Runohaaste

Runohevoseni... Kiitos kuvasta Miialle!

Ystävien kannustuksesta päätin jatkaa megahaastepostauksen loppuun ja tehdä siitä puuttuvan osan, eli runohaasteen.

Tehtävänanto on seuraava:

Kirjoita (hevos)runo. Merkkimäärä ja tyylilaji vapaa. Jos runosuoni ei millään kuki, myös lyhytproosa (novelli) kelpuutetaan, kunhan tyylilaji on selvästi kaunokirjallinen. Runon voi kirjoittaa äidinkielellään, mikäli se ei ole suomi. Jaa haaste eteenpäin viidelle!

Hevosen kanssa toukokuussa 2013, Kiitos kuvasta Vanamolle!

 

Hevosen kanssa

 

Kuuntelen.

Löydänkö sanattoman yhteyden?

Mitä voin viestiä kehoni kielellä,

eleillä, lämmöllä?

Hevonen puhuu jatkuvasti.

Avoimen aidosti.

Sulje suusi,

avaa sydämesi.

Rapsuttele, silittele, rentouta kehosi.

Olen tässä,

illan hämärässä,

salaisuus arvokas

on leijuva luottamus.

Käy lämmin tuulahdus,

ja poskella tuntuu silkkiturvan puhallus.

Kuulen.

Kun elän hetkessä,

olen tasapainossa.

Se tekee  minusta paremman ihmisen.

Satoja kiloja,

surua ja iloja

Huolta loputonta,

yötä unetonta.

Kun silittää turpaa samettisen,

murhe on entinen.

Yhteys aukeaa

ja kaikki ikävä katoaa.

Uuden alku,

silti jatkoa vanhalle.
Mitä on edessä?
tähdenlento taivaankannen,

vaiko taival ainainen?

Haaste lähtee eteenpäin Tarulle, Miialle, Nooralle, Konnalle ja Emilille.