tiistai 27. elokuuta 2013

Ohjasajoa ja ohdakkeita

Ohjasajoa 9.8.13
Olen jo pitkään haaveillut ajamisesta, ja kunhan on mahdollista, ostan silat ja kärrit niin pääsee ajelemaan. Ohjasajokin kiinnostaa, mutta varusteet sitä varten ovat puuttuneet. 

ohjasajettava
Elokuun alussa sain sitten neronleimauksen -voisin koota jo olemassa olevista välineistä ohjasajopaketin. Lammaskarvasatulassa on lenksut satulan etuosissa ja meillä on pitkä juoksutusköysi. Siitä vaan juoksutusköysi ohjiksi ja testaamaan. Tässä voisi mahdollisesti käyttää kahta nylonliinaa ohjina niin niistä saisi pidemmät ohjat. Näinkin onnistui kokeilu. 

Lammaskarvasatula selässä ja juoksutusköysi ohjina
Voi sitä riemua. En olisi uskonut että ohjasajo on noin kivaa ja herättää niin paljon muistoja niiltä ajoilta kun ajoin ravihevosia, saatika niiltä ajoilta kun istuin 2-vuotiaan Skinin kärryillä kahden muun kuskin kanssa sormet umpijäässä... Ihan meni kylmät väreet, niin paljon ilostuin tästä kokeilusta. Skini suhtautui asiaan tyynen ammattimaisesti. Se keskittyi ja oli tosissaan "nyt päästiin oikeisiin hommiin", se kuunteli taakseen minua molemmilla korvillaan. Mahtava asenne, onhan hän vanha kilpaurheilija ja ajon asiantuntija.

ajonäkymä
Pyörittiin vain hetki pyöröaidassa kokeillaksemme hommaa. Tehtiin vaatimattimia etuosakäännöksiä ja vähän väistön tapaista ja kokeiltiin ravia.

Tämä toimii kuin ajatus

Viereisen laitsan hepat näkyvissä


Kohti paikkaa, jossa poltetaan paraikaa roskia

Lopuksi Skini sai ohdakkeita. Se tykkää paljon ohdakkeista, ja syö niitä laitumella sekä lenkeillä ja olen välillä sitten keräillyt sille ohdakkeita syötäväksi.

*rouskis*

Aika huonosti löytyy tietoa hevosten syömistä eri kasveista, mutta luontoäidin sivuilta löysin yhden keskustelun ja siellä sanottiin näin: "Ohdake antaa siemenistä erilaisia öljy-yhdisteitä, jotka ravitsee hevosen suolistoa ja sitäkautta se näkyy ihon kiiltona, suoliston "liukkautena"(ei tukoksia).Ohdake sisältää kivennäisaineita ja onkin pitoisuuksiltaan vanhalle ja aneemiselle hevoselle hyvä lisäravinne. -- Ohdake vaikuttaa siis rasvapitoisuutensa vuoksi myös nivelistöön,luustoon ja hermostoon. Ohdakken lehdet ovat makeita ja lisäävät syljen eritystä. Ohdake on ravintoaine pitoisuudeltaan hyvinkin nokkosen luokkaa, mutta sisältää tosiaan rasvahappoja."
Joskus aion vielä nähdä vaivaa ja etsiä kunnolla tietoa kasveista ja niiden ravintoarvoista hevosta ajatellen.

Onnellisena ohdakeämpärillään

17 kommenttia:

  1. Minäkin unelmoin ostavani Speedylle valjakkokärryt ja silat, mutta valitettavasti ajamiseen sopivia paikkoja ei oikein ole :( Tielle en uskalla lähteä, sillä naapurin valjakkoa seuranneena ohitustilanteessa valjakon ja auton/traktorin tms väliin ei jää kuin muutamia senttejä tien kapeuden takia. Speedy kun ei ole mikään 100% liikennevarma... Harmi, itse tykkäisin ja niin tykkäisi Speedykin. Ehkä joku päivä, siihen asti ajelen ponilla, se kun sopii täydellisesti penkan puolelle ja ei hätkähdä edes raskaammista ajoneuvoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on poni. Minulla on onneksi varsin pomminvarma hevonen, etenkin kärrin edessä se on tottunut siihen että kaikesta mennään ohi ja silläselvä.
      Valjakkokärryt ois muuten tosi hienot! Mä aattelin hommata kevyet koppakärrit joissa on kahdelle ihmiselle paikat. Mut kaikki aikanaan...

      Poista
  2. Milloin teillä on taas muutto edessä talvitalliin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vasta syyskuun lopussa eli vapautta riittää vielä kuukaudeksi.

      Poista
  3. Meillä taaskin on kaikki varusteet , mutta kun tuo ponin ei suostu ajopuuhiin.Kerran se säikähti niin pahasti ajolenkillä , kun aisat katkes ,että juoksi 8 km maantietä piktin aisojen kanssa.Sen jälkeen se ei ajoponiksi ole ruvennut kuin muutaman kerran ja viime kokeilukin päättyi katastrofiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kuulostaa siltä, että te hyötyisitte hirveästi noista Kaimionkin kirjassaan kertomista maastakäsin harjoituksista. Ja hitaasti etenevistä siedätysharjoituksista ja pitkistä valmisteluista ennenkuin siirrytään johonkin uuteen kuten ajamiseen :). En tiedä ponin historiaa tai muutakaan, mutta kuulostaa siltä että tuommoiset katastrofit olisi hyvä saada vältettyä :)

      Poista
  4. Miten teillä onnistui ohjasajaen kääntäminen kun hevosella kuolaimettomat? Meillä ei meinaa tamma kääntyä sidepullin kanssa kun oon pitkien ohjien päässä, puksuttaa vain korvat tanassa eteenpäin hirveää vauhtia innoissan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääntäminen sujuu aivan leikiten, aivan kuten ratsastaen tai kuolaimella :D. Oliko sillä sun hevosella ravitaustaa?

      Poista
    2. Ei oo ravitaustaa, ite opettanut ohjasajolle aikoinaan kuolaimen kanssa.

      Poista
    3. Okei, ajattelin vain että luulis ravihevosen tajuavan kääntämiset aivan automaattisesti. (mut ei se kyllä ihan niinkään oo, oon nimittäin jopa kuullut ravurista joka ajotauon jälkeen oli "unohtanut" koko ajohommat..)
      Jostain syystä se ei sitten vaan hoksaa mitä siltä pyydetään vai liekö liian innostunut koko touhusta :D. Skini teki tosissaan semmosta etuosakäännöksen tapaista, ihan kuten sillon kun ne pistetään kärrin edessä kääntymään pienessä tilassa niin niitten pitää tehdä etuosakäännös. Pohkeenväistöäkin löytyi, olin varsin ylpeä :D

      Poista
  5. Meilläkin tykätään ohdakkeista! :) Taitavat olla aikamoista superfoodia.

    VastaaPoista
  6. ^Kuten myös meillä hepat syö ohdakkeita ihan innoissaan, mikä niitä on tarjolla, samoin vadelmaa ja horsmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *mikäli niitä on tarjolla- piti kirjoittaa....

      Poista
    2. Jee, muitakin vadelmansyöjiä. Horsma ei kyllä ehkä uppoa, en ole ainakaan huomannut. Tänä syksynä vadelma on jäänyt selvästi muiden suosikkien varjoon, en tiedä mistä on johtunut.

      Poista
  7. Sulla on tosi kivan olonen blogi, ja ihana heppa, sait täältä uuden lukijan ! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla <3 ja tervetuloa mukaan. Minä heti kurkkasin sinun koiria, olivat valloittavia.

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.