sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Irtona viime sunnuntaina 15.3.2015

Me tullaan!
Skinillä on ollut yskää ja nenän vuotamista pitkin alkuvuotta, niin meillä on ollut tavallista kevyempi liikutusohjelma. Ohjelmassa on ollut siis entistäkin enemmän käyntilenkkejä, ja kelien armoillakin ollaan oltu -onhan tämä sentään ensimmäinen talvi maneesittomalla tallilla. 


Tämän kevyen jakson johdosta kuvioihin on tulleet varusteettomat kokeilut. Sen opetteleminen, että ilman varusteita saan hepan nousukorokkeen/ lumihangen viereen ja pääsen selkään. Sitten olemme kävelleet aivan lyhyen pätkän ja harjoitelleet siis vain sitä, että voitais vain kävellä. 


Skini meinais hirveesti tarjota ravia, jonka takia kerran tietysti tipuinkin. Se kävi niin, että Skini lähti ravaamaan, minä otin harjasta kiinni ja Skini sanoi että "et ota mua harjasta kiinni, irti!" eikä sen tarvinnut kuin vähän päätä viskata niin tumpsahdin alas. Olen sitten ottanut palkkaamisen käyttöön aika ahkerasti että se ehkä tajuaisi että (hidas) käyntikin ois jees asia. Sitten on hieman etsitty rattia ja jarrua, ja olen tullut alas. 


Seuraavassa on lyhyt varusteeton harjoittelu videolla.
Tämän jälkeen Skini sai tietysti piehtaroida, onhan se niin ihanaa.

Seuraavaksi piti vähän pörhistellä..


prööh herra lippuhäntä

Sehän on ihan sporttisen näköinen




Mietiskeltiin kaverin kanssa muutamaa minua mietityttänyttä maastakäsittely- asiaa. Homman ydin on varmaan näissä alla olevissa kuvissa, eli back to basics, takaisin perusteisiin, oman tilan vaatiminen ja toisen tilan kunnioittaminen, vaikka läheisiä ollaankin.



Irtona maastakäsin työskentely puolestaan on liian vaativaa ns straitghness-training -harjoituksissa, eli askel taaksepäin ja riimu ja naru niihin harjoituksiin mukaan. Meidän suoruustreenit eivät muuten ole edenneet juuri minnekään, jotenkin se ei ole vain lähtenyt etenemään ja elämään. Tätä yritettiin aloitella jo pari vuotta sitten.


Mietin tätä asiaa myös ulkopuolisen kanssa, miten voisin olla selkeämpi ja korjata tekemiäni virheitä. Saa nähdä mihin ja kuinka nopeasti edetään, jaan kanssanne ennen-jälkeen videot jos muutosta tapahtuu.


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Viime viikonlopun ajelu


Tarhasta hakemassa

Käytiin ihanalla keväisellä ajelulenkillä viime lauantaina. 

Skini vähän uneliaana lähtökuopissa

Ystäväni A oli mukana ja otti nämä kuvat, kiitos hänelle.

Aika kiva katse-kuva kera ajosuitsien heijastinten
Jään alta on paljastunut oikeen mukava vielä kostean pehmeä hiekkatie

Pajukossa on jo pajunkissoja

Sivuteillä on vielä jäätä ja lunta. Tässä ollaan kääntymässä tallillepäin
Jälkeenpäin otettiin vähän kuvia tiellä -silankuvat selässä :)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kirjoitan postausta kengättömän hevosen bootsirallista -kysymyksiä?


14.3.2015
Täällä vallitsee rajaamisen ongelma. Vasta vajaa 3 vuotta kengättömän hevosen omistajana ja silti tuntuu, että kokemuksia on kertynyt sen verran, että on vaikea valita mistä oikein aloittaisi koko postauksen. Keksin sitten että josko teidän kysymyksenne voisi auttaa minua rakentamaan tuon postauksen, siten, että se rakentuisikin kysymysten ympärille. Alkuperäinen ajatus siitä mitä on kengättömän kanssa eri vuoden aikoina, voisi sekin toimia?

Skini 14.3.2015

Jos siellä siis roikkuu aiheesta kiinnostuneita lukijoita vielä matkassa niin pienetkin kysymykset tai aiheen tarkennukset olisivat tervetulleita!

PS. Huomasithan tämän aamuisen hörinäpostauksen.. Kun saa vähän valittaa (ks. eilinen postaus), niin siitä se lähti helpottamaan.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Skinin hörinävideo


Tässä on video eräältä päivältä noin viikko sitten, kun Skini oli poikkeuksellisen jutteliaalla tuulella. Niin jutteliaalla, että hörisi pieniä hörinöitä niin pitkään, että sain sitä jopa videolle. En kertakaikkiaan voi vastustaa sen hörinä-ääntä, sen verran harvinainen se kuitenkin on <3. Voi ihku, onko mitään ihanampaa ääntä omistajan korville kuin oman hepan hörinä? Ehkä se kun joku kehuu omaa rakasta ;)?

Skinillä on hyvin vieno ääni, kuinka monta hörähdystä sinä erotat?




Tähän samaan ihkutus-kategoriaan menis varmaan tää ruotsalainen lastenlaulu Min kära lilla ponny. Sitä tuntee taantuvansa aivan tuolle laulun tasolle kun ihastelee sitä omaa elämänsä hevosta ja sen söpöyttä. Jos blogilla on ollut jokin taso aiemmin niin nyt se on ainakin mennyttä. *Tähän tulisi uusi silmää vinkkaava hymiö *

Blogin kirjoittamisen sekä blogiin kuvaamisen vaikeudesta


Skini 8.3.2015
Blogin hiljeneminen on harmittanut minua. Ei voi muuta kuin todeta, että sitä ylimääräistä aikaa, jonka ennen käytin blogin kirjoittelemiseen, ei enää juurikaan ole. Postausideat ja inspiraatiot eivät meinaa enää ehtiä blogiin laisinkaan.

tarhakuvausta aidan takaa..

Varusteista on helpoin ja nopein kirjoitella ja ne on miulle muutenkin semmonen juttu mikä tuo innostusta ja pilkettä silmäkulmaan kun saa varusteostoksia suunnitella ja niiden kanssa säätää. Bootseista on yhä Anniinan ehdottama postaus hautumassa ja tulossa.. mutta milloin lie sitten se kääntyy postaukseksi asti kun sekin inspis meni ja tuli ennenkuin ehti tekstiksi saakka.


Kamerakaan ei ole kulkenut tallilla enää, tuntuu että sitä vain yrittää ehtiä puuhailla ja hoitaa asiat, saatika että ehtisi kuvia ottamaan. Eräänä päivänä sitten otin kuvia, satoi, ilma oli kurja, linssi oli likainen... eikä kuvaustulos oikein ollut mieltä ylentävää... Kahtokaa nyt tätäkin seuraavaa kuvaa!
Ihan tosi, voiko olla huonompaa valokuvaa kuin tämä

Hieman aktiivisempi olen sentään ollut blogin facebook-sivuilla, sinne tuntuu niin helpolta vain heittää joitakin elämisen merkkejä. Joten jos kuulumiset kiinnostavat, blogin facesivut löytyvät iskemällä hakukenttään "Skyfighter".


Voi toista, kukahan on opettanut sen olemaan noin hupsun näköinen?