Kaviohuoltopäivä- ja kurssi

Samalla kertaa kun hampaat hoidettiin, kengittäjä vuoli kaviot. Olin ollut edellisenä viikonloppuna elämäni ensimmäisellä vuolukurssilla ja oli hienoa kun tajusin ymmärtäväni kengittäjän hommasta enemmän kuin koskaan ennen. Kökötin otsalamppuni kanssa koko vuolun ajan ja katselin.

Tiesin jo, mistä olisi pitänyt vuolla ja oikeastaan jotain siitäkin, kuinka paljon. Mutta ennen kaikkea se MITEN, on hakusessa. Siis herraisä miten vaikeaa vuolupuukon ja raspin käyttö on! En olisi koskaan uskonut. 

Vuolupuukko taitavissa käsissä

Kengittäjän työ on kyllä sellainen homma joka näyttää niin helpolta, mutta ei sitä todellakaan ole. Kurssilla testikavioissa puukko meni minne sattuu ja raspi ei luistanut. Ja koko homma oli niin raskasta, että samana ja seuraavana päivänä olin ihan kuollut. Koko kroppa oli ihan väsynyt: jalat kipeät, kädet kipeät ja selkä rasittunut –kuin parhaankin salikäynnin jäljiltä :D. 

Kurssilla opin mm. seuraavaa:

Omat kavionhuoltovälineet; raspi ja "puukko"/"luuppi"

• Säteen ja kantakulman väli avataan ylös asti auki (ei tietenkään päkiää!) ja tuo väli on hyvä putsata myös kaviokoululla päivittäin, se voi edesauttaa auki pysymistä.
• Jos säteen uurteen yläpuolella on ”reunat” on se hyvä juttu. Oliko tämä joku ruusu tms.
• Kuppimainen kavio on hyvä. Kavio toimii ikään kuin imukupin tavoin kovilla liukkailla pinnoilla päästessään askeltaessa laajenemaan ja antaa hyvän pidon. Myös antura saa suojaa, kun siihen ei osu kivet samaan tapaan kuten latuskakavioon.
• Kantakulman, kantakulmatuen ja seinämän väliin jää ns kulmajarru (oma muistisääntö ja nimitys), talvella voi jättää reunaa enemmän, jotta tulee pitoa enemmän.
• Säteestä vuollaan kaikki röpelöt pois, niihin jää bakteerit muhimaan.
• Sama homma muutenkin: vuollaan auki/aukinaisemmaksi esim sienisiä kohtia tai lohkeamia, niin että puhtaanapito onnistuu.
• Lohkeilu voi olla myös kavion luontainen tapa ilmastoida itseään –bakteerit muhivat parhaiten paikoissa, minne ei pääse ilmaa
• Kantakulman korkeus on suunnilleen oman peukun leveys. Kantoja ei päästetä karkaamaan eteenpäin, ts. kärkeä kohti.
• Kantakulman tuet ei saa kaatua eteenpäin, vaan ne pidetään pystyssä ja alempana kuin seinämä.
• Kengittäessä anturaakin vuollaan, kengättömällä ei missään nimessä kosketa, mitä paksumpi antura sen parempi. Tämä on monesti se virhe, joka tehdään kengättömyyttä kokeiltaessa; liian ohut antura, liian vähän ainesta joka suojaa kavion tuntevia osia.
• N 1-2cm mittainen alue varpaalla (sisältäen anturaa+ seinämää) on nimeltään varpaanvahvike, siitä raspataan ensin, kun halutaan lyhentää kavion pituutta. Kun halutaan esim kaviota pystymmäksi tai lyhyemmäksi, aina ensin raspilla varpaanvahvikkeesta ja sitten vasta katkaistaan varvasta jos tarvis.
• Liian pitkä kavio on aina suurempi rasitus jänteille kuin pystympi kavio, vrt esim ravikengitys
• Muista aina katsoa jälkeä ettet jää raspaamaan tai vuolemaan liikaa, lisää voi aina ottaa, mutta takaisin ei voi pistää.
• Kun katsot kavion symmetrisyyttä ja suoruutta, pidä kiinni säärestä vuohisen yläpuolelta niin, että jalka roikkuu rentona. Sitten sihtaa päkiöistä katsoen, onko kavio tasainen ja oikean mittainen.
• Kengättömillä vähän on usein paljon, kun puhutaan ylläpitovuolusta; katsotaan vain että pysyy kuosissaan ja pyyhkäisy sieltä toinen täältä. Jos kuluttaa toiselta puolelta enempi kuin toiselta, ei vuolla siltä puolelta vaan otetaan mahdollisuuksien mukaan toinen puoli samalle tasolle
• Jos kaviot kuluu liikaa ja jos kavion kestokyky ylitetään, avuksi löytyy lenkkareita eli bootseja -eivät oikotie onneen nekään, mutta malleja varmaan jokalähtöön.
• Kengättömyyteen siirryttäessä kavion pyöreät reunat voivat ns suoristua ja pyöreys vähän hävitä aluksi, se ei haittaa.
• Kengättömyyteen siirryttäessä ensimmäinen vuosi on "hankalin" tai näyttää jo osviittaa siitä, millainen tulevaisuus voisi olla -ei tämäkään kyllä mikään kiveen hakattu ole, mutta melkein vuoden päivät kestää että kavio kokonaan uudistuu.
• Jokin todella tärkeä mitta-vinkki oli siihen, kuinka määritellään varpaan pituus ja mihin asti saa raspata ja mihin asti kavioluu tulee -mutta en sitä muista niin varmasti että uskaltaisin sen tähän arvata. (Se löytyy kyllä muistiinpanoista..) Valkoviiva taisi ainakin olla se raja, mihin enempää ei saa lyhentää tai pyöristää.

Vasemmalla kuva paljon lähti kenkien jäljiltä ja oikealla mitä lähti kengättömässä vuolussa. Eli eipä tarvitte tältä kengättömältä juuri pois ottaa, ja tälläkin kerralla (18.9.) taisi sittenkin tulla otettua hieman liikaa kun vuolija vuoli meidän kaviot ekaa kertaa

Kiltti huollettava katselee vuolun aikana lunkisti pihan maisemia

Muita kengättömyyteen liittyviä postauksia

Kengättömyyden alkutaival
Barefoot hoof trimming for dummies
Barefoot hoof trimming for dummies part 2

Hammashuolto

Näin nätisti lähtee hampaat hoitumaan ammattilaisen avulla

Kun Skinny sai shiatsuterapiaa, terapeutti arveli, että sillä olisi hampaissa piikkejä. Niinpä varasin Skinnykälle hampaiden hoidon. Ammattilainen, joka hampaat hoiti, oli kengittäjä ja varmasti yksi taitavimmista sellaisista hevosten kanssa, jonka olen nähnyt. Niin nätisti käsitteli niin Skinnyn kuin tallikaverinkin, että ei tarvittu mitään rauhoittamisia. Heppa seisoi vapaana ja sai nostaa päätä tai ottaa askelta taaksepäin jos halusi ja homma pysyi rauhallisena. Ihan toista luokkaa kuin ne lukuisat olemassa olevat hevosenhakkaaja-kengittäjät. Kuten kaikki tiedämme, niitähän riittää… 

Vähän pää nousee kun suussa kolisee

Hammaslääkäri-ilme

Välillä tarkastettiin, onko vielä raspattavaa ja vielä pitäs ihan vähän tasottaa hammasta

Hieno poika, nyt on raspattu ja enää lopputarkastus jäljellä

Ohahhää ää ult ois o?

Minäkin pääsin ensimmäistä kertaa koskaan kokeilemaan hepan hampaita, kun raspaaja oli ensin todennut, että purukalusto on nyt kunnossa. 

Niin, sinne vaan, ei se pure. Mutta miten päin se käsi sinne työnnetään?

Jees, nyt löytyi oikee käden asento ja käsi on melkee kyynärpäätä myöten suussa

Noo nii annahan minä vähän edempääkin hampaita koittelen

Valaistumisen hetki, löysin jotain mielenkiintoista. "Näinhän näitä hampaita kokeillaankin"

Viimeksi olen Skinnyn hammasta koitellut silloin kun löysin sen pudonneen maitohampaan ruokakupista sen ollessa 3 vuotias ;). Tuo aarre minulta on kadonnut aikapäiviä sitten, vaikka vuosia sitä säilytin. 

Ja takaisin laitumelle viemässä

Noniin, takaisin nykypäivään. Eli hampaissahan oli sellaiset piikit, että niistä olisi varomaton saanut haavan sormeen. Hampaita ei oltu hoidettu about vuoteen. Ja minähän tietääkseni maksoin siitä, että sen hampaat hoidettiin ostotarkastuksessa Ruotsissa 2 kk sitten :D. Muuten hampaat oli 16 vuotiaan hevosen hampaiksi hyvät, ei ollut kummoisempaa kulumaa eikä ollut puuttuvia hampaita.

Uljas musta

Välähdys menneestä Osa 2

 Hevosen ostaminen alkaa varusteista?

1998, päässä ostamani sininen riimu

Kun lapsena haaveilin niin kovin ostavani Skinnyn, aloitin jo keräämään sille varusteita -jotka sitten olisivat ainakin valmiina, kun saisin vihdoin hevosenkin itselleni. Ensimmäinen ostamani tavara oli tietenkin riimu. Sininen turvasta ja niskasta säädettävä nylonriimu, joka on nähtävillä yllä ja alla olevissa kuvissa. Ostin sen heinäkuussa 1998. Oli tarkoitus, että se seuraisi Skinnyn mukana, mutta kuinka ollakaan, ei sitä enää ollut Jämsästä (jossa nämä kuvat otettu) myynnin jälkeen.

Takertumisen omainen 3-vuotiaan varsan rutistus "älkää viekö tätä hevosta minulta" tai pikemminkin tuossa vaiheessa hyvinkin päättäväinen "kukaan ei vie tätä hevosta minulta"

Seuraavaksi ostin harjat -kaikki tietenkin sinisiä. Ja niille sinisen yksinkertaisen harjapakin, jossa oli muovipäälinen suojaamaan pölyltä. Ja suolakivi -sitä oli kiva syöttää harjaushetkien yhteydessä joko ruokakupista tai mikä parasta: omasta sylistä, jolloin kädet olivat ihan kuolassa. Suolakiveä piti myös perinteisesti itse maistaa -nam, suolaista!

Oripoika kysyy, uskaltaisiko kesken harjauksen ehkä poistua tutkimaan tallia?

Koska Skinny oli "hurja oripoika", ostin sille hienon ketjuriimunnarun. Se osoittautui oikeastaan varsin epäkäytännölliseksi ja metalliosat menettivät värinsä nopeasti. Sen johdosta sitä käytettiin oikeastaan vain kerran, joka ikuistui seuraaviin kuviin.

Ulos tallista hieno ketjuriimunnaru käytössä

Ketjuriimunnaru

Keräsin siis erilaisia varusteita... ainakin loimi, kuljetussuojat, ratsastussuojat, heijastinsetti, rungoton satulalätyskä ja juoksutusliina tuli ajanmyötä ostettua. Sitten ostin suitset, ohjineen ja hienolla joustokuminauhaisella martingaalilla ja nivelkuolaimilla, joiden sovitus näkyy seuraavissa kuvissa:

Seuraava riimu, jonka ostin, oli nahkariimu ja se tuli meille raveihin kesällä 2000 mukaan. Riimu oli oikein hieno ohut nahkariimu ja vasemmalla puolella oli nimilaatta "Skyfighter" -tämän ainakin ajattelin seuraavan sen mukana, kun siinä oli nimi, mutta kuten myöhemmin tiedämme, tämäkin riimu jäi jonnekin matkan varrelle.

Oripojalla hyvin nyrpeä ori-ilme uuden riimun kanssa

Pakko nyt pistää tähän kuva nykypäivästä, että ostin miltei samanlaisen riimun sille -jälleen, mutta ruskeana. Alla olevassa kuvassa olen jo ehtinyt pistää turpahihnaan heijastinnauhan, mutta tässä kuvassa kuitenkin riimua vähän näkyy. Remmit taitaa olla yhtä kapeat -n. 2cm.

Uusi ruskea nahkariimu päässä

Ylipuhuin yhden ystävänikin tähän hankinta-intoiluun mukaan ja hassuinta on, että näitä kaikkia varusteita ei todellakaan tullut säilytettyä tähän päivään Skinnylle. Sen sijaan ystäväni sai ne käyttöön omalle hevoselleen, jonka hän sai samoihin aikoihin kun Skinny myytiin Ruotsiin. Minulle muistoksi jääneet viimeiset varusteet eli harjat heitin pois vuosia sen jälkeen kun niistä jo tuttu tuoksukin oli haihtunut pois. Enhän koskaan voinut ajatellakaan käyttäväni niitä kellään muulla hevosella- ei ikinä!

Nykyäänkin varusteshoppailu on mitä kiehtovinta puuhaa. Pistin meidän muutamia juttuja jo tuonne yhteen välilehteenkin kun rupeaa menemään tämä alkuvaiheen hankkiminen jo varusteurheilun puolelle. Osa tulee oikeaan tarpeeseen, osa vaan mielihyväperiaatteella: "uusi alku, uudet tamineet". Ja väite "hevosen ostamien alkaa varusteista?" pitää sikälikin paikkansa, että Skinnyn oston ollessa tänä kesänä vielä työn alla, helpotin stressiä unelmoimalla kaikenmaailman satuloista, slow feedereistä ja suitsista ja mistähän vielä -hirveästi tuli tarpeita kun surffaili heppakauppojen sivuilla.

Tämän postauksen myötä ihmettelen yhä, kuten aiemmassakin postauksessa, miten tämä kaikki voi olla mahdollista. Tuijotan vuoroin Skinnyn nykyisiä ja vuoroin 12-14 vuotta sitten otettuja kuvia ja koitan integroida ne samaan pääkoppaan.

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

Välähdys menneestä: Onko tämä minun hevoseni?

Välähdys menneestä Osa 3: Löytö muistojen laatikosta: kaksi elämäni hevosta

Välilehtiin lisää kuvia

Me 13 vuotta sitten, syksyllä 1999

Laitoin välilehtiin lisää tavaraa: Historia-sivulle lisää kuvia meidän menneisyydestä ja myytävien varusteiden osiota laajensin myytävistä vähän varusteurheilun suuntaan.

Nyt, syksyllä 2012

Pakko muuten mainita että samat kengät minulla on yhä tallilla käytössä kuin tuossa kuvassa 1999. Tosin niiden kumiosiin tuli juuri niiden ensimmäiset reijät :(. Sama fleecekin on käytössä, ja siinä ei ole reikiä ;).

Hännän kasvua ja kesäisiä ratsasteluja

Koska en ole ennättänyt saada kaikkia kesäkuvia vielä julkaistua, laitan tässä ensin vähän niitäkin.

Hiljaista ravia tullaan...

Jee, pysyn kyydissä... (tämä on siis SE ravi jossa ekalla koeratsastuksella kentällä en muka osannut edes keventää, saati istua harjoitusravissa)

Ahkeran hoidon tuloksista saa kaksinkertaisen ilon kun pistää vertailukuvia jonoon. Hännän suhteen on siis tosi hyvä tilanne nyt. Katsotaan saadaanko häntä myös säilymään.

Lähtötilanne, vielä Ruotsin puolella 25.7.2012 on hangattu ja hangattu ja jouhet rupeaa olemaan ihan hauraita, sykkyrällä ja siitähän ne katkeilee ja lähtee.

2.8.2012 Nyt siinä tosiaan on kalju, jota juuri laitettu hoitava aine korostaa

6.8.2012

6.8.2012 Aika hyvä tilanne, mutta seassa "rakkuloita", joihin tuputtelin myös rauhoittavaa ainetta

21.9.2012 Jes, siinä on jo hyvällä alulla jouhen kasvu

21.9.2012 Tämmöisestä hännäntyvestä on jo vaikea kaivaa hirvikärpäsiä. Onneksi Skinny kertoo aika hyvin, missä ne siellä hännässä puree - eli saan koko hepan takapuolen syliini kunnes jokainen hirvikärpänen on sieltä haravoitu ja nitistetty

Olen jo mainostanutkin tätä tuotetta, joka vaikutti auttavan tosi paljon kutinaan. Probin tuotteilla ei ollut mitään vaikutusta meillä, vaikka monille ne käyvätkin. Tämä Summer relief tuntui hillitsevän kutinaa.

Häntää on myös suojattu ötökkäloimella, niin ettei ole päässyt suoraan hankaamaan sitä. Saa nähdä miten käy, kun se saa ötökkäloimen suojaamasta pois. Sitä kun tuntuu kutittavan myös aikana, jolloin ötököitä ei ole. Tähän on jo kokeilussa Dermavital -rehu ja yrttisekoitus, toivon todella niistä olevan jotain apua tähän pitemmällä aikavälillä. Olen yrittänyt urakalla katsoa hirnakasta tämän 12 vuoden väliajalla otettuja kuvia ja miettiä, mikä on voinut laukaista tämmöisen yliherkän kutiavan ihon. En ole vielä päässyt selvyyteen. Ensin ajattelin ruokkimattomuuden laukaisseen yliherkkyyden, mutta ei se oikein näytä linkittyvän täysin siihenkään.

Hepan lautaset on oikeastaan aika ergonominen tyyny, kunhan itse "patja" ei tee äkkiliikkeitä

Kävellen auringonlaskuun

Olen mennyt yleensä aina uudet reitit ensin maastakäsin, ennenkuin edes harkitsen selkään menoa lenkillä. Näin etenkin siksi, kun halutessaan edes vähän parempia reittejä hirvikärpästen suhteen, täytyy pysytellä leveämmillä teillä, joka tarkoittaa kylän autoteitä. Näillä teillä ajaa myös autoja ja siksi on oltu varovaisia. Autot eivät periaatteessa Skinnyä pelota, mutta tunnetusti osa kuskeista ajaa aika lujaa... Varustukseen onkin lisätty myös heijastimet -pollelle joka jalkaan ja turparemmiin, ja itselle heijastinliivit kera otsalampun.

Eräänä päivänä ystäväni oli mukana tallilla ja päätettiin lähteä katsomaan uutta reittiä. Oli tarkoitus katsoa, kauanko kävelee lähimmälle tilalle, jossa on kenttä. Ajatuksissa on vähän ollut, josko päästäisi vähän kentälle harjoittelemaan mm. juoksutuksessa tarvittavia käskyjä, kun vaan saisin aikaiseksi tuohon naapuriin ottaa yhteyttä. Tuolla missä on kenttä, on myös luonnollisesti hevosia, 4kappaletta. Niillä on ihan tien vieressä isot metsälaitumet.

Skinny näki tämän lauman ensimmäistä kertaa. Herranjumala, että sitä pelotti. Kun se havaitsi liikettä metsässä, se kasvoi korkeutta niin, että se tuntui ihan isolta hevoselta. Se seisoi äärimmäisen skarppina, kuin patsas. Pää pilvissä, sieraimet suurina väristen. Se vaikutti siltä, kun ei olisi ihan ollut varma, mitä eläimiä metsässä liikkuu -voiko olla, ettei se olisi haistanut niitä hevosiksi? Etenimme hyvin varovasti: pari puhisevaa askelta ja taas se jännittyi patsaaksi. Välillä pyysin päätä alas rauhoittaakseni sitä ja välillä se onnistuikin, välillä taas kaikki sen huomio oli edessä olevissa hevosissa (ei -ei edes häntä viuhunut eikä ötökät häirineet!).

"Pää alas" "hyvä poika"

Kun vihdoin jokin hevoslaumasta hirnui, tuli varmaan selväksi, että vastassa on hevosia (hätäkakatkin tuli siinä vaiheessa, liekö helpotuksesta? XD). Kuitenkin eteneminen jatkui jännittyneellä "pari askelta eteen + jähmettyminen" -taktiikalla. Kun hevoset tulivat kunnolla näkyviin, jatkui puhina. Kylläpä se oli täpinöissään. Olin niin tyytyväinen ettei se yrittänyt teleportaatiota matkan X päähän, sillä jännitystilasta päätellen en olisi ehkä siitä yllättynyt. (Onneksi minulla oli myös oma kaveri mukana henkisenä tukena, jos polle oliskin tehnyt katoamistempun.) Hyvin siis selvittiin. Kun hevoset oli ohitettu, jännittyneisyys jäi vähän päälle ja se tuntui odottavan millä hetkellä hyvänsä uusia "olentoja" metsästä.

Kun paluumatkalla tulimme hevosten kohdalle, Skinnyn asenne muuttui ilokseni pelosta uteliaisuudeksi. Se halusi nyt mennä haistelemaan toisia hevosia. En päästänyt kosketusetäisyydelle, mutta se hyvin itsevarmana hakeutui syömään lähemmäs laitumen aitaa ja olisi todellakin halunnut mennä tervehtimään. Päästiin siis hienosti niistä ohi.

Namnam, vattupuskaa

Toiselle vattupuskaa ja toiselle vattuja

Tällä kävelylenkillä vierähti 2 tuntia :) ja kun palasimme tallille, aurinko laski upeasti metsän taa. Ja tietenkään ei ollut kameraa mukana. Pakko oli kuitenkin ottaa kännykän kameralla kuvia.

Auringonlasku metsän takaa

Tultiin pätkä vanhaa metsäautotietä, jonka pohjalla oli tiheänään kuusen kantoja, saniaisia ja risuja niin että molemmille tuli hyvää koordinaatioharjoitusta rämpiessä :). Auringonlasku kuvastui kauniisti Skinnyn silmistä mutta ei sitä oikein saanut kuvattua kännykameralle :).

Silmissä auringonkultaa

Kyllä voi olla iloinen tällaisista näkymistä :)

Kun oltiin takaisin ladossa, oli aivan huippuhyvä yhteys Skinnyn kanssa. Tuollaiset hetket ovat juuri se syy, miksi sen ostin. Se seisoi vapaana ja kuunteli, kaikki sujui ikäänkuin tanssi. Venyttelyt menivät hyvin, ja temppuilut myös. Tosin se raukka luulee nyt, että "odota" tarkoittaa "käännä pää taaksepäin". Hih, sillä se on monesti se, mitä se tekee, jos se seisoo paikoillaan, kun itse peräännyn. Mutta koska se jokatapauksessa seisoo paikoillaan, palkitsen :D. Kyllä nuo tehtävät sitten ajan kanssa jalostuu, pääasia on että se motivoituneena tarjoaa minulle erilaisia juttuja ja haluaa kokeilla ja etsiä, mitä minä oikein siltä pyydän. 

Toinen juttu, mikä tuohon kokemaani hyvään yhteyteen liittyy, on se, että hevonen alkaa kertoilla juttuja. Tällä kertaa se pyysi minua hoitamaan oikeaa lonkkaa ja lautasten aluetta. Pidettiin siis oikein kunnon kihnutus ja hieronta-sessio. Hepalla katosi ylähuuli taivaisiin välillä ja se ojenteli kaulaansa ja otti kummallisia venyttäviä askelia oikealla takajalalla. Se muistutti ehkä vähän sitä, miten shiatsuhieroja käsitteli tuota samaa aluetta. Siellä on joku jumi tai tukos, kuten shiatsuhieroja kertoikin.

Ps. Muut kuvat siis paitsi 3 alinta on otettu toiselta lenkiltä. Meillä oli hetken kokeilussa naruriimu, mutta en erityisemmin ihastunut siihen, joten sitten palattiin ihan tavalliseen riimuun. Heijastimiakaan ei ollut vielä noissa ylimmissä kuvissa käytössä, vaan ne tuli kutakuinkin pian sen jälkeen.