-mahdoton tehtävä, mutta aina voi yrittää!
Tässä kuvassa näkyy täydellisesti rakastamani Skinnyn otsa, se on niin kaunis etten saa siitä tarpeekseni. |
Hevoseen saa menemään kaiken rahan, mitä vain on siihen laittaa. Kuulostaa masentavalta. Kuitenkin jos tämän ajattelee niin, että unelman eläminen ja yksi elämän tärkeimmistä asioista vie kaiken rahan, ei tilanne
kuulostakaan kummemmalta. Mihin muuhunkaan sitä haluaisi rahansa laittaa
kuin omaan unelmaan ja asiaan, joka on oikeasti tärkeä? Totuushan on, että meille
jokaiselle eri asiat ovat arvokkaita. Ja jokainen löytää myös omien
arvojensa mukaisen asian, jossa voi pihistellä. Se voi olla jotain mikä ei itselle
ole niin tärkeää, tai jota ilman tulee toimeen.
Mistä säästän omissa kuluissani:
- En juo alkoholia, en polta tupakkaa, en käy baareissa enkä festareilla. En tiedä voiko näitä laskea edes säästämiseksi, sillä en pidä mistään edellä mainituista. Nämä on silti semmoisia asioita, mihin useimmilla menee rahaa. Voin sitten lohduttautua ajatuksella, että "ainakaan minulla ei mene siihen asiaan X rahaa".... Olikos se aihe säästövinkit vai kenties "miten huijaat itsellesi hyvän omatunnon raha-asioissa?"
- En käy kampaajalla. Äitini leikkaa hiukseni, tai joku rohkea kaveri. Kampaajalle tekisi mieli, en voi kieltää, mutta pärjään näinkin.
eräs tilannekuva hiuksistani, jonka jälkeen rupesi tekemään erityisen paljon mieli kampaajalle, hiukseni näyttävät kummallisilta |
Onneksi seuraavassa otoksessa hiukset näyttivät siltä kuin pitääkin.. voin siis olla menemättä kampaajalle |
- En värjää hiuksiani, mutta on helppo olla värjäämättä, sillä pidän omasta väristäni.
- Kulutan vähän meikkejä, ne ovat kalliita. Minulla on yksinkertainen setti jolla toistaiseksi on pärjännyt. En pidä meikkaamisesta, vaikka ajatuksena toki on ihana jos saa jotain (uutta) nättiä naamaan. Silti ne monet uudet ihanat luomivärit ja huulipunat, joita on tullut joskus ostettua, on jääneet käyttämättä. Onneksi sain niitä myytyä vähän tässä kesän aikana järjestämälläni kirpparilla (kyllä, ihmiset myy ja ostaa kosmetiikkaa myös kirpparilla!). Mutta siis, en osta siis pääsääntönä ainottakaan uutuutta tai väriä kokeeksi.
- En osta lehtiä, helppo tapa säästää n. 5 euroa kerralla. En myöskään tilaa lehtiä.
- Jos ostat hevoslehtiä (tai miksei muitakin lehtiä), myy ne heti luettuasi eteenpäin, ellei niissä ole jotain ehdottomasti myöhemmin tarvitsemaasi juttua. Kun minulle tuli Tunne Hevonen lehti, myin ne heti eteenpäin (itseasiassa se määräaikainen maksettu tilaus taitaa olla vieläkin voimassa kun lehti ilmestyy niin harvoin, en kuitenkaan jatka tilausta kun tuo loppuu). Vielä parempi on jos ostat lehdet siltä joka tilaa kestona. Kaverin kanssa voi tehdä myös kimppadiilin -yksi tilaa ja maksetaan yhdessä.
- Kulutan vaatteet melko tehokkaasti loppuun. Todisteena minulla on kuvat kengistä, joita käytin tallilla vuodesta 98 vuoteen 2012. Tämä taitaa olla se kenkien kestävyyden multihuipentuma. Jouduin useiden paikkausyritysten jälkeen heittämään kyseiset kengät pois tänä kesänä. Kengät oli ostettu hyvällä kasvuvaralla ja minulla oli siis toki muitakin kenkiä tallilla, mutta nämä kestivät yhden iäisyyden.
1998 ja jalassani on tallikengät, jotka kestivät ennätyspitkään
kesä 2012 samat tallikengät kuin vuonna 1998 |
Ruskea -99 ostettu fleece minulla puolestaan on yhä käytössä tallilla :). Saispa useampia vaatekappaleita, jotka olisi noin pitkäikäisiä!
- Hyödynnä kirppareita! Niin normaaleja kuin hevosvarustekirppareita. Alueellamme toimii facebookin kautta hevosvarustekirppari, olen löytänyt mm. noin kympillä talvitopparatsastushousut. Skinnylle en toistaiseksi ole löytänyt mitään, mutta voin hyvinkin joskus vielä löytää. Hyödynnän normaalikirppareita aivan liian harvoin, mutta jos on aikaa, voi kirpparia kiertämällä tehdä todellisia löytöjä. Paras löytöni on tallipaita 30 sentillä. Toisaalta myin omaa tarpeetonta tavaraani kesäkuussa pitämässäni kirpparissa ja sain siitä 100€, aika kiva summa turhasta tavarasta :D.
- Ostan pääasiassa kaikki vaatteeni joulu- ja juhannusalesta.
- Parkkeeraan parkkihalleihin, joissa usein ensimmäinen tunti on ilmainen. Kuulinko jonkun sanovan että enemmän säästäisi jos ajaisi pyörällä... hmm.. joskus teinkin jopa niin! Ajoin monta talvea pyörällä ja olen ylpeä siitä. Nyt voin ihan rauhassa ajaa autolla ja muistella lämmöllä sitä talvipyöräilyä.
- Syön joskus mahdollisimman halpaa ruokaa. Aina ei ole pakko syödä terveellisesti, hyvä ruokavalio ei romahda halpoihin ruokiin pari kertaa viikossa. Omia bravuureja on euron kanankoipi+ persikkasäilyke, sekä jauheliha-makaroni-sekoitus (400g jauhelihasta tulee n. 4 annosta). Hernekeittokin menee sillointällöin. Monet mainostaa makaronia ja tonnikalaa, mutta se ei mene minulla alas, vaihtoehto varmaan sekin. Syön myös aamuisin kaurapuuroa, aina. Otan vastaan halpoja ja hyviä ruoka-ideoita!
näyttää kamalalta, maistuu hyvältä: persikat ja kana |
- Olen vältellyt joitakin kodin hankintoja. Yöpöytänämme on jakkara, yöpöydän hankkiminen kutkuttaa, mutta siltä on vielä vältytty. Mnua on lisäksi palvelleet äitini 25 vuotta sitten kirpparilta käytettynä ostamat verhot. Kankaalla ikää siis vähintään 30 vuotta, todennäköisesti enemmänkin.
Vanha verhokangas, joka on säästänyt uusien verhojen ostamisen hinnan, kangas on kaunis ja ainakin 30 vuotta vanha |
Edit: Takuuvarma keino keksiä postaukseen lisää sisältöä on painaa "julkaise"-nappia
- En osta hienoja käsisaippuoita tai shampoota. Meillä käytetään isoa pönikkää nestesaippuaa shampoon, suihkusaippuan ja käsisaippuan sijasta. Käsienpesuun tarkoitettu pumppupullo on uudelleentäytettävä sisustus-pumppupullo eli sitä ei heitetä välillä pois.
- Poimi marjoja! Poimin itse marjat ja pakastan talveksi, teen myös itse hillot. Jos voit, tee myös mehut :D
- Käytän kestokauppakasseja! Olen laskenut että säästöä tulee ainakin huimat 20euroa vuodessa (ottaen huomioon, että joskus kassi unohtuu kotiin)
Mistä säästän hevosen kuluissa:
- Tämä onkin vaikeampi juttu, sillä hevosella ei ole muita kuin välttämättömiä kuluja, ei se halua mitään mitä se ei tarvitse oikeasti. Välttämättömissä kuluissa säästäminen on hankalaa, sillä ne vaan pitää hoitaa. Voi tietysti yrittää luovasti hoitaa noita välttämättömiä kuluja, kuten vaikka löytää joku jakamaan matkakuluja, jos täytyy lähteä klinikalle. Toisaalta eri putiikkien välillä voi olla hintaeroja samassa tuotteessa. Meillä Tokmanni myy jotakin hevostavaraa ja saan sieltä summer reliefiä halvemmalla kuin hevostarvikeliikkeestä. Yleensä vielä 30% alennuksella, jolloin ostankin monta pulloa. Meillä menee noin pullo kuukaudessa, talvella voi yksi pullo riittää kaksi kuukautta. Päiväyksen vanheneminen ei tässä ole vaikuttanut mitenkään tehoon, päinvastoin tuote tulee juoksevammaksi ja on siten helpompi laittaa jouhien sekaan annostelunokalla.
- Käytän nahkariimua. Luulen, että riimut ovat hevostelijoiden yleisin heräteostos (olenkohan väärässä?), ja olen onnistunut välttymään tältä. Laadukkaassa nahkariimussa eivät värit haalistu eikä se säikähdä kastumisesta, se on tyylikkään näköinen, helppohoitoinen ja pitkäikäinen. Nylonriimut ovat ihania, niin kauan kun ne loistavat puhtauttaan, mutta uudenveroisina ne eivät kestä pitkään. Tietysti (pehmustettu) nylonriimu on kivempi, jos hevosella on ulkona riimu päässä, mutta meillä tosiaan hepat on ilman riimua ulkona joten valinta on helppo. Olen säästynyt ostamasta ainottakaan nylonriimua. Tilaakin säästyy :).
- Käy hevosvarustekauppojen ja nettikauppojen alennusmyynneissä ja tee löytöjä. Ja siis löydä jotain mitä tarvitsitkin mutta halvemmalla, älä löydä jotain mitä et tarvitse "mutku se oli niin söpö ja vaan 15€". Jos tämmösiä kivan hintaisia pikkujuttuja ostaa paljonkin, niin sillä rahalla voisi ostaa jotain tarpeellista kalliimpaakin jota ei vaan raaski ostaa kertaostoksena. Muuten noin yleissääntönä VÄLTÄ hevoskauppoja ja nettikauppoja. Itselleni ainakin muka vaarattomasta "vain katselusta ja hypistelystä" syntyy vaan uusia tarpeita :D. Toisaalta löytöjä voi tehdä toki silloinkin kun ei ole mitään varsinaista alennusta. Päätä nyt sitten tässä välttääkö vaiko ei. Itse yritän kuitenkin välttää mahdollisimman paljon.
- Joskus laatu on myös säästöä. Älä osta halpaa satulaa, voit saada kaupanpäällisiksi 50-70euron hierojalaskun 4-5kertaa peräkkäin. Olen kokeillut. Laatu voi joskus tarkoittaa myös kestävyyttä, olen tehnyt useita kalliita ostoksia vilpittömästi ajatellen, että ne tulevat kestämään "ikuisesti".
- Etsi käyttäjäkokemuksia tuotteesta ennen ostoa, vertaile eri valmistajien tuotteita.
- Toteuta hankinnat tärkeysjärjestyksessä, mutta huomioi kaikki ostos-toiveesi, myös ne "turhat"
- Hankintalista toimii suhteessa kaikkiin ostoksiin, joita tekisi mieli. Käytän hankintalistaa, ellei kyseessä ole löytö, joka oikeasti kannattaa ostaa juuri nyt. Listaa listaan kaikki, mistä haaveilet tai minkä haluaisit ja pistä perään hinta ja paikka mistä olet sitä katsonut. Kun kaiken hankittavan listaa ylös, niin rupeaa huomaamaan, miten suuresta summasta on kyse ja tuleekin toteuttaneeksi asioita listalta paremmassa tärkeysjärjestyksessä. Samalla kaikki toiveet on noteerattu ja kirjattu ylös, odottamaan sitä päivää kun päätät ne toteuttaa tai päätät ettet enää haluakaan. Ei siis tarvitse kieltää itseltään noita mielihaluja eikä niiden mielihalujen tarvitse hyppiä jatkuvasti häiritsemässä, voit sen sijaan sanoa niille, että "teidät on kyllä huomattu ja kirjattu listaan, sieltä teidät löydän, ei hätää". Tämä on toiminut jopa minulla, silloin kun tuntuu, että ois niin paljon kaikkea kivaa ostettavaa. Olin tosi lähellä uusien ratsastushousujen ostamista viime kesänä. Nykyiset housuni ovat noin 10 vuotta vanhat ja lisäksi olisin toivonut housuja, jotka olisivat kevyet ja viileämmät kesällä, ja tietysti kauniit, ehkä ruudulliset, ehkä kangaspaikkaiset... *haaveiluhuokaus* Hinku noihin uusiin ratsastushousuihin kasvaa kun ajattelenkin asiaa tätä kirjoittaessani, mutta aion pitää ne siellä hankintalistalla, huomioida toiveen, ja katsoa josko vielä tää kesä menis loppuun saakka ilman niitä.
Harjausta heinäkuussa 2013 |
Kiitos kaikille, jotka vastasitte edelliseen postaukseen, yllätyin todenteolla kun vastauksia pätkähti aikamoinen kasa! Tunnen kyllä itseni melkein tekopyhäksi tehtyäni tämän postauksen, sillä jos jostain yrittääkin pihistää, niin rahaa kuluu vastaavasti kyllä varmasti enemmän toisaalle, kuin mitä sitä säästyy toisaalla. Kai se on tärkeintä, että talous pysyy jotenkin tasapainossa, kullakin omien arvojensa mukaan :).
Missä asioissa sinä säästät? Jaa vinkkisi kommenttiboksiin!
Riimu päässä tarhaavalle ja riimujen pureksijoiden kavereille päähän riimu joka ei säikähdä tuhoamisyrityksiä! (vanha tai huippukestävä)
Kierrätä!
Korjaa vanhaa!
Tee itse!
Osta käytettynä! (etenkin kuolaimet -harvoin menee miksikään)
Osta sesonkien lopussa! (ts.kesätuotteita kun syys/talvimyynnit alkaa ja talvituotteita kevään koittaessa)
Tingi!
Huolehdi tavaroistasi! (harkitse kelle lainaat ja huolla nahkaa, säilytä hyvin, sulje huopien tarranauhat!)
Palauta panttipullot!
Tee ruoka itse!
Tee kerralla iso satsi ruokaa ja pakasta osa!
Liiku edullisesti!
Aja taloudellisesti!
Osta vaatteita enemmän kerralla, vältä turhaa kiertelyä ja heräteostoksia!
Toisaalta kiertämällä voit myös pysyä ajan tasalla ja tehdä löytöjä muulloinkin kuin alennuksissa (valitse itselle sopiva tapa :D )!
Lukijoiden vinkit:
Siirrän tänne lyhennettynä lukijoiden lisäämiä vinkkejäRiimu päässä tarhaavalle ja riimujen pureksijoiden kavereille päähän riimu joka ei säikähdä tuhoamisyrityksiä! (vanha tai huippukestävä)
Kierrätä!
Korjaa vanhaa!
Tee itse!
Osta käytettynä! (etenkin kuolaimet -harvoin menee miksikään)
Osta sesonkien lopussa! (ts.kesätuotteita kun syys/talvimyynnit alkaa ja talvituotteita kevään koittaessa)
Tingi!
Huolehdi tavaroistasi! (harkitse kelle lainaat ja huolla nahkaa, säilytä hyvin, sulje huopien tarranauhat!)
Palauta panttipullot!
Tee ruoka itse!
Tee kerralla iso satsi ruokaa ja pakasta osa!
Liiku edullisesti!
Aja taloudellisesti!
Osta vaatteita enemmän kerralla, vältä turhaa kiertelyä ja heräteostoksia!
Toisaalta kiertämällä voit myös pysyä ajan tasalla ja tehdä löytöjä muulloinkin kuin alennuksissa (valitse itselle sopiva tapa :D )!
Listasit kyllä minun "paheeni", nimittäin hevoskaupat/nettikaupat sekä riimujen hamstraaminen! Nettikauppaan kun eksyy niin helposti tulee tilattua kaikkea kun "se on niin halpaa/helppoa/alennuksessa..". Riimujen kanssa ajattelin myös iskeväni nahkariimut Speedyn päähän, mutta enhän sitten pystynyt kun nahkariimut ovat niin hienot messinkisellä nimilaatalla, että ne on pakko säästää juhlakäyttöön ;) Joten taas tuli ostettua niitä nylonriimuja, hupsistakeikkaa...
VastaaPoistaYritin säästää listaamalla hevoskuluja kuukausittain, mutta eihän siitä hommasta saanut kuin pahan mielen kun joka kuukausi venyi budjetin yli... :D
Hihhii, kyllä minäkin ennen sorruin ostamaan noita erivärisiä riimuja, entisille hoitohevosille, sitten vaan kokemus osoitti että ne kauniit värit ei kauan kestä. Kovaan käyttöön vaan se nahkariimu kyltteineen, käytössä se vaan paranee! Niitä juhlatilaisuuksia on niin harvoin, että muutenhan joutuu sen käyttöä odottamaan ties ja kuin kauan ;).
PoistaNettiostokset on liian helppoja! Monesti on käynyt niin, että oon tilannut mahdollisimman nopeasti ja sitten myöhemmin miettinyt että voi p*, ehkä oisin pärjänny ilmankin.
Joo, tuttua hommaa tuo menojen kirjaaminen! Mä kirjasin monta vuotta omat kulut vain huomatakseni että en pysy mitenkään siinä ihannebudjetissa, silloin joutuu jättämään pois oikeasti niin monta juttua joita tekee mieli oikeasti. Kyllä tulee elämästä julmaa jos tekee mieli jätskiä ja sitten ei saakaan ostaa sitä kun pitää säästää...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaHitsi vie, nyt kun mainitsit tuosta nahkariimusta niin kaivoin laatikon pohjia ja siellähän oli tuon messinkisen riimun lisäksi ihan perus Hööksin musta nahkariimu. Iskinkin sen Speedyn päähän ja voi että se on komean näköinen! Eli kokeillaan nyt meilläkin toimiiko tuo nahkariimu-vinkki ;) Riimujahan pojilla ei ole tarhassa päässä.
PoistaNoniin, sehän kävi kätevästi! Jo loppuu riimujen haalistuminen ... ;) ja sitten voit aina syyttää minua jos nahkariimulle käy jotain ;). (tai kenties hööksiä ;) )
PoistaTosi kivoja vinkkejä!Heh , minäkin halusin ostaa ennen kokoajan uusia riimuja , kun entiset usein jostain kohtaa meni rikki...Mutta nyt on vihdoin löytynyt kestävä ja sopiva riimu , vaikka nylonriimu onkin!!!Minä olen pitänyt itseni kurissa nuiden nettikauppojen osalta.Vaikka tekisikin mieli tilata yhtä sun toista!!Ja mulla on aina tuo saa vika:"mut kun se on niin söpö ja halpa"!Minä säästän kuluissa esimerkiksi korjaamalla rikki menneitä varusteita itse , enkä osta heti uusia , jos ei tarvitse.Lisäksi teen joskus Cupidolle jotain itse , kuten olen tehnyt ainakin korvahupun ja ratsastusloimen.Tosin oma tekoisia varusteita ei tule käytettyä niin usein kuin ostettuja...
VastaaPoistaJos riimut menee rikki niin silloinhan uuden ostaminen on ihan perusteltua :D. Minkälaisen riimun löysit, sen mikä on kestänyt? Mistä se on ostettu? Itse korjaaminen on tosi hyvä juttu. Ja jos vaan osaa tehdä itse niin se on aina plussaa. Harmittaa vaan että nykyään voi valmiit tuotteet olla halvempia kuin itse tehdyt, esimerkiksi kankaat on tosi kalliita :S. Ja langatkin tuppaa tulemaan kalliimmaksi. Meinasin virkata Skinnylle korvahupun mutta totesin että valmiin saa halvemmalla... :S
PoistaNo linkkaan tähän postauksen blogissani , jossa esittelin sen riimun :). http://cupidoponi.blogspot.fi/2013/07/muutamia-uusia-varusteita.html
PoistaKävin katsomassa :)
PoistaMulla on vähän ongelma juurikin nuiden riimujen ostelussa. :DD Evelläkin on tällä hetkellä neljä erilaista pinkkiä riimua. Päädyin kyllä edellisen ostettua siihen, että pakko hankkia se kunnon nahkariimu, eikä ostella nuita nailonisia. Mutta onhan nuo vaaleanpunaiset riimut vaan niin hienoja. :) Itselleni en sitten hirveästi ostelekkaan mitään, mutta kun näen jotain söpöä heppa kamaa niin pakko ostaa. :D Tiedän paheeni ja yritän hillitä itseni, mutta aina ei vain pysty. ;D
VastaaPoistaNo, täytyy sanoa että silloin kun hevosella on noin ihana käyttöväri kuin Evellä niin eihän siinä musta tai ruskea nahkariimu oikeen kilpaile... Mutta jos en ihan väärin muista niin nykyään löytyy nahkariimujakin vaaleanpunaisina ;), jossain oon semmosen nähnyt. Eli osta nyt jostain (ulkomailta tietysti) oikein kallis ja hieno vaaleanpunainen nahkariimu, siinä ravisedät pyörtyy kun kunnon hevonen on puettu pinkkiin nahkaan ;).
PoistaJa pitää muistaa, että iloa niistä söpöistä jutuista saa myös, kunhan pärjää sitten niitten ostostensa kanssa ;)
Meillä hevoset tarhaavat (ikävä kyllä) riimut päässä ja laumassa ne nakertelevat toistensa riimuja. Ne muuttuvat hetkessä limaisiksi ja repaleisiksi varsinkin turparemmin solkien kohdalta. Yök.. :p
VastaaPoistaOlenkin sitten ostanut käytettynä kasan riimuja tarhakäyttöön halvalla ja sen lisäksi on muutama siistimpi riimu jos lähdetään kotoa johonkin.
Olen ajatellut, että jossain vaiheessa voisin ostaa sen nahkariimun, josko se kestäisi leikkejäkin paremmin, kun nailoninen. Tällähetkellä käytössä on kymmenen euron setissä tullut riimu, jossa ei ole turvalla säätöä, se on pysynyt siistimpänä, kuin turpasäädölliset kaverinsa.
Meillä on ihan liikaa tavaraa muutenkin, mutten raaski luopua mistään. Nyt olen onneksi jo vähän opetellut miettimään ostoksia ja ostan vain sellaista, mitä tarvitsen. Koetan myös aina etsiä kaikkea ensin käytettynä.
Olen myös koettanut myydä omaa turhaa tavaraa pois, mutta en jaksa sitä postitusrumbaa. Varsinkin, kun tavaroista saa itselleen sen pari euroa postien jälkeen eli hädintuskin bensakulut. Huoh. Lojukoot laatikon pohjalla. ;)
Hyi, no todellakin muuttaa asiaa jos tarhaa riimu päässä ja tarhakaverit on tuota sorttia! Iik. En tiedä yhtään kumpi kestää tommosta rettuutusta paremmin, nahka-vai nylonriimu.. ei ole kokemusta. Harmi että meillä ei oo saman kokoista hevosta, mulla ois 2 vanhaa cob-koon nylonriimua myynnissä. Eikäku 3, ne ois passeleita tarhariimuiksi.
PoistaVoi olla että siitä turpasoljesta on niin helppo ja kiva ottaa kiinni... ;)
Kuulostaa siltä että asut jossain vähän syrjemmässä, täällä kaupungissa postitus on aika helppoa. Ei ole kyllä kukaan ostanut noita parin euron riimuja postitse kun postikuluista tulee tosiaan niin paljon.
Itseasiassa ei me syrjässä asuta, mutta olen niin laiska ajelemaan postiin, varsinkin, kun se on nykyään ihan väärässä suunnassa. ;) Ja sitten se kyttääminen, että maksut tulee perille (jos joku ei osaa laittaa kuittia), pakkaamine ja kaikki. Tuntuu ettei ole aikaa siihen. :D Nyt tosin tuohon lähelle ja työmatkan varrelle avautui Smarpost, joten pääsen hyödyntämään sitä.
PoistaMinäkin olen ostanut halvat riimut tutuilta suoraan tai sitten isomman paketin kylkiäisenä.
On myyminen tosiaan oma rumbansa, kun tarkemmin ajattelee, jos ei ole meneillään rumbaa niin sen unohtaa helposti ;). Aika kultaa muistot... Minä oon meidän postin vakioasiakas.
PoistaLoppusyksy. Ihan parasta aikaa näin kesäihottumahevosen omistajan näkökulmasta. Kesän loimet ja litkut on alennuksessa kauppojen saadakseen säilytystilaa, poni on yleensä juuri soppelin kokoinen satunnaiskokoalennusloimiin, eivätkä litkut mene miksikään talven aikana!
VastaaPoistaJa yksi säästötapani on huolehtia niistä varusteista. Olen saanut virallisen nahkavarusteidenpesijän ylennyksen tallillamme, minulla on eräs kori, johon kerään pesupäivälle tavarat ja siihen samaan tallilaiset survovat omansa, ja joku päivä heidänkin tavarat on pestynä ja rasvattuna omilla paikoillaan. :D Olen oikeasti ihan hullu nahanhoitofriikki, enkä kestä huonosti pestyjä, rasvattuja tai täysin huoltamattomia nahkavarusteita! Pysyy suitset, silat ja muut hyvässä kunnossa kun niitä pesee sillointällöin, vaikken käyttäisi kuin kerran kolmessa kuukaudessa. Ja säilytys! Hirmu tärkeää säilyttää tavarat niille sopivissa paikoissa. Meidän loimista suurin osa on rullattu näteille kerille kaappiin pölyltä, lialta ja turhalta kosteudelta piiloon, ja esim. pintelit ja suojat ovat harjalaatikossa, jonka lukon Koo eräs kaunis päivä hakkasi rikki ja täten jäi pois harjalaukkukäytöstä. (kuinka tuhannen monta kertaa lähdinkään kantamaan sitä laatikkoa kahvasta, ja koko omaisuus levisi käytävälle.... Argh!)
Minä en muuten voisi koskaan käyttää nahkariimua (jonka btw kummisetäni toi Saksasta tuliaisena, säästyipä nuokin 60 euroa :D) tarha/käyttöriimuna. (tarhassahan noilla ei päitsiä ole) Ei ne vaan tykkää vesisateesta, liian monet tarhauksella pilatut nahkariimut olen nähnyt ja sydäntä kiristi. :'(
Kierrätys. Ihan mielettömän hyvä tapa säästää! Meidän hieno valkoinen varustekaappi on löydetty ukin takapihalta menossa polttopuiksi. Nyppästiin vähän matalemmaksi että mahtui korotetulle osalle tallin lattiaa, siirreltiin hyllyt sopiville korkeuksille, ruuvattiin valjasteline kylkeen ja haka oven kiinnipitämiseksi. Kustannuksia; 4,90e, tuo valjasteline nimittäin. Haka saatiin tallin omistajilta (itse asiassa he sen siihen tarjoutuivat ruuvaamaan, kun näkivät, että ovi on aina raollaan) ja, no, sahaukseen ja muuhun kustomointiin meni noin puoli tuntia.
Olen sattumalta ollut usein juuri oikeaan aikaan paikalla, kun tyypit ovat käyneet läpi tavaroitaan. Meidän suitsien kustannukset minulle ovat olleet tasan 15 euroa, melkeinkäytettyinä ostetut hackamoret nimittäin. (no oli niitä kerran pähän kokeiltu...) Niiden ovh on 35e. Suitset saatiin ilmaiseksi, niitä olin jo kauankauan aikaa Hööksistä kuolannut, mutta suolaisen hintansa (vajaa 100e) jäivät kauppaan. No, tallin omistajan tytär myi poninsa, ja blingblingsuitset jäivät ilman käyttäjää -ja minulta kysyttiin, haluaisiko Koo ne! No tottakai! Kerran päälle kokeiltu ihan huippuhyvä fullneck sadeloimi saatiin 20e, (ovh 80e) tarhauksessa kärsinyt sekä täysin ehjä toppaloimi (molempien ovht lähelle sataa) ilmaiseksi, Equilinen satulahuopa (ovh 70e) ilmaiseksi, muutamat hirmu hyvät ohjat jne, koska ovat olleet porvarikavereilleni sopimattomia; ohjat liian pitkät, (voiko olla?! ei, jos multa kysytään :D) ja huopa ei ole sopinut satulaan, loimet jäivät ilman käyttäjää ponin lähdettyä. Muitakin satulahuopia, päitsiä jne olen saanut lahjoituksina "nää lähtee kaatikselle jos et ota"-tyyliin -ja lahjoitin tuossa kuukausi sitten seitsemät meille turhat päitset eteenpäin Romaniaan.
ja osa kaksi: (maksimirajoitus 4069 merkkiä :O)
PoistaNiinjoo, alennukset, ihan huippuja! Meidän Kärkkäisellä on aina alennustuotteita, ja sieltä löysin mm. nykyiset ihan_parhaat ratsastushousuni. Ovh 25e, -50% alennuksessa eli 12,5e jäi hintaa!! Istuu niiiin hyvin, on kivan näköiset, omistavat kunnon taskut jne. Yksi parhaista ostoksistani ikinä. Itsekurinkohotusharjoituksena paras on juurikin Hööksin/Horzen/vastaavan alennusmyyntien selailu. Vähän aikaa OMGOMGOMG "IHANA HALUAN!!11", sen jälkeen "ÄÄÄÄ HALUANNNN ÄITIII!!!!11", sen jälkeen "ööh... eihän tolla edes käytetä päitsiä muuta kuin vieraissa paikoissa = kerran vuodessa.....?" etc, ja sen jälkeen "... jääkööt. Ostan tuolla rahalla porkkanaa.". Järkipuhetta kannattaa toisinaan kuunnella. :D
(tulipa muuten friikki olo, miten voi olla ihminen näin... pipi.)
Ja itse vuolemalla säästää muuten ihan nätin summan rahaa. ;) Ja mä en vieläkään handlaa sitä lyhyiden kommenttien kirjottamista, oooooops...
Höpöhöpö, pitkät kommentit on jopa suotavia! Ei saa opetella siitä pois :D
PoistaJoo, tuo onkin hyvä vinkki! Oon harrastanut samaa, aina kauden vaihtuessa kannattaa iskeä kiinni niihin kalliisiin tuotteisiin jotka kuukausi-pari sitten maksoi maltaita. Noihin kesätuotteisiin palaa kyllä kivasti rahaa, 20-40euroa per puteli, jee...
Ja todellakin se hurma kun näkee jotain ihanaa ja ois "pakko saada", sillon meneekin helposti ostamaan jotain tarpeetonta. Jos malttaa hetken jäähdytellä niin se mieliteko ehkä jää.
Kengättömän kanssa voi kyllä tehdä paljon itse. Pitäis joskus laskea meidän kulut, että paljon oon säästänyt ja paljon kengättömyyteen on mennyt rahaa. Veikkaan että vuosien kuluessa säästää, kun meillä ei bootseja ole käytetty, mutta alkuhankinnat maksaa tietysti (työvälineet ja kurssit).
Hei minä oon samanlainen nahkafriikki! Kun minulla oli hoitohevonen olin jatkuvasti hinkkaamassa ja rasvaamassa sen varusteita, nyt siihen on ikävä kyllä liian vähän aikaa, mutta olen vähän kunnostautunut ja nyt rasvaillut noita ihanaisia unelma-suitsiakin useemman kerran. Kiva että oot ottanut tuommoisen roolin, "maailma pelastuu" kuten se telkkarin niksi-Simo (mikälie nyt olikaan) sanoi :D. Nahka tosiaan tarvii sen pyyhkimisen ja huollon sadekelin jälkeen, jos jättää hoitamatta niin varmasti rupeaa näyttämään kärsineeltä :/
Hihhih, meiltä on hajonnut harjalaatikon luko ainakin 4 kertaa! Ja todella monta kertaa se on levinnyt tallin käytävälle. Voi piru sitä kiroamista XD. Aluksi hain aina uuden lukon siihen, mutta semmonen muovipalanen hajoo niin herkästi että päädyin sitten semmosiin klipsuttimiin. Nekin välillä pettää. Oon vakavasti harkinnut uutta pakkia..
Tuo on hajottanu muistaakseni neljästä eri pakista lukot -yhdessä niistä oli niitä kaks... Nykysin käytetään ihan vaan harjalaukkua, sitä se ei oo saanu tuhottua. Voin suositella! :D Spraypullot, ja varsinkin Pioneerin öljypullot saa kyllä aina kokea herra Hoon hampaita, ja siitäkös meikäläinen riemastuu kun tuhannen kalliit öljyt on pursotettu lattialle. :):) Ihana eläin...
PoistaMeillä on tähän mennessä ollut ihan vaan pelkkää silkkaa säästöä tämä kengättömyys, 14 kuukautta porskutettu ja säästö alkaa pyörimään tonnissa. Huhhuh. :D
Harjalaukku on tosiaan kuulemma kätevä.. pitänee harkita. Tuo pakki on vaan niin helppo pitää puhtaana ja pysyy kaikki pystyssä ja "näkösällä". Kunhan multa palaa hermo ja oon valmis investoimaan niin vois laukku tulla kyseeseen. Sehän ois helppo roudatakin hepan karsinan eteen kun sen saa olalle...
PoistaElä anna niitä öljyjä hevosen hampaisiin, siinä menee rahat maahan kirjaimellisesti ;). Se taitaa löytää kaiken kivan suuhunsa jos saa mahdollisuuden :D
Ohhoh, no on kyllä rahanarvoinen ja vaivanarvoinen säästö. Pitääpä laskea itsekin!
Hyviä vinkkejä! Ja suurinta osaa toteutan itsekin, tosin ihan "vahingossa" - minäkään en baareista ja festareista perusta, alkoholista kylläkin mutta sepä haetaankin lahden takaa edullisesti ja lantrataan Lidlin colaan. Juhlista lähdettäessä mukaan napataan hövelimpien kavereiden alkosta ostetut ja tyhjennetyt tölkit jotka palautetaan kauppaan. :D
VastaaPoistaHiusvärivinkkinä että sieltä viron ihmemaasta saa nekin halvalla - 2-3euroa maksavat samat markettivärit mitä meillä myydään 8-12e hinnalla. ;) Blondistani en luovu!
Allekirjoitan myös tuota mitä ainakin reetta sanoi että tunnollinen pesu ja kamojen kunnossapito! Itse saan tavarat pysymään uudenveroisina niin ei sitten kehtaa uusia ostaa kun ei vanhatkaan näytä vanhoilta...ihmiset mällää tavaransa huonoksi ihan käsittämättömällä huolimattomuudella: esimerkiksi satulahuovassa on hyvin yksinkertaista pitää ne tarranauhat kiinni. Silti melkein kaikki lerputtelee niitä auki jollion se tarttuva nukkaosa takertuu huovan reunoihin ja nypläännyttää ne...niin turhaa! :o Ja kohta on huopa nukkavieru. Samoin pesun jälkeen niitä eiahkerasti oiota vaan ne saavat kuivahtaa ja käpertyä kokoon kuin palaneet leivät. hehe, no minäkin sorruin angstaamaan muiden tavaroiden huolessapidosta...kukin tyylillään toki, siis :)
Kiva että tää postaus herätti keskustelua!
Luulin että se on sinun oma hiusväri :D, ei sitä tajuakaan kuinka moni värjää hiuksiaan kun ei tule ajatelleeki sitä mahdollisuutta :D. Ja ehdottomasti hyvä hakea paheensa mahdollisimman halvalla jos niitä harrastaa. Itse varastoin yhdessä elämänvaiheessa pinoja suklaalevyjä, hain siis niitä alennuksesta kiloittain ja söin sitten halpaa fazerin sinistä :D. Pullopantit onkin hyvä kerätä talteen!
PoistaIhan totta, kyllä tavaroista kannattaa pitää huolta!
Minäkin yllätyin ja ilahduin, että näin moni innostui ja osallistui :D
Tämähän oli mukava postaus!
VastaaPoistaTäällä ilmoittautuu yksi nuukailija!
Oikeastaan mieheni on kaiketi minut tähän opettanut, tai tämä on tapahtunut vääjäämättä, mutta ei haittaa ollenkaan!
Osaan kyllä myös törsätä, mutta vähemmissä määrin loppujenlopuksi!
Itsekin käytän tuota, etten juo usein, enkä polta (enää). Kuljen pyörällä välillä, jolloin säästää bensoissa. Hassu ajatus myös, että kun ajaa prätkällä, säästää bensoissa hahaa! Ainoa vaan, että prätkän ylläpito ei koskaan kata sitä säästöä, no mutta kuitenkin!
Me ostetaan paljon punaleimaisia (-30% tai -50%, huom päiväys!) lihoja ja pakastetaankin niitä. Kaupassa tehdään paljon vertailua, ostetaan vain välttämättömiä ja edullisia tuotteita. Tehdään usein halpoja ruokia ja isoja määriä, joista riittää sitten monelle päivää..
Ostelen kissoille paljon Zooplussalta tarjouksesta juttuja ja pyrin myös hevoselle hankkimaan tarvittavat tavarat joko facebookin kirppareilta tai alennusmyynneistää. Toki joskus on ihana ostaa ihan uutta ja kiiltävää, kun ostaa loppujenlopuksi niin harvoin!
Jos vanhempani asuisivat lähempänä, hyödyntäisin myöskin sitä ja kävisin siellä syömässä useammin! ;D Kyllä nykyäänkin tulee sielä piipahdeltua, mutta ihan muista syistä, koska 60 kilsaa reissu syö taas bensaa. Toisaalta perillä on usein parempaa ruokaa kun monesta ravintolasta saa!
Nyt kun olen alkanut liikkua olen etsinyt koko kaupungin halvimmat ryhmäliikuntatunnit joihin ei joudu sitoutumaan (vertaa 5€/jumppa vs. yli 50€ kk kuntosalilla + liittyminen + sitoutuminen vähintään vuodeksi)
Ajan vuoden -86 Datsun-Nissanilla, jossa on halvimmat mahdolliset ylläpitokulut ja joka syö bensaa parhaimmillaan hieman vajaa 6L/100km. Ei ole ohjaustehostinta, ei viidettä vaihdetta eikä muitakaan mukavuuksia, mutta erityisen hyvin sillä tallimatkat kurvailee ja halvalla!
Säästöä taitaa myös olla se, että mies korjaa moottorivehkeet, eikä mene siksi korjas tai huoltokuluihin kuin osien verran (ja nekin hankitaan halvimmalla mahdollisella tavalla).
Ja hei, laskin myös, että kengättömyys ainakin meidän kohdalla ainakin toistaiseksi on selvää säästöä! Ennen maksoi n. 130 euroo per kengitys ja nyt maksaa 0€ per vuolu omista käsistä! Välillä tietty kutsuu ammattilaisen paikalle, eli joidenkin kuukausien välein menee ehkä sen vajaa 50 euroa ainakin vielä toistaiseksi. Ja tietenkin bootsien hankinta ja välineiden sitten kun vanhat kuluu, mutta siis joka tapauksessa!
Siinä nyt kaikki mitä näin työaamuna ekana mieleen tuli.
Tällaisia on kyllä hyvä pohtia aina. Itse pyrin säästämään kaikessa, missä suinkin mahdollista! Välillä olen myös pitänyt taulukkoa kuukausittaisista kuluista.
Viimeksi meni hirveä määrä vakuutusmaksuihin, jotka maksoin kerralla. Olisin voinut jakaa niitä pitkin vuotta ja se olisi tietty ollut paljon järkevämpää!
Nyt sitten meni kavionvuolukurssiin, ell. kuluihin (raspaus ja rokotus) ja vaateostoksiin (ostan n. 1-2 krt vuodessa isomman läjän vaatteita). Tällätavoin ei muuten tule vaateostoksillakaan pitkin vuotta turhaan tehtyä heräteostoksia!
Nuukailu on paikallaan elämässä, on niin paljon asioita joita ilmankin pärjää... Olet kyllä haka säästämään, tosi monessa voikin ajatella järkevästi :)
PoistaPysyitkö oikeasti siinä omassa budjetissasi kun teit sitä taulukkoa? Hienoa! Itse saatoin pysyä vaan joinain kuukausina. Mut aina tulee jotain, vaikkapa vaan vilustuminen ja sitten pitää ostaa hirveenä buranaa ja viinimarjamehua.
Kiva että oot laskenu nuo kengättömyys-säästöt, täytyy itekki laskea. Kai tässä on jo säästöä tullut kun vuos menty ilman kenkiä eikä bootsitkaan oo ollu käytössä.
Datsun on varmaan aivan oiva peli tallimatkoille! Minä haaveilen jostain tosi pieniruokasesta autosta, mutta ne taitaa kaikki maksaa sitten sen verran, et sillä ostelis bensaakin jonkinaikaa. Ja jos kerran prätkä on, niin tottakai kannattaa hyödyntää sitä, että se kuluttaa vähempi kuin auto ;)
Tuo on kyllä ihan totta että kuntosalit on tosi hinnakkaita, huhhuijaa, itse oon käyny uimahallin kuntosalilla, ei tarvi olla naimisissa sen kanssa.
Hah, vanhempien ruokakaapilla käynti on säästöä samalla sekin. En kuitenkaan kehdannut pistää sitä tuonne listaan, ois tullu vähän outo sävy siihen "syö vanhempiesi ostamat ruuat..." XD.
Todella hyviä säästövinkkejä, suurin osa itselleni tuttuja mutta joitain uusiakin tuli.
VastaaPoistaMinä pidän hevosilla tarhoissa riimuja turvallisuussyistä. JOS sattuisivat karkaamaan, niin riimullisia hevosia on paljon mukavampi pyydystää kuin riimuttomia, varsinkin kun tallissani asuu sekä tammoja että oriita. Varsinkin jos itse en olisi paikalla ja pyydystäjäksi joutuisivat jotkut niin ei-hevosihmiset, niin helpottaisi varmaan aika paljon. Mutta kyllähän niitä riimuja sitten kuluu. Toinen tammani on mestari kadottamaan riimunsa laitumelle, ja oripojat taas tykkäävät pureksia toistensa riimuja ja siinä ei auta, vaikkabolisi nahkariimu. :/ Mutta onneksi noi riimut nyt ei kuitenkaan ole kaikkein kalleimpia varusteita, säästän sitten muusta.
Kiitos :)
PoistaJoo, oon ajatellut ihan samaa että karutilanteessa on helpompaa, jos hevosilla on riimut päässä. Toisaalta oon iloinen, että nuo saavat olla ilman riimua tarhassa ja laitumella, onhan se kiva kun saa olla ihan "nakuna". Aiemmilla talleilla pidettiin aina riimut päässä, näillä nykyisillä ei.
Teillä kuulostaa olevan semmosia riimuntuhoajia että ei ihmekään ettei nahkariimut kestä matkassa XD, oon tainnut vaan tottua siihen, ettei mitään tavaroita tuhota tai liata. Ellei anna hevosen syödä riimu päässä, se on virhe, saat heti pyyhkiä sen kivennäismössöstä puhtaaksi ;)
Yksi parhaista saamistani säästövinkeistä ollut "älä lainaa hevosesi varusteita". Pysyvät varmasti hyvässä kunnossa ja omien kokemuksieni perusteella lainatun tavaran saa usein likaisena ja pahimmillaan rikkinäisenä takaisin. 99% tamman varusteista ostan käytettynä vaikka selailenkin nettikaupat läpi päivittäin (paha tapa). Kaikki satulahuopamme ovat maksaneet alle 30€ vaikka ovatkin ihan laadukkaita merkkejä.
VastaaPoistaIte ostan vaatteita suunnilleen kerran vuodessa, joskus harvemminkin. Ostan pääosin myös sellaisia vaatteita arkikäyttöön jotka voin myöhemmin siirtää tallille. Käytän tallivaatteet/-kengät aivan loppuun. Vanhimpana mukana 15v. vanhat Cotton Naturalsit ja 10v. vanhat topparatsastushousut jotka on vielä aivan hyvät. Ei alkoholia/tupakkaa, bilettämistä ja kampaajalla juoksemista. Monen vuoden hiustenvärjäyskierteen katkaisu oli vaikeaa mutta ihanan helppoa nyt kun ei tarvitse miettiä juurikasvua.
Kun luin kommenttiasi ekaa kertaa, luulin että olit kirjoittanut "älä osta hevosta" XD. Heh.
PoistaVoi harmi, kun sulla on tommosia kokemuksia lainaamisesta. Minulla on toistaiseksi vaan hyviä! Lainailenkin ahkeraan sekä toisten että omia tavaroitani. Oon kyllä kuullut noita huonoja kokemuksia, en voisi kuvitella että joku lainaaja käyttäisi toisen tavaraa niin huolimattomasti :S.
Toihan on hyvä tapa, että selailee nettikauppoja läpi, silloin pysyy ajan hermolla ja voi iskeä heti kiinni, jos osaa siis olla ostamatta kaikkea sitä mitä EI tarvitse.
Ohhoh, no on sinullakin kyllä vanhoja vaatteita, hyvä että jotkut asiat kestää.
Luulin olevani ainot joka ei värjää hiuksiaan. En kehdannut tuonne listaan pistää mutta en myöskään laita hiuksiani mitenkään, joten kai sitä säästyy yhden hiuslakkapullon hinta per vuosi. Tai kuinka paljon niitä aineita sitten meneekään naisella, joka laittautuu :), en tiedä :D
Mulle on käynyt myös niin etten saa lainaamaani tavaraa koskaan takaisin. Se osaa kismittää kun kyselet ja et saa järkevää vastausta :|
PoistaEt ole ainoa :D Tässä säästää nopeasti vaikka uuden satulahuovan tai kesän ötökkämyrkkyjen hinnan kun kuontalo saa olla luonnollisen värinen.
Rupesin heti miettimään olenko nähnyt sinusta kuvaa ja minkä väriset hiukset sinulla on :D
PoistaOnpa otsaa joillakin jos eivät ees palauta, taidan olla vielä lainailussa liian kokematon ja naiivi, tai sitten vaan onnekas :D
Mun pahimmat heräteostot on satulahuopia ja niitä korvalakkeja joita kesäisin käytetään. En edes tarvisi niitä mutku on niin kivan värisiä ja yhyy :D Harmi etten itse voi välttää hevostarvikeliikkeitä koska olen sellaisessa töissä xD
VastaaPoistaMun säästövinkki on kanssa ostaa kaikki mahdollinen käytettynä, erityisesti kuolaimet: ne ei yleinsä mene miksikään kun menee käytettynä myyntiin, on vain paljon halvemmat kun uutena ostettu. Ja suurimmat hevosinvestoinnit varusteissa yritän yleensä tehdä messuilla tai ulkomailta.
Tinkiminen on yksi hyvä tapa myös säästää pitkä penni. Itse kun olen töissä hevostarvikeliikkeessä niin yllättyisitte varmasti kaikki jos tietäisitte miten paljon ihmiset tinkivät! Itsellenikin tarttunut tuo tapa ja se vieläpä toimii hevoskaupoilla :DD
Jos olet hevostarvikeliikkeessä töissä niin sullahan on valtava itsekuri, itsellä tulis ostettua tuossa tilanteessa kaks kertaa enempi kaikkea.
PoistaTuo onkin muuten totta, kuolaimet kannattais varmaan ostaa aina käytettyinä!
Hevoskaupat onkin hyviä paikkoja tinkiä kun siellä yleensä siihen on mahdollisuuskin :D. En oo silti tiennyt että sitä tehdään erityisen paljon :)
Juu, mutta se itsekuri löytyi kyllä ajan kanssa :D Pari kuukauttakin meni niin että kun palkka tuli, se meni myös samaan osoitteeseen :D (ei tietenkään kaikki!)
PoistaHehee, tuo kuulostaa ihan siltä kun minä paikallisessa hevosvarusteliikkeessä naureskelin yks kerta että kun sain jonkun joululahjasetelin... hmm en nyt muista ihan miten se tilannelogiikka meni, mutta selitin että "voitte luottaa että tänne se raha palaa kuitenkin". Tuo oli sitä aikaa kun ravasin ihan jatkuvalla syötöllä ostamassa kaikkea, sillon alkuaikana ja myöhemmin satulanoston merkeissä. Alko jo hävettämään kun juoksen siellä jokapäivä.
PoistaOma säästövinkkini: Tee itse ruuat, älä osta kaupan mikropitsoja, hampurilaisia, valmismakaronilaatikoita jne. Vaikka ne tuntuvatkin halvoilta, itse tekemällä säästää eniten.
VastaaPoistaSe on ihan totta! Kyllä tekemällä ison satsin säästää loppupelissä enemmän. Tulee syötyä monesti samaa ruokaa vielä kolmena päivänä..
PoistaIih! Mulla on sama meininki itsehuollon suhteen: en meikkaa (tai no ehkä 3krt vuodessa), en värjää hiuksia ja mies leikkaa ne muutenkin. Vaatteita ostan alesta noin 2 krt vuodessa. Ratsastusvaatteita (1 kpl kerrallaan ;) ehkä kerran vuodessa ja nekin alesta. Olen erinomainen rehunkäyttäjä enkä yhtään kulinaristi niin ruuassakin pääsee halvemmalla. Tosin niistä säästyneet rahat taitaa mennä sitte kaljaan ja tupakkaan.... höhö.
VastaaPoistaHevoselle teen itse mitä pystyy eli suitset ja naruriimut olen tehnyt itse, 2 koulutusköyttä on haettu Bauhaussin veneilyosastolta. Loput tavarat ostan käytettynä. Kuolaimettomatkin olen tehnyt itse. Isä hitsasi kukkaset. Sattuneesta syystä kaikki meidän päävehkeet on susirumia, mutta toimii, joten sama sille. xD
Loimet käytetään puhki ja sitten korjataan. Oho! Tajusin just että en ole ostanut H:lle yhtään loimea viime talvena. Pihattohevosella kun voisi kuvitella, että juuri loimet tarvii uusimista useammin. Lisäksi pesen ne itse äitin painepesurilla. Satulahuoviksi ostan vain laatua, ja koska laatu maksaa niin kaikki paremmat huovat taitaa olla käytettynä ostettuja (christ, reinsman)...
Kengättömyys ei meillä säästä oikein mitään, kun bootseja tarvii ostaa 1 täysin uusi setti aina per vuosi ja varaosat päälle. No, jos käyttäisin kallista pro-kengittäjää ja kengitysväli olisi 4vko, niin se olisi kyllä sitten kalliimpaa varmaan. ;)
Ainiin ja vaikka hevosen ruuassa ei tietenkään säästettäisi, mutta tulee säästöä siitäkin kun ei tarvitse ostaa säkkikaupalla lisärehuja joka kk. Habibi elää talvellakin sillä pelkällä heinällä ja kivennäisellä ja hyvän mielen kauramäärällä paksusti, vaikka kipittää toistasataa kilometriä kuukaudessa.
Ihanaa että on muitakin jotka ei huolehdi ulkonäöstään ;). Ja jotta me ei tupakoitsijat voitas kokea säästävämme, pitää jonkun tupakoida ;).
PoistaHei minäki oisin hakenu köysiä veneilyosastolta mutta ne köydet joita katoin oli ihan yhtä sikakalliita kuin nuo valmiina ostamani :/. Eikä teidän päävehkeet ole susirumia vaan hienoja! Ja kunnia isille jotka osaa hitsata kukkasia. :D
Sehän riippuu ihan siitä, että miten ne pihattohevoset käyttäytyy, että repiikö ne harrastuksenaan toisten varusteita silpuksi vai mikä on meininki ;)
Ja ihan totta, vahingossa siinäkin säästää jos polle syö hyvänmielen väkirehua :D. Habibin käytöllä on kyllä tosi hyvää rehunkäyttöä, useimmat tuossa käytössä olevat kun tarvii auttamatta kai jotain muuta, jopa tuo minun lämpönen tarvis, arvelisin.
tai no, ehkä sanavalinta "ei huolehdi ulkonäöstään" on vähän kärjistetty, mut tiiät mitä tarkoitin, toivottavasti ;D
Poista:D
PoistaSusirumat itsestään huolehtimattomat meikkaamattomat! No joo, minä kuulun ihan samaan kastiin, että enpäs huutele enempää. Siis siihen meikkaamattomien ryhmään. 8)
PoistaHih, susirumat hysteeriset ensihevosen omistajat ;)
PoistaHahaa, toi oli hyvä! :DDD
Poista- Ärrä
Minä olen jo yli 10 vuoden ajan kengittänyt hevoseni itse, ja siinä on kyllä säästynyt jo sievoinen summa. Tosin alun perin en opiskellut kengittämistä rahan takia vaan siksi, että kyllästyin metsästelemään ohareita tekeviä kengittäjiä ja antamaan hevosille ylimääräisiä vapaapäiviä tippuneiden kenkien takia. Nykyisin sentään taitaa kengittäjillä olla asiakaspalvelutaidot vähän paremmin hanskassa.
VastaaPoistaTosi hienoo jos voi itse kengittämään. Taitaa noita nykyäänkin olla, olen kuullut ettei aina ole saatavilla kengittäjää (mitä syrjempänä sen hankalampi) kun tarvisi. Kengityskoulusta jää käteen paitsi taito, myös paljon tarpeellista tietoa, kelpais itsellekin jos ois mahdollisuus :).
PoistaTaloudellinen ajotapa on pop! Säästää aika pennin varsinkin jos matkat joita liikkuu pidempiä! Elikkä pois turhat ohitukset, kiihdytykset, jyryyttäminen liian pienellä vaihteella ja moottorijarrutusten opettelua!
VastaaPoistaTuo on ihan totta, bensa maksaa ja saman matkan voi tehdä taloudellisesti tai tuhlaillen :D!
PoistaMinun säästövinkkini on: PYSYKÄÄ KAUKANA KAIKISTA NETTIKAUPOISTA!! Tuotteita ja alennuksia selaillessa sitä keksii uskomattomia tarpeita ja mielitekoja, "toi me tarvittais.. toi olis hyödyllinen.. tosta hevonen vois tykätä.. toi olis halpa.. toi olis alennuksessa.. tosta olis apua.. tollasta meillä ei vielä ole.." ja niin edelleen. Niisk. Hyvästi rahat. Mieluummin kannattaisi laittaa kaikki ylimääräinen säästöön, kuin surffailla tavarameressä. :) Olen siis paraskin puhuja, kun olen varsinkin tänä vuonna ostellut kaikenlaista ja parantanut varustekantaa.
VastaaPoistaTuo on niin totta, samassa veneessä ollaan, minulle toimii kanssa parhaiten tuo välttäminen. Aina sieltä löytää jotain mitä ei alunperin tiennyt tarviivansakaan. Jos menen hakemaan hevoskaupastakin jotain mitä oikeesti tarvitsen, kuten viimeksi menin hakemaan kutinavoidetta, niin eikös sieltä tarttunut mukaan myös 2 tuotetta joilla en tee yhtään mitään, 25e noin about kankkulan kaivoon. Pitäs siis pistää kokolaput ja suunnistaa sokeana vain hakemaan se mitä tuli hakemaan tai pyytää myyjä hakemaan se hyllystä ;).
PoistaOon törmännyt blogiisi joskus aiemminkin, muistan tarinanne, mutta nyt vasta kun perustin itsekin blogin niin olen alkanut lukemaan blogeja aktiivisemmin ja alkanut etsimään samanhenkisiä hevosihmisiä blogimaailmasta. Ja näitähän tuntuu löytyvän.. Jännää ja mukavaa. :)
VastaaPoistaMutta säästövinkkeihin.. Olen kanssa säästämisen asiantuntija sillä pidän hevostallia vaikka olen kotihoidontuella ja saan parista hoitohepasta juuri sen verran tuloja että ne kattaa tallin kulut. Mulle on aivan vieras ajatus maksaa meikeistä, kampaajasta, yms, kaikki rahat menee tähän unelma-elämäntapaan. Muutaman kerran on kyllä ollut pakko päästä arkea pakoon, kun tämä on niin sitovaa aamusta iltaan, ja matkustaa. Itseasiassa tein juuri pari päivää sitten blogiini postauksen edullisesta matkustamisesta. :D
Kaikki halpa ruoka ei toki ole epäterveellistä. Esim. kaali on halpaa ja tosi terveellistä, samoin tomaatteja saa välillä euron kilo nyt. Aina kannattaa käyttää kauden vihanneksia. Söisin pastaa ja perunaa joka päivä jos voisin, kun ne eivät maksa juuri mitään, mutta alan voida todella huonosti hiilaripitoisesta ruuasta joten on pakko ostaa usein kasviksia. Käymme Lidlissä jossa on todella hyviä tarjouksia etenkin super-lauantaisin ja suunnittelemme ruuat oikeastaan aina tarjousten mukaan. Jos joskus erehtyy käymään esim. K-kaupassa niin tuntuu ettei pysty ostaa mitään kun kaikki on niin järkyttävän kallista verrattuna Lidliin... Niin ja toi tuntuu olevan tosi yleinen harhaluulo et tonnikala olis muka jotenkin halpaa. Sen kilohintahan on tosi kallis.
On aina ilo kohdata samanhenkisiä hevosihmisiä, se antaa tukea :), eli ilolla kuulen sinustakin ja kiva että löysit tänne jälleen. Aika hienoa jos voi pitää tallia ja sovittaa kustannukset noin. Monetkaan hevosihmiset ei ole erityisen rikkaita (rahallisesti, henkisesti sitäkin enempi ;) ), mutta neuvokkuus ja tarkka markka-tyyli voi viedä pitkälle.
PoistaMinä vilkaisin tuota matkustus-vinkkiäkin, kyllä kohteen valinnalla ja tekemisillään pääsee arkea pakoon, sihenhän muutenkin riittää ihan vain kotoa poistuminen, ei tarvi välttämättä ees poistua kauaksi :). Minä en osaa matkustaa erityisen edullisesti (ellei laske sitä, että säästää 100euroa tekemällä vähän vaivalloisemman lennon Thaimaahan..), mulla on sulta opittavaa.
Täälläkin on nyt kauden vihanneksia kulutettu innolla, eli salaattia on päivittäin pöydässä nyt kun kurkku ja tomaatti on halvimmillaan :). Ja terveellistä on tosiaan, se on ihan totta. Enkä nyt tiiä miten epäterveellistä tuo minun kana+persikkakaan on, mutta joku läheinen on tuota kauhistellut ;).
Lidl on halpa, ihan totta! Mutta en ookaan aatellu ettei tonnikala ois halpaa. Sen tiedän ettei se välttämättä ole kovin eettistä, mutta halvaksi olen luullut. On niin vanha juttu että opiskelijat syö makaronia ja tonnikalaa :D, ilmeisesti vähän harhaluulo sekin.
Ruokien suunnittelu vaatii vaivaa mutta maksaa ilmeisesti itsensä takaisin säätössä :), kuulostat varsin näppärältä ja tekevältä naiselta :). Oman elämänsä säästämisen asiantuntija :D.
jatkan alle...
Niin ja ai että olin ylpeä itsestäni kun kävin pari päivää sitten Hööksillä hakemassa naruriimun ponille, ja jumituin alehyllyn ihanan väristen riimujen luo, mutta jätin ne sinne! Yritän ajatella ekologisesti ja karttaa kaikkea turhaa tavaraa ja kulutusta, eikä meillä olekaan ponilla oikeastaan muuta kuin satula, suitset, suojat, harjat, pari loimea, ja muutama riimu. Mitään muuta ei ole oikeasti tarvittu.
VastaaPoistaNiin, kyllä niistä ihanista hypistelyistäkin saa iloa, täytyy vaan opetella jättämään ne hyllyyn, se vasta vaatiikin itsekuria :D. Kuulostaa just hyvältä, teillä on kaikki tarpeellinen muttei liikaa.
PoistaUnohdin tietty satulahuovat joita on muutama että saa pestyä. Niin ja lampaankarvasatulasta haaveilen, olen ratsastanut talvisin siten että olen kiinnittänyt lampaantaljan loimivyöllä. Ei varmaankaan sama tunne kuin siinä satulaläpyskässä mutta lampaankarvan pehmeys ja mukavuus kylläkin.
VastaaPoistaVoisin luulla että se lampaantalja voi olla jopa parempi, joskin lammaskarvasatulan istuin on paksumpi ja onhan se ihana istua (lampaanvilla on ihana materiaali!). Noihin läpysköihin liitettävät jalustimet vaan on vähän kyseenalaiset, niitä ei hirveesti saisi käyttää.. no, ehkä jatkan tästä aiheesta aiheeseen liittyvässä postauksessa :). Minä oon nähny kuvia tuommosesta lampaantaljasta (Taaviterapiaa-blogissa), ja kyllä on tehnyt mieli semmoista... mut oon aatellu etten tarvitse niin toistaiseksi oon jättäny ostamatta :)
PoistaKiitos ihanan pitkästä kommentistasi ja "törmäillään" uudelleenkin :D!