torstai 8. elokuuta 2013

Kootut kesäkommellukset


Yksi parhaimmista epäonnistuneista poseerauskuvista
Kesään mahtuu monenlaista pientä tapahtumaa..

Naamaa kutitti


Naamassa hinkkausjälkiä
Alkukesästä polle hankasi otsaansa useammankin laikun. Nyt ne ovat jo poissa. Oli se aika rupisen näköinen hetken. Pikkuvikoja... lisää rasvaa vaan kehiin.


Otsan rupi

voihan rupipää

Puolipukeissa

Mitä ihmettä...sehän on puolipukeissa
Hirnakka riisuutui ötökkäloimestaan siten, että molemmat jalkalenkit olivat kiinni ja ehjinä. Meillä on kaksi ihottumalointa joista tästä puuttuu mahaläppä ja loimi kiinnitetään mahavyöllä. Tälläkertaa ei ollut oikeen kestänyt päällä.

Kylläpä on ryytynyt ilme kun nuttu on nurin. Kiltti poika kun ei rikkonut mitään.

Ampiaisten joukkohyökkäys


Eräänä päivänä (22.7.) pelästyin tullessani tallille. Skinnyllä oli jalkovälissä hirveitä patteja. Suurin oli vaaksan mittainen halkaisijaltaan, sitten oli pari 10cm halkaisijaltaan ja lukuisia pienempiä patteja. Laskin yhteensä ainakin 10 pattia. Ensimmäinen arvaus oli ampiaisen pistot. Paikka oli kylläkin vähän erikoinen, kropasta löytyi vain pari pientä pattia. Arvailin, olisiko polle astunut maa-ampiaisen pesään ja olisiko pesä hyökännyt suoraan sen jalkoväliin. 

isoin patti 22.7.13 minulla oli vain kännykamera mukana


Hirnakka näytti pitkää naamaa. Voisin kuvitella että kyllä se varsin ikävältä tuntuu jos saa 10ampiaisen pistoa ja rapiat päälle. Lisäksi se hengitti hieman raskaasti, mutta muuten oli normaali, jalat olivat normaalit, se liikkui, söi, eikä ollut lämpöä. Soittelin eläinlääkärille ja sain ohjeeksi antaa 400mg kortisonia (prednisolon) tabletteina. Seuraavana päivänä patit olivat laskeneet ja sitä seuraavana päivänä ne olivat kokonaan poissa. 

toisen puolen patteja, lisäksi niitä oli pitkin sisäreittä jalkoväliin ihan ylös asti

Iho hilseili tuon jälkeen noilta alueilta selvästi. Yhtenä selityksenä mietinkin allergista reaktiota jalkoväliin käyttämääni hoitoöljyyn (karkottaa ötököitä), mutta sitä on kuitenkin käytetty koko kesä ennen reaktiota. Ellei meillä olisi sattunut olemaan kortisonia jo valmiina, ei siihen olisi annettu mitään, olisi katsottu menisikö ohi itsestään.

Kuka ehti rehusäkille ensin?


rehunurkkaus näytti hyökkäyksen jälkeen tältä

Kuka ehti rehusäkille.. Skini vai laidunkaverinsa... Tämä jääkööt ikuiseksi arvoitukseksi teille. Minä opin viemään rehusäkkini suoraan yläkertaan ja lukitsemaan pihaton oven molemmat salvat pohjaan asti. Ei siitä sen enempää.

Vellit naamalla

Olen pistänyt Skinnyn iltaruokiin reilusti vettä, jotta sille saisi samalla menemään vähän enempi nestettä... noh.. kuva puhukoon puolestaan.

"mä vaan söin", ihana vauvani

myös jalkaan meni ruokaa
Ihanat iltavellit, toinen näyttää ihan varsalta

Varokaa, täältä tulee mammutti!

karviaismammutti aloittanut talvikarvan tiputuksen 12.1.2013

Onko tämä nyt mikään kommellus? Pikemminkin vuosittainen rutiini. Hevoseni, tuhansien muiden hevosten tapaan, on aloittanut jo juhannukselta kesäkarvan tiputtamisen ja talvikarvan kasvattamisen, joka on johtanut siihen, että vastassa minua on jo hyvinkin eri näköinen otus kuin alkukesästä. Silkkisen ohut ihon juuri peittävä kesäkarva on vaihtunut mukavan tiheään talvikarvan alkuun. Tämän johdosta hra jäbälämminverinen hikoili eräänä hellepäivänä juoksutuksessa yllättävän paljon. Muutama kierros ja sillä näytti olevan kuuma. No ei ihmekään jos on melkeen talviturkki päällä ja pitäs pistää tossua toisen eteen kun mittari näytti +25. Mut ei sille saa nauraa, ei talviturkin kasvatusta passaa alottaa liian myöhään, ei se hetkessä kasva ja syksyn tullen pitää pysyä lämpimänä. Ihailen kyllä tuon kykyä muuntautua tommoisesta sirosta lähes arabialaisen jalosta lämminverihevosesta pörröiseksi paksuturkkiseksi vuoristoponiksi. Jos sillä ois enempi tukkaa, niin se menis 100% ponista. Ja ainiin! Viime talvena sitä luultiin eestinhevoseksi :D!

katse kohti syksyä 4.8.2013

Oon aina sanonut, että tää on mulle semmonen 2 in 1 hevonen, ravihevonen ja ratsu samassa paketissa. Minä kun oon haaveillut ihan semmosesta oikeesta starttihevosesta hulluina päivinäni... saa sen ravihevosen meiningin ja "ratsun" samassa paketissa. Täydellistä tämmöselle 50%/50% ravi-ratsuihmiselle. Mutta nyt kun aattelen asiaa, saan myös melkeen kylmäverisen ja lämminverisen samassa paketissa. Perusluontoni rakastaa siroja hevosia enemmän kuin niitä rotevia kylmäverisiä, mutta ehkä tässä paketissa saan ihailla sitä lämminverisen talvivarustusta ja pörröistä turkkia samaan tapaan kuin kylmäverisen kanssa. Onko minulla siis 4 in 1 hevonen? Ravihevonen, ratsu, lämminverinen ja kylmäverinen.. No, se on ehkä vähän liioiteltua sentään.

Minun oli pakko laittaa tämä kuva tänne, sillä kun otin tuota edellistä kuvaa, näin kuin väläyksen silmieni edessä, kuin olisin ollut vuodessa 1998,  jolloin tämä kuva on otettu. Melkeen sama kuvakulma

23 kommenttia:

  1. hui! suoraansanottuna kaamean näkösiä noi patit :o !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä ihan kunnon tuikkaukset tullu. Oli siinä hetken pari hikikarpaloa otsalla. Onneksi hevonen oli niin "normaali" kaikesta huolimatta!

      Poista
  2. Hurjia noi ampiaisen aiheuttamat patit :o Oon itse kerran hoitanut kyyn puremaa hevosella, puri toiseen kivespussiin, ja se oli kanssa hurja nöky kun kudosnestettä tihkui ja hevonen selkeästi kipeä :/

    IHANA tuo "mä vaan söin" -kuva! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuva vangitsee kyllä tän hevosen "söpö"-ilmeen täysin, mäkin tykään siitä, minun vaavi<3

      Uih, kyyn purema on vielä kipeempi kuin ampiaisen pistot ja etenkin noin kriittiseen paikkaan! Tosin sata kertaa parempi kuin hengitysteiden ja pään alue. Minua kiinnostaa että mitä määräsivät siihen puremaan? Oon yrittäny tutkia saako hevoselle antaa ihmisten kyypakkausta mutta en ole saanut vielä selvää vastausta.

      Poista
    2. Valitettavasti mun hatara muisti ei auta, jotain pulverimuodossa olevaa sekoiteltiin ruokaan ja ELL piikitti kipulääkettä.

      Poista
  3. Pave on samanlainen tohelo ruoan kanssa, sillä on välillä puuroa korvissakin, en tiedä miten se siinäkin onnistuu :DD Olisi muuten kiva nähdä päivitystä Skinnyn hännästä ja harjasta, onko Bye Bye Itch auttanut teilläkin :) Kamalan näköiset nuo ampiaisen pistot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syöminen vaan on niin ihanaa! Ihan hyvin sitä ihanaa ruokaa voi sitten olla naamataulussa sen verran että näkee toisen nauttineen ;).

      Jossain välissä on tulossa uutisia jouhista. Häntään olen jatkanut sitä summer reliefin käyttöä, kun sinne rupes senkin kanssa kasvamaan jouhet takaisin. Ilmeisesti iho sai tarpeeksi pitkään parantua ja nyt on uusia jouhia tulossa. BBI:tä on käytetty harjan kaljuun, vielä ei ole tullut tuloksia. Ehkä se on niin vaurioitunut se iho ettei siihen kasva tai ainakin vaatii pitemmän käytön.

      Tosiaan amppari npistoista riitti pari ylimäärästä sydämenlyöntiä meikäläiselle mut onneks nää meidän "koettelemukset" on toistaiseksi varsin kevyitä, et säikähdyksellä on selvitty :)

      Poista
  4. Ihania kuvia Skinnystä!Cupido ei onneksi ole vielä kasvattamassa talvikarvaa , kun melkeen joka päivä sillä ratsastan , niin ei ois kiva...Viime vuonna alkoi heti kasvattaa kun oli vähän kylmä , pesin sen ulkona ja jäi vielä ulos sen jälkeen.Voiko Skinnyllä vielä ajaa?Oletko ajanut sillä koskaan :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Tää yksilö taitaa seurata kiven varmasti tuota luonnon valoa kun vaihtaa niin säntillisesti karvansa valon lisääntymisen ja vähenemisen mukaan..

      Tottakai Skinnyllä voi ajaa, palan halusta ajaa mutta vielä minulla ei ole mahdollisuutta ostaa kärrejä ja siloja. Tarkoitus olisi ajella enemmänkin kunhan saan ne, ajaminen on huisin kivaa:).

      Poista
    2. Niin on , Cupidolla ei kyllä voi enää ajaa :(.Se säikähti viimeksi niin paljon ,ettei enää olla uskallettu edes kokeilla...

      Poista
    3. Höh, voi että. Se oisi ainakin sitten tosi pitkä projekti jos haluaisi ajella. Mut onhan teillä vuosia edessä, ei sitä koskaan tiedä :)

      Poista
  5. Hauska postaus! =)

    VastaaPoista
  6. Meillä oli just tallilla tapaus missä kaks onnetonta hepsua jouti ampiaislauman hyökkäyksen kohteeksi. Molemmilla turposi puoli naamaa ja toinen sierain lähes umpeen. Aivan järkyttävän näköistä ja olivat todella kipeitä. Turvotus laski kahdessa kolmessa päivässä. Ensiapuna laitettiin kylmää turvotuksen päälle. Lääkäri tuli ihan itse paikalle ja oli hänkin hieman järkyttynyt... Kortisonia piikillä lihakseen ja kipulääkettä suoraan suoneen oli lääkitys (ja kuulemma samalla tavalla olisi hoitanut kyyn puremaa)... Selvittiin säikähdyksellä. Ja hoitajalle aka minulle tuli pikku nenä onnettomuus, kun toinen hoidettavista kiskaisi pään pois jääpussilta ja osi minua keskelle naamaa. Nenä on vieläkin hiemn kipeä ja siihen on muodostunut mustelma...no pääsin ehkä vähän fiilikseen siitä miltä tuntuu olla nenä turvoksissa.

    Ja meillä tuo puuronaama on tuttu myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, viheliäisiä otuksia ne ampiaiset kun reaktiot niitten pistoihin on noin valaisia. Ei kuitenkaan hengitystiet turvonneet? Puistattavan näkösiä ne voi olla, sen uskon. Kylläpä oisin pelästyny pahemman kerran jos ois ollut vielä isompi reaktio tälläkin kuin mitä nyt oli..

      Heh, joo, eri tavoin sitä pääsee samaistumaan näitten elukoittenkin tuntemuksiin, harmi että sait tuta sen omassa nokassa.

      Puuronaamat on erittäin söpöjä <3

      Poista
    2. No onnekeksi ei turvonnut kuin molemmilta yksi sierain, eikä mennyt kurkku tai muu rööri tukkoon. Ampiaiset on niin viehliäisiä. Minua esim. viimekesänä pisti kulmakarvaan ampiainen, kun se sattui lentämään päin mun naamaa. Hmm...onkohan mun pää jotenkin normaalia isompi, kun siihen tuntuu osuvan kaikki? :D

      Poista
    3. Ampiaiset on siitä typeriä kun ne pistää monesti ilman aihetta, harkitsisivat vähän! :D

      Poista
  7. Herranjumala, oisin varmaan pyörtynyt tuohon paikkaan jos Speedyn mahassa olisi ollut vastaavan kokoisia patteja! Kamalan näköisiä :o

    Täytyy vielä mainita, että ehdottamasi säästövinkki nahkariimun arkikäytöstä toimii ainakin meillä! Niin tyylikäs ja helppohoitoinen riimu, etten ole edes eksynyt nettikauppoihin selaamaan uusia riimuja ;) Että kiitosta vaan! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä minullakin sydän hyppäs hetkeksi kurkkuun ja piti soittaa tilan omistajalle "hätäpuhelu", että sain purkaa huoltani. Seuraavaksi soitin eläinlääkäriin ja sitte vielä miehelle ja äidilleni ;). Sitte yritin vaan keskittyä siihen, että hevonen hengittää eikä ole hätää kärsivän kivuliaan oloinen. Yritän sitten sanoa aina itselleni että jos se on tosiaan vaan ampiaisten joukkohyökkäys niin koko homma on aika vaaraton ja menee ohi. Toista ois joku hirvee haava tai paha ontuma tai ähky... Huih, ois aivan hirveetä jos hevonen ois joku kerta oikeesti tosi kipee. Yritän sitten siihen kauhukuvaan aina suhteuttaa näitä :D

      Hei aivan loistavaa kuulla että nahkariimu passaa teijän käyttöön. Annahan olla, et voi uskoa miten minä haluaisin stübbenin ohuen nahkariimun, onneks heillä ei semmoisia ole...

      Poista
  8. Lassellakin on tuollaisia karvattomia kohtia päässä. Alkukesästä riimun soljet hinkkasivat. Riimuahan Lassella on pidetty laitumella sen takia, että jos se karkaa ja olen poissa maisemista niin isäni saa sen kiinni. No, sitten totesimme että ei se mitään karkaa ja jos karkaa niin minä olen varmasti lähellä. Nyt karvat on kasvaneet takaisin näihin kohtiin. Johonkin Lasse on myös lyönyt päänsä, sillä aikalailla samassa kohtaa kuin Skinnyllä on karvat lähteneet.

    Hih, nauroin tuolle Skinnyn strippausyritykselle! Olen tavannut hevosen joka onnistui riisumaan loimen kokonaan päältään niin, ettei yksikään remmi ollut auennut. Liekö Skinny pyrkii samaan?

    Hyi hemmetti nuo ampiaisenpistot! Uh, saisin sydänkohtauksen jos Lasselle tulisi tuollaisia... Olen itseasiassa pelännyt kovastikin että sitä pistää ampiainen tai puree käärme, mutta onneksi ei ole vielä näin käynyt. Ilmeisesti käärmeet ovat hävinneet Lassen laitumen lähistöltä, kun en ole kahtena kesänä nähnyt yhtään vaikka tuolla seudulla niitä aika paljon on.

    Skinny syö näköjään yhtä sotkuisesti kuin Lasse! Mössöjä on aina enemmän lattialla kuin hevosen suussa.... Ja sen jälkeen ruokkijaa pitää katsoa sellaisella söpöilyilmeellä että "Nokumutku mä vaan söin. Ei saa olla niin ahdasmielinen, kiitos ruuasta!"

    Teidän blogi on vaan niin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo hirnakat taitaa olla meidän omistajien vauvoja. Joku ei tajuais miten vellinaamainen kavioeläin voi olla noin söpö. Heh.

      Minä oon kuullut myös noista loimi-kahlekuninkaista. Minä luulen että Skinnyn loimi oli valunut ja on vaan astunut toisesta ulos ja oisko toinen lähteny sitte jollain toisella tapaa..

      Joo, ikäviähän nuo ampiaisenpistot ovat noin laajassa mittakaavassa. Käärme ois vissiin vielä pahempi. Kyllä niistä sitten selviää kun vastaan tulee. Paha reaktio ois sitten enempi veret seisauttava. Piti sitä silti jonkinaikaa koota hermojaan ja myöhemminkin vielä miettiä et mitä jos se on jotain muuta mystistä, mitä jos ei ollukaa ampiainen..

      Kiitos <3, ilahduin kovin sanoistasi

      Poista
  9. On kyllä karmivan näköisiä patteja, ei ihme että soitit "kriisipuheiluita", mulla on muuten ihan sama tapa. :D Mulla on vielä se, että oman hevosen kanssa kaikki tuntuu aina paljon vakavammalta ja sitten itkua vääntäen koetan puhelimessa selittää, että mitä tällä kertaa (vaikkei hevonen ole edes hätää kärsimässä). Muiden hevosten kanssa osaan sitten toimia fiksummin, enkä panikoidu.

    Vellinaama on tuttu näky meilläkin.. :) Tosin nyt kesällä ei vellit maistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama vika, pikkujututkin pysäyttää. Ja mun sydän ottaa lisälyönnin joka kerta myös kun tallilta soitetaan.

      Kuka nyt söis vellejä tälleen ruohokaudella, Skinnynkin vellissä täytyy olla oikeet suhteet jotta se syö ne, kokki teki pari kardinaalimokaa eilen ja tänään eikä toinen meinannu syyä sitä pöperöä millään..

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.