lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kuka siellä on? -Suuri lukijakysely

100 lukijaa ja sittemmin jo vähän ylikin, no ohhoh!
Ihminen on kokonaisuudessaan vastavuoroinen olento. Kirjoittaessamme emme voi olla kirjoittamatta jollekin. Jopa kirjoittaessamme itsellemme, kirjoittamme "jollekin". Suhtaudumme siis jopa itseemme vastavuoroisesti. Jos puhumme itsellemme, meissä on joku, joka puhuu ja joku joka on kuuntelee. Minä kirjoitan kuitenkin paitsi itselleni, niin myös sillä ajatuksella, että kuulolla on joku muukin. On mukavaa olla vuorovaikutuksessa samanhenkisten ihmisten kanssa. Olen löytänyt monta ihmistä netin kautta, joista on ihan oikeaa henkistä tukea hevoselämän kiemuroissa. Koska tapani hevostella on vielä perinteisestä hieman poikkeava, on erityisen tärkeää löytää muita kaltaisiaan "tavallisten" kanssahevostelijoiden lisäksi.

kesäisen kentän pölinöitä
Bloggaaja on aina "näkyvillä", mutta lukijat voivat halutessaan olla näkymättömiä. Vaikka lukijan päässä viriäisi minkälaisia ajatuksia, oivalluksia tai kysymyksiä, ei kirjoittaja siitä tiedä, ellei niistä kerrota. Olen iloinen, että siellä toisessa päässä on ihmisiä, jotka lukevat positiivissävytteisen myötäelämisen/kiinnostuksen vallassa,  tai he ovat tarpeeksi viisaita ollakseen hiljaa, jos ovat tyytymättömiä :D. En tiedä, onko asenteeni outo, mutta minulle blogi ei ole paikka saada "rakentavaa kritiikkiä" ärsyyntyneiltä lukijoilta, saatika paikka jossa tulee potkituksi päähän. Oikea elämä ja toisinaan omatuntokin tarjoavat sitä ihan tarpeeksi. Blogi on enemmänkin paikka jakaa asioita. Jotkut bloggaajat saavat niskaansa aikamoista ryöpytystä, mutta minä olen onneksi säästynyt siltä. Ja jos en ole säästynyt niin älä kerro sitä minulle, vaan anna minun luulla niin..

Hassu huomautus, kaularanka näkyy aika hyvin tässä kuvassa (hevosen, ei minun). Kuva: Miia

Asiaan! eli yli 100 lukijaa


En olisi ikinä uskonut, että lukijamäärä kasvaa sataan asti. Se on aika iso luku, jos ajattelee sataa ihmistä seisomassa vaikka jossain torilla. Ohhoh. Tämän kunniaksi minua kiinnostaa todella paljon tietää, keistä se lukijakunta oikeastaan koostuu. Olen pyrkinyt kurkkailemaan ehtiessäni lukijoiden blogeja, mutta kaikilla ei blogeja ja kaikki eivät koskaan kommentoi. Siispä järjestän lukijakyselyn, jotta lukijakunnasta välittyisi minulle ja myös muille lukijoille jonkinlainen kuva.


Lukijakyselyn kysymykset:

  1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
  2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
  3. Miksi olet yhä täällä?
  4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
  5. Kuinka usein luet blogiani?
  6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
  7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla? 
  8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
  9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
  10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
  11. Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
  12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
  13. Millainen hevostelutaustasi on?
  14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
  15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
  16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
  17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
  18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
  19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
  20. Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D

Näihin kysymyksiin ovat tervetulleita vastaamaan kaikki lukijat nyt tai myöhemmin! 

Vastaathan kommentoimalla tähän kirjoitukseen, niin saamme kaikki vastaukset samaan paikkaan :).
Luonnollisesti voit halutessasi vastata vain osaan kysymyksistä ja myös anonyyminä. Jos haluat vastata kyselyyn, mutta et halua kommentoida tänne, voit lähettää myös sähköpostia minulle osoitteeseen bessie5@hotmail.com

Anna pusu! Kuva: Miia

91 kommenttia:

  1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Oisko linkitetty hevostallinettiin joskus kun lv-blogeja etsittiin?

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Liian hankala kysymys, en tiedä :D

    Miksi olet yhä täällä?
    - Kiinnostaa "sun tapa heppailla" ja tykkään lukea blogiasi

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Temput, varusteet, maastakäsittely, kuulumiset.

    Kuinka usein luet blogiani?
    - Kun huomaan että on tullut postaus.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Riippuu miten on aikaa

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Riippuu miten aikaa ja millainen postaus. Kiinnostavimmat luen hyvin tarkkaan, jotkut vähemmän kiinnostavat kenties hyppien.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - En

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka
    - 18v

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Oma lv tamma

    Millainen hevostelutaustasi on?
    - Ratsastuskoululla alotin, kisasin, hoidin, tein tallihommia ja sitten sain oman.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Maastoilua, joskus kentällä vääntöä. Ennen kisasin, nykysin jäänyt, matkaratsastus kiinnostaisi, samoin kaikki erikoisempi, temput, länkkäri jne

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Oma lv. Raveja joskus käyn kahtomassa ja siihen jää

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Aika harvoin, ei vai tule kommentoitua

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - On tärkeää että vastataan, vastaamatta jättäminen vie innon kommentoida

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - En tykkää kun kone ei pyöritä kunnolla :D

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - http://weinthewonderland.blogspot.com/

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - Empä oikeastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta, olitpa nopea :D. Kiva että tämmöinen tapa heppailla herättää kiinnostusta ja että hevostalli.netin kautta löytyy kivojakin lukijoita, minun käsitykseni ko paikasta kun on ollut vain negatiivinen :D. Meillä on samoja kiinnostuksen aiheita noissa hevoslajeissa :). Minäkin olen teidän touhuja sivusta seurannut, hyvää jatkoa teille vaikka blogin puolella hiljeneekin.

      Poista
  2. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Luultavasti jokun toisen blogin kautta, en muista enää ihan varmaksi.

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Muistaakseni tammikuusta asti.

    Miksi olet yhä täällä?
    - Tekstit ovat mielenkiintoisia ja niissä riittää luettavaa. "Toisinhevostelua" on innoittavaa seurata. (:

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Toistaiseksi kaikki aiheet ovat kiinnostaneet ja olen niistä pitänyt.

    Kuinka usein luet blogiani?
    - Kun huomaan uuden kirjoituksen tulleen.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet.

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Joskus luen silmäillen, mutta yleensä kaiken.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen lukenut sekä että.

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Muistaakseni kerran.

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen. Jos minulla olisi hevonen, niin luultavasti minussa olisi varusteurheilijan vikaa. :D

    Minkä ikäinen olet?
    - 22
    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Tällä hetkellä ei ole mitään, mutta hoidin kaksi vuotta arabiristeytystammaa. Neiti oli herkkä, mutta fiksu ja oppivainen. Välillä tulee kyllä mietittyä, että kumpikohan mahtoi opettaa kumpaa. (:

    Millainen hevostelutaustasi on?
    - Kahdeksan tai yhdeksän vuotta on tullut hevosteltua. Enimmäkseen olen hoitanut muiden hevosia, tehnyt tallitöitä, muutama vuosi oltua ratsastuskoulussa ja kolme kesää oltua töissä siittolassa.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Vapaa-ajan hevostelu on nyt hieman katkolla, mutta tykkään maastakäsin touhuamisesta ja hoitamisesta eniten. Puskailu olis varmaan se mun juttu ja maastoilu. Western on ratsastuksen lajeista mun laji.

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Ravipuolta seuraan suhteellisen säännöllisesti ja kolmena kesänä niiden kanssa on tullut "puljattua" töiden puolesta. Mukaan mahtuu monenlaista vipeltäjää, mutta suurin osa on asiallisia ja mukavia tapauksia.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - En yleensä. Seuraan keskustelua mielummin sivusta ja kommentoin, jos koen sen tarpeelliseksi. Kommentin kirjoittaminen vie minulta niin kauan aikaa, että se yleensä sitten jää. Kommentoidessani haluan sitten kirjoittaa kunnolla, enkä tyyliin "kiva postaus."

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Kyllä ja kyllä. Mitä sitä sitten kommentoimaan, jos ei vastausta saa.

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Joskus katson, joskus en. Riippuu videon sisällöstä, kuvanlaadulla ei ole niin väliä, kunhan nyt selvän saa. :D

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - Kaverin kanssa yhteinen, ei kylläkään hevosaiheinen. Se on vähän jäänyt heitteille, joten en linkitä sitä tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Välillä tulee kyllä mietittyä, että kumpikohan mahtoi opettaa kumpaa. (:" Kyllähän se näin taitaa olla että poikkeuksetta ne hevoset opettaa meille ihan yhtä paljon tai enemmän kuin mitä me niille ;). On ne vaan mahtavia otuksia.
      Ihanaa että toisinhevostelu jaksaa kiinnostaa. "Kiva postaus"- tyylin kommentit ovat ihan yhtä tervetulleita kuin muutkin, ja se on kyllä totta että kommentointi ottaa aikaa. Kiitos kun kommentoit tähän :D. Hauska kuulla että sulla on ravitaustaa myös. " maastakäsin touhuamisesta ja hoitamisesta eniten." -Jee, kiva lukea samoista ajatuksista :D.

      Poista
  3. Lukijakyselyn kysymykset:
    1.Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    -Itseasiassa en muista :D

    2.Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    Muutaman kuukauden

    3.Miksi olet yhä täällä?
    Tykkään lukea blogiasi

    4.Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    Itseasiassa vähän kaikki,lähinnä kuulumiset ja temput

    5.Kuinka usein luet blogiani?
    Ainakun huomaan että on tullut postaus

    6.Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?

    7.Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    Riippuu kirjoituksesta,kiinostavimmat luen tarkasti

    8.Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    Paljonkin :D

    9.Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    En

    10.Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    En kumpaakaan:D
    11.Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka:
    11v :D

    12.Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    Vuokrashettis jota ajan ja maastakäsittelen, tällä hetkellä treenaan poniagilityä.

    13.Millainen hevostelutaustasi on?
    Olen ratsastanut parivuotiaasta asti

    14.Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    Tunneilla ratsastaminen+vuokraponin kanssa puuhailu

    15.Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    Ei varsinaisesti,mutta tädilläni on lämminverisiä ravureita. Ja vuokriksella ajataan.
    16.Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    Ei vaan tule kommentoitua, eli siis en

    17.Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    Jos harvoin kommentoin, odotan kyllä vastausta, eli siis käyn kyllä lukemassa sen.

    18.Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    Jaksan katsoa, ja katson kyllä ihan ielelläni ylensä.

    19.Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    inkanheppa.blogspot.com

    20.Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    Eipä oikeastaan ole enää mitään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sinua kiinnostaa temppuilu. Poniagility onkin kivan kuuloista, kävin vähän blogissasi kurkkimassa kuviakin. Oletpa aloittanut varhain ratsastuksen, mikä sen mukavampaa kuin pienestä pitäen heppojen kanssa :). Kiitos vastauksestasi tänne!

      Poista
  4. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Taisin etsiä LH-tyyppisiä blogeja, joissa olisi juttua maastakäsittelystä. Etenkin se, että blogi kertoo lämppäristä, oli plussaa!
    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - En kovin kauaa :)
    Miksi olet yhä täällä?
    - Hyvä blogi, jossa rento ja kotoisa fiilis!
    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Ehkäpä maastakäsittely ja kuulumiset :)
    Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina kun uusi kirjoitus tupsahtaa Bloggeriin lukulistalle!
    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Kaikki edellisen kerran jälkeen tulleet
    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Yleensä kaiken, jos olen kiireessä niin luen vain "parhaat palat" eli hyppien valikoiden. Älyttömän pitkiä videoita en jaksa katsella jostain syystä, joten katson vain lyhyimmät ja "hurjimmat" :D Haha!
    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen tainnut lukea kaikki välilehdet ja jotain vanhempia kirjoituksia :)
    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - En :o
    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen. Tahtoisin olla varusteurheilija (hehe) mutta lompakko ei anna periksi!
    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - Kategoriaa F, kohta 20v lasissa
    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Lämminverinen, se yhtäaikaa maailman parhain ja vihatuin rotu! Sekä ylikasvanut minishettis :)
    Millainen hevostelutaustasi on?
    - Ratsastustunteja, kilpailuja, harrasteajoa, puskaratsastusta, ravureita... Monitoiminainen!
    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Puskailu ja tällähetkellä aloitellaan kouluvalmennukset omistajan "ratsastusmasennuksen" parantamiseksi! :D Kun kuski ei vaan osaa...
    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Molempiin, oma hevoseni on entinen ravuri :) Kurkkaa blogi jos kiinnostaa tietää lisää!
    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Kommentoin, tykkään kälättää ja etenkin kun meillä on osittain sama ajatusmaailma hevostelun suhteen, sama harrastelutyyli (tuollainen semipuskailu :D) ja vielä samanrotuiset hepat.
    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn ja on, tulee sellainen keskustelu blogin pitäjän kanssa :)
    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään katsoa jos videot eivät ole kamalan pitkiä. Laadulla ei väliä kunhan hevosen ääriviivat erottaa ja tietysti "hurjat tapahtumat" ovat plussaa mutta katson tavalliset talleilutkin.
    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - http://tulppaanejakavioissa.blogspot.fi
    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - Eipä tullut mitään lisättävää mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään muut saattavat etsiä blogeja samoin kriteerein kuin minä, jos hevonen on lv niin toki se herättää heti kiinnostuksen ;). Kuten blogiisi kirjoitin, löysin sinne vasta nyt sillä profiilistasi ei sinne suoraan näe. Muistan sinut kyllä kommentoijana, en tiedä onko hassua sanoa näin suoraan mutta olin ihan varma että olisit noin 3kymppinen :D, nytpä tiedän paremmin. Hassua miten voi pelkkien kommenttien kautta välittyä jokin tietty kuva ihmisestä.

      Vai hurjat tapahtumat ;), yritän siis jatkossakin lisätä lyhyempiä videoita sekaan jotta voi valita mieleisensä :D.

      Ainiin eikä varusteurheilu tarkoita että tarvisi ostaa kaikki, minäkin ikkunashoppailen esim. barefootin sivuilla harvasepäivä. Ah, on se vaan hassua miten varusteet voi olla niin "ihania".

      "maailman parhain ja vihatuin rotu"-> niin on! Eikös maailman parhaat näyttelijätkin herätä toisissa aivan hirveitä inhontunteita, ehkä hevosroduissa on samoin.

      Poista
  5. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - En muista, ehkä Tohe.netistä?
    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Apua. Varmaan aika kauan. En ihan alusta asti, mutta melkein.
    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Sinä olet mukava ja edistystänne on kivaa seurata tätä(kin) kautta :)
    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Kaikki nuo. Videoita en kyllä jaksa yleensä katsoa.
    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - aina uuden postauksen tullessa.
    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - kaikki, mikäli olen jonkun missannut
    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - vähän riippuu, videopostaukset tulee aika lailla hypittyä, mutta esim. satulapostaukset ja kaviojutut kokonaan.
    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - olen
    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - olen
    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - olen tutustunut, en koe olevani ;D
    11. Minkä ikäinen olet?
    - 20
    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - oletan sinun tietävän, mutta muita varten: kaksi ylläpitotammaa; äiti ja tytär, toinen lv, toinen pv-lv -mix. Varsin pässejä ovat kumpainenkin.
    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - syntymästä asti oma hevonen, esiteininä aloitettu enkkuratsastusura joka vaihtui luonnolliseen hevostaitoon, kuolaimettomuuteen, kengättömyyteen ynnä muuhun. Tällä hetkellä etsinnässä oma tapa ajatella ja harrastaa.
    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - tällä hetkellä ainoastaan maastakäsittelen vailla suorituspaineita. Tai ainakin yritän.
    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - en ole edes koskaan käynyt raveissa. Lämminverisiä on tullut ratsastettua ja tosiaan, onhan Teresa lv. En kuitenkaan ole mikään lämppäreiden suurin fani. Tämä johtuu lähinnä niiden luonteesta. Ei ole omaan mieleen :D
    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - joo, yritän joskus! Mutta niistä tuppaa tulemaan lyhyitä "jee hyvä joo aivan just niin kiva kuva" -tyyppisiä kommentteja. Tahtoisin jakaa suuria ajatuksia, mutta ei minulla ole sellaisia.
    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - on tärkeää. Käyn jos muistan. Niin joo, senkin takia on ärsyttävää kommentoida, kun ei muista mihin kommentoi ja sitten ei muista käydä katsomassa vastausta...
    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - heh, tuli jo varmaan selväksi... Yleensä en jaksa katsoa minkäänlaisia videoita missään blogissa :D
    19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - www.raudattomasti.net
    20. Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - muutun öisin gerbiiliksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä repesin röhönauruun tuona iltana kun luin kommenttisi, illan parhaat naurut tuli noinkin yksinkertaisesta asiasta kuin "muutun öisin gerbiiliksi". Hullulla halvat huvit. Nauroin viimeksi noin paljon sille kun M-H toisinhevostelijat-foorumilla kertoi mitä ajattelee ohjan/kuolaimen tuesta:

      "Ottakaa ipana (tai ketä nyt jaksatte kantaakkin) hartioille ja lähtekää hieman vaikeampaan maastoon(liukas, metsä tms) kävelemään/juoksemaan. Kertokaa mitenkä haluatte sen ipanan tukevan päätänne siellä selässä. Tai juoksette oikein pientä ympyrää ja pyydätte ipanaa vetämää ulkokorvasta, eikun tukemaan kun sehän auttaa siinä ympyrällä kun päätä tukee ulkoa..." Hih.

      Yllärinä tuli ettet jaksa katsoa lainkaan videoita, minä kun olin yhdessä vaiheessa ihan videofriikki enkä muuta ois katsonutkaan kuin videoita :D

      Viittasit lämppäreiden luonteeseen. Millaisena näet lämppäreiden luonteen :)?

      Poista
  6. 1.Tallilla tais joskus tulla puhetta ja sit vaihdettiin blogi osotteita :D
    2.Siitä asti kun tulit Hepokankaalle
    3.Koska blogisi on erilainen ja sitä on mukava lukea. Lisäksi tykkään lukea tuttujen blogeja :)
    4.Kaikista!
    5.Joka kerta kun oot postannu.
    6.Luen jokaisen postauksen kun ne tulevat = kaikki.
    7.Luen yleensä kaiken, jos on kiire niin sitten silmäilen ja yritän muistaa lukea myöhemmin ajatuksella.
    8.Jep
    9.En
    10.Oon lukenut, ja joo taidan lievästi sanottuna vähän olla :D
    11.e
    12.Oma ja sen lisäks ratsastettavia/liikutettavia pari kappaletta
    13.Ratsastuskoulun oppilaasta hevosenomistajaksi :)
    14.Vähän kaikkea, este/kouluvalkat ja kisat. Ja toki paljon maastoilua!
    15.Vähän. Muutamilla lämpösillä oon ratsastanu mm. Skinnyllä ;) Ja joskus oon parilla hevosella ajanutkin kärryillä.
    16.Satunaisesti joo. Jos on joku asia johon on mielipide, mutta aina ei kerkeä/jaksa kommentoida. Laiskuutta havaittavissa siis.
    17.Käyn katsomassa jos kommentoin ja mielestäni jos kommentteihin vastataan niin silloin otetaan lukijat hyvin huomioon.
    18.Katon yleensä kaikki videot tai ainakin vähän jokaisesta videosta. Toki kivempi on katsoa laadukasta videota, mutta parempi huono laatuinen kuin ei ollenkaan.
    19.http://miiajajymy.blogspot.fi/
    20. -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä yhdistää varusteurheilu, vaikka vähän eri tavalla. Mut onhan ne samansävyiset pintelit kera huovan aika soma näky, täytyy sanoa :D. Jos tarvin joskus pinteleitä niin voin aina lainata teiltä ;). Jee, kiva että olet miltei kaikkiruokainen videoiden suhteen. Videot antaa kyllä elävän kuvan, vielä enemmän kuin kuvat. "Vähän kaikkea" -vastaukseen pitää vielä sanoa että todellakin vähän kaikkea, Jymy on todellinen monitoimihevonen ja on kiva että kisaponeillakin maastoillaan paljon.

      Kiitos sinullekin vastaamisesta :)

      Poista
  7. Lukijakyselyn kysymykset:

    Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - taisi olla toisen blogin kautta
    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - pari kuukautta

    Miksi olet yhä täällä?
    - sama kaupunki, tuttu talli

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - ratsastus ja perus kuulumiset

    Kuinka usein luet blogiani?
    - aina kun tulee uusi postaus
    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - kaikki

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla? 
    - yleensä kaiken

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - olen :)

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - en koska luen blogiasi kännykällä

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun?
    -olen

    Oletko varusteurheilija?
    - ehkä vähän..

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - 19
    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - ei ole mitään noista
    Millainen hevostelutaustasi on?
    - hevostelua 11 vuotta, 7 vuoden aikana kalso omaa ponia.
    Miten hevostelet?
    - tällä hetkellä en mitenkään
    Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - vuosi sitten vielä valmennuksia ja perus puskailua
    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin?
    - on, ystäväni perhe kasvattaa lämppäreitä siellä hoitanut ja ratsastanut
    Entä ravimaailmaan?
    - eka ponini oli raviponi :)
    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - en kommentoi. En koe tarvetta sille :)

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - tykkään katsoa. Laadulla ei väliä ;)
    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä
    toki!
    - ei ole
    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille?
    - eipä ole mitään erikoista sanottavaa :) pitäkää hepoistanne huolta ja ajatelkaa aina hevosen parasta ensin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei olekaan omakohtaista kosketusta kännykällä blogien lukemiseen, hyvä pointti ettei siellä näykään kaikki kuten koneella. Kiva kuulla että olet samoilta nurkilta ja että olet noin aktiivisesti lueskellut blogia ja eri postauksia. Hyvää kesää sinulle ja toivottavasti löydät vielä hevostelun pariin jossain vaiheessa :)

      Poista

  8. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    -Löysin sen kaverini blogin lukulistalta:)
    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    -Vähän yli puoli vuotta.
    Miksi olet yhä täällä?
    -Sun tekstejä on mielenkiintoista lukea, ja täältä saa joskus itsellekin joitain hyviä vinkkejä:)
    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    -Hmmm... varmaan varusteista, maastakäsittelystä ja kuulumisista:)
    Kuinka usein luet blogiani?
    -Aina kun tulee uusi postaus:)
    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    -Kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet
    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    -Se riippuu vähän, joskus luen kaiken välillä en:) Riippuu millaisella tuulella olen, kuinka kiinnostava teksti on ja kuinka paljon mulla on aikaa.
    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    -Olen lukenut joitain vanhoja kirjoituksia, ja olen lukenut välilehtien sivut.
    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    -joo
    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    -En erityisemmin
    Minkä ikäinen olet?
    -kohta 18.
    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    -Enää ei ole, meni pari kuukautta sitten sukset ristiin hevosten omistajan kanssa.
    Millainen hevostelutaustasi on?
    -Aloitin ratsastuksen n.9-10 vuotiaana, kävin n.5 vuotta tunneilla ratsastuskoulussa. Sen jälkeen oli n. parin vuoden tauko jolloin kävin ratsastamassa vain silloin tällöin jossain, tauon jälkeen aloin hoitamaan kahta hevosta(juuri näitä kenen omistajan kanssa ei asiat sujuneet)
    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    -Ei mulla oo mitään lajia, ihan vaan ratsastan huvikseni:) Esteitä kyllä tykkään hypätä silloin kun siihen on mahdollisuus.
    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    -On kosketusta niihin hevosiin, ne joita viimeksi hoisin olivat juuri näitä, toinen niistä oli ex-ravuri. Mutta ei mitään kosketusta ravimaailmaan oikeen.
    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    -Aika harvoin kommentoin, kommentoin jos mulle tulee mieleen jotain mitä haluan sanoa sulle tai jos mulla on jotain kysyttävää:)
    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    -Joo käyn, ja onhan se kiva että niihin vastataan:)
    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    -Katon aika usein myös videot, ne on musta kiinnostavia vaikka niissä ei oliskaan muuta kuin tavallista puuhailua, eikä se haittaa vaikka vähän huonolaatuisia olisivatkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, lisää miltei kaikkiruokaisia videonkatsojia ;), jostain syystä nyt kiinnitti heti ensimmäisenä huomion. On ilahduttavaa miten ahkerasti sinäkin tunnut lukevan ja erietyisesti ilahduttaa on jos täältä voi saada joskus jotain vinkkejä. Toivottavasti, mikäli itse niin toivot, löytyy taas heppakontakti kun kerroit edellisen loppuneen vastikään.
      Kiitos kommentoinnista ja mukana olosta :D!

      Poista
  9. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Löysin sun blogiisi aluksi aina http://kavioillakoparoilla.blogspot.fi/ Näitä lueskelen-palkin kautta. Nytten sun blogisi on ollut jo jonkin aikaa kirjanmerkeissä.
    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Ehkä noin puoli vuotta?
    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Olen kiinnostunut sun tyylisestä hevostelusta ja postaukset ovat usein sen takia mielenkiintoisia.
    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Kaikesta pidän.
    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Silloin kun tulee uusia postauksia. Käytän usein myös sun blogia väylänä muihin blogeihin, jotka on sun Joitakin suosikkiblogejani-palkissa. :)
    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Käyn niin usein lukemassa ja sulla ei noita postauksia tule niiin usein niin luen kyllä ihan kaikki.
    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Yleensä luen kaiken, mutta joskus jos on muuta tekemistä niin tulee vain silmäiltyä.
    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Vanhempia kirjoituksia luin muutamia aluksi, kun löysin sun blogin. En yhtään muista, olenko lukenut välilehtiä. Ehkä en? Mutta ne on aina hyvä olla. :)
    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - En.
    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - En ja en.
    11. Minkä ikäinen olet?
    - Kategoria 19-25.
    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Ei ole.
    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - Lapsesta asti olen käynyt tunneilla.
    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Ratsastustunnit kylläkin nyt olen tauolla.
    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Ei.
    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - En muista olenko koskaan kommentoinut. Yleensä ei ole mitään järkevää sanottavaa :D
    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Jos kommentoin jonnekin niin yleensä käyn lukemassa vastauksen.
    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Lyhyitä videoita jaksan katsoa. Tulee kyllä joskus katsottua niitä pidempiä ratsastusvideoitakin, mutta pääasiassa lyhyet(noin 2min)/videot jossa tapahtuu kaikenlaista ovat parhaita.
    19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - Ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kavioiden kopsetta ja koparoiden naksetta- blogilla onkin tosi paljon lukijoita, hauska kuulla että sitä kautta olet löytänyt tännekin :).

      Minä pistän korvan taa tuon 2minuuttisen videon, voisin pistää valittavaksi aina tuommosen lyhytversion sekä pitemmän. Itsekin ehkä huomaan että 2 minuuttia jaksaa katsoa ja sitten menee liian pitkäksi. Editoiminen vaan on niin työlästä kun materiaalia on niin paljon :D.

      Ihanaa että toisinhevostelu kiinnstaa ja että olet viihtynyt matkassa näin kauan. Kiitos vastauksestasi :)

      Poista
  10. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne?
    - Taisin päätyä tänne jonkun muun blogin kautta.
    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Muutamia kuukausia?
    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Arvostan sun arvomaailmaa heppailussa ja oon itse hyvin samanlainen, joten on mielenkiintoista luettavaa. Koen myös, että opin teidän arjesta lukemalla uusia juttuja omaan hevosteluun :-)
    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Yleisiä kuulumisia, arkisia juttuja ja ratsastus-/liikutusmeininkejä!
    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina kun uusia postauksia tulee.
    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Kaikki aina luen.
    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Kaiken lueskelen.
    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Oon tainnut joskus aika tarkkaan lueskella vanhemmatkin postaukset ja erikoisjutut.
    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Noup.
    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen tutustunut, en ole varusteurheilija ainakaan kuin korkeintaan hyvin pienissä määrin! :-D
    11. Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - Olen 22-v.
    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Meilla on 30-vuotias lv-ruuna, joka jäi pikkusiskoni hoidettavaksi kun itse muutin Helsinkiin opiskelemaan. Vanha herra on ollut meillä jo 12 vuotta, eli on minulle hyvin rakas perheenjäsen, ja edelleen käyn sitä kuukausittain moikkaamassa. Jaksaa aina yllättää ja naurattaa sillä, kuinka se edelleen meinaa toisinaan maastossa karata käsistä... Hyvin virkeä vanhus siis ja tuo loputtomalla elämänilollaan paljon onnea meidän elämään.
    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - Isä on nostellut hevosen selkään vauvasta saakka, 6-vuotiaana aloitin ratsastuskoulussa ja olin 10-vuotias kun sain tuon rakkaan ruunani. Oman hepan kanssa ei koskaan juurikaan käyty tunneilla/valmennuksessa vaan mentiin ihan omaksi iloksi ja pääasiassa maastoillen.
    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Kotona mennään oman vanhuksen kanssa rauhallisia maastoja täysin hevosen ehdoilla. Täällä Helsingissä oon vuokraillut ja käyn satunnaisesti irtotunneilla, yritän oppia pitkästä aikaa uutta ratsastuksen saralla kun taidot on aika ruosteessa...
    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - No tuon oman lv:n kautta kyllä, omalta talliltakin löytyy useita. Ravimaailmaan oon aika vähän tutustunut.
    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Oon kommentoinut tähän mennessä kerran, silloin tuli semmoinen olo että on jotain sanottavaa!
    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn lukemassa, mun mielestä on kiva saada vastaus noteerauksena siitä, että kommenttini on luettu :-)
    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään kyllä videoista ja katson, tosi huono suttuinen laatu kyllä häiritsee. Yleensä saatan hypellä videolla ja katsoa "tiivistetysti" :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, onpa iäkäs pappa se teidän ruuna, varmastikin hirmuisen rakas ja tärkeä. Mitä enemmän vuosia tulee niin sitä paremmin hitsautuu yhteen. Vauhdikkailta tapauksilta ei taida vauhti vähentyä.
      On niin mukavaa kun kuulolla on samanhenkisiä ihmisiä joita toisinhevostelu jaksaa kiinnostaa. Hauskoja ratsastushetkiä sinulle uuden oppimisen merkeissä :)

      Poista
  11. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - En taida edes muistaa, mutta epäilen, että jonkun toisen blogista

    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - No ainakin puoli vuotta, jossen kauemminkin.

    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Koska meillä on aika samanlainen tapa harrastaa. :)

    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - temput, varusteet ja kuulumiset

    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina, kun tulee uusi postaus, pyrin lukemaan sen hetimmiten.

    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Koska olet(te) blogilistalla, niin tulee luettua uusin, koska muita ei ole lukematta. :)

    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Riippuen lukukerrasta, saatan joskus kiireessä katsoa silmäillen ja palata katsomaan esim. videot paremmalla ajalla.

    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen lukenut molempia

    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Olen

    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen ja kyllä varmaan jossain määrin olen..

    11. Minkä ikäinen olet?
    - 24

    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Taavistahan taidatkin jo tietää tärkeimmät. ;)

    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - Ratsastuskoululta yksityiselle hevosia hoitamaan ja poneja ajamaan, sittemmin takaisin ratsastuksen pariin, nyt on menossa toinen oma hevonen. Vuosissa laskettuna hevoset ovat kuuluneet elämääni 16 vuotta.

    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Oman kanssa tulee puuhattua ja satunnaisesti tuttujen heppojen kanssa. Oman kanssa lähinnä maastoilu, puskailu ja temppuilu, muiden hevosilla sitten niiden tapojen mukaan.

    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Erittäin vähän, lämminverisiin ravihevosiinkin oikeastaan vain yhden ratsuprojektin kanssa. Mutta se oli sitäkin opettavasempi.

    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Kommentoin esimerkiksi jos kysytään kokemuksia tai mielipiteitä, joskus muutenkin jos joku tekstissä erityisesti miellytti tmv. :)

    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn yleensä lukemassa jos en unohda. Tykkään kyllä vastauksista, silloin tulee sellainen olo, että kommentti on varmasti luettu.

    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään katsoa, pitkien videoiden kanssa tulee joskus aika vastaan, mutta saatans itten hyppiä osan kohdista. Tykkään katsoa ihan tavallisia videoita, eikä laadunkaan tarvitse olla huippuluokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin ollut pitkään menossa mukana. Ja 16 vuotta hevostelua.. kyllä tää hevostelu on semmonen mikä ei taida lähteä kun on kerran tullakseen. Luulen että voi mullekin se toinen lämpönen vielä tulla kun joskus elämä heittelee. Pelastan semmoisen varmasti jostain. Kiitos ahkeralle lukijalle vastauksesta :)

      Poista

  12. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.

    - No, yksi tallilainen kertoi, että tuosta Skinnystä on muuten olemassa blogi, ja on aika kiva tarina yms. ja sit kerto osoitteen.

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?

    - Siitä asti kun tulitte Hepokankaalle.

    Miksi olet yhä täällä?

    - koska blogi on hyvä :D

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)

    - No ratsastus kuulumiset, ja sitten Temput on tosi mielenkiintoisia :)

    Kuinka usein luet blogiani?

    - Joka päivä käyn katsomassa uusia postauksia, yleensä puhelimella.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?

    - Kaikki kirjoitukset jotka on ilmestynyt. Mutta kaikki posatukset on luettu, ensimmäisestä, tähän asti :)

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?

    - Luen oikeastaaan jokaisen sanan.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?

    - Joo , koko blogi on oikeestaan tuttu :D

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Puhelimella ei mäy tuota palkkia, joten eipä oo tullu käytettyy

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?

    - Joo olen tutustunut, ja empä oikeestaan, kyllä kahon mitä päälle laitan yms. käy sävyyn, mutten ihmeemmin.

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän

    - 13 aivan kohta :)

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?

    - Aivan ihana,kiltti, ja oikeestaan just mun tyyppinen hevonene :)

    Millainen hevostelutaustasi on?

    - No aika vaihtelevainen :D Neljä vuotta tullut täyteen vähän aika sitten, ja nyt hoitajan reilut poli vuotta.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)

    -No, tunneilla käyn, eli ihan puskailija oon :)

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?

    - Joo, kaverini nykyinen lämppäri oli ensimmäisiä hevosia joilla menin, ja yhdellä tallilla olen pariin otteeseen käynyt hoitamassa.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?

    - Joo, jos jaksan :D Luen puhelimella kaikki postaukset joten kommentoitinki on hankalaa :D Ja se on kivaa, koska tiiän miten kiva mieli tulee kommenteista ja haluu njust sillon sannoo sen asian :)

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan ?

    - Riippuu bähän kommentista. Jos kysyn jotain sillon haluaisin että vastataan ja käynkin katsomassa. Jos kommentti on tyylliin, # upeita kuvia, ja työ ootte niin hyvä pari # En välttämättä katso vastausta.

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?

    - No jos olen koneella, katson videon, mut puhelimella harvemmin. Tavalliset maastoilut jää helposti katsomatta, mutta temppu videot katson mielelläni :)

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!

    - No, blogi löytyy : Http://tarujapoots.blogspot.com

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D

    No postaus toiveita olis, että mistä foormuilta löysit temppuvinkkejä, ja miten opetit niitä temppuja ? Voisiko Temppu kuulumisia olla useemmin ? Mutta sulla on kyllä mahtava blogi ja hyvä ote kirjoittamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla miten löysit tänne :) ja kiva kuulla että siellä päässä on jälleen kerran ahkera lukija. Ihanaa heppakesää sinulle hoitsusi parissa :)

      Kiitos vastauksestasi ja postausehdotuksista <3. Minulla aina uusien postausten tekeminen kestää, ja niitä on paljon rästissä, joten vastaan jo tänne. Pidetään mielessä että temppukuulumiset olisivat toivottuja :). toisinhevostelijat-foorumilta löysin alunperin tietoa siitä että mille tahansa hevoselle voi opettaa temppuja ja sieltä myös löysin mitä kaikkia erilaisia temppuja on.

      Opettaminen toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan siten, että palkitsen ja motivoin hevosta äänellä, kehuilla ja mikä tärkeintä namilla. Kaikesta onnistumisesta nami. Sitten vain kunkin tempun kohdalla mietin miten saan hevosen tekemään jonkin tietyn jutun josta pääsen sitten palkitsemaan. Yleensä pilkon tempun pienempiin palasiin jotta voi johdatella hevosta "just noin, tää on se mitä haluttiin". Kaikki lähtee siitä että hevosella herää kysymys "mitähän ihminen haluaa minulta? Miten saisin namin?" ja sen myötä motivaatio. Tai sitten toisaalta sitä voi suoraan pyytää tekemään jotain, ja kun se tekee, palkitsee, niin hevosella alkaa raksuttaa "oho, sainko tästä namin! täähän oli kannattavaa, teenpä näin uudelleenkin".

      Poista
  13. Mistä ihmeestä löysit tänne?
    > Jos en ihan väärin muista niin ht.netin ihmeellisestä maailmasta!

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    > Muutaman kuukauden, tarkalleen en muista

    Miksi olet yhä täällä?
    > Tällaiset 'tavallisemmat' blogit kiehtoo myös; ei niinkään tavoitteellista treenaamista vaan mukavaa yhdessäoloa :)

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    > maastakäsittely ja kuulumiset eniten!

    Kuinka usein luet blogiani?
    > Aina kun uusi postaus tulee, joskus käyn muutenkin vilkuilemassa

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    > Luen niin tiiviiseen tahtiin blogeja että yleensä ei tarvitse kuin uusin postaus katsoa ;D

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    > Riippuen eri kerroista. Olen ihan huisin laiska lukemaan, eli läheskään kaikkea en aina lue varsinkin jos postaus on pidempi. Siksi tykkäänkin että kuvia on paljon.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    > Olen

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    > En ole huomannutkaan, pitääpä tsekata joskus!

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    > En ole ja en ole :)

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    > 18v

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    > 9 v fwb ruuna hoitohevosena :)

    Millainen hevostelutaustasi on?
    > Öbaut kymmenvuotinen, hoitohevosia on siinä ajassa ollut kourallinen ja tallirutiinit on siinä ajassa tulleet todella tutuiksi.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    > Tallien tekoa ns. kotitallilla, yleensä parin kaverin kanssa hoidetaan päivittäin iltatallit. Harrastan puskailua westernin muodossa, en ratsasta enää kovin usein.

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    > Ei kovin paljoa, pari kertaa olen päässyt ajamaan ja ratsastanut ex-ravuria.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    > En yleensä kommentoi yhteenkään blogiin mitä luen, harmi kyllä. Syynä yleinen laiskuus painaa muutamaa nappia :(

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    > Jos olen kysynyt jotain niin palaan lukemaan vastauksen. Itse pidän tärkeänä vastata jokaiseen tulleeseen kommenttiin, edes jotenkin.

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    > Tykkään ja katson! Kelpuutan kaikki videot ja tykkään katsella ihan tavallista tallailua :)

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    > http://tanaanonhuominen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tämähän alkaa olla jo yllättävää että niin moni on löytänyt ht.netistä. Käsitykseni paikasta alkaa totisesti muuttua :D.
      Kiva jos videot kelpaavat. Itsekkin tykkään joten yritän laittaa jatkossakin. Myös semmoisia lyhyemmällä tekstillä olevia yritän rustailla sekaan. Monesti postausväleistä johtuen juttu paisuu ja paisuu. Kiitos vastauksestasi!

      Poista
  14. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.

    - Olit blogini lukija ja ahkera kommentoimaan, joten päätin käydä katsomassa, kuka tyyppi tämä on. ;)

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?

    - Aika alusta saakka. Viime kesästä? Rekistöröityneenä aika vähän aikaa.

    Miksi olet yhä täällä?

    - Blogista hehkuu positiivisuus ja lämminhenkisyys.

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)

    - En osaa sanoa. Kaikki tekstit ovat kivoja.

    Kuinka usein luet blogiani?

    - Käyn varmaan päivittäin katsomassa, onko tullut uutta tekstiä.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?

    - Luen uusimman ja ne, jotka ovat mahdollisesti jääneet välistä.

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?

    - Luen tätä blogfia samalla tavalla kuin lehtiä (ja tapani on aika erikoinen). :D Eli ensin luen postauksen alusta loppuun hyppien. Sen jälkeen tulen myöhemmin lukemaan kyseisen postauksen ajatuksen kanssa lopusta alkuun.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?

    - Kyllä. Kirjoituksista ainakin osan.

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)

    - Kyllä, joskus.

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?

    - Kyllä, ainakin silmäillen. En ole. En halua haalia itselleni tavaraa.

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän

    - 15

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?

    - Tiedätkin jo. :D Ukko: lämminverinen, ex-ravuri, herrasmies, lutuinen, rauhallinen, säyseä, pienieleinen,

    Millainen hevostelutaustasi on?

    - Ratsastuskoululla useamman vuoden. Sitten oma hevonen.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)

    - Hyvän mielen hevostelua. ;) Monipuolista toimintaa, josta niin Ukko kuin minä nautin. Koulua, esteitä, maastoilua, temputusta ja valmennuksia.

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?

    - Oma lämminverinen. Tädillä on ravihevosia.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?

    - Kommentoin. Koska sinä kommentoit myös minun blogiini, ja koska tekstit herättävät aihetta kommentoida.

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?

    - Käyn ja on.

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?

    - En erityisemmin pidä missään blogeissa videoista. Katson ne yleensä hyppien tai en ollenkaan. Ja makuni on aika vaativa. :D Jos sisältö on hyvä, laadulla ei välttämättä ole niin väliä.

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!

    - ukonuudetkuviot.blogspot.com

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D

    - Ei taida nyt olla mitään mielessä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ahkeralle lukijalle ja kommentoijalle :). Ilmankos sinulla on niin hyviä videoita jos makusi on vaativa niiden suhteen ;)! Itseasiassa minäkin taidan lukea monesti samoin kuin sinä. Innoissani yleensä ahmin ensin kaiken kerralla mahdollisimman äkkiä ja sitten myöhemmin saatan lukea ajan kanssa :), eka lukukerta on kuitenkin semmoinen nopea.

      Poista

  15. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - En muista ihan tarkalleen ottaen. Selailen aika-ajoin erilaisia kiintoisia blogeja, joihin törmään. Osaa alan lukea, osaa en. Tämä lukeutuu ensimmäisiin.

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Vajaan puoli vuotta.

    Miksi olet yhä täällä?
    - On ihastuttavaa lukea, miten tarinanne jatkuu :)

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Pidän eniten postauksista, jotka kertovat ihan perusarjesta (mitä on tehty, tai suunnitelmia ja ajatuksia tulevasta).

    Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina, kun uusi postaus on julkaistu. Yleensä viimeistään seuraavana päivänä, sillä selailen lukuluetteloa säännöllisesti.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Yleensä uusia kirjoituksia on kerrallaan vain yksi, koska kuten sanottu, selaan lukuluettelon uudet kirjoitukset säännöllisesti, yleensä päivittäin.

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - En lue missään yhteydessä pitkiä tekstejä ajatuksella kokonaan, keskittymiskykyni ei riitä, vaikka aihe olisi miten mielenkiintoinen. Silloin sorrun silmäilyyn tai hyppimiseen. Tämä "ongelma" ei siis liity blogiin tai tarkoita sen olevan tylsä, keskittymiskykyni on vain olematon :D

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Kyllä. Uskoisin selanneeni läpi koko blogin.

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - En, koska en etsi tietoa tietystä aihepiiristä.

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen, en.
    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - Olen 30-vuotias.

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Oma lv-tamma, Ruotsista lähtöisin oleva entinen juoksija.

    Millainen hevostelutaustasi on?
    - Aikuisiällä hevoselämän makuun, ratsastustunteja, muutama vuokrahevo ja sittemmin oma.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Valmentautumista oman hevosen kera, puskaratsastelua.

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Oma hevoseni on lv ja lv:t on oleellinen linkki siihen, miksi luen tätäkin blogia. Iso osa lukuluetteloni blogeista käsittelee aikuisten hevosharrastajien elämää nimenomaan lämppäreiden kera.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Välillä, jos on jotain sanottavaa.

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn poikkeuksetta lukemassa ja vastaus tuntuu tärkeältä.

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Katson videoita, en ole kovin vaativa.

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    http://anzujavessi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämminveriset ne vetää puoleensa silloin kun omana on semmoinen -minuakin kiinnostaa mitä muut tekevät lämppäriensä kanssa ja millaisia asioita tulee eteen. Kiitos ahkeralle lukijalle, onneksi aina voi lukea parhaat palat hyppien ;D. Itse taas olen niin malttamaton että haluaisin lukea kaikki heti nyt ja siinä tulee vähän sama, ei jaksaisi keskittyä pitkään tekstiin, hah, ristiriitaista. Kiva jos videot uppoaa :). Sinäkin olet viihtynyt matkassa melko pitkään, kiitos siitä ja vastauksestasi :)

      Poista
  16. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Nyt en kyllä muista, olisiko jonkun toisen blogin kautta :)
    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Hmm, tätäkään en muista. Mutta yli puoli vuotta
    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Blogisi on kiinnostava ja tykkään lukea tätä.
    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Eniten olen tykännyt kuulumisista, maastakäsittelystä ja tempuista :)
    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina kun uusi postaus ilmestyy
    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Jos on joitakin postauksia jäänyt lukematta, niin yleensä luen nekin.
    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Luen kaiken! :)
    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen.
    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Juu.
    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Oon tutustunut ja en ole :D
    11. Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka
    - 14.v
    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Hoitohevoseni on eestinhevonen Venna :)
    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - Olen ratsastanut noin 5 vuotta
    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Käyn ratsastustunneilla (Lajini on pääosin esteet)
    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Eipä oikeastaan.
    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Yritän kommentoida, mutta yleensä en mitään järkevää kirjoitettavaa keksi. Yritän ruveta kommentoimaan ahkerammin :D
    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn lukemassa vastauksen. Minusta on tosi kiva jos kommentteihin vastataan.
    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään katsoa videoita, laadulla ja muulla ei ole väliä ;)
    19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - jennyjavenna.blogspot.fi
    20. Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - Ei taida olla mitään sanottavaa enää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään että olet ollut lukijana noin kauan :). Rupesin tunnistamaan sinut livenä vasta joskus keväällä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja kommenttien ei missään nimessä tarvitse olla mitenkään kummoisia, kaikkea mieleen tulevaa saa kommentoida, mitä tahansa ajatuksia, jos siltä tuntuu :). Kuulostat tosi aktiiviselta lukijalta, kiitos siitä ja myös vastauksestasi tänne.

      Poista
  17. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    -Muistaakseni jonkun toisen blogista
    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    -pari kuukautta?
    3. Miksi olet yhä täällä?
    -blogisi on mielenkiintoinen ja postaukset on hyviä!
    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    -eniten olen tykännyt lukea noista tempuista ja maastakäsittely jutuista
    5. Kuinka usein luet blogiani?
    -aina kun teet uuden postauksen
    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    -jälkimmäinen
    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    -riippuen aiheesta
    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    -joo :)
    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    -joo
    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    -en ja en
    11. Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    -16
    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    -kohta vuotias shettistammavarsa
    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    -Olen ratsastanut n.5½ vuotta mutta nyt ollut vuoden tauko tuntien hintojen takia. Käyn kuitenkin tallilla hoitamassa 2-3 krt viikossa.
    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    -vastaus ylempänä, mutta en pidä kisaamisesta D:
    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    -olen ratsastanut ja ajanut lämpösellä(ex-ravuri). Kerran olen käynyt kuninkuusraveissa
    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    -en, en tiedä :D
    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    -tykkään katsoa ja yleensä olen katsonut laittamasi videot. Onhan niitä kivempi katsoa, jos laatu on hyvä, mutta jaksan katsoa vaikka se ei olisi hyvälaatuinen.
    19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    -ei ole
    20. Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    -en keksi enää mitään (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. unohdin laittaa kysymykseen 12, että on hoitohevonen :))

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi ja kiva kuulla että pidät blogista. Ja ilahduttavaa, että olet miltei kaikkiruokainen videoiden suhteen ;). Hyvää kesää sinulle ja hoitsullesi, toivottavasti pääset myös ratsastamaan mikäli sitä toivot.

      Poista
  18. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Taisin löytää jostain toisesta blogista tai ht.netin lämppäriblogilistasta :D

    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Yli puoli vuotta.

    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Kirjoitusaiheet kiinnostavat.

    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Maastakäsittely- ja temppupostaukset kiinnostavat, myös jotkut yksittäiset postausaiheet ovat olleet mielenkiintoisia.

    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Silloin, kun tulee uusi postaus.

    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Riippuu ajasta, yleensä yritän lukea kaikki lukematta olevat postaukset.

    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Yleensä silmäillen. Kiinnostavimmat tekstit luen tarkemmin.

    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen, kumpiakin.

    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Olen.

    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen katsellut sen läpi. En ole mikään kunnon varusteurheilija (:
    11. Minkä ikäinen olet?
    - 19

    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Oma on lämminveriruuna, ex-ravuri ja nykyinen ratsu. Kympin luonne ja sen kanssa voi harrastaa mitä vaan!

    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - 5-6 vuotta ratsastuskoulussa, päälle vuoden muutaman ponin hoitajana ja nyt neljättä vuotta hevosen omistajana.

    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Pääasiassa maastoilen, välillä yritetään tuuppailla tai hypätä ja satunnaisesti käydään valmennuksissa. Mielenvirkistykseksi myös ajetaan silloin tällöin!

    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Oma hevonen on lämminverinen ravihevonen. Sen verran kosketusta ravimaailmaan :D

    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Kommentoin joskus, jos on jotain sanottavaa.

    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn lukemassa vastauksen ja mielestäni vastaaminen antaa hyvän kuvan bloggaajasta.

    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään katsoa videoita, jos ne ovat sopivan pituisia tai muuten tarpeeksi kiinnostavia. Tavalliset talleiluvideot ovat kivoja, jos ne ovat tehty hyvin. Laatu usein korvaa määrän :)

    19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - On blogi, http://nelistelya.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogisi ja Jimppa ovatkin minulle tuttuja, olen jonkin verran lukenut :). Kiva kuulla että kirjoitusaiheet kiinnostavat, se lämmittää mieltä. On niin kiva että saa kirjoittaa itselle mielenkiintoisista aiheista ja lukijat löytävät sieltä sitten oman antinsa :). Toivottavasti videoiden laatu on ollut nyt uuden kameran myötä parempi, tai ainakin silloin hyvä ellei kuvaaja erehdy käyttämään zoomia kuten yhdessä temppuvideossa kävi...
      Kiitos vastauksestasi :D

      Poista
  19. Lukijakyselyn kysymykset:
    Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Etsin tietoa rungottomista satuloista :D
    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - pari kuukautta
    Miksi olet yhä täällä?
    - selailtuani muutaman postauksen päätin ryhtyä lukijaksi ja edelleen olen kiinnostuneena lukenut :DD
    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - maastakäsittely! siitä ei pahemmin muista heppa blogeista löydy...
    Kuinka usein luet blogiani?
    - ainakun uusi postaus tulee
    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - edellisen käynnin jälkeen tulleet
    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Jos aihe kiinnostaa luen kaiken, joskus jos vastaan tulee postaus joka ei kiinnosta niin palon, luen hyppien.
    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Juu!
    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - en
    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - en ole tainnut, en ole varusteurheilija yhtään ! :D
    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    -16
    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - lv ruuna vuokrahevosena, jonka kanssa puuhailen useimmiten vain maastakäsin.
    Millainen hevostelutaustasi on?
    - kuusivuotta olen käynyt ratsastuskoulussa, nykyinen vuokris ollut sen rinnalla 2 vuotta.
    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - aikasemmin kisasin seuratasolla koulua, nyt puskailu<3
    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Vuokrahevonen on lämppäri, ravimaailma ei ole kuitenkaan yhtään tuttu, kerran olen käynyt koelähdöissä katsomassa.
    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - En kommentoi, paitsi nyt:D yritän aina välillä kommentoida jotain lukemiini blogeidin, mutta luen niin monia blogeja etten jaksa, sillä olen laiska :D
    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Aina jos kysyn kommentissani jotain, odotan siihen myös vastauksen. Vastaaminen antaa hyvän kuvan blogin kitrjoittaasta.
    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Jaksan katsoa vaikkei laatu olisi parhain, tavalliset talleiluvideot on parhaita! Videon tulee kuitenkin olla tarpeeksi lyhyt ja mielenkiintoinen että mielenkiinto katsomisessa säilyy.
    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - ei

    Tähän voisin vielä kommentoida, kun niin harvoin kommentoin että pidän blogistasi paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että jäit tänne lukijksi vaikka sattumalta löysit paikalle. Oletan että googletit rungottomista satuloista. Google on kaveri :D. Kiitos sanoistasi, ihanaa että pidät :). Kiva kuulla että puuhailet vuokrahevosesi kanssa maastakäsin ja että se kiinnostaa :). Maastakäsittelyä onkin luvassa myös meidän kesässä, päästään nimittäin pyöröön hommailemaan jos hyvä säkä käy. Puskailu ja kaikki rento tekeminen ovat ihania :D!
      Kiitos vastauksestasi.

      Poista
  20. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - th.netistä. :)

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Alusta asti.

    Miksi olet yhä täällä?
    - Saan vertaistukea ensihevosen kanssa elämisestä ja voin jakaa kokemuksia.

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Kaikki käy, mutta Top-listani olisi varmaankin tässä järjestyksessä: kuulumiset, kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput.

    Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina, kun on uutta luettavaa.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Luen kaikki uudet.

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Lukukerrasta riippuen eri tavoin. Sinulla on aika pitkiä kirjoituksia, joten joskus olen sellaisessa paikassa, että en ehdi kuin silmäilemään läpi. Palaan kyllä yleensä näihinkin myöhemmin ajan kanssa.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Juu.

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - En.

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Nyt kävin tutustumassa. Olen melko pihi, joten vain sen verran kuin on pakko.

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka:
    - Viriili 30

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Aina vain ratsumpi projektiarabi. <3

    Millainen hevostelutaustasi on?
    - Teininä oli oma ex-ravuri. Yläasteen jälkeen alkoi 12v ratsastustauko, minkä jälkeen erehdyin menemään kokeilun vuoksi taas ratsastustunnille. Vajaa vuosi sen jälkeen ostin halvan projektiarabin, jonka kanssa yhteistä taivalta nyt takana reilu 2v.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - matkaratsastusroolileikkeily (eli puskailu ;)). Tulevaisuudessa ehkä kouluvalmennukset myös... (hui!)

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Paljon hoito- ja puskailukokemusta ex-ravuri-lämppäreistä, mutta ravimaailmasta en ymmärrä kuin perusteet. Lv:t on ihania otuksia! Suosikkirotuni heti ählämihevosten jälkeen.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Kommentoin yleensä silloin, kun minulla on jotain annettavaa aiheelle tai silloin kun Skinny on erityisen ihana, mitä se useimmiten on.

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn lukemassa, ja jostain syystä se on tärkeää, vaikka en ihan ymmärrä, että miksi. Varmaan se on sitä, että "Hei mä sanoin jotain. Kuulithan kuulithan?" x)

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään videoista, eikä videon laatu ole minulle tärkeä. Arvostan enempi tunnelmaa kuin tietosisältöä.

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - On ja löytyy nimimerkin linkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hysteeriset ensihevosen omistajat <3 :D
      Nyt muistankin, että siellähän sinä olit jo menossa mukana siellä th.netissä. En vaan silloin lukenut kai blogiasi niin en hahmottanut silloin niin hyvin kuka nimimerkin takana on.

      "Hei mä sanoin jotain. kuulithan kuulithan" -> no nimenomaan, juuri noin sitä voisi luonnehtia, en minä tykkää muutenkaan sanoa jotain jos siihen ei kukaan ees hymähdä vastaukseksi.

      Teidän matkaratsastus roolileikki on kyllä paljon enemmän kuin roolileikki, olet määrätietoinen ja pääsette vielä pitkälle. Johan niitä kilometrejäkin on ihan kiitettävästi teillä takana :)

      Ikäsi oli positiivinen yllätys. Olin siinä uskossa että olet 24 mutta sinähän olet jo ihan aikuisen ikäinen, jee.

      Poista
  21. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne?
    - Taisi olla jonkun toisen blogin kautta, en oikeen muista enää :D
    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Viime kesän lopusta.
    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Sinulla on hyvin samatyyppinen näkemys hevostelusta kuten minulla, joten sinun ja Skinnyn puuhastelut kiinnostaa ja antaa uusia ideoita. Sen lisäksi teillä on niin erikoinen historia että vaan senkin vuoksi voisin blogia seurata.
    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Kaikki :)
    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Vaikka en olekaan "rekisteröinyt lukija" niin luen aina kun on tullut uutta postausta.
    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Kaikki.
    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen
    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Olen
    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen, en ole iste varusteurheilija.
    11. Minkä ikäinen olet?
    - 25
    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Tällä hetkellä puuhastelen kolmen eri vuokrahevosten kanssa. Yksi ex-ravuri suokkiruuna ja tämän omistajan toinen hevonen, ex-ravuri lämppäri ruuna. Niiten lisäksi käyn myös selästäkäsin maastoilemassa 8-vuotiaan lämppäri ruunan kanssa. Tämä herra on harrasteravuri ja edelleen treenissä. Haaveilen salaisesti siitä että voisin ottaa pojan omaksi sitten kun ura loppuu, sillä tästa hevosesta en haluaisi luopua...
    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - Ratsastin ratsastuskoulussa monta vuotta. Tauon jälkeen päädyin etsimään vuokrahevosta ja niitä vuokrahevosia on nyt ollut muutama.
    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Maastoilua, maastakäsittelyä, temppuilua. Yritän parhaani mukaan otta myös LH-ajatukset mukaan "koulu"ratsastukseen.
    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Suuri osa elämäni hevosista ovat olleet lämminverisiä ravihevosia. Joillakin on ollut ura takana, joilla ei. Ravimaailmaan olen tutustunut jonkun verran mutta se ei minua yhtään kiinnosta.
    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Olen joskus kommentoinut. Yleensä jätän väliin.. en tiedä miksi.
    17.Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn lukemassa vastausta. Onhan se kivaa jos kommentteihin vastataan.
    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Olen aika huono katsomaan videoita, varsinkin pitkiä.
    19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    Onhan minullakin blogi. En ole kovin innostunut bloggaamaan ja kirjoitan sen lisäksi vielä ruotsiksi :D http://malinpanda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa blogiasi, mutta kyllä se ruotsin lukeminen enemmän ponnisteluja vaatii kuin suomi, ei siitä pääse mihinkään. Ymmärrän ruotsia kohtuullisesti mutta olen kamala kirjoittamaan ja puhumaan. Tai kai huonompikin voisi olla mutta huomasin, ettei minun ruotsintaidolla ihan ruotsinkielistä blogia pidetä (kokeilin) ;).

      Ihana kuulla että pidät lämminverisistä ja yhdistät lh-ajatuksia perinteiseen heppailuun. Minä en oikeastaan käsitä edes miksi puhutaan erikseen lh-ajatuksista kun niiden pitäisi olla jo luonnostaan osa perinteisiä hevosmiestaitoja. Eikö? Samanhenkisistä hevosihmisistä on aina yhtä mukava kuulla. Ehkä se ei olekaan niin harvinaista, että hevosten kanssa puuhaillaan maastakäsin ja temputetaan. Ehkä se on kokoajan lisääntymässä :). Jos täältä voi saada jotain ideoita tai iloa, olen siitä iloinen :D

      Minua kiinnostaa mistä näet postaukset jos et ole rekisteröitynyt lukia :)? Itse näen aina seuraamani blogit bloggerin kautta ja ilman sitä en ehkä äkkäisi lukea :).

      Kiitos vastauksistasi!

      Poista
  22. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Itseasiassa sie löysit min blogin ja minä aina urkin jokaisen uuden lukijan niin sitä kautta :D

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - En muista. Pari kuukautta tai puoli vuotta :D

    Miksi olet yhä täällä?
    - Koska upea hevonen ja mieletön tarina<3

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Temput erityisesti :) Mutta kaikki on olleet kiinnostavia!

    Kuinka usein luet blogiani?
    - Yleinsä aina kun tulee uusi postaus. Joskus lipsahtaa mielestä.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Uudet luen, mitä en ole nähnyt. Jos niitä on tullut kymmenittäin niin sitten en kaikkia :D Kuvat yleinsä katson kuitenkin.

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Vähän fiilispohjalla. Jos totean ettei teksti kiinnosta niin paljon niin saatan lukea vain silmäillen.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen :) Kaikkia vanhoja blogitekstejä en kuitenkaan ole lukenut :D

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Joskus joo.

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Katselin sitä ja se oli yllättävän mielenkiintoinen :) Tunnustaudun hieman varusteurheilijaksi :D

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka:
    - 23 :D

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Rasavilli lämminverinen... eikun tuttu ja turvallinen Paulistiina :)

    Millainen hevostelutaustasi on?
    - Ratsastuskoulussa alotin joskus -00, josta sitten siirryin maatalouskoulun talliin. Talli oli aika ravipainotteinen joten siellä kai näihin lämpöisiin rakastuin.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Oma koniponi ja sekavat puskailut.

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - On liikaa :D Ravimaailmakin on tuttu. Käydään välillä vielä oman ex-ravuri lv:n kanssa hiitillä radalla vaikka muuten ei paluuta radoille tulla näkemään :)

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Kommentoin jos tunnen ylitsepääsemätöntä tarvetta kommentoida :D

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Painelen tauotta F5 kunnes näen vastauksen ... no ei :D kyylään kuitenkin onko vastaus tullut koska olen sen verran vuoropuhelusta riippuvainen että tuntuu orvolta jos en saakkaan vastausta mutta muut saavat :D

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Rakastan videoita<3 Ihan sama millaisia videoita koska katson ne kaikki :D

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - BLOGI! Mutta sen oletkin jo nähnyt :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos (sanoit Skinnyä upeaksi ja tarinaakin kehuit) <3 <3
      Vuoropuhelusta riippuvia me taidetaan kaikki olla ihmisinä, kyllä minäkin käyn aina katsomassa vastauksen. Muuten ois ihan tyhmä jos puhuis kuin seinille.
      Lämminveriset meitä yhdistää... :D
      Kiitos vastauksistasi ja ihanaa kesää sinulle ja Paulistiinalle. Hevosellasi on osuva nimi, minun oikea nimeni on nimittäin Pauliina ;D.

      Poista

  23. Lukijakyselyn kysymykset:
    Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne. - Katsoin yhtä toista blogia ja sitä kautta jotenkin löysin siun blogisi.
    Kuinka kauan olet lukenut blogiani? - Noin hieman yli kaksi viikkoa.
    Miksi olet yhä täällä? - Koska on kiva lukea siun ja Skinnyn kuulumisia. :)
    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.) - Ehkä eniten ihan kuulumisia.
    Kuinka usein luet blogiani? - Yleensä tsekkaan tän blogin aina kun huomaan että on tullu uusi teksti. :D
    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset? - Luen yleensä kaikki uudet, mitä en ole vielä nähnyt.
    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla? - Yleensä luen silmäillen, jos on kiire tai jtn niin hyppien :D Joskus kylläkin luen myös kaiken.
    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja? - Olen lukenut vanhempia kirjoituksia, mutta pitääpä kohta käydä tsekkaamassa myös nuo välilehtien sivut !
    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa) - En ole.
    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija? - En ole tutustunut. Ja en osaa sanoa, ehkä vähän olenkin, en tiedä. :D
    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän - c) 12-13.
    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on? Siehän tiiätkin Pasin :D Eli valkoinen, 16-v latvianpuoliveriruuna. Semmonen kiva harrasteheppa. Ollaan kyllä käyty pienissä kisoissakin jokunen kerta :)
    Millainen hevostelutaustasi on? Olen tykännyt pienestä asti hevosista ja pienempänä käynyt talutusratsastuksessa ja olen pienempänä myös käynyt aina välillä ihastelemassa ravureita :D Aktiivisen ratsastuksen aloitin ratsastuskoulussa kun olin 6-vuotias, ja syksyllä ratsastustaustaa tulee täyteen 6 vuotta. Oma hevonen Pasi meille tuli, kun olin ratsastanut 3-4 vuotta. Pasi on opettanut minua ratsastamaan ja on ollut miulle täydellinen opetusmestari :) Pasin kanssa ollaan käyty valmennuksissa ja harjoituskisoissakin jonkin verran.
    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?) - Harrastan oikeastaan, noh, joskus käyn valmennuksissa (kuitenkin aika harvoin), maastoilemassakin, ja enemmän olen koulua mennyt mutta kyllä noita esteitäkin on tullut hypeltyä tässä lähiaikoina jonkun verran :)
    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan? - Isälläni on 2-v ravitamma, ja sitä olen välillä käynyt katselemassa, mutta sen suurempaa kosketusta ravureihin miulla ei ole. Välillä on kyllä toki tullut raveissa käytyä :D
    Kommentoitko? Miksi? Miksi et? - Joskus kommentoin, jos tulee mieleen jotain kommentoitavaa, mutta enemmän kylläkin tykkään painaa tuota "Tykkäsin"- nappia :)
    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan? - On se aika tärkeää, siitä huomaa, että viesti on mennyt perille :D Käyn lukemassa vastauksen.
    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua? Yleensä tykkään ja myös jaksan, kaikenlainen heppailu on kivaa katsottavaa :D
    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki! Onhan miulla :) http://sasujapasi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipparallaa ja tervetuloa tuoreelle lukijalle, kiva että löysit tänne :D. Teidän Pasi on kyllä niin hieno ja viisas, juurikin opetusmestarin näköinen. Tykkäys-napin painallukset on ihan yhtä tervetulleita kuin kaikenlaiset kommentitkin joten kiitos painalluksista. Hauska kuulla että teidän perheessä on ravihevonen. Mieleni palaa oikeasti välillä noiden ravikäytössä olevien ravureidenkin perään, mutta onneksi omani on sekin luonnoltaan niin ravuri että lyön sen kanssa kaksi kärpästä yhdellä iskulla -ravuri ja ratsu samassa ;). Semmoset 2 vuotiaat varsat on tosi herttasia. Yleensä niillä vielä harjakin kasvaa parhaimmillaan ja jouhien päässä on semmoista eriväristä ruskeaa, oi että ne on ihania..
      Kiitos kovasti sinullekin vastauksistasi!

      Poista
  24. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    -Ystävä kertoi :)

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    -Melkein koko sen ajan kun skinny muutti hepokankaalle

    Miksi olet yhä täällä?
    -blogia on kiva seurata, sillä on joku omalta tallilta ja muutenkin blogi on Kiinnostava

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    -Kuulumiset sekä temput ovat olleet kiinnostavimpia

    Kuinka usein luet blogiani?
    -Jokaisen postauksen

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    -Kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    -Silmäilen ja hypiskelet, joskus luen kaiken, mutta usein saatan hyppiä ja silmäillä enemmän.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    -Kyllä

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    -En

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    -En ole tutustunut erityisen tarkasti ainakaan, ja itsekkään en erityisemmin ole:)

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    -Täytän aivan heinäkuussa 15

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    -Minulla on kolme hoitohevosta, yksi suokki,sitten hepokankaalta Aapi eli tilastoevonen ja Nappi eli torinhevonen!

    Millainen hevostelutaustasi on?
    -Olen ratsastanut pian 5 vuotta :)

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    -Ratsastan ratsastuskoulussa estetunneilla pääosin.

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    -Erityisemmin ei ole ravimaailmaan tai lämminverisiin ravihevosiin, yksi hoitohevosistani on kuitenkin entinen ravuri.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    -En yleensä kommentoi, kun ei ole erityisesti mitään sanottavaa.

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    -On aian paljon kivempi, että kommenttiin saa vastauksen ja käynkin jos kommentoin niin aina tarkistamassa onko kommenteihin vastattu!

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    -Katson mielelläni videoita, tosin kauhean pitkiä en jaksa katsoa jos niissä ei ole jotain erityisen mielenkiintoista. Mutta huono laatu tai muu sellainen ei estä koskaan videoni katsontaa.

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - on minulla blogi http://hoitohevoseni.blogspot.fi/

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - Ei ole enää mitään sellaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva kuulla että sinäkin seurailet täällä netin puolella. Ja "kaikkiruokaiset" videoiden katsojat ovat tervetulleita sillä videot täällä eivät ole aina niin huippuja.. :D. Kävin kurkkailemassa sinne teidänkin blogiin, en muista ehkä ennen käyneeni. Kiitos vastauksistasi ja oikein hyvää heppakesän jatkoa. :D

      Poista
  25. 1. Aivan tarkoin en muista, joko Googlen kautta kun etsin jotain tietoa jostain, tai jonkun toisen blogin kautta :)
    2. N. puoli vuotta
    3. Mukavan erilainen blogi :)
    4. Ihan tavan kuulumiset
    5. Aina kun uusin postaus sattuu silmiin
    6. Kaikki, mitä on jäänyt välistä
    7. Riippuu kerrasta
    8. Jep
    9. En
    10. Olen. Varusteurheilutasoni on toivoton tapaus/himohamstraaja :'D
    11. 22v (vaikkei aina uskois)
    12. Oma lv-tammusta löytyy
    13. Ratsastin joskus pienenä, sitten ei pitänyt enää tykätä hevosista, mutta kipinä tuli taas yläasteen tetissä ja 9-luokan jälkeen löysinkin itseni Kaustisen Raviopistosta. Vuoden sinnittelin siellä, vuoden tauko ja nyt on ollut oma hevonen vajaa 4 vuotta.
    14. Tällä hetkellä heppailut on lähinnä lässyttelyä ja rapsutusta
    15. Ravi-ihminen täysin
    16. Jos keksin jotain järkevää liittyen aiheeseen
    17. Käyn katsomassa, kyllähän se mukavaa on jos vastataan. Joskus saattaa tulla sellainen olo, että sanoinkohan jotain ihan idioottia, jos ei vastata (vaikka kommentti olisi sellainen, että voisi)
    18. Toooodella harvoin, jos koskaan, tulee katsottua yhdessäkään blogissa videoita
    19. http:/m-pikkujuttuja.blogspot.fi tuossahan tuo nyt vielä.
    20. Eiköhän tuossa tullut jo kaikki oleellinen :) Tää oli kiva kysely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan, ihana kuulla että tää on erilainen blogi -ehkäpä tämä onkin :D. Ravi-ihmiset on hyviä, ne tuo vähän jotain järkeä tähän hevostouhuun ;). Oho, olen yllättynyt että sinäkään et ole innostunut videoista, itse kun oon aiemmin luullut että kaikki tykkää kun itsekin tykkään ;).

      Kiitos vastauksistasi ja hyvä että viihdyit sen parissa :)

      Poista
  26. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne?
    - Toisinhevostelijoista, kun olit Skinnynostohommissa.

    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Alusta saakka.

    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Miksi en. ;) Tykkään ensisijaisesti kirjoitustyylistäsi, ja aiheet on mulle tärkeitä ja mielenkiintosia -niistä jaksaa lukea!

    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea?
    - Kaviot ja varusteet on ihan jeejeejeeihanaaaa!!!, mutta kaiken muunkin käyn läpi verkkokalvoilla.

    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina, kun oon täällä lukijana ja Blogger ei oo heittänyt pihalle, niin uusimman tultua. Muuten käyn aina seikkailemassa Anun blogista tai omastani. :)

    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Kaikki lukemattomat, ja välillä selailen vanhojakin.

    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Kaiken, paitsi jos ei ehdi, niin silmäilen, ja palaan uudestaan lukemaan kunnolla. :D

    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Molempia kyllä.

    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua?
    - Olen.

    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen tutustunut, ja jossain määrin ehkä joo, jos rahatilanne antais paremmin periksi, niin olisin pahemmin. :D

    11. Minkä ikäinen olet?
    - 16

    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Omana 17-vuotias ratsuponiruuna, jonka kanssa hippeillään raudatta ja ponin ehdoilla. Lisäksi puuhailen kavereiden heposilla ja poneilla.

    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - Vuosi pelkkää ratsastuskoulutuntiratsastusta, sen jälkeen ollut liikutettavia, hoitoponeja, ja nyt viimiset 7 vuotta tuo oma. 11 vuotta noita kopoteja on tullut nyt kateltua.

    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat?
    - Riippuu hevosesta. :D Esim. Sypen kanssa yritän kehittää itseäni enkkulaisratsastajana, ja herkistää hevosta. Koon kanssa baanatetaan pitkin metsiä ilman varusteita, Lassilla ajan jne.

    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - On, tai ei välttämättä nyt, mutta menneisyydessä on niidenkin kanssa tullut puljattua. Ja haaveissa jossain vaiheessa omakin, sitten joskus. Ravimaailmassa pyörin virtuaalisesti, sekä käyn ravitallilla, jossa kaverin ratsuna toimiva kirjava poni asustaa.

    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Pyrin kommentoimaan, mutta toisinaan laiskottaa... ^^

    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn, ja on! Parhaimmillaan kommenttikeskustelu voi olla minun ja blogin pitäjän kesken kymmeniä kommentteja. :')

    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään, mutten aina jaksa katsoa hirveän pitkiä. (paitsi kypäräkameravideot, ihan parasta! :D)

    19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - http://krrsu.blogspot.fi ;)

    20. Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille?
    - Öööm ei kait ole mitään enää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, hih, ihana jos joku tykkää tavastani kirjoittaa :D. Ja kiva jos go pro-videot on olleet viihdyttäviä, niitä onpi tulossa lisää. "kymmeniä kommentteja", tuttu homma, joskus juttua riittää :D (vaikkei asiaa oliskaan ;) )

      Sinun hevostelu on kyllä todella monipuolista ja en kyllä ikinä ymmärrä sitä miten voit Koon kanssa maastoilla ilman varusteita <3. Monikaan ei koskaan pääse siihen.

      Kiitos ahkeralle lukijalle alusta asti mukana olosta :)

      Poista
  27. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne?
    - Olit kommentoinut jotain järkevää johonkin lukemaani blogiin, ja päätin tutustua omaasi. Taisi olla A Little Bit of Bitless Life.

    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Muutaman päivän vasta (:

    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Selailin aiempia tekstejä ja tykkään kirjoitustyylistäsi ja aiheista, en taida lähteäkaan ihan heti (:

    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea?
    - Luonnollisuudesta kertovat jutut on mielenkiintoisia, ja siihen liittyen varusteet, kaviot ja muu vastaava. Maastakäsittely ja temput on kanssa omassa mielenkiinnon piirissä, mutten ole montaa niihin liittyvää kirjoitusta vielä lukenut.

    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Nyt olen selannut joka päivä, mutta mitä todennäköisimmin aina uuden tekstin tullessa

    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Yleensä luen kaikki, jotka olen mahdollisesti missannut

    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Jos en heti ehdi lukea kokonaan tai kunnolla, luen myöhemmin (:

    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Kyllä

    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua?
    - En

    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen tutustunut, enkä oikein tiedä itsestäni, kun ei ole mille hankkia varusteita (vielä!)

    11. Minkä ikäinen olet?
    - 19

    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Ehdin vuokrata erästä ex-ravuritammaa muutaman kuukauden ennen matkaa Chileen, ja nyt on muutto Rovaniemelle edessä ja sieltä vuokra/hoito/jotain hevosta etsiskelen (:

    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    - Kuusivuotiaana aloin käydä ratsastustunneilla, minkä lisäksi myöhemmin yritin aina kun mahdollista heppailla sukulaisten tai muiden tuttujen hevosilla. Muutama vuosi takaperin innostuin luonnollisemmasta tavasta olla hevosten kanssa, mutta ilman omaa hevosta on hankala päästä toteuttamaan mm. kuolaimettomuutta, kengättömyytä vielä huonommin.

    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat?
    - Tykkään esteistä, mutta maastakäsittely, temppujen opetus, maastoilu, matkaratsastus, ilman varusteita meno ja kaikki hevosten kanssa puuhailu on lähellä sydäntä. Ravi-, valjakko- yms. harrastus hevosmaailmassa oikeastaan vähiten kiinnostaa.

    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Olen käynyt raveissa pari kertaa, ja vuokrasin muutaman kuukauden ex-ravuritammaa, lämppäriä juurikin.

    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - En ole ehtinyt vielä (tätä lukuunottamatta), mutta pyrin kommentoimaan, jos tulee jotain mieleen.

    17. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Totta kai luen vastauksen, ja niin kuin monet ovatkin jo sanoneet, olisi kurjaa olla saamatta vastausta

    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään, eikä huippulaatu ole tärkeintä. "Tavallisesta" elämastähän tämäkin blogi kertoo :D

    19. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - http://silmatjasydan.blogspot.com/

    20. Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille?
    - Ei kai tässä muuta (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan :D. Vai jotain järkevää :D, tämäpä mielenkiintoista, kiinnostaa suunnattomasti mitä olen mahtanut sanoa :D, kiva jos näppikseltä pääsee joskus jotain järkevää ;)

      Ohhoh, no onpa sinulla muutto edessä, Rovaniemelle Chilen jälkeen.
      Kiva että sinulla on ollut lämppäriheppa vuokralla, toivottavasti tiellesi sattuu näitä ihania hevosia jatkossakin :). Jos vaan mahdollisuudet on niin osta semmonen omaksi niin pääset raudattomuuden kiehtovaan maailmaan. Minuakin tökki kun ei ollut muuten mahdollisuutta tutustua. Rovaniemellä luulisi olevan suhteellisen paljon halvempaa pitää hevosta kuin täällä etelämmässä :) (tai no, etelä ja etelä, itä pikemminkin, mutta suhteellisen etelä lappiin verraten vielä).

      Lämpimästi tervetuloa uudelle lukijalle <3

      Poista
  28. 1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - No minä löysin heti, kun tänne lukijoita otit. :) Sinä taisit vain löytää minun blogini ensin. :D

    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Alusta asti

    3. Miksi olet yhä täällä?
    - Hyviä tekstejä ja samalla aaltopituudella oleva kirjoittaja ;)

    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    -Kaikki menee

    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Blogger ei jostain syystä näytä päivityksiä ja joudun aina kaivelemaan blogin soitteen jostakin käsiini. En siis aina ehdi paikan päälle, kun tekstit on uunituoreita, mutta luen sitten aina kerralla enemmän.

    6. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    -Ks. edellinen :)

    7. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Yleensä luen kyllä kokonaan, jos on tositosi kiire silmäilen ja palaan myöhemmin jos koen sille tarvetta.

    8. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Kaikki

    9. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - En muistaakseni

    10. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Jonkin verran ja täällä bingo myös, vaikka olen koittanut hieman rajoittaa. Varusteurheiluani häiritsee tällä hetkellä se, että lempivärejä on kolme ja kaikki eivät mätsää :D ..Mutta nahkavarusteen pitäisi aina olla ruskea..

    11. Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - 27

    12. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Taidat jo tietää/tuntea minun hevoseni. Mutta tiivistettynä 13-vuotias enkkutäykkäri, jonka kanssa eläminen on ollut ja on jokseenkin mielenkiintoista.

    13. Millainen hevostelutaustasi on?
    -Ala-asteella pari vuotta ratsikoulussa, siitä ravipuolelle ja poniraveja ja ravihevosia teini-ikään asti. Sitten "muutaman" vuoden tauko, jonka jälkeen vuokrasuhteiden kautta jotenkin ajauduin omistamaan oman hevosen ja sitten myöhemmin toisen. Pitkä ja kivikkoinen tie käytynä ja päivääkään en vaihtaisi pois. :)


    14. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Me hengaillaan.

    15. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Ensimmäinen oma oli lämppäri, Elämäni hevonen. Ja edelleen tunnen oloni hyvin kotoisaksi tuon valloittavan rodun seurassa.
    Ravimaailmasta raapaisu edellisessä vastauksessa.

    16. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    -Kommentoin aika usein kai vaikkei olisi asiaakaan. Minulla on tarve "puhua" :P

    17.Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    -Olen joskus jopa lopettanut joidenkin blogien lukemisen jos kommenttiini ei vastata.
    Eli siis käyn, kun vain suinkin sen muistan.

    18. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Katselen videoita joskus, mutta en kovin paljon. Riippuu täysin tilanteesta ja siitä mitä video käsittelee. Jos asia on hyvin esitetty tai muuten hauska tai jotain ei laadulla ole minulle merkitystä. Nimimerkillä: surkeimmat laadut omissa videoissa ikinä

    19.Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - Taidatkin jo tietää sen :D
    http://falconetxx.blogspot.fi/

    20. Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - Olen aina niin huono näissä. Jos jotakuta kiinnostaa minä, niin kattavasti löytyy omasta blogista ja naamarin sivuilta. :)

    Puuh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanko me samaa vuosmallia (-85) :D?

      Minultakin on mennyt mielenkiinto joihinkin blogeihin joissa ei vastata, ja tämän kyselyn perusteella tosiaan vastauksia odotetaan.

      Ihanaa että sinun elämäsi hevonen on ollut myöskin lämppäri. Muistan toki lukeneeni siitä, ja etenkin sen koskettavan kirjoituskilpailuun osallistuneen kuvauksen, mutta tietysti enemmän mielessä on Nette kun se on tätä päivää. Soisin kovasti että matkanne lämppärin kanssa olisi jatkunut, minä kun en kestä hyvästejä.

      Jos lempivärejä on kolme niin se tarkoittaa että jos noudattaisi värikoodia niin kaikkea pitäisi olla kolmet kappaleet, apua! Ruskea nahka <3 taivaallista!

      Pahuksen blogger, ei saa olla näyttämättä minun tekstejä ;). Hyvä että silti löydät tänne :D

      Samalla aaltopituudella tosiaan, sen minäkin koen :).

      Kiva että ehdit tänne vastailemaan, kiitos :)

      Poista
  29. Lukijakyselyn kysymykset:
    1.Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Taisimpa löytää blogisi tuolta Kaktun blogin kautta :D
    2.Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Anonyyminä puolisen vuotta, ihan rekisteröityneenä vasta kuukauden verran
    3.Miksi olet yhä täällä?
    - Tykkään kirjoitustyylistäsi ja seurailen muidenkin lämppäri-ihmisten blogeja
    4.Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Tykkään kaikkea lukea, joten vaikea sanoa :D
    5.Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina uuden postauksen tullessa, tai kun laho pääni muistaa
    6.Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset
    7.Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Kaiken yleensä, jos en ehdi, niin jatkan sitten kun on aikaa
    8.Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Melkeimpä kaiken, kerran selasin jopa vanhimpaan postaukseen ja luin kaikki postauksesi ;D
    9.Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Empä ole tainnut...
    10.Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen jonkintyyppinen varusteurheilija :D
    11.Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - Olen 13 - 17 ;) en halua tarkemmin kertoa, anteeksi
    12.Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Ylläpitolämppäri, Bessi
    13.Millainen hevostelutaustasi on?
    - Aloitin ratsastuksen n. 6 vuotta sitten :)
    14.Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Vaikea sanoa, koska käyn valmennuksissa sekä este- ja koulukisoisa, maastoilen sekä puskailen :D olen monitoiminen
    15.Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Ylläpitolämppäri on juuri tällä hetkellä, ja omistan raviajokortin..
    16.Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Kommentoin jos tulee päähäni jotain kommentoitavaa
    17.Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn lukemassa, on erittäin tärkeää
    18.Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Katselen videoita, ja itsellänikin on youtube tili, jonne laittelen videoita :) Jaksan katsoa, ei se laatu itselläkään mikään paras ole...
    19.Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    Onhan minulla, toki on blogi vähän ruosteessa ja ruma ulkoasu, mutta on kuitenkin
    hevosmiehetbloggaa.blogspot.fi/
    20.Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - Eipä tainnut olla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Jännä että joku löytää Kaktun blogin kautta kun hänellä on niin pitkä lukulista :D, mutta kiva kuulla että sieltäkin voi löytää. Ohhoh, olet lukenut kaikki postaukset, nyt antaisin kyllä sinulle(kin) tikkarin jos oisit läsnä :D, se on aika urakka :), ihana kuulla että jotkut jaksaa kahlata. Mielenkiintoista että sinulla on ravikortti!

      Poista
    2. Taisin itseasiassa selata läpi jonkin poastauksen kommentteja, ja sinun kommenttisi pisti sieltä silmään :D eipä se ole urakka eikä mikään, kun on mielenkiintoista luettavaa ;)

      Poista
  30. 1.Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Kommentoit blogiini, niin sitä kautta :)
    2.Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Vuoden ehkäpä? En muista :D
    3.Miksi olet yhä täällä?
    - Mielenkiinnolla teidän menoja seuraan
    4.Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Kuulumiset ja ratsastusjutut on parhaita :) Ja kengättömyysjututkin kyllä ym.
    5.Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina uuden postauksen tullessa
    6.Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Uuden postauksen
    7.Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Silmäillen ja hyppien aika usein, mutta jos on aikaa niin kaiken. Riippuu tietysti tekstistäkin :)
    8.Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Joskus varmaankin :D
    9.Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - En
    10.Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - En oo tainnu :D Enkä oo kummemmin mikään varusteurheilija.
    11.Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka:
    - 21v
    12.Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Majuri ;)
    13.Millainen hevostelutaustasi on?
    - Ratsastanut noin 11 vuotta, ratsastuskouluissa, yksityisillä ja kaikenlaisilla talleilla :D
    14.Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Harrastejuttuja, enemmän koulupuolta treenaillaan :)
    15.Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Lämppäreihin on paljonkin, ravimaailmaan ei.
    16.Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Kommentoin jos on jotain kommentoitavaa tai jos oli erityisen hyvä postaus :)
    17.Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Käyn lukemassa jos muistan :D On tärkeää, etenkin jos kysyy jotain.
    18.Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Katselen videoita, mutta aina en jaksa katsoa loppuun, jos aihe ei kiinnosta tai video on tylsä. En tykkää pitkistä ja samaa koko ajan kuvaavista videoista :)
    19.Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    Tiedätkin jo: http://ablemajor.blogspot.fi/ :)
    20.Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - Eipä kai! Mukavaa kesää teille sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä, mihinhän se minun kirjoittama vastaus katosi! No, uusi yritys.

      Kiva saada tutummistakin bloggaajista vähän lisätietoa, esimerkiksi ikää ei tule niin ajateltua. Vuosi on taidettu tosiaan puolin ja toisin seurailla.

      Ihanaa kesän jatkoa myös sinulle ja Majurille!

      Poista
  31. 1: Elämäntapana hevoset –blogin kautta.
    2: Viime viikosta lähtien
    3: Mielenkiintoisten juttujen takia. Tykkään myös tavastasi kirjoittaa.
    4: Kaviot saivat minut kiinnostumaan mutta täällä näyttäisi olevan kaiken kaikkiaan juuri sellaisia aiheita, jotka kiinnostavat minua ja on aika samanhenkistä, miten minä koen asiat hevosten kanssa.
    5: Varmaan alan lukemaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Keskimäärin kuitenkin viikottain sillä en tykkää jäädä jälkeen lukemisissani (siitä tulee stressiä, kun yrittää ahmia monta postausta kerralla).
    6: Pyrin lukemaan kaikki.
    7: Riippuu kuinka paljon aikaa käytettävissä ja kuinka monta postausta tullut sitten viimelukeman.
    8: En vielä oikein ole ehtinyt perehtymään kaikkeen. Mutta olen hyppinyt sinne sun tänne, että saisin vähän mielikuvaa blogin sisällöstä. Kavionhuoltoaiheeseen olen paneutunut enemmän.
    9: Joo, aika kätevä juttu : )
    10: En ole mutta aion kyllä. Haluaisin sano, että en ole varusteurheilija mutta silti hevostarvikekaupassa minut valtaa aina sellainen ylitsevoimainen tunne, että jotain pitää ostaa… ja onhan tota tavaraa kertynyt. Mutta yitän lohduttaa itseäni ajatuksella, että on niitä paljon pahempiakin tapauksia.
    11: Viikkoa vaille 30, byäääh! Mutta ei mulla mitä kriisiä oo…kai : D
    12: Mulla on 1,5 kpl omaa arabiruunaa, veljekset kuin ilvekset (4 vuotta ja 6 vuotta), Projektisuokki (16 vuotta), joka on kaverin heppa. Sitten on muutama muukin, joilla silloin tällöin ratsastelen.
    13: Aloitin noin 10 -vuotiaana ihan perusratsastuskoulussa, jossa kyllästyin tapaan käsitellä ja ratsastaa hevosia. Ystäväni kanssa vuonna -99 tutustuin kesäleirien kautta luonnolliseen hevosmiestaitoon, lännenratsastukseen ja aivan ihanaan arabirotuun. Sitten -09 ostettiin kaverina kanssa kimppaheppa (2,5 -vuotias arabiruuna), joka ollaan koulutettu yhdessä lännen/matkaratsuksi. Viime vuonna ostin ekan kokonaan oman hevoseni (elämäni hevosen), josta jouduin luopumaan liian aikaisin jo vuoden lopussa. Hänkin oli arabi ja mitä uskomattomin tamma <3 Mutta tämän vuoden huhtikuussa muutaman käänteen jälkeen minulle tuli edellä mainitun edesmenneen tammani poika. Hän on 4-vuotias arabiruuna, jonka kanssa aloittelemme yhteistä taivalta…
    14: Pyrin olemaan avoin kaikille jutuille, mitä hevosten kanssa voi tehdä. Mottoni hevosten kanssa on, että monipuolisuus on valttia. Kuitenkin lännenratsastus on varmaan se ”päälaji” ja maastoilen myös paljon. Tänä vuonna aloitettiin kimppaheppani kanssa matkaratsukon ura. Tarkoitus olisi osallistua vielä muutamiin matka- ja lännenkisoihin tänä vuonna. En ole millään tavalla kiinnostunut kilpailuista mutta minun mielestäni on hyvä käydä hepan kanssa vähän näkemässä maailmaa ja tottumassa kaikenlaisiin tilanteisiin. Ratsastuksessa minua kiinnostavat myös CR ja klassinen ratsastus. Ja ehdottomiin suosikkeihin hevosten kanssa kuuluu maastakäsintyöskentely mm. Wienin Espanijalaisen ratsastuskoulun jutut on aivan huikeita.
    15: Eipä juurikaan mutta rotu kiehtoo minua, koska tykkään älykkäistä hevosroduista ja olen antanut itseni ymmärtää, että lv:t on aika fiksua porukkaa. Olen lajin edustajia nähnyt tietty raveissa mutta myös lännen- että matkaratsuina ja suoriutuvat näissä lajeissa varsin hyvin.
    16: Varmasti tulen kommentoimaan, jos on asiaa. En ole mitenkään kauhean aktiivinen mutta silloin tällöin tulee tapahtumaan.
    17: Kyllä käyn lukemassa ja on tärkeää, että vastataan. En käy keskustelupalstoilla, joten blogeissa keskustelu korvaa sitä ”aukkoa”.
    18: En yleensä jaksa katsoa videoita. Ja koneenikaan ei aina niitä avaa.
    19: Ei oo mitään, harkitsin yhdessä vaiheessa mutta olen niin saamaton, että en olisi varmaan saanut siihen kirjoitettua mitään. Kauhea kateus iskee näitä hyviä blogeja lukiessa, että mä kanssa mut tunnustan tosiasiat ja en viitsi edes aloittaa, kun saan vaan turhan stressin koko hommasta.
    20: Eipä tässä nyt mitään ihmeellistä tule mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, mielenkiintoista että olet löytänyt tänne Suvin blogin kautta! Kyllä, lv:t ovat kyllä älykkäitä sikäli kun tuota sanaa käytetään tiettyjen rotujen kohdalla rotumääritelmissä. Muutenhan älykkyys on varmaan varsin subjektiivinen käsite ;), mutta tiedän mitä tarkoitat! Kyllä joihinkin rotuihin liittyy semmonen älykkyyden mielleyhtymä :). On se kyllä kiva kun on matkaratsastus ja lännenratsastus tämän perus enkkutyylin rinnalla olemassa. Tuntuu että enkkutyyli on niin valtavirtaa, ois kiva päästä seuraamaan muitakin lajeja! Mut minkäs teet kun on lähtenyt enkkutielle, vaihtaminen ei käykään kädenkäänteessä... hmm ;D

      Hei tuo on ihan totta, minusta tuntuu että omallakin kohdalla tää blogimaailma on jotenkin tuon keskustelupalstan korvike. Siellä on jotenkin yleisempi se taso, blogien kautta pääsee jotenkin lähemmäs hevosia ja ihmisiä.

      Höh, vai ei se kone oikein ole video-yhteensopiva. Yritän ottaa tämän myös huomioon ettei kaikkia videot kiinnosta. Nytkin tuli otettua yksi lyhyt temppuvideo ja meinasin että lätkäsen sen pelkästään blogiin, mutta taidan lisätä sitten kuitenkin tekstiäkin + kuvia :D. Jokaiselle on sitten jotain :)

      "hyviä blogeja lukiessa" -> lämmin ailahdus sydänalassa, kiitos piilokehusta <3

      Ei kolmesta kympistä kannata ottaa riisiä. Minä oon 28 vuoden lopussa, eikä ainakaan vielä tunnu pahalta ajatus olla kolmekymppinen. Tai sitten se vaan iskee sitte lähempänä, kun paluuta vanhaan ei enää ookaan ;). Mut 30 on jokatapauksessa ihan hyvä sekin. 40 tulee olee kovempi paikka! Täytyy muistaa että ikä tuo viisautta ja itsevarmuutta :D

      Mielenkiintoista kuulla että sinulla on noin monta heppakaveria. Arabit on kyllä (yhden nimeltämainitsemattoman arabiprojekti-blogin ansiosta) minunkin sydäntä lähellä. Haluaisin joskus tavata arabialaisen ihan livenä.

      En kestä noita tapauksia, että joutuu toisesta luopumaan ihan liian aikaisin. Onneksi tamman pojassa virtaa emänsä veri ja se on sinulle aina sitäkin kautta läsnä. Voi jos vain kykenisin niin hankkisin Skinnyn varsan itselleni, semmosia ei vain ole.

      Saanko kysyä, mistä löysit tuommoisen tallin jossa pääsi tutustumaan luonnolliseen hevostaitoon? Tosi hienoa että semmoisiakin on, minulle on tullut vastaan vain ja ainoastaan enkku&saksalaistyylin ratsastuskouluja.

      Se, että on pahempiakin, on eräs parhaista lohdutuksista ja toimii monessa asiassa ;D

      En tiiä oonko kertonut, mutta mäkin oon käynyt semmosella cr-kurssilla, viikonlopun ja muutaman irtotunnin, tykkään. Ja klassinen ratsastus <3, ai että, sen pitäis olla yhtä kuin kouluratsastus, mutta ei se vaan oo näin.

      Tervetuloa tuoreelle lukijalle, ihanaa kuulla, että minun tyylini miellyttää, tässä se nähdään että jokaiselle löytyy se oma ja kaikki ei voi tykätä kaikesta. Oon omaa kirjotustyyliäkin miettinyt, että onko siitä mihinkään ja onko tekstejä vaikea lukea -teksti kun lähtee alunperin näppikseltäni ilman pisteitä ja pilkkuja. Ehkä onnistun sen sitten editoimaan luettavaksi, ehkä.

      Poista
    2. Hei pitää vielä vähän korjata kun puhuin rotumääritelmästä. Eihän lämminverisen ravihevosen rotumääritelmässä ole tuota älykkyyttä ("luonteeltaan helppo käsitellä" siellä sen sijaan on), mutta tarkoitin vaan, että se voisi siellä olla. Tai en tiedä mitä tarkoitin mutta toivottavasti ymmärsit :)

      Poista
    3. Mun lännenratsastus ja luonnollisen hevosmiestaidon ura lähti käyntiin Hovin ratsutilalta ja olin ihan ensimmäisellä kesäleirillä -99 ja ihan viimeisellä -12. Mun kaikki arabit on myös Hovin kasvatteja. Siellä ratsastuksen opettajan Jaana T:n opastuksella tutstuin nuortenhevosten kouluttamiseen ja vähän eilaisiin hevosenkäsittelytapoihin, jota luonnolliseksi hevosmiestaidoksikin kutsutaan :) Nyt mun hepat on Jaanan omalla tallilla Lempäälässä ja siellä järjestetään myös kaikenlaisia kursseja hevosen kouluttamisesta lännenratsastukseen.

      Mä oon käynyt muutaman opettajan cr tunneilla säännöllisen epäsäännöllisesti. Olen tykännyt kauheasti. Tarkoitus olisi päästä vielä sinne klassisen ratsastuksen kurssille. Mun mielestä on vaan niin paljon mukavampaa, kun voi harrastaa kaikkea avoimin mielin. Ajattelen, että siinä kehittyy sekä ratsastaja, että hevonen paremmin kuin, että hinkkaa monotoonisesti ainaa samoja kuvioita.

      Kyllä kannattaa arabeihin tutstua, on ne niin hienoja. Tuu joskus käymään, jos eksyt Tampere-Lempäälä akselille ;)

      Poista
    4. Oo, mielenkiintoista, kävin pikakurkkaamassa heidän nettisivujaan, ilahduttavaa, että tuommoista toimintaa tosiaankin on.

      Monipuolisuus on valttia :)

      Kiitos kutsusta :D! Ei sitä kuule tiiä minne elämä lennättää ;)

      Poista
    5. Niin siis Hovithan lopetti arabikasvatuksen ja tuntitoiminnan viime kesänä ja nyt sitä tallia alkaa vuokraamaa uusi yrittäjä elokuusta lähtien. Häntä en tiedä tai tunne mutta ihan kiva, ettei talli jäänyt tyhjilleen.

      Poista
    6. Siellä vaikutti olevan nimen vaihdos meneillään ja kävin tuon uuden nimen takana olevilla sivuilla ja sen perusteella filosofia vaikutti olevan samansuuntainen, mutta kun en kuvioita tiedä voin olla väärässäkin :).

      Poista
  32. 1. taisin löytää tänne jonkun toisen blogin kautta jos oikein muistan :)

    2. hömm.. en osaa sanoa, ehkä 2012 syksyllä tänne löysin?

    3.miksihän? :D bogi on hyvä!

    4. mielestäni lähes jokainen postauksesi on ollut kiintoisa, mutta eniten tykkään tempuista ja maastakäsittelystä :)

    5. muutaman kerran viikossa käyn katsastamassa kuulumiset

    6. kaikki kirjoitukset, jotka ovat ehtineet tulla :)

    7. yleensä luen kaiken, mutta väsyneenä vain hyppien. yleensä tosin palaan lukemaan huonosti luetun postauksen uudelleen.. :D

    8. olen

    9. joo

    10.olen tutustunut, mutta en ole varusteurheilija

    11. 16

    12. valitettavasti semmoista ei ole :((

    13. 6vuotta ratsastuskouluja, sitä ennen mummon ravureiden hoitoa

    14. puskailu/maastoilu ja ratsastuskoulu

    15. on kokemusta molemmista :)
    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    16. harvoin kommentoin.. joskus en jaksa jäädä kyttäämään vastausta kysymykseen ja toisinaan en edes keksi mitään kysyttävää :D voisihan toki joskus kommentoida vaan ihan jotain turhanpäiväistä mukavaa :)

    17. käyn lukemassa ja on tärkeää.

    18. tykkään katsoa, jos videoita ei ole liikaa/postaus ja laatu on niin siedettävä, että saan selvää :) liian pitkät videot eivät myöskään ole mukavia, enkä pidä pelkistä videopostauksista. video on mukava extra postaukseen, mutta yli 5 min pitkä vidopostaus on puuduttavaa katsoa, ellei se ole oikeasti hyvin tehty ja kiinnostava.

    19. ei ole

    20. hmm.. eipä tule mitään fixua mieleen:D tai, ehkä haluan hehkuttaa, että aloitan syksyllä opinnot Harjun oppimiskeskuksessa! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea opiskelupaikasta! Se on aina uuden elämänvaiheen alku :). Hauska kuulla, että mummollasi on ollut ravureita, siunatut olkoon ravurien omistaja-mummot :D, ne antaa paljon lastenlapsillekin :). Kiitos videovinkistä, pidetään mielessä tuo 5minuutin kyllästymisraja, et liene ainot nimittäin jolle yli 5min on jo liikaa.

      Ainiin, jos turhat sähköpostit ei haittaa, niin kommenttien vastaukset saa tilattua sähköpostiin tuosta "tilaa sähköpostitse"-linkistä, silloin ei tarvitse vahdata vastausta. Miinuspuolena saa sitten kaikkien kommentoijien kommentit postiinsa, kunnes painaa että lopeta tilaus.

      Kiitos vastauksestasi ja kiva että olet viihtynyt matkassa noinkin kauan.

      Poista
  33. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Sinä taisit löytää ensin minun blogiini ja sitä kautta löysin tämän blogin.

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    -Öööh, en osaa sanoa :D Jonkin aikaa!

    Miksi olet yhä täällä?
    -Tämän blogin postaukset poikkeavat massasta, teidän tarina on niin ihana ja Skinny on suloinen!

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Kaikkia! Temput kiinnostaa ehkä eniten, koska haaveilen että joskus jaksaisin opettaa Lassellekin jotain :D

    Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina kun tulee uusi postaus, joskus käyn vilkaisemassa välissäkin :)

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Yleensä uusimman, koska luen postaukset aina niiden ilmestyttyä.

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Jos on kiire niin hyppien, mutta palaan paremmalla ajalla lukemaan kaiken.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Välilehdet joo ja joitain vanhempiakin kirjoituksia.

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Olen.

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen ja todellakin olen :D

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - f) 19-25

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - ikioma täykkäriruuna Lasse

    Millainen hevostelutaustasi on?
    - Lähinnä ratsastuskoulutaustaa, oma hevonen kuvioihin vuonna 2007.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Puskailu, wannabe-kouluilu ja hyppely

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Ensimmäinen vuokrahevoseni ja elämäni hevonen oli lämppäri, mutta ravimaailmasta ei mitään käryä, en ole tainnut edes ajaa hevosella :D

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - Pyrin kommentoimaan aina kun tulee jotain kommentoitavaa :)

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    Käyn lukemassa ja pidän tärkeänä että kommenttiin vastataan jos siinä on jotain vastattavaa.

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Tykkään katsoa, mutta useimmiten katson hyppien. Laadun ei tarvitse olla huippu.

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - Suljettu blogi on, http://taysiverista.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiva kun tulit sinäkin vastaamaan!

      "postaukset poikkeavat massasta"- ooh, kiitos <3
      Vai wannabe-kouluilu, heh. Kyllä se ihan kouluilulta minusta näyttää. :D

      Poista
  34. 1. Muistaakseni Annniina oli suositellut bloginsa sivupalkissa tätä sun blogia, joten kävin vilkaisemassa ja niin hyvältä näytti että piti jäädä seuraamaan!

    2. Pari kuukautta muistaakseni.

    3. Aihepiirit joista kirjoitat on niin lähellä omaa elämää, että niistä saa hirveästi uusia ideoita, ja blogi on niin hyvin rakennettu että sitä on ilo seurata!

    4. Temput on ehdottomasti suosikkeja! Myöskin kaikenlaisten varusteiden esittely on aina tervetullutta.

    5. Aluksi tietysti piti lukea joka päivä ainakin tunnin verran, kun halusin lukea kaikki vanhat postaukset, nykyään luen aina kun tulee uusi postaus.

    6. Tarkistan bloggerin niin usein, ettei useampaa postausta yleensä ole ehtinyt jäämään välistä, mutta jos niin on päässyt käymään niin toki luen kaikki postaukset.

    7. Luen oikeastaan aina kaiken.

    8. Kyllä, kaikki on kahlattu läpi :D

    9. En ole.

    10. Kyllä ja kyllä! En niinkään merkkivarusteurheilija, mutta uudenlaiset varustevaihtoehdot kiinnostaa aina!

    11. Olen 19.

    12. Minulla on 12-vuotias lv-ruuna joka kilpaili 8-vuotiaaksi asti raveissa, ja siitä lähtien se on ollut minulla ratsuna. Pikkuhiljaa ollaan oppimassa ihan oikean ratsun tapoja, mutta edelleen kuitenkin aika rennosti harrastellaan niin että säilyy hyvä mieli kummallakin :)

    13. Kun olin vielä pikkulapsi, isäni oli töissä ravitallilla, ja vaarini on myös pitkän linjan ravimies. Minä pyörin viikonloppuisin talleilla mukana, ja änkesin raveihinkin vaikka luultavasti olin enemmän tiellä kuin apuna... Isä lopetti talilla työskentelyn ja meni "oikeisiin töihin" kun olin 12, mutta minä sain jatkaa tallilla käymistä senkin jälkeen. Muistaakseni kymmenenvuotiaana olin aloittanut ratsastustunnitkin, ja niillä kävin aina viisitoistavuotiaaksi asti. Ravitallilla sain hoitaa hevosia, ja ratsastaa sellaisilla joilla se nyt jotenkin oli mahdollista, (ei tosin turvallista), ja sinä aikana oppi sellaisia taitoja joita ei ikinä ratsastuskoulussa olisi voinut oppia. Olin tallilla yhden kesän kesätöissäkin, ja sen jälkeen huomasin että en ehkä halua sille alalle, vaan se on parempi pitää harrastuksena. Kun olin 15-vuotias, tallin treenari ilmoitti että minun lemppariruunani myydään, koska siitä ei vaan ole juoksijaksi. Keräsin sitten kokoon kaikki säästämäni kesätyö- ja lahjarahat, ja sain kokoon suurinpiirtein teurashinnan verran. Hevosen omisti vanha pappa, joka suostui lopulta myymään ruunan minulle, ja siitä lähtien minulla on sitten ollut ihan ikioma heppa :)

    14. Nykyään käymme suht. säännöllisesti kouluvalmennuksissa, ja pikkukisoja kierretään sekä koulu- että estepuolella. Kuitenkin edelleen aika paljon myös maastoillaan sekä varusteilla että ilman, ettei menisi turhan vakavaksi!

    15. Tuossa hevosteluhistoriassa tulikin jo tähän vastaus. Tosin voisin kyllä lisätä, että edelleen ravit ja ravurit on lähellä sydäntä, ja kyllä siellä vanhalla tallilla tai raveissa tulee poikettua ihan säännöllisesti.
    16. Yritän aina kommentoida kun keksin jotain sanottavaa, ihan siitä syystä, että bloggaajat aina muistuttavat, että kommentit piristävät, ja muita on kiva piristää!

    17. Kyllä käyn, ja on minusta ihan mukava saada vastaus, silloin tuntuu siltä että sillä kommentilla oli oikeasti jotain väliä.

    18. Tykkään katsella videoita, melkeimpä minkälaisia vaan, eikä sen laadunkaan tarvitse olla mikään erinomainen.

    19. Ei ole.

    20. No eipä tule mitään muuta mieleen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kaikkiruokainen videonkatsoja. Jostain syystä huomioni kiinnittyy vastauksissa monesti uohon videokysymykseen, sitä kun olen paljon miettinyt.

      Sinulla ja ruunallasi on aivan ihana tarina, tuohan on just näitä parhaita ex-ravurien pelastustarinoita :D. Hienoa että oli mahdollisuus se aikanaan saada. Paras tapa käyttää säästöt ;).

      Kylläpä lämmitti mieltä kuulla että jaksoit lukea vanhat postaukset. Hatunnosto :D

      Kiitos vastauksistasi!

      Poista
  35. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Olet aika kova kommentoimaan muita blogeja. Itse harvemmin kommentoin, enemmänkin luen kommentteja ja ihmettelin kuka ihme tuo tyyppi on kun on mielipidettä :D Sitä kautta blogiin eksyin.

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Olen tuoreiden lukijoiden joukossa, olisko kesän alusta

    Miksi olet yhä täällä?
    - Hyvä kysymys. Mua puistattaa hevosblogit, koska niissä on paljon tylsää rutiinia ja todella vähän asiaa tai turhia mielipiteitä. Toisinsanoen tässä ei ole tylsää rutiinia ja asiaa löytyy ja mielipiteitä en pidä turhina.

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Olen aikalailla kaikkiruokainen. Tykkäsin postauksessa jossa kerroit rungottomista ja ööää en tiedä :D

    Kuinka usein luet blogiani?
    - Aina kun uusi postaus tulee, vähintäänkin luen pari pätkää ja selaan kuvia. Mutta joskus luen koko helahoidon.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Luen kaikki mikä kiinnostaa.

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Riippuu tekstistä tai päivästä. Hyppien yleensä.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Olen.

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Olen

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - Olen vilkaissut sen kerran. Ja en ole. Olen merkkitietoinen :D

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - 18

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Mulla ei ole tällähetkellä mitään noista. Entinen oma kaakkini oli jenkkipeli ruotsista ja pomminvarma

    Millainen hevostelutaustasi on?
    - 7 vuotta vakituista ratsastusta, 3 vuotta omia hevosia. Kasvatettiin pienimuotoisesti suomenhevosia juoksijoiksi. Nyt kaksi vuotta ollut taukoa erinäisistä syistä.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - Olen tällähetkellä ainoastaan harvojen ja valittujen hevosblogien lukijana :D Ei hemmetti olen säälittää harrastaja.

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Noh, juoksijalinjan suomenhevoset on hyvin tuttuja sattuneesta syystä. Lämminveriset ravurit ovat sopivan herkkiä omaan lapaseen ja tykkään niistä. En kuitenkaan välttämättä enään lämppäriä itselleni hommaisi.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - En. Ja en tiedä miksi :D jos mulla on kommentoitavaa, kommentoin, mutta yleensä tyydyn hiljaa seuraamaan sivusta.

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Jos mä oon kommentoinut, yleensä toivon vastausta siihen, mutta jos kommentoin vaan "Hyvin menee, jatkakaa samaan malliin" niin en odota vastausta. Jos olen kommentoinnissani viilannut linssiä tai kysellyt, odotan vastausta.

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Videot on aina kivoja.

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - Oma kuollut blogi heppailun uudestaan aloittamiseststa: http://visionahevoset.blogspot.fi/

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - Eipä tule mitään mieleen. Kiitos hei nam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kuka ihme tuo tyyppi on kun on mielipidettä :D" Ahhhahhhaa XD. Joo, tulee kyllä kirjoteltua jos jotain ajatuksia saa väännettyä kasaan, vaikka keskeneräisiäkin ajatuksia. Asia erikseen pitäisikö minun aina ehdä se ;).

      Pöh, blogit on hyvää hevostelua. Sinä oot varmaan kasvatusvuosinasi hevostellut 200prosenttisesti niin eiköhän nettihevostelu oo ollut paikallaan ja uusiksi näköjään alkamassa.

      Jee, olen otettu että olet säilynyt täällä lukijana. Vilkaisin blogiasi ja kas, mulla onkin kuule tulossa semmonen postaus joka voisi natsata puhumaasi asiaan, nimittäin vähäisestä nauttimiseen. Saa nähdä valmistuuko se koskaan. Siihen liittyy niin paljon kaikkea eri hevoselämäni osa-alueilta, että en tiiä saanko sen rajattua julkisesti julkaistavaan muotoon.

      Kiva muuten että kuulolla on juoksijahevosten kasvattaja!

      Sitä minä oon itsekin aatellut, että tää sisältö ei ois ihan sitä pelkkää samaa massaa. Hyvä jos olen jossain määrin onnistunut vaikka samat aiheethan ne täällä kiertää kehää.

      Kiitos vastauksistasi!

      Poista
  36. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    -Löysin blogisi kun surffasin netistä hevosen venyttelyä ja hieromista koskevaa tietoa

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - kolme kuukautta ehkä

    Miksi olet yhä täällä?
    -ihan hevonen, ihana omistaja, ihana blogi :)

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    -kaikki käy!

    Kuinka usein luet blogiani?
    -noin kerran viikossa kurkkaan oletko päivittänyt lisää

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    -vaihtelee, koko blogia en ole vielä kahlannut läpi..ei makeaa mahan täydeltä :)

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    -ajatuksella, kiinnostuksella

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    -kyllä!

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    -olen

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    -varusteurheilu olisi ihanaa mutta ei oleellista, joten en ole

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    -29v

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    -ei omaa tällä hetkellä

    Millainen hevostelutaustasi on?
    -omia hevosia minulla oli nuoruudessa, toivottavasti myös tulevaisuudessa joskus...

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    -kuskaamalla lapsia tallille ;)

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    -ei

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    -en kommentoi, siihen ei oikeastaan ole syytä joten miksipä en jatkossa

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    --

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    -katson nekin läpi! Ei tarvitse olla huippuluokkaa, kotikutoisuus sopii :)

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    -ei ole

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    -olen iloinen tästä elämänmakuisesta ja rehellisestä blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kautta olet löytänyt, google löytää blogit kyllä näppärästi hakutuloksiin.

      Samaa ikäryhmää ollaan muuten -gtä :D, mutta huomaan että varsin erilainen elämäntilanne, mä en oo vielä päässyt tuohon vaiheeseen että sais seuraavaa sukupolvea aivopestä hevoshommiin ;). Senkin aion vielä joskus toteuttaa mahdollisesti ;).

      Täytyy kyselyn päätteeksi lukea moniko on videoiden suhteen kaikkiruokainen ja moniko ei. Hauska kuulla että kattelet videoita.

      Elämänmakuinen ja rehellinen, noista sanoista tuli hirmu hyvä mieli, kiitos :). Ihana kuulla että pidät blogista. Kiitos vastauksistasi!

      Poista

  37. 1.Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.

    Löysin Jessin blogista.

    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?

    Kesän alusta asti.

    Miksi olet yhä täällä?

    Koska tämä on niin kiva blogi! :D

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)

    Kaikkia!

    Kuinka usein luet blogiani?


    Aina kun olet kirjoittanut uuden postauksen.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?

    Kaikki dellisen käynnin jälkeen tulleet.Riippuu , onko paljon tekstiä ja miten paljon aikaa.Jos on paljon tekstiä , en välttämättä selaile kuin hyppirn.Olen lukenut jotainkin vanhoja paostauksia.

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?

    Olen tutustunut ja käyttänyt.

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: 14 vuotta

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?

    Risteytysruuna Cupido , oma on.

    Millainen hevostelutaustasi on?

    Hevostellut olen n.6-vuotiaasta.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?

    Ratsastelen ja hoitelen Cupidoa.Maastoilua/esteitä/koulua ihan rennosti.

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?

    Joskus , jos on jotain asiaa.

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?

    Ehdottomasti!

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?

    Tykkään ja katson , kivoimpia on tietenkin parempilaatuiset , mutta katson kyllä jos vain on mielenkiintoinen niin huonompi laatuisena.

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!

    http://cupidoponi.blogspot.fi , siellä oletkin jo käynyt!

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D

    No tämä ei liity aiheeseen mutta lainasin nyt toisen Kaimion kirjan , hevosen jatko koulutus - nimeltään.Nämä osat on uudempia kuin se yhteinen kirja , tuokin painettu 2013 :).Toivottavasti muistin vastata kaikkiin kysymyksiin :D!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho!Unohdin vasta tuohon että onko minulla kosketusta lämminverisiin hevosiin!Todellakin on!Pienempänä hoidin paljon tuttujen lv-tammaa ja sillä ratsastinkin ensimmäisen kerran :).

      Poista
    2. Hei, en tiennytkään että Kaimiolla on uudempi kirjasarja, oletin automaattisesti jotenkin että ne ois vanhempia painoksia ja myöhemmin ois tehty tuo yhtenäinen kirja. Ihanaa että oot lueskellut sitä :), onko sieltä löytynyt jotain josta voisi olla apua?

      Kiva että sulla on ollut kontakti lv-tammaan pienenä. Minäkin oon ratsastanu ekan kerran ex-ravurilla. Kyllä niillä on osansa monenkin hevostytön elämässä :).

      Kiitos vastauksistasi!

      Poista
    3. Joo , on sieltä jotainmielenkiintoista löytynyt!Harmi vaan että on niin vähän aikaa lukea sitä!Se tamma on muuten nynyisin jo melkein 30-vuotias :) !

      Poista
    4. Sama vika taitaa olla kaikissa kirjoissa, ei niille oo niin paljon aikaa kuin tahtoisi ;). Oho, onpa tammalla ikää, ihana että se vielä porskuttelee menemään :)

      Poista
  38. Huhhuh! Kylläpäs esitit aikamoisen kysymyspatteriston! :) No, täältä pesee...


    1. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Veikkaan, että htnetin blogikeskustelun kautta.

    2. Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Ehkä 2 - 3 kuukautta?

    3. Miksi olet yhä täällä?
    - :) Tykkään iloisesta kirjoitustyylistäsi, lv-ihmisten touhut kiinnostavat ja kirjoitat syväanalyyttisiä juttuja!

    4. Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Erityisesti satulaseikkailut kiinnostavat, ne kun eivät koskaan ole helppoja.

    5. Kuinka usein luet blogiani?
    - Joka kuukausi

    4. Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - yleensä luen vain uusimman. Tsekkaan lukuluetteloni lähes päivittäin ja luen listan kiinnostavimmilta vaikuttavat jutut :)

    5. Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Luen silmäillen ja hyppien. Juttusi ovat välillä aika pitkiä! Ei sillä, että se on huono asia, mutta etsin silmäillen itselleni ehkä olennaisimmat asiat.

    6. Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - kyllä.

    7. Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - en ole ihan varma, ehkä etsiessäni satula-aiheita

    8. Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - En ole tutustunut ja tämän lajin valitessaan on vähän pakko olla varusteurheilija :)

    9. Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - h) (iik!)

    10. Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - harrasteratsu-lv :)

    11. Millainen hevostelutaustasi on?
    - ensin puskailija / vuokrailija, sitten tuntsari ja sitten oman hevosen omistaja.

    12. Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - nykyään aika pitkäjänteinen treenaaja kouluratsastuksessa. Tietty hevosen mielenterveyden ja kunnon vuoksi myös maastoillaan ja vähän pompitaan.

    13. Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Ex-ravurilämppäreiden kanssa olen touhunnut pienestä pitäen, niitä kun tuppaa lähes joka tallilla olemaan. Ja vannoin, etten koskaan sellaista itselleni osta, vaan kuinkas kävikään :) Ravimaailma ei ole kovin tuttu.

    14. Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    - blogiasi? Silloin tällöin, jos koen että itselläni on rakentavaa inputtia annettavana tai jos kirjoitus on sykähdyttänyt niin paljon, että haluan antaa siitä positiivista palautetta ja tsemppiä!

    15. Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - Olen vähän laiska tarkistamaan vastauksia, kun niistä ei tule itselle päin ilmoitusta. Joten ei ole pakko vastata :)

    16. Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Olen myös vähän laiska videoiden katsoja. Video saisi mielellään kestää max. minuutin. Kuvanlaadulla ei ole väliä, mutta efektit ja musat ärsyttävät. Mieluummin kuuntelen esim. opettajan puhetta tai hiljaisuutta :)

    17. Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - Olet jo lukija :)

    18. Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kerran kysyy niin pitäähän sitä sitten kanssa kysyä ;)

      Saa aina hymyillä tai nauraa näitä vastauksia lukiessa. Jostain syystä naureskelen tälle. "Juttusi ovat välillä aika pitkiä! " Quilty as charged. Muistan nimittäin hyvin elävästi ajatelleeni joskus blogin alkumetreillä että tästä tulee ainakin semmonen blogi jossa postausten pituus ei veny, on paljon kuvia ja rajoitetusti tekstiä. Vaan miten siinä kävikään, jotenkin tuppaa venymään nuo postaukset hyvästä yrityksestä huolimatta. Mut joo, sitä vartenhan meillä on kyky lukea tilanteen vaatimalla tavalla ja poimia itselle mielenkiintoiset kohdat. Oon muuten myös tarkoituksella lisännyt väliin semmosia kuvapostauksia, vähän yleisen tasapainon tähden :D.

      Ihan hyvä ikäryhmä se on, ei hätää. Mut ymmärrän varsin hyvin tuon iik-reaktion <3 vaikka se saikin minut huvittumaan. Vielä huvittavampaa oli että seuraava lisäsi saman efektin ikäryhmänsä perään ;). *hihittelee itsekseen entistäkin enemmän* Hullulla halvat huvit! :D

      Ärsyttääkö videoissa myös ne siirtymäefektit clippien välillä vai millaisia efektejä tarkoitat?

      14-kysymys koski tosiaan kommentointia tähän blogiin mutta varmaan myös yleisesti. En edes ajatellut sitä ehkä niin tarkkaan kun kysyin :D

      " tämän lajin valitessaan on vähän pakko olla varusteurheilija :)"- hahaa, totta!

      Vai "syväanalyyttisiä" :D, hmmm, intressant!
      Kiitos kun vastailit!

      Poista
  39. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.

    -En muista, luultavasti jonkun toisen blogin kautta.

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?

    - Ehkä vuoden verran.

    Miksi olet yhä täällä?

    - Yksi mieluisimmista blogeista :)

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)

    - Kuolaimettomuus ja kaviojutut kiinnostavat erityisesti, mutta myös ihan tavalliset kuulumiset.

    Kuinka usein luet blogiani?

    - Luen lähes kaikki postaukset

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?

    - Luen myös edelliset

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?

    - Riippuu postauksen aiheesta ja omasta kiireisyydestä

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?

    - En juurikaan (lähinnä ajan puutteen vuoksi)

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)

    - En

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?

    - En ole

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän

    - i) 36 tai enemmän (SUURI iik!)

    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?

    - 4 omaa hevosta

    Millainen hevostelutaustasi on?

    - Noin 30 vuotta hevosharrastusta, yli 20 vuotta omia hevosia

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)

    - Raviurheilua ja puskaratsastelua

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?

    - Olen raviharrastaja ja olen hoitanut lämminverisiä (myös työkseni), oma rotu on kuitenkin suokki

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?

    - Kommentoin jos aihe on sellainen että siihen on sanottavaa, ja jos itsellä on aikaa

    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?

    - Käyn jos muistan. On mukavaa jos kaikkiin kommentteihin vastataan, pyrin itsekin siihen omassa blogissani

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?

    - Katson mielelläni lyhyitä videoita (tyyliin minuutin-parin pituisia), sen pitempiä jaksan harvoin katsoa. Laadulla ei ole väliä kunhan ei nyt niin paljon heilu että merisairaus iskee. Lyhyet pätkät ovat ok ihan tavallisestakin talleilusta, mutta pitemmässä videossa pitää olla jo joku erityinen aihe, jotta sen jaksaa katsoa

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!

    - http://annantalli.blogspot.fi - onkin sulle jo tuttu

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D

    - Eiköhän tässä tullut tärkeimmät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiva kuulla että tykkäät blogista ja aiheet passaa :)

      Uuh, omg minuutin -parin mittaiset videot, siinä sitä onkin editointia XD. Mut onneks noita videoita on lyhyitäkin seassa.

      Sinulla on todella kunnioitettavan pitkä ja vaiheikas hevoshistoria, kiva että seurailet minun touhujani vaikka oon aika amatööri :D.

      Minä jo edelliselle naureskelin (hyväntahtoisesti!) tuon ikäryhmän kohdalla ja kylläpä minua huvitti kaksinkerroin kun luin tuon sinun "Suuri iik"-lisäyksen, ihana <3

      Kiitos vastauksista!

      Poista
  40. Mistä ihmeestä löysit tänne? Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että kuka tahansa tavallinen talliainen voi alkaa blogin ja joku vieläpä eksyy sinne.
    - Varmaan jonkun toisen blogin kautta..?

    Kuinka kauan olet lukenut blogiani?
    - Alle puoli vuotta.
    Miksi olet yhä täällä?
    - Blogi vaikutti silloin ja vaikuttaa edelleen ihan mielenkiintoiselta blogilta jota kannattaa lukea. :)

    Minkä aihepiirin kirjoituksia olet tykännyt lukea? (eri aihepiirejä mm. kaviot, varusteet, maastakäsittely, temput, kuulumiset yms.)
    - Kaikenlaiset erikoisemmat ja mielipostaukset ovat aina kivaa luettavaa, mutta myös kuulumisia on ihan mukava lukea.

    Kuinka usein luet blogiani?
    - Silloin kun uusi postaus tulee.

    Kun luet, luetko aina vain uusimman, vai kaikki edellisen käynnin jälkeen tulleet kirjoitukset?
    - Luen vain uusimman, vanhemmat olen kyllä yleensä jo lukenut.

    Kun luet, luetko silmäillen, hyppien, vai kaiken? Tai kenties lukukerrasta riippuen eri tavalla?
    - Yleensä luen kaiken, mutta jos aihe ei ole niin kiinnostava luen vähän hyppien.

    Oletko lukenut vanhempia kirjoituksia tai välilehtien sivuja?
    - Joskus olen saattanut vilkaista..?

    Oletko käyttänyt "blogin kirjoitukset aiheittain"-jaotteluhakua? (sivun oikeassa reunassa)
    - Enpä oikeastaan.. :D

    Oletko tutustunut varusteurheilu-sivuun? Oletko varusteurheilija?
    - En ja en. :D

    Minkä ikäinen olet? Jos et halua sanoa tarkkaa ikää, niin kerro vaikka ikäluokka: a) alle 10, b) 10-11, c)12-13, d)14-15, e)16-18, f)19-25, g)26-30, h)31-35, i)36- tai enemmän
    - 14.
    Millainen oma/hoito/vuokrahevonen sinulla on?
    - Ei mulla ole.

    Millainen hevostelutaustasi on?
    - Ratsastusta olen harrastanut hyvin, hyvin, hyvin epäsäännöllisesti 8-9-vuotiaasta asti.

    Miten hevostelet? Mitä hevoslajia harrastat? (valmennukset, este/koulukisat, maastoilu, puskailu.. tms?)
    - No käyn tunneilla joskus joilla nyt mennään aika monipuolisesti, yleensä sileällä ja joskus käyn vähän vain ratsastelemassa kaverin hepalla.

    Onko sinulla minkäänlaista kosketusta lämminverisiin ravihevosiin? Entä ravimaailmaan?
    - Lämppäreiltä nyt ei sen kummempaa kokemusta ole, joskus olen vähän ratsastanut ja ajaa ja valjastaa osaan ainakin jotenkuten. Lämppäreistä en henkilökohtaisesti oikein pidä, mun mieleen on enemmän vähän jykevämmät rodut.. :D

    Kommentoitko? Miksi? Miksi et?
    Jos kommentoit, käytkö lukemassa vastauksen? Onko sinusta tärkeää, että kommentteihisi vastataan?
    - No en oikeastaan kommentoi, joskus harvoin tulee kommentoitua. Ja siksi, että ei vaan oo mitään kommentoitavaa.. Ja kyllä se on kiva jos niihin kommentteihin vastataankin.

    Tykkäätkö katsoa videoita ja katsotko yleensä jos niitä on? Onko sinulla vaativa maku videoiden suhteen, jaksatko katsoa jos videon laatu ei ole huippuluokkaa ja tapahtumat vain tavallista talleilua?
    - Joskus katson videot, ja riippuu vähän aiheesta että minkä pituiset on hyviä ja kuinka laadukkaita niiden tarvitsee olla. Mitä pidempi, sitä laadukkaampia videot minun mielestäni täytyy olla.

    Onko sinulla omaa blogia tai kotisivua? Linkitä toki!
    - Eipä oikeastaan.

    Haluatko kertoa vielä jotain itsestäsi minulle tai muille lukijoille? Jos en kysynyt jotain kysymystä johon haluaisit vastata niin esitä se itsellesi ja vastaa :D
    - No enpä minä kai mitään kummempaa.. :D

    VastaaPoista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.