maanantai 20. lokakuuta 2014

Toivepostaus: Valjastus


19.9.2014
Opin valjastuksen eräältä vanhalta ravimieheltä vuonna 1999. Tapoja ja valjaita on tosi monia, mutta ajattelin nyt pyynnöstä hieman valottaa valjastusta niille, joilla ei ole siitä mitään käsitystä. Ajoin hevosia about 13-15 kesäisenä parisen vuoden ajan kenties, joten hirveästi eivät ole raviurheiluun liittyvät opit päässeet jalostumaan. Nyt kun kärryttely tulee pysyväksi osaksi liikutusta (ostettiin juuri omat kärryt!), olisi tarkoitus hankkia lisätietoa myös valjaista, valjastuksesta, kärryjen tasapainon katsomisesta ja muusta olennaisesta.

valjastuksen opettelua 1999, otin tämän kuvan nimenomaan saadakseni pitää mielessä kotonakin miten se valjastus menikään

nimesin tähän  vanhaan kuvaan vähän valjaiden osia

  • Suojitus on helpoin tehdä ensin, kun aisat eivät ole tiellä
  • Seuraavaksi silat: 
    1. Asetan selustimen selkään, pyöräytän ensimmäisenä rintaremmin kiinni kaulalle ja vedän ohjien päät rintaremmin alitse eteen roikkumaan.
    2. Selustin paikalleen. Mahavyö kiinni
    3. Häntäremmi  löysätään pituutta säätävästä soljesta ja kappa laitetaan hännän alle, pituus säädetään
    4. Tuon aisat aisalenkkeihin niin että aisan mutka on aisalenkissä. Suoristan hevosen ja suoristan myös kärryt takaa nostamalla ja katsomalla. Kiristän mahavyön sopivaksi. Mittaan käsilläni aisalenkin etäisyyden aisan päästä molemmilta puolilta ja aloitan aisaremmin pyörittämisen aisan ympäri. Aloitan heti aisalenkin takaa ja jatkan aisalenkin eteen ja lopetan aisalenkin taakse, niin että remmit menevät toistensa alitse tehden liukumisen estämislukon. Aisaremmi ei saa olla kireämpi kuin mahavyö. Skinin vanha valmentaja halusi aina ajaa melko löysällä mahavyöllä ja korjasi pariin otteeseen minua laittamasta aisaremmiä kireämmälle kuin vyö.
    5. Meillä ei (vielä) ole varmistusremmiä/yläremmiä, mutta jos olisi, se kiinnitettäisi tässä vaiheessa. Ylemmissä vanhemmissa kuvissa tämmöinen näkyy. Yläremmi auttaa ymmärtääkseni pakaa pysymään kasassa jos jokin osa, esim mahavyö, pettäisi.
    6. Rintaremmin kiinnitys kärryihin: Meillä on pitkäliinainen rintaremmi, joka pyöritetään koko aisan pituudelta kiinni. Rintaremmi pitää olla edestä symmetrisesti ja niin että hevosella on vähän liikkumaväljyyttä, mutta sen verran lähellä hevosta, että hevonen myös vetää rintaremmillä, jos se on tarkoitus. Ymmärtääkseni kilpasiloilla hevonen vetää enimmäkseen mahavyöllä, sillä kärryt ovat niin kevyet. Raskaammissa koppa-tai treenikärreissä taas jaetaan vetopainetta myös rintaan.
  • Seuraavaksi päävehkeet päähän ja ohjat päävehkeisiin kiinni. Riimussa turvan päältä aukeava malli on kultaa kun lähdetään liikkeelle.
  • -> Perusvaljastus on valmis

Skini 3v valjastuksen harjoituskappaleena, raukka luuli pääsevänsä lenkille vaikka harjoittelin tätä sen vapaapäivänä

29.9.2014 Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että meidän rintaremmin liinojen päät ovat löystyneet liikkeelle lähdön jälkeen. Olen korjannut niitä sen mukaan yhden pykälän kireämmälle kärryillä istuessa -olen ilmeisesti kuitenkin valjastanut rintaremmin liian löysälle. Omissa kärreissämme ei ole tappia rintaremmin liinoille, mahtaako sellaisen saada asennettua ja miten kiinnitän liinojen päät turvallisesti kärreihin ilman sitä?
Unohdinko jotain? Onko sinulla jotain hyviä valjastus-pointteja sunnuntai-ajelijalle? Mitä satunnaiset sunnuntai-kuskit eivät osaa ajatella hevosen kannalta? Tai onko sinulla hyviä linkkejä? Jaa toki vinkkisi kommenttiboksiin!

Huom! Huomioithan, etten ole ammattilainen enkä (vielä) edes aktiiviajaja, enkä ota minkäänlaista vastuuta näiden ohjeiden noudattamisesta.

EDIT 9.8.2015 Törmäsin loistokirjoitukseen valjastuksen vetopisteistä. Rintaremmin liinojen ja aisan pitäisi lähteä taaksepäin yhtenevästi. Nuo vanhat lainakärryt, joista tässä postauksessa on kuvia, eivät siis ole olleet lähellekään sopivat Skinille. Onneksi omat kärrymme ovat vähän paremmat, mutta eivät nekään ihanteelliset. Yritän jatkossa valjastaa ne niin, että liina lähtee aisalle taaempaa, jolloin linja olisi suorempi..

19 kommenttia:

  1. Mä oon tykännyt meidän valjakkovaljaista :) Vaikka ne onkin aika "pilipalit" enkä ole kovin perehtynyt näihin valjaisiin, on nämä selkeästi helpommat kuin perinteiset ravivaljaat. Tietysti pikalukkoiset on ne kaikkein helpoimmat ja nopeimmat. Valjakkovaljaat on siitä mukavat että veto tulee rinnalla, ei selällä. En tiedä paljoa tämän tyylin valjastuksesta, joten olen ottanut vinkiksi vain niiltä valjakkoihmisiltä jotka ovat tulleet vastaan ja sanoneet että voisit laittaa tätä ja tätä reiän kireämmälle tms.

    Mutta kun "ravivaljastin" niin tuolla samalla tavalla minäkin tein kuin sinä. Paitsi joskus rintaremmi oli y-mallinen ja meni vain pikalukoilla kiinni tai lyhyillä remmeillä oleva kieputettiin sitten jotenkin erilailla. Vähän hämärän peittoon on alkaneet nämäkin muistot mennä :D Ajaminen on kyllä huippukivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toim.huom. meidän valjakkovaljaat on pilipalit koska ovat halppikset, ei niin että kaikki kys. valjaat ovat huonoja, päinvastoin!

      Poista
    2. Mä tykkään valjakkovaljaista, vaikka en oo ikinä semmoisia nähnytkään. Niissä on jotenkin monipuolisempi se kiinnitys. Nämä ravipuolen valjaat kun ovat tutut ennestään niin oli helpointa lähteä sitten hankkimaan semmoiset :).

      Tuohon remmien perinteiseen nipomiseen liittyy niin mukavia muistoja, että oon aina ihan fiiliksissä kun saan niitä laittaa. Toki voi olla että jossain vaiheessa rupee pikalukkosilat (ja kärryt!) polttelemaan kun aikani oon niponut ;).

      Jos aisan päässä on tommoinen "haka" tai "koukku" kuten noissa 1999-kuvissa, niin lyhyen rintaremmin saa laitettua suoraan siihen, minusta se on hyvä ratkaisu :). Meijän kärreissä tosin ei sitä ole :(, snif, valikoima osoittautui melko huonoksi kun käytetyt kärryt halusi ostaa. Mä oon haaveillu leveestä y-rintaremmistä mutta pitäisi pikapuoliin googlettaa sen kiinnitys -haluisin että se osallistuisi vetämiseen. Ja rintaremmit maksaa hitosti, tuokin meijän nykyinen tais maksaa uutena 50€, käytettynä 24€ :D. Joten pikkuhiljaa näittenkin varusteitten kanssa... Miten se onkin niin, että just kun on ratsupuolen vehkeet kasassa niin kas, menee omaisuus ravivehkeisiin XD??

      Poista
  2. Saadaan ruveta käyttämään vapaasti lainakkäryjä Epolla ja olenkin tuskaillut, että miten ihmeessä muistan valjastuksen. Onko ok jos tulostan nuo ohjeet? Laittaisin sen Epon harjalaatikkoon, ja sitten jos menee sormi suuhun valjastaessa niin olisi jotain apua ja muistinvirkistystä :)
    Tosi kiva kun teit tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saa tulostaa mutta omalla vastuulla ja aina olisi paras jos löytyisi vaikka niiden lainakärrien omistaja opastamaan valjastusta ja katsomaan että pakka pysyy kasassa :D.

      Hauskoja ja turvallisia ajohetkiä!

      Poista
    2. Juu, kyllä hän opastaa nämä ekat ajokerrat että miten laitetaan kaikki releet :)

      Poista
  3. Jos saisin Koon kärryjen eteen, hankkisin sille valjakkovaljaat ja tuunaisin kärryihin vetokartun. Ravivaljaissa ei mitenkään saa vetoa pelkälle rintaremmille, kun aisat sidotaan niin napakasti kiinni. Mailallekin haaveilen edes vetokartusta ja mäkivyöstä. Pitkäliinainen rintaremmi pitää laittaa hirmu napakalle että se toimii työssään eikä ole vain koristeena, (rintaremmi löystyy vielä liikkeessä) jossa taas on vaarana, että ahdistaa lapojen liikettä.

    Mun makuun näissä 2014-kuvissa aisalenkit on hirmu ylhäällä. Niin, ja suosittelen katselemaan sitä vetokarttua, joka siis kiinnitetään kopan etuosaan, tai rissoja, jotka laitetaan aisojen ja kopan yhdistymiskohdan putkiin, jotka muodostavat kolmion. Sit rintaremmi suutarille, jossa vaihdat liinojen alkuun pituuden säätösoljen, ja päät kiinnitetään karttuun tai rissoihin.

    Aluksi mietin, että niinköhän kärryt pysyy pelkän mäkivyön ja rintaremmin avulla mukana, vaan jos ne pysyvät valjakkomaratoneilla ja tarkkuusosuuksilla, pysyy takulla myös tällaisessa sunnuntaiajelukäytössä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valjakkovaljastus on kiehtovaa ja niin monella tavalla käytännöllisemmän oloista :D. Vaan tähän oli tietysti helpompi lähtee kun on jonkinlaista tuntumaa ravivaljastukseen olemassa. Tästähän tää taas kohta räjähtää käsiin kun on kohta valjakkovaljaat ja kiesit XD

      Kiitos vinkistä, minä lasken noita aisalenkkejä. Nythän meillä on jo eri kärryt (omat) niin niitten kanssa pitäisi sitten osata kattoa tasapaino ja just tuo aisalenkin korkeus. Kenethän ravi-ihmisen pyytäisin käymään ja kattomaan... :S.

      Poista
  4. Voi vitsit, tuli niiin kova ikävä noita hommia! Ja hyvin tutulta kuulostaa, just tuolla tavalla mäkin Nopsun aina valjastin, vaikka mistään en mitään tiennyt. Nopsun mukana tuli meille kärryt ja isän työkaveri opetti meidät valjastamaan silloin kun olin 10-v ja niillä tiedoilla mentiin. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi tietenkin voinut perehtyä vähän enemmän, mutta hyvin me pärjättiin. Meillä oli lyhyet liinat rintaremmissä ja kärryissä oli sekä tuo hakanen että tappi pidemmille liinoille, mutta en mä koskaan edes tajunnut, että siihen hakaseen voisi kiinnittää lyhyemmät liinat... Mutta kaipa valjastamisessakin on paljon erilaisia tapoja.

    Antaisin niin paljon, että voisin vaan kelata ajassa viime syksyyn, kun tehtiin Nopsun kanssa ajolenkkejä ruskan keskellä. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa pääsisi vielä kärryille, joko oman tai jonkun toisen kyytiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut tykkää kieputtaa rintaremmin mahavyöhön oli kärreissä noita hakasia tai ei, eli mieltymyksiä on monia. Voi kun ois semmonen anatomisesti muotoilturintaremmi jonka sais aisaan kiinni. Haluaisin yhä että osa vedosta menisi rintaremmille.

      Voin vaan kuvitella että sulla on ikävä noita ajeluita :´(. Tulevaisuus tuo mukanaan uusia hevosia, muttei koskaan Nopsua.

      Poista
  5. Mieki jouduin kesällä pitkästä aikaa muistelemaan miten valjastus menikään mut kyllä se on sellanen taito että kun kerran oppii niin kyllä se sieltä selkärangasta tarvittaessa tulee :) kiva ois päästä joskus kyytiin kun Skinillä lähet ajelee? Saattas olla vähän erilaista menoa kun Piirron kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkärankataito todellakin, itsestä tuntu kuin ei ois ollutkaan sitä 15 vuotta tuossa välissä, sen minkä osas niin kyllä sieltä tulikin. Tervetuloa kyytiin vaan, sitä varten ostin 2 paikkaiset koppikset ;). Kaksilleen ei toki pääse tai kehtaa mennä niin kovaa kuin yksin mutta oon kuullu että se hitain hölkkäkin tuntuu kyytiläisestä ihan kivalta, vatsanpohjassa siis :). Sitäpaitsi ottaisin mieluusti jonku kaveriksi kun lähtee tuonne mörkömetsään ekaa kertaa -jos vaikka tulee ravuri vastaan niin tää voi haluta poistua paikalta.

      Poista
  6. Sellanen mihin itse olen alkanut kiinnittää huomiota, on se että varmistinremmi menee oikean mahavyön päällä, eikä suoraan iholla ja nipistä tai purista hevosen mahaa. Jotenkin ajattelen sen myös olevan parempi turva pitämään paketti kasassa, jos valjaista jotain hajoaa.
    Otan myös AINA puukon pukaan ajoon, jotta saan hevosen pois valjaista, jos vaikka kaatuu ojaa selälleen tms tulee katastrofi ja jää jumiin valjaisiin ja aisoihin. Jos hevonen menee kärryineen ojaan eikä pääse ylös, on aika mahdotonta purkaa valjastusta pelkin käsin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta, sitten kun meillä on yläremmi niin pistän sen mahavyön päälle :). Hyvä puukkovinkki! Ostan heti puukon meijän kärryihin vakiovarusteeksi! Meillä on semmonen autossakin ja just kattelin sitä että se pitää uusia -ostan samalla keikalla kaks.

      Poista
  7. Minäkin olen paininut tuon rintaremmiasian kanssa. Meillä on lyhyillä liinoilla oleva rintaremmi, suora ja leveä. Olen kieputtanut sen aisan ympäri, jotta veto tulisi myös sille. Liian tiukalle sitä ei kuitenkaan voi laittaa, koska silloin se selvästi ahdistaa. Y-rintaremmiä olen myös miettinyt ja sellaista mallaillut, mutta Taavin kohdalla se ainakin uppoaa ikävästi juuri pehmeisiin kohtiin kaulassa ja lavan yläpuolella, se veti mielummin leveällä ja suoralla. Ja ainakin meidän kokeilemasssa leveässä Y:ssä oli aika heppoinen kiinnitys..

    Tuota rissajuttua olen myös vähän katsellut, mutta toisaalta, meillä ajellaan sen verran vähän, eikä hevonen ole kipeytynyt nykyiselläkään systeemillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, mulle ei vieläkään tule ilmoitusta sinun käyttiksellä lähetetyistä viesteistä :( nyt vasta huomasin kun tuli tähän tuo anonyymin kommentti.

      Mä haaveilen semmosesta french -collarista. Toistaiseksi täytyy pärjätä tällä mikä on. Ikävästi tuo rintaremmi tuntuu joko olevan lavan edessä ja päällä tai sitten aavistuksen kurkulle... ravivaljastus näköjään siitä huono kun se perustuu siihen että hevonen vetää mahavyöllä. pöh

      Poista
  8. Vaikka onkin jo jokseenkin vanha postaus, niin kommentoimpas silti :-)
    Hyvin olet osannut valjastaa, enkä erityisiä moitteita näe. Tuo rintaremmin paikka kannattaa aina tsekata kunnolla, sillä väärässä kohdassa se painaa ilkeästi hevosen kurkulle. Liiankaan kireälle ja alhaalle sitä ei kuitenkaan kannata laittaa - liian kireällä se hankaa hevosen karvat ja ihon auki :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! Nyt kun katson tuota rintaremmin korkeutta niin näyttää siltä kuin se ois just vähän liian kurkulla, mut siihen se vaan asettui. Mun pitäis tästä nykyisestä kärristä ja valjastuksesta saada kanssa mielipiteitä, mutta en oo tietenkään vielä ehtinyt :). Nykyisellään aisat jää paljon enempi vaakatasoon ja silti kärrin penkki tuntuu siltä että se kippaa taaksepäin..

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.