Muistoja kannan mukanain ...

.. vaan jokainen muistoista sattuu. Kun en voi tietoisesti ja tarkoituksella muistella, kannan kuitenkin kahta konkreettista muistoa mukanani. Ne ovat 12-vuotiaana äidiltä saamani medaljonki jossa on Skinin 2-v kuva ja Skinin kuoleman jälkeen tilaamani jouhisormus.

Jouhisormus on punottu lähinnä mustista jouhista, mutta mukaan otettu pari tummanruskeaa kun sitäkin Skinin jouhissa oli.

tummanruskeita jouhia mustien seassa

Sormuksen teki nannasalmi.com.

Runo surusta, tuskasta ja ikävästä

Silkkiturkki, säihkysilmä, halinalle, pörriäinen, 

niin viisas ja iloinen. 

"Olet niin ihana, etten kestä". 

Niin sanoin monesti kun tavattiin, 

pusut turvalle annettiin. 

Monia hetkiä yhdessä vietettiin, 

lenkkeiltiin, rapsuteltiin, juteltiin. 

Elämästä nautittiin.

Kun uusi vuosi toikin sairauden, lamaannuin, 

tässä ei voi käydä niin, 

kuin synkissä painajaisissa pelättiin.

Päivässä toivo vietiin.

Mutta "ei ole mitään hätää, huomenna herätään ja kaikki tää 

on pahaa unta vaan", sanoin niin.

Eron hetken raastavassa kivussa olin valmis seuraamaan, 

vaikken tiennyt minne seurataan. 

Anna minun kuolla suruun ja tulla mukaan. 

Mutta elämäni tähti

taivaalle lähti näin.

Ja minä jäin.

Silloin sydämeni moukaroitiin pirstaleiksi, 

revittiin palasiksi, 

kukaan ei tiedä miksi.

Miksi minulta otettiin tämä elämäni tähti pois, niin rakas. 

On ikuisuus kun viimeksi näin rakkaan,  

ikuisuus on tulossa ilman, 

sitä pelkään.

Surua, itkua, kaipausta. 

Työ tuo unohdusta,

silti on elämässä suuri aukko musta. 

Tärkeitä ihmisiä on ympärilläin, mutta kukaan ei ole hän, 

jota ilman vain jäin. 

Sanat eivät riitä kertomaan kuinka rakastan, tätä sielunkumppania, ystävää

ja miten vaikeaa on ymmärtää, 

että tätäkö on nyt elämä tää.

Suuri on suruni, pohjaton ikäväni, kipu on korvannut ystävän.

Musta aukko tuli elämään, 

musta aukko sieluuni

Palanen on irronnut sydämestäni, rakas vei sen mennessään.

Skini 11.5.1996-2.1.2017

joulukuussa 2016

Olen elänyt hirveitä aikoja, koska olen joutunut elämään elämää ilman Skiniä. Facebookissa ilmoitin heti tapahtuneesta, blogiin on ollut vaikeampi palata. Tämä blogi kun kertoo siitä, miten "astelemme arkea rinnakkain". Nyt minun sielunkumppanini, elämäni hevonen, on enkelihevonen. Se sairastui ohutsuoliperäiseen ähkyyn 1.1.2017 ja menehtyi 2.1.2017. 

Kaikki tehtiin, eikä se riittänyt sen pelastamiseen. Kipuni on suuri, ikäväni loputon. Mikään aika ei olisi ollut riittävän pitkä, mutta meillä piti olla "ihan varmasti paljon vuosia jäljellä". Yksi päivä voi muuttaa kaiken. Olen surullinen, ja vihainen: "miksen saa mennä kullan luo, halia ja paapoa kuten ennen, miksi näin piti tapahtua?"

kesällä 2016

kesällä 2016

Surun aika, surun kuvia

Hyvää Joulua

Hengissä ollaan ja hyvin voidaan, blogin unohtumisesta huolimatta.

Iloista Joulua kaikille! 

Pohjois-Karjalassa saadaan nauttia valkoisesta joulusta.

Juoksutusta ja syöttelyä

26.5.2016

Skini kulkee ajoittain tosi nätisti. Muistan miten ekan kerran huomasin muutosta liinassa/vapaana liikkumisessa ja kirjoittelin siitä postauksen syksyllä 2014. Sinne laittelin vertailuvideotakin ja niissä Skini juoksee molemmissa ympyrällä ilman liinaa. Tässä on video tältä viikolta liinan kanssa. Tuo videolla näkyvä tahti on jo Skinille sen verran "hidasta" että se vaatii siltä työtä.



Hieno poika, oon ylpee.

Voi vitsi miten kovaa tahtia kesä on taas tullut. Vasta pari postausta sitten kokosin talvikuvia tänne ja nyt alkaa olemaan laidunkausi ihan ovella. Sormet ristissä odotan ettei tulis ähkyä. Neljä yhteistä kesää ja vain yhtenä ähky joten kai todennäköisyydet on meidän puolella.