 |
23.4.2014 Klinikan "takapihalla". Siinä se on, mun unelmien hevonen. |
Olen helpottunut ja huojentunut kaikkien murehtimisien jälkeen. Käytiin klinikalla varmistamassa että kaikki on kunnossa ja saatiin mitä tilattiin. Sekä
oikea etukavio että oikea takakavio ovat palautumassa oikein hyvin. Oikea takakavio oli siis se joka oli kulunut varpaalta liikaa. Röngtenkuvissa näkyi varpaalla pikkupaiseen tai verenpurkauman jälki joka on alkanut hyvin häivyttymään ja "sulaa" nyt ajan kanssa pois aivan ennalleen. Oikea etukavio taas oli se jossa oli kengän naula päässyt painumaan verikavion puolelle ja se olikin mennyt arvioitua syvemmälle, semmoisen sentin verran. Jälki näytti nyt siistiltä, ei paiseonkaloa tai muuta semmoista ja sekin siis on alkanut hyvin häivyttymään ja aika parantaa sen ennalleen.
 |
Kopissa klinikkamatkalla. Miksi mä rakastan näitä turpakuvia:) |
Samalla nähtiin että Skinillä on kauniit siistit nivelpinnat tämän ikäiseksi hevoseksi josta olin toki oikein mielissäni. Ja kun kerran oltiin niin tutkittiin yksi muukin juttu jota olen pohtinut ja sain näkemyksen joka selitti havaitsemiani hienoisia oireita ja sain asian tiimoilta ohjeita. Eläinlääkäri vilkaisi silmiäkin ja iiriskystiä ne pallurat ovat, eivätkä haittaa elleivät kasva tuosta niin paljon, että peittäisivät näkökenttää.
 |
Klinikan pihalla 23.4.14 |
Aina kun hevosen terveyden suhteen on yhtään mitään huolestuttavaa, menen jonkinlaiseen shokkitilaan. Huoli kalvaa. Kun huolet on takanapäin, on ihanan kevyt olo. Tällaiset kokemukset aina kirkastavat sitä mikä on tärkeintä. Eli terveys. Kun hevonen on terve ja voi hyvin, kaikki on hyvin. Millään muulla ei oikeastaan ole väliä. Ei suorittamisella, ei sillä miten hyvin joku ratsastus menee tms. Täytyy todella muistuttaa itseään arjen "pettymyksien" ja "tunnemyrskyjen" (jos joku ei ole arvannut, olen melkoisen herkkä tyyppi ja hevoshommissa aika tunteella mukana olipa kyse mistä tahansa) keskellä siitä, että ei semmoisilla arkisilla jutuilla ole oikeesti melkein mitään väliä. Aina voi palata siihen lohduttavaan ajatukseen, kun ollaan terveitä, on kaikki hyvin, kaikesta muusta selvitään.
 |
Klinikan pihalla 23.4.14 |
No mitäs MUUTA meijän reissuun mahtui?
Tapahtui nimittäin jotain erittäin odottamatonta ja erikoista. Vieressä olevalla raviradalla testattiin kuulutuksia. Ja se riitti. Skiniparka meni täydelliseen paniikkiin. Sen kehoon ikäänkuin virtasi adrenaliiniryöppy. Se alkoi punkea ja puskea eteenpäin, tanssahteli, hikoili, vaahtosi, teki hätäkakkoja ja tärisi.
 |
Raviradan kuulutus sai aikaan paniikin. Ressukka |
 |
Onhan näissä kuvissa vähän eroa noihin ennen paniikkia otettuihin kuviin! |
 |
Voi pientä kun pelottaa |
Ressukka. Siinä ei auttanut enää narun heilautukset tai muut totutut rauhoittelut. Klinikan-aikataulu oli myöhässä emmekä päässeet sisälle joten lähdettiin läheiselle valjastuskatokselle. Pihan poikki taluttaessani huomasin että nyt mennään ihan oikeasti siinä äärirajoilla, pysyykö hevonen hallinnassa. Pistämällä narun suuhun (en ole koskaan ennen joutunut tekemään näin!) sain tilannetta hallintaan sen verran että mentiin puolihallittujen volttien avulla valjastuskatokselle.
 |
Se näyttää ravaavan... |
Skini hyppi valjastuskatoksen naruissa pystyyn, potki katoksen seiniä ja viskoi päätä ja etujalkoja niin paljon että mietin tuleeko se ketjuista läpi. Herkut ja rauhoittelut eivät auttaneet. Se seisoi myös matalassa levadessa. Siis levadessa. Aivan oikein, takajalat koukistettuna kehon alle etujalat irti maasta. Ketjuissa se pysyi kuitenkin mielestäni paremmin hallinnassa kuin minulla narun päässä jossa se pääsi punkemaan aivan miten sattui.
 |
Voi toista, kyllä oli kova kokemus poloisella |
Hain loimen Skinille kun oli hiestä niin märkä. Valjastuskatoksessa se alkoi onneksi rauhoittua. Pikkuhiljaa sen kaikki neljä jalkaa pysyivät maassa ja se seisoi paikallaan. Koko keho vain tärisi. Laitoin klinikalle kävelyä varten toisen riimun ja narusta "kuolaimen" suuhun sillä se tuntui hillitsevän menoa kuitenkin.
 |
Hieman rauhoittuneena. Niin että jalat pysyvät maassa. |
Päästiin tunti myöhässä sisälle klinikalle ja ressukka oli yhä niin paniikissa, että tärisi ja sen sydän hakkasi. Se sai rauhoituspiikin jotta sen olisi helpompi olla.
 |
rauhoite puree |
Kun Skini heräsi rauhoitteesta alkoi se uudelleen täristä ja vapista. Niin pelottavaa oli. Koppiin saatiin se kuitenkin hyvin ja kylläpä oli poni onnellinen päästessään tarhaan piehtaroimaan.
 |
Tämä piehtarointikuva on otettu eri päivänä (20.4.14) |