sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Millainen oli vuosi 2014?

Skini tarhassa 28.12.2014

  • Vuotena 2014 kirjoitin blogiin 81 postausta. Aika hyvin blogille, jonka postaustahtia olen pitänyt melko verkkaisena. 
  • Kuukausittainen postaustahti vaihteli 2- 11 postauksen välillä. Ja blogi on selvinnyt toistaiseksi myös elämänmuutoksestani, jossa siirryin opiskelijasta työuralle. 
  • Perustin blogille myös omat facebook-sivut. Löytynevät myös laittamalla fb-hakukenttään "Skyfighter".
  • Lukijoita roikkuu mukana 177. Olen teistä jokaisesta iloinen, sillä kuten olen aiemminkin sanonut, blogini tarkoitus on olla jakamisen ja myötäelämisen paikka, jota se ei olisi ilman lukijoita. Kiitokseni aktiivisuudestanne!
 
Kiitokseni aktiivisuudestanne <3

    • Vuonna 2014 aikana aloitimme ajamisen, josta me molemmat olemme innostuneet ihan toden teolla. Ajaminen onkin osana viikko-ohjelmaamme, vähintään kerran viikossa, jopa useana päivänä viikossa. Skini tykkää kun saa juosta ravuriravia ja minä tykkään, kun kärryt ovat niin paljon tasaisempi paikka istua kuin kyseinen tehosekoitin. On myös rentouttavaa katsoa kun heppa juoksee ja näkee sen tasaiset liikkeet ja askeleista lähtevä "kop kop kop kop kop" -ääni soi musiikkina korville. Oikestaan kaikki reippaammat lenkit, etenkin kesällä, tehtiin ajaen.

    Ohjasajo 18.6.2014

    Ensimmäinen ajolenkki 19.6.2014


    Ajolla syksyllä 2014

    Tapanin ajelu 2014
    • Vuoden 2014 aikana on tapahtunut myös suuri mullistus ratsastustyöskentelyssämme...

    Lokakuu 2014 -vuoden parhaat sileän työskentelyt sijoittuivat syksyyn 2014 (sen jälkeen lumen liika määrä tai sen vähyys ovat rajoittaneet varsinaista sileän työskentelyä, vaika sitä toki on ollut)
      • Löysimme enkkutyylistä lännenratsastukseen suuntaan vivahtavan tyylin, joka on vienyt meitä eteenpäin. Olemme harjoitelleet lyhyissä pätkissä itsensä kantamista maaliskuusta 2014 alkaen. Ratsastuspätkät olivat kesällä pitkään jopa noin vain 15 minuuttia, joskus jopa lyhyempiä, eli vain ensimmäiseen onnistumiseen asti. Skini ei nimittäin jaksa kantaa itseään kauan ja olen kunnioittanut sitä, enkä ole enää ratsastanut kellon kuvat silmissä edes sitä vähää kuin ehkä joskus. Syksyllä pääsimme jo paljon pidempään työskentelyyn kerralla. 
      • Perus nyrkkisääntö uudessa ratsastusteniikassa on ollut, että emme mene mitään tehosekoitin-askellajia, jossa en pysty istumaan. Se on hyvä mittari siihen, että Skini kulkee edes jotenkin oikeinpäin, sillä minulla ei todellakaan ole mitään jakoa istua sen tehosekoitinravissa. Kentälle on myös tullut uusi sääntö -siellä ei mennä tehosekoitinravia ollenkaan. Kyseinen askellaji on sallittu ratsain korkeintaan maastossa, jos mennään reippaammin ja kevennän.
      • Tuorein ratsastusvideo on kuvattu syksyllä ja on nähtävissä täällä.

    Skini lähikuvassa 15.1.2014
    • Täytyy myös ilokseni todeta, että Skinin häntä kasvaa pituutta sittenkin! Se kasvaa vain hyvin hitaasti. Jos kiinnostuit, aiheesta on tehty aiemmin oma postauksensa.
    Vasemmalla häntä lyhyimmillään kun siistin pitkät ohuet roikot pois. Keskellä 2013 ja oikealla 2014. Kyllä se kasvaa! Luulin, ettei se kasva kuin paksuutta.
    • Vuonna 2014 monta hevosta laukkasi ajasta iäisyyteen, pois tästä maailmasta. Blogeissa näistä tutuiksi tulivat Lasse, Taavi, Nopsu ja Majuri. Jokainen kosketti minua ja jokaiselle hevosensa menettäneelle haluan ilmaista osanottoni.
    Tässä laukkaa Lasse, kuvan on ottanut Krista ja muokannut Jenny, Anniinan luvalla vaihdoin kuvan mustavalkoiseksi. Sitten joskus, johon toivon olevan pitkä aika, toivon että minua lohduttaisi samanlainen kuva.

    • Tulevaisuudelta toivon terveyttä niin Skinille kuin itselle ja läheisille. Kun terveys on kunnossa, on kaikki kunnossa. Silloin kun mikä tahansa muu arkinen asia painaa tai harmittaa, voi aina pistää sen oikeaan mittakaavaan -"onko hevonen terve? On. Okei, sitten asiat eivät voi olla kovin huonosti". Tällä asenteella aloitamme vuoden 2015!


    Mitä sinulle jäi mieleen blogimme vuodesta 2014? Tai omasta vuodestasi?

    8 kommenttia:

    1. Tää sun blogi on kyllä huippu! Mä oon tykännyt eniten niistä sun pohdinta/analysointipostauksista, liittyen esim. satuloihin.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Voi kiitos <3, ihana kuulla että pidät, yhäkin, tällaisenaankin. Pistän tuon korvan taakse, olin itsekin aika tyytyväinen mm siihen kun kokosin ajatuksia rungottomista satuloista. Bootsipostaus odottaa edelleen väljempiä vesiä... tai siis ylimääräistä aikaa suomeksi sanottuna :D.

        Poista
    2. Oikein kivalta kuulostaa teidän vuosi! Liityin hetki sitten vasta lukijaksi, jään seurailemaan innolla tulevaa vuotta :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tervetuloa uudelle lukijalle. Poikkeuksellisen kauan meni nyt minulla vastaamiseen, anteeksi. Ja kiitos kommentistasi, toivottavasti viihdyt vaikka postaustahti menee miun kiireisen uuden elämän mukaisesti :)

        Poista
    3. Teillä on kyllä ollut ihana vuosi! Mahtavaa että pääsitte aloittamaan ajamisen ja Skini on kyllä kehittynyt ratsuna ihan älyttömästi :)

      Toivottavasti teillä on edessä vielä monia monia vähintään yhtä hienoja vuosia!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Oih, kiitos, on se vaan niin ihana kuulla että joku muukin näkee sen kehityksen. Minä kanssa toivon, toivotaan yhdessä, ehkä se auttaa ;).

        Poista
    4. Kivalta vuodelta kuulostaa. :) Itsekin olen löytänyt juurikin hieman länkkätyyliin vivahtavan suuntauksen meidän ratsastushommiin ja tuntuu, että jotakin suuresti positiivista on tapahtunut. En tiedä humaako sitä kukaan ulkopuolinen (muuta kuin juuri sen, että jokin ratsastuskerta saattaa olla todella lyhyt, kun lopetetaan sillä hetkellä kun kaikki sujuu loistavasti ja on hyvä fiilis). Varsinkin kentällä pidetään aina aika lyhyenä ja käyntipainotteisena hommat. Tahvo tuntui jossain vaiheessa olevan kentällä niin kuin kuollut lahna, joten yritetään saada kentästä taas vähän hauskempi paikka. :)

      Oikein mukavaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää toivottelee team Urpo ja Turpo.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos team Urpo ja Turpo <3 ja anteeksi tosiaan kun näin hirveän kauan meni vastatessa vaikka ilahduin ja luin kommenttisi silloin jo heti.

        Hauska kuulla että sullakin on vähän lännentyyliä seassa. Kaikenlaiset käytännöntehtävät kuten puomit , tötteröt tai portit voi tehdä kentästä mielekkäämmän paikan ja niitähän lännentyylissä käytetään ahkeraan, ainakin luulen siis niin :D.

        Poista

    Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.