmoista rentoa jalkojen asentoa ilman jalustimia. Jalat pitkänä, varpaat menosuuntaan. Ajatuksena, että hevosen jalat ovat omien jalkojen jatke ja kontrolloin omilla jaloillani hevosen etujalkoja. Tämä oli minulle jotenkin uusi oivallus....

taivutan nilkkoja sisäänpäin ja pyörittelen niitä hakeakseni niistä pitkää rentoa jatketta jaloilleni
..Minulle on jäänyt ratsastuskoulusta mieleen, että varpaita tulisi kääntää ulospäin jotta pohje vaikuttaisi. Ilmeisesti tämä on liittynyt siihen, että alla on ollut eteenpäin ajettava hevonen.. Joskus opetettiin myös että kantapäitä pitäisi painaa alaspäin, ja cr-istuntakurssilla (jonka kävin joskus ennen Skinin tuloa vuonna 2012?) yritin sitten poisoppia tuosta tavasta ja olla näyttelemättä opettajalle kengänpohjiani.
 
rento jalka, pohje edessä

Ravi


Mitä tapahtuikaan kun siirsin Skinin raviin ilman ohjaa? No, sehän lähtee kuin lähtöauton takaa, isoon reippaaseen raviin kuin paraskin kilpuri. Sellaisessa holtittomassa ravissa on minulle tosi vaikeaa olla. Jos en pysty istumaan laadukkaasti, lonkkani tyrkkäävät heti lisää vauhtia ja noidankehä on valmis -kehoni käskee sitä kovempaa ja minä pyydän sitä yleensä ohjalla menemään hiljempaa. Nyt kun minulla ei ollut ohjaa mihin turvautua, oli aika kädetön olo.



Mielikuvat hitaasta ravista otettiin avuksi. Skiniä ei tarvitse juuri koskaan siirtää pohkeella raviin, pelkkä ajatus riittää, eikä saa ajatella liian kovaa, ettei se lähde liian kovaa. Ajattelin hidasta ravia, vain hieman reippaammin kuin käynti ja sain parempia siirtymiä. Vauhti lähti kiihtymään vasta rauhallisen siirtymän jälkeen. Mielikuvaharjoitusta jatkettiin ja yritin ajatella hidasta kevennystä, mitäänsanomattomin tuloksin.


Armoa ei annettu. Olo oli kuin tehosekoittimessa, joka sinkosi kehoani kokoajan valtavan matkan eri suuntiin. Yritin ja yritin ja yritin pysyä vakaana, mutta siitä seurasi lonkkien jumittuminen. Miten voikin olla niin vaikeaa olla vakaa ja joustava samaan aikaan. Olin yhtä joustava ja tasapainoinen kuin se kuuluisa perunasäkki? tai kenties alkeisratsastaja, joka harjoittelee ensimmäisiä kertoja keventämistä. Hessu ratsastaa- video kuvaa myös tunnelmani täydellisesti. Vaikka olen käyttänyt videota jo kerran aiemminkin, en voi olla tekemättä sitä vielä uudelleen. Video kestää 44sekuntia.



Tunnin pitäjä kertoi, että näin isoravinen hevonen pistää ratsastajan kovaan kouluun. Selässä ei vaan yksinkertaisesti pärjää ellei palaset ole kohdallaan edes sinnepäin. Sain neuvon, että näin iso ravi pitää ottaa vastaan lonkilla polkupyörämäisellä liikkeellä. Omat lonkat pitäis saada auki, töihin ja joustamaan puolelta toiselle, kuitenkaan huojumatta.

käynti- lempiaskellajini

Täytyy sanoa, että jos olisin ollut muina miehinä ostamassa hevosta, en olisi valinnut tätä yksilöä sen takia, että sen ravi on harvinaisen iso ja vaikea. Mitä vaikeampi ravi, sitä enemmän se vaatii ratsastajalta kaikilla istunnan osa-alueilla. Vatsalihasten hoosiannahuuto ei riitä. Vielä vaikeampaa on tuo lonkkatyö.

Kyllä hevosiltakin noita ilmeitä löytyy.. Mitä ihmettä se ajattelee? Tekis mieli editoida tuohon puhekupla

Laukka



Ihanaa laukkaa

Skinin laukkaa kehuttiin.

hyvä laukkahetki

Minusta sillä onkin oikein näppärä useimmiten kolmitahtinen laukka, jossa on paljon hyvää, etenkin kun ottaa huomioon, ettei laukka ole sille helppoa eikä se tule suoraan takaraivosta.

Ponnekas laukanNOSTO

Taas kerran hevoseni hoitaisi kyllä laukankin kotiin jos yksi jätskipää ei ois sitä häirihtemässä.

"irti ne jalat sieltä kyljistä.."

Hevoseni tietää mitä tehdään ratsastajalle, jonka jalka häippäsee liian taakse laukannostossa tai muutenkin laukassa. Sitä pitää tietysti kouluttaa pukittamalla. "Ai se ei hallitse jalkojaan? Kun aikansa huomattaa pukittamalla, että hittoon ne jalat sieltä kyljistä, niin kyllä se oppii."

pukki


pukki



pukki

Minua ohjattiin asettamaan sisälonkkaa eteen laukannostossa. Minun lantioni meinaa olla kallellaan vasemmalle, eli oikeassa kierroksessakin lantioni haluisi nostaa vasemman laukan. Sain tosi hyvän fiiliksen lonkan asennosta nostoa varten, kun minut aseteltiin kädestä pitäen oikeaan asentoon. En ole koskaan tuntenut tuota asentoa tietoisesti ennen. Nyt voin tavoitella tuota asentoa tarkoituksellisesti. Aionkin ennen laukannostoa pysähtyä asettelemaan itseni hyvään asentoon ja sitten siirtyä laukkaan, ennenkuin löydän tuon asennon ilman pysähdystä.


Hevoseni on opettajani

Katson opettajaani ihaillen

Minulla oli tunnilla monen monituista kertaa semmoinen olo, että istun jonkun järkyttävän paljon itseäni taitavamman ja herkemmän olennon selässä. Jos minä handlaisin homman siellä selässä, niin hevonen tekis "mitä vain".

Mieleeni muistui eräs pätkä tositeeveesarjasta Ypäjä. Eräs oppilas pääsi työssäopimaan Kyran tallille. Tyttö sai kunnian ratsastaa gp-hevosella. Hevonen oli hieman hämillään/levoton, koska ei saanut niin täsmällisiä apuja, mihin oli tottunut. Ei se näyttänyt tytön alla kovin erikoiselta hevoselta. Kun Kyra kiipesi selkään, samainen hevonen oli tasapainoinen ja huiteli laukanvaihtoja ratsastajan tuskin jännittäessä hiuskarvaakaan. Oli hevonen siis millainen tahansa, paljon (vai voisiko sanoa että kaikki?) on yleensä kiinni ratsastajasta.


Mitä kevyempi ja sulavampi itse olen ja mitä vähäeleisemmin ratsastan, sitä paremmin hevonen työskentelee. Kaikki ähellys, vääntö ja puristus pois. Kun jätin ulko-ohjan pois, pääsi hevonen vapaasti venyttämään itseään, työskentelemään paremmin läpi selän ja taipumaan sisälle, kun ulko-ohjani ei ottanut vastaan. Tuntumallakin pitäisi muistaa myödätä ulkoa, jos taivuttaa sisältä, niin ettei hevosta väännetä tavallaan molempiin suuntiin.

omaehtoinen venytys

Ihan tunnin lopussa kävimme myös läpi kaksi muuta harjoitusta, joita voisimme tehdä kotitehtävinä: puomisarja ja puomikulma. Jäimme vielä hetkeksi katsomaan seuraavaa tuntia.

Skini katsoo tuntia

Video tunnista (3min 56sek)



 

Mietteitä tunnin ilmapiiristä


Tunnin jälkeen
Yksityistunti oli juuri se mitä tarvitsin. Ja opettaja juuri semmoinen, mitä tarvitsen. Tunnelman täytyy olla armollinen ja kiireetön, jotta minun on hyvä olla. Olen taipuvainen olemaan itseäni kohtaan vaativa. Joudun tekemään itseni kanssa paljon töitä, että voin löysätä, olla ja tehdä virheitä. Kun lapsi opettelee kävelemään, niin sen täytyy saada tehdä virheitä ja välillä pyllähtää pepulleen. Samoin minun täytyy uskaltaa tehdä virheitä ja oppia niistä kun ratsastan tunnin pitäjän asettamia tehtäviä. Opettaja kaivoi pienetkin onnistumiset esille ja kehui vuolaasti, huomaan, että se paransi mieltäni ja rohkaisi yrittämään. Joka kerta ei voi onnistua ja sitten voi yrittää uudelleen.

Tunnin loputtua seurasimme hetken seuraavaa tuntia. Skinillä on bootsit etusissa kotimatkaa varten

Minä en kehity, uskalla tehdä virheitä ja mene mukavuusalueeni ulkopuolelle kehittävällä tavalla, jos liian kovasti vaaditaan, painostetaan tai huudetaan. Opetuksessa täytyy olla rento ote. En halua että puolestani ajatellaan tai ratsastetaan. Siitä huolimatta haluan jatkuvaa ohjausta ja palautetta (olen ollut semmoisillakin tunneilla joissa kuuluu vain opettajan hengitys ja välillä asekellajikäsky tai ratsastustiekäsky). Haluan ehtiä ajatella itse enkä halua ratsastaa ruuhkassa. Olen käynyt ratsastuskoulun tunneilla kerran viikossa siitä asti kun olen ollut 10, eli olen aloittanut noin 17 vuotta sitten. Kaikesta hyvästä huolimatta, mitä noihin vuosiin sisältyi, en halua enää oman hevosen kanssa joutua maksamaan osallistuakseni niille. Nyt minulla on mahdollisuus toteuttaa jotain muuta ja se on mahtavaa.

Skini pääsi pihalle syömään tunnin jälkeen
Seuraavaa tuntia suunnitellaan ja onneksi sen pitäisi onnistua jo kuun lopussa! Opettajamme on sen verran työllistetty, että hänellä on tosi kiire aikataulu.

hölmistynyt ilme kun pitäisi olla hetki syömättä. tukeva haara-asento auttanee asiaan ettei vallan kellahda kumoon moisesta pyynnöstä

Ennen seuraavaa tuntia yritän käydä ratsastamassa kerran tai pari ja harjoitella näitä sulattelemiani asioita itsenäisesti. Toisaalta tuntuu, että voisin yhden vuoden sulatella ja harjoitella ja katsottaisi sitten jos ottaisi toisen tunnin, heh, mutta otetaan nyt toinen tunti kun se on vielä mahdollista.

Skinikaunoiseni ratsastuksen ja pesun jälkeen

26 kommenttia:

  1. Kiva että pääsitte tunnille! Mulla on ihan sama juttu, että tarvitsen kiireettömän ja armollisen opettajan, tosin minua saa kyllä höykyttää siellä selässä, mutta hevoseni hermostuu, jos tehtäviin ei paneuduta ajan kanssa. :D

    Minkä tyyppinen tuo opettaja oli, eli siis ratsastaako itsekin kuolaimettomilla, onko hänellä joku tietty suuntaus, vai onko ihan tavallinen opettaja? Typerästi muotoiltu kysymys, mutta toivottavasti ymmärsit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan varma, ilmeisesti varsinaista koulu-koulutusta hänellä ei opetukseen ole vaan hän on opiskellut hevoshierontaa ja lähtee siltä pohjalta katsomaan ratsukkoa. Tuntien pitäminen on ilmeisesti vain yrityksensä sivutoimi. Omaa taustaa hänellä on lännenratsastuksessa, mutta hän yhdistää kaikkien suuntauksien hyviä puolia. Hänelle on aivan sama mitä hevosella on suussa tai jaloissa. En voisikaan mennä semmoiselle tunnille, jossa varustelutasoani katsotaan kieroon kun minua alkaa niin helposti ahdistaa se (en voi olla oma itseni). Taitaa itse kuitenkin ratsastaa sekä kuolaimella että kuolaimitta.

      Poista
    2. Okei :) Tosi hyvä, että olet löytänyt tuollaisen opettajan, joka ilmeisesti sopii teille! Skinnyn ravi muuten näyttää ihan mielettömältä ja laukkakin todella hyvältä :)

      Poista
    3. Niinpä, kyllä hän sopii todellakin, on kiva jos saisi pari kolme tuntia nyt ennenkuin muutto talvikotiin koittaa. Kiitos <3. Mitä tarkoittaa mieletön XD? Siis mielettömän vaikeelta istua vai mielettömän hienolta.. ;)? (jos vaihtoehto oli jompikumpi noista niin molemmat pitää paikkansa ;) ) Tolla kopukalla on kapasiteettia ratsun hommiin yllättävän paljon. Taitavan ratsastajan kanssa siitä sais irti vaikka mitä jos haluais, luulen.

      Poista
  2. Kiva, että mieleinen opettaja löytyi jo heti ensimmäisellä kerralla! Speedykin tuppaa heittämään pyllyä ylöspäin laukassa, en ole oikein varma miksi mutta luultavasti johtuu satulan päällä keikkuvasta oliosta :D Seuraan nyt innolla teidänkin tunteja, aina voi oppia kivoja vinkkejä omalle lämppärille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämän ihmisen "saatavuus" vain on hirmu heikkoa mutta ei se kukkaro kestäiskään tunneillakäyntiä ihan jokaviikko, ne vaan on realiteetit :).

      Ja joo, nöyränä täytyy vaan todeta, että syy on ihmisessä. Laukka voi olla myös niin vaikeaa, että sitäkin ne voi protestoida.
      Kiva jos kiinnostaa, minua vähän arastutti julkaista vasta toista kertaa ratsastusvideo ja vielä tämmöisestä tilanteesta jossa olen haavoittuvimmillani, aivan nöyränä ylvään tehosekoittimeni kyydissä kaiken vajavuuteni kipeästi tiedostavana. Menipä analyyttiseksi. Mutta jotenkin tää on semmonen harrastus jossa tunteet tulee pintaan.

      Poista
  3. Onpa Skini hieno, ja varmasti mitä parhain opettaja just sulle! Hajosin ihan totaalisesti tuossa videon laukkapätkässä, kun ope karjasee "POHJE IRTI!", ja Skinny pukittaa "tottele, senkin hidas!". :D On ne vaan viisaita, joskus tuntuu, että ihan liiankin -ja että tajuavat oikeasti puhettakin...

    Kirjalle kuuluu muuten ihan hyvää, unohdin siihen sähkäriin vastata. Harmillisen vähän oon sitä vielä ehtinyt lukea, etenkin, kun edellisestä lukemastani vähänkään pidemmästä enklanninkielisestä tekstistä on vierähtänyt jo tovi. Nyt olisi ollut aikaakin, kun viimiset viis-kuus päivää oon kotona maannut, muttei kuumehuuruisena mitään tajua. :( Ilmottelen, kunhan se on kunnolla edistynyt ja jos tulee oivalluksia tm! Ja ilmottele sääkin, jos kaipailet sitä takasin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, opettaa minulle kaiken oleellisen ratsastuksen jalosta taidosta, luulen että alan vasta ymmärtää miten taitava se on. Ja minä ansaitsin jokaikisen niistä pukeista :D
      Kyllä mua ne isommat pukit sen verta haittaa että pitää tsempata XD. Mut tuota lonkkajoustoa ja rentoutta ei saavuteta ihan hetkessä... huoh.

      Oijoi, ei se kyllä ole sairasvuoteen lukemistoa se kirja, sen verta vaatii ajatusta ja sanakirjaakin. Minua kiinnostaa kaikki aivan pienetkin jutut mitä siitä kirjasta saa irti. Voit lukea sitä aivan rauhassa kunhan muistat miten malttamaton olen kuulemaan ;)

      Poista
  4. Hyvin sanottu tuo, että tuntuu että hevonen jo osaa kaikki temput, kun vain itse osaisi. Itselläni on ollut monesti samanlainen fiilis. Jännä juttu, kuinka nuo ratsukoukerot tulevat näiltä ihan luonnostaan! Tarvitaan vain herkkä, hevosta lukeva ja oman kroppansa hallitseva ratsastaja. Usein tuntuu, että enemmän tässä itseään eteenpäin vie kuin hevosta. Mutta yhteinen opintie on tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, jotenkin tosi silmiä avaavaa, että kun kyseessä on virallisesti ratsukouluttamaton yksilö, et miten se hevosen herkkyys ja luonnollinen taito tekee siitä jo täydellisen opettajan.
      Oman kropan hallinta.. huoh, no, sitä kohti taaperretaan.... :D. Todellakin yhteisestä opintiestä on kyse ja todella vaikealla taiteensaralla.
      Kiitos sinullekin kommentistasi :).

      Poista
  5. Hienoahienoa! Hih, nauratti tuossa videossa tuo "Hittaammin hittaammin.... hittaamminen.... Vieläkin hittaammin!" :D

    Skinnyn ravista kyllä huomaa että siellä on todella vaikea istua. Sen verran näyttää viskovan koipiaan ;)

    Mutta tosi kivan näköistä teidän meno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *reps* mainiosti ilmaistu, että se viskoo koipiaan, hih :D. Alankin käyttää tuota ilmaisua enemmän ;). Jopa eräs koulutettu ja taitava ratsastuksenopettaja horjahti (vain sekunnin murto-osaksi tosin minuun verrattuna) kun tää läks raville ;).

      Kiitos rohkaisusta, minua meinasi vähän kaduttaa kun julkaisin noin henkilökohtaisen videon jossa olen varsin haavoittuvassa asemassa. Ratsastusvideot on niin henkilökohtaisia :D

      Meidän ratsastusta muutenkin kuvaa tuo "hittaammin hittaammin, hittaammin, hittaammin...", kun vauhtia löytyy omasta takaa. Olen ihan helisemässä ilman niitä ohjia. Et täältä tullaan kaulanaruratsastus ;), not gonna happen.

      Poista
  6. Hyvinhän teillä sujuu. :) Kiva, että mieleinen valmentaja löytyi heti!

    Kiva oli katsella videolta teidän menoa, Skinnylla on tosiaan aika iso ja letkeä ravi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :), kyllähän se jotenkuten menee Hessu-fiiliksissäkin ;). Mukava että pidit, minä mietin että josko jätän videon kokonaan pois mutta sitte ajattelin että ehkä jotakuta kiinnostaa :D

      Poista
  7. Vihdoinkin postaus tunnista, oli kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että jaksoit lukea ja tykkäsit :)

      Poista
  8. Hahhah! Niin se on erilaista eri ratsukoilla. :D Meillä kun se keskeisin open käyttämä mantra on "eteen Eteen ETEEN". x)

    Mukava, että opettaja oli semmoinen, että tunnista jäi hyvä fiilis, mutta että rakentavaa palautettakin tuli. Skinin kenttäravistakin kyllä näkee, että se menee miljoonaa, kun sille annetaan suora ja ohjat. :D Ei käy kateeksi. No vähän käy maastorälläyksiä ajatellen, mutta koulutunnilla tuommoisen ravin kanssa on varmasti VAIKEAA. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näköjään, todellakin erilaista jos jonkun pitää aatella että eteen. Jos minä aattelisin että eteen niin, viuh, hui, öö, mihinhän tää katoais, hui kauhistus O_o. Ajatuksestakin silmät suurenee ja jännittyy.

      Kiitos myönnytyksestä, onhan se kiva jos homma ei näytä siltä että "ei tolla mikään iso ravi ole, helppo juttu".

      IRTI! ja HITTAAMMIN! on mun uudet sisäiset mantrat, yritän hokea niitä itselleni mielessäni kun ratsastan.

      Olen käynyt hyvillä tunneilla allani upeita ja koulutettuja ratsuhevosia, mutta kyllä tää oli ehkä paras kaikista. Kun on oma hevonen alla niin ratsastus ei ole vain ratsastusta hevosella X vaan se on yhteistyötä.

      Poista
  9. Mahtavaa!!
    Pystyn niin samaistumaan tuohon kaikkeen.. Pitäisi olla niin simppeliä osata se perusratsastus, en tiedä kuka sitä voi väittää helpoksi?!
    Ja mitä hittoa, kun pää tietää mitä pitää tehdä, mutta lihakset ja lonkat ja selkä ei tottele!

    Mainio laji :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötäelämisestä. Heh, perusratsastus, niin vaikeaa. Ajatella, että se pitäisi olla kunnossa ja se pitäisi OSATA ja toimia ennenkuin voi tehdä muuta oikeesti järkevästi. Ihana laji, hullu täytyy olla että tätä harrastaa -hulluna hevosiin :D

      Poista
  10. Teidän tunti kuulostaa niin hienolta! En malta odottaa, että saamme satula-asiat kuntoon ja pääsemme taas tunnille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurien oivallusten tunti, vaan jos kuulostaa liian hienolta niin vilkaise video ;).

      Teille vaan tehokasta käyntityöskentelyä. Kokeilkaa vaikka tuota tötteröympyrää yhdellä ohjalla ;)

      Poista
  11. Hyvä , että sait tunnista paljon irti!Näytätte tosi hienoilta.Sain päivän naurut tuosta Hessun ammattimaisesta ratsastuksesta , kiitos! :D.Aika rauhallinen hevonen pitäisi olla , että tommoista poukkoilua kestäisi!Cupido olisi juossut pää viidentenä jalkana karkuun , jos olisi joutunut tuommoisen ratsastajan haltuun :).Pitää katsoa vielä uudestaan tuo Hessun video , se on niin hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hauskaa että pidit siitä, minusta se on ihan huippu. jos haluat katsoa ihan koko videon niin se löytyy osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=7NG7jQBr_5A

      Siinä on kaikkea vähän muutakin :)

      Voi kiitos jos näytettään hienolta, minusta minä olin yhtä vakaa kuin Hessu tuolla videolla, niin sama tunne oli. Kyllä Skinikin varmaan lähtis jo karkuu jos yhtää enempi poukkoilisin ;)

      Poista
  12. Ihania noi laukkakuvat, se laukka todellakin nousee ;)

    VastaaPoista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.