Rapsutusvideo

Kun toista kutittaa, pitää rapsuttaa, käyhän se väkisinkin hymyilyttämään

Ahkeraa rapsutusta

Skinnykkä osaa hyvin selvästi ilmaista, kun sitä kutittaa. Viimeksi kutituksen iskiessä sattui niin hyvin, että tallikaveri ja kamera olivat käden ulottuvilla. Niinpä saimme ikuistettua osan hännän ja peffanrapsutteluhetkestä videolle. 

Kun viime syksynä oli läjäpäin hirvikärpäsiä ja ne tarttuivat maastoillessa Skinnyn häntään, niin se samaan tapaan tyrkkäsi peffansa syliini kun päästiin tallille   "apua, niitä mönkii hännässä, ota ne pois!". Minua alkaa aina huvittamaan sen tempaukset, se on niin söpö.

Rapsutettavan pitenevä ylähuuli

Kiitos Miia videoinnista ;). Miialla on myös blogi, The Team.

Välähdys menneestä Osa 3

Löytö muistojen laatikosta: kaksi elämäni hevosta

Skinny ja minä kesällä 1999 ja Gibsson ja minä kesällä 2005

Minulla on ollut kaksi elämäni hevosta; Skinny ja Gibsson. Tutustuin niihin kutakuinkin samoihin aikoihin. Aloin hoitelemaan Gibssonia joskus vuoden 1995 syksypuolella ja kontakti Skinnyn elämään alkoi sen syntyessä vuonna 1996 (tosin aktiivisemmin hoidin sitä vuosina 1998-2000). Vuoteen 2000 minulla oli siis kaksi kultamurua. Ne olivat hyvin erilaiset: toinen upea puoliverinen, vanha kansallisen tason estehevonen ja toinen pikkuinen lämminverinen juoksijan uraansa aloitteleva orivarsa. Erilaisuudestaan huolimatta molemmat olivat minulle rakkaita. Niiden kautta sain kontaktin myös kahteen erilaiseen hevosmaailmaan: opin sekä ratsupuolen, että ravimaailman asioita. Sain käydä ratsastuskoulun tunneilla ja toisaalta olla lämminveristen varsojen kanssa ja ajaa erilaisia ravihevosia.

Gibssonin kuva oikealla, Skinnyn vasemmalla, edessä peltilaatikko, jossa on säilössä vanhat Skinnyn tallipäiväkirjat. Gibssonin tallipäiviksiä on niin paljon, että niille on paljon isompi laatikko.

Kun Skinny myytiin pois vuonna 2000, jatkoin Gibssonin hoitamista yhteensä 10 vuoden ajan, loppuun asti. Gibssonin kanssa syntyikin erityinen side. Se oli elämässäni niin pitkään, että siitä ehti tulla yksi niistä asioista, joiden saattoi luottaa pysyvän muuttumattomana. Siihen saattoi luottaa, se oli maailman kiltein ja rauhallisin hevonen. Olin ehtinyt tuudittautua siihen, että se olisi aina karsinassaan tervehtimässä minua kun tulisin tallille. Sitten koitti vuosi 2005 ja Gibssonin viimeinen kesä. Syksyllä se lähti arvokkaasti, vielä elämässä kiinni olevana vanhuksena, vihreämmille laitumille. Olin surun murtama, kesti aikansa päästä edes jotenkin tolpilleen.

Viimeinen maasto rakkaan Gibssonin kanssa, jäähyväisiksi syksyllä 2005

Onneksi sain viettää tämän rakkaan hoitohevoseni kanssa koko lapsuuteni. Niin monet harjaushetket, niin monet talutustunnit ratsastuskoulussa (pidin paljon taluttamisesta alkeis- ja polttaritunneilla), rauhalliset maastolenkit ja jouluaattoaamun ratsastukset. Jouluista tuli ihan erilaisia kun en enää herännytkään ensimmäisenä ratsastamaan Gibssonilla. Tallilla ei enää koskaan ollut samanlaista. Gibssonin karsinassa olikin 10 vuoden jälkeen toinen hevonen. Piti keksiä mitä teen kaikilla varusteilla joita olin ilokseni sille ostanut. Tavarat piti raivata pois.

Gibsson kesällä 2005

Lapsena tekemäni askartelutuotos kuvaa hyvin kahta elämäni hevosta. Löysin tämän äitini kätköistä.

Välähdys menneestä: "Skini & Gibsson is the best". Lapsena tekemäni askartelutyö uunissa kovettuvasta muovailumassasta

Kielioppivirheistäkin huolimatta viesti välittyy: "Skini ja Gibsson ovat parhaita". Viesti on raapustettu vähän häthätää punaiseen uunissa kovettuvaan massaan. Koska iskulausetta kirjoitettiin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, tämä taideteos ei ole saanut osakseen juurikaan huolellisuutta. Iskulauseella "is the best" oli tapana ylistää hoitohevosia 90-luvun heppatyttöjen keskuudessa. Sitä viljeltiin päiväkirjoihin, varustelaatikoihin ja piirrustuksiin hoitohevosten nimien yhteyteen. Taidettiin kaivertaa näitä sanoja jopa kerhohuoneen puiseen pöytäänkin ja maneesin katsomon seinään.

Skinnyn kanssa kesällä 1999, syöttelemässä omistajan vaimon puutarhassa 

Kuten huomaatte, vanhassa askarruksessa olen kirjoittanut Skinnyn nimen suoraan kuten se sanotaan, eli "Skini" (enhän tuolloin tiennyt mitään sen sivumerkityksistä). Sittemmin aloin kirjoittaa sen "Skinny", jotta nimi kuulostaisi säädyllisemmältä aikuisen korvaan. Myös täällä netissä olen kirjoittanut Skinnyn nimen useimmiten "Skinny". Olen kuitenkin alkanut nyt uudestaan suosia tuota suoraa kirjoitustapaa Skini. Voikin olla että palaan siihen jossain vaiheessa kokonaan. Minun korvaan nimi "Skini" ei enää näin aikuisenakaan kuulosta mitenkään oudolta, se on vaan rakkaan lapsen nimi ;).

Skinny oripoika 1998, 2 vuotiaana

Vanha ystäväni, lapsuuteni elämäni hevonen, on jälleen rinnallani. Minusta on välillä todella vaikea kuvailla niitä tunteita mitä siihen liittyy, välillä on ihan epätodellinen olo sen kanssa, katsoa nyt noita samoja silmiä kuin kauan sitten. Kauanko tarvitsen, että todella tajuan, mitä on tapahtunut?

Silmät ovat sielun peili. Elämäni hevonen helmikuussa 2013 (c) Miia T. Pidän tästä kuvasta, auringon säteet luo miltei samanlaista värimaailmaa kuin Skinnyn loimi. Silmä näkyy myös kirkkaana ja katse on lempeän ystävällinen.

Elämä potkii päähän, ja Skinny kantaa minua -niin henkisesti kuin konkreettisestikin. Minulla on ollut onnea, kun Skinny on vielä hengissä ja se kuuluu nyt päivittäiseen elämääni. Se olisi saattanut aivan hyvin olla menetetty ikuisiksi ajoiksi, mutta sain sen takaisin. Se on yksi elämäni tärkeistä asioista. 

Me kavioliittopäivänä 25.7.2012, on suurelta osin Skinnyn ystävällisen ylläpitäjän ansiota, että päädyimme uudelleen yhteen. Tack för dig K.M.! Det är dig att tacka för att vi är tillsammans igen :D!

Aiemmat samaan aiheeseen liittyvät kirjoitukset:

Välähdys menneestä: Onko tämä minun hevoseni?
Välähdys menneestä Osa 2: Hevosen ostaminen alkaa varusteista?

Ratsastuksen jalo taito

kevyt ravi

Minua on alkanut kiinnostaa perusratsastus kentällä nyt vähän enemmän. Tunnelmiani tasapainosta ja (harjoitus)ravista havainnollistaa loistavasti Disneyn piirrospätkä, jossa Hessu näyttää meille esimerkkiä ratsastuksen jalon taidon suhteen. Lempikohtaukseni on harjoitusravi hidastettuna, joka näkyy seuraavassa videonpätkässä. Alussa nähtävä ratsaillenousu on sekin yhtä sulavaa kuin omani.

loppukäynnit mennään yleensä ilman satulaa

Kun olet katsonut videonpätkän, ymmärrät miksi olen tähän asti ratsastanut ravia kentällä miltei yksinomaan keventäen. Koko video löytyy youtubesta tästä linkistä. Sen alussa on hulvaton pätkä siitä miten ihmisen sydän ja maksa käyttäytyvät laukassa. Juuri näin tapahtuu varmasti minulle harjoitusravissa! Jokaisella askeleella sisuskalut iskeytyy suunnilleen ensin päälakeen ja sitten vatsanpohjaan :D!

kevyttä ravia

Jälkikäteen haluaisin vielä lisätä, että Mintti Rautioaho on kirjoittanut istunnasta tosi hyvin kirjoituksessaan Hyvä istunta on aina kahden kauppa. Kannattaa lukea, hyvää asiaa ja havainnollistavat kaaviot. Lempilainaukseni Rautioahon kirjoituksesta on seuraava: "Ratsastaja ei istu väkisin perusistunassa, mikäli liikkeet ovat vaikeat, vaan siirtyy kevyeeseen raviin ja korjaa hevosen käyttämään oikeita lihaksia, jolloin liikkeet pehmenevät" -loogista ja perusteltua. 

Suoruustreenin alku

Asetusta tai taivutusta sisälle

Ollaan aloitettu suoruustreenin alkeista eli kävelytän pientä ympyrää ja pyydän päätä sisälle ja sisätakajalka astuu kokoajan alle. De Jongin straightness training:ssa nämä ovat kaksi ensimmäistä askelta; lateral bending ja stepping under. Näistä olen aiemmin kiinnittänyt huomiota vain sisätakajalan alleastumiseen joten nyt on asetus tai "lateral bending" tullut ihan uutena lisänä.  

Seuraavassa videossa mennään ihan pientä ympyrää ja harjoitellaan asettamista. Tavoite saada siis kaula ja pää kääntymään sisälle. Välillä otetaan pieni väistö sivulle ja ympyrälle lähetys. 

Seuraavassa vielä vasempaan kierrokseen hieman isommalla ympyrällä, yhä vierekkäin kävellen. Hirnakka selvästi tajuaa mitä pyydän siltä eli nokka kohti minua. Hieno poika <3

Ja oikea kierros. 

Kaulan ja pään taivutuspyyntö onnistuu vielä ainoastaan silloin jos olen itse lähellä. Ollessaan isommalla ympyrällä, Skinny vain kääntyy pienemmälle ympyrälle asettaessani köydellä. Kokeilin käyttää lippupiiskaa auttamassa etujalan kohdalla, ettei ympyrä pienenisi, mutta ei se oikein toimi. 

yritys pitää etäisyys lippupiiskan avulla ja köydestä asettaa ilman että ympyrä pienenee: ei toimi..

Mietin jotain toista tapaa pyytää taivutusta kuin köydestä vetäminen, se merkki kun on jo käytössä ympyrän koon säätelyyn. Vaihtoehtoisesti voi homma vielä jalostua siihen suuntaan että osapuolet keksivät, milloin köydestä vetäminen tarkoittaa asetusta ja milloin ympyrän koon tai paikan säätelyä.

Kapsoni

Aiemmin lupasin kokeilla kapsonia, tuota tyystin hylkäämääni vehjettä, muiden hyvien käyttökokemusten vuoksi. Meidän kapsoni on kevyttä nylonia ja sen kiinnitysrenkaat helkkää kuin aisakellot hevosen juostessa. Näissä helisevissä tunnelmissa siis kokeilin kyseistä kapistusta. 

Jäbis ja hänen mukanaan tullut kapsoni

Hirnakkainen oli kapsonia kokeiltaessa vähän villillä tuulella. En tiedä olisiko paine nenällä saanut reagoimaan vai oliko vaan muuten vain energiaa, etunen nousi kuin nuorella oriilla. Ihan suhteellisen hyvinhän tuo toimi, mutta tuppasi kääntymään tuo turpahihna aika paljon. Sen verran kuitenkin sain intoa tuosta, että aloin pitämään juoksutusköyttä kiinnitettynä riimun sivurenkaaseen leuan alusen sijasta.  Ehkä tuota kapsoniakin voi silloin tällöin käyttää ihan vaihtelun vuoksi, silloin kun ei lähdetä juoksutuksen jälkeen maastoon. Tuollahan voisi kyllä myös ratsastaa, mutta ehkä vähän erikoiseen kohtaan tulisi ohjat kiinni.

Meidän nylonkapsoni, kyllä sitä voi välillä käyttää ihan noin vaihteen vuoksi, vaikken siihen ihastunutkaan

Videomateriaalista

Olen innostunut nyt näistä videoista, kun ne kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa tämmösistä käytännön harjoituksista. Laatukin tulee olemaan uusissa videoissa aiempia parempi kun on uusi kamera, enää ei äänikään särise hallitsemattomasti. Tämän kirjoituksen videot ovat uudella kameralla, joka on sentään paljon vanhaa parempi, vaikka ei sekään tietysti täydellinen. Myös go pro tuli meidän talouteen ja pitäähän sitä päästä kokeilemaan. Videoita siis tulossa tähän suuntaan.

Siellä hän on paalinsa kanssa

Aiempi postaus suoruustreenistä: 

Suoruustreenin opiskelua ja pohdintaa

Jumppaohjelma: 4. Hieronta

Jumppaohjelman aiemmat osat:

1. Väistöt
2. Peruutukset
3. Venytykset

Oma silkkiturkkini <3 On onni omistaa tämmöinen hevonen

4. Hieronta

Hieroja käy meillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Elokuusta 2012-tammikuuhun 2013 kävi 4 kertaa. Itse hieron silloin tällöin, kun on sopiva hetki. Se on lähinnä semmoista mukavaa yhdessä rentoutumista. Useimmiten hieron, tai oikeastaan painelen, vain lapoja auki. Se tapa näkyy seuraavalla videolla alkupuolella (n.8-20sek), eli sormet menee lavan alle. Pohjustan tämän aina venyttelyllä ja ravistamalla etusta hierojan neuvojen mukaan. En siis vaan kylmiltään tuikkaa käsiä lavan alle.

Käytän myös rauhottavaa hierojalta opittua akupainantaa. Siinä painan toisella kädellä kaulasta ja toisella kainalosta. Akupainannassa rupeaa hirnakalla silmät yleensä lupsamaan, se selvästi nauttii siitä. En tiedä johtuuko se painannasta vai ihan siitä että kosketus rauhottaa ja rauhoitun itse ihan rennoksi poski hevosen silkkistä turkkia vasten. Painantaan on mukava päättää ilta. 

Tämä kuva ei ole hierontahetkestä, vaan on otettu heti uuteen talliin astumisen jälkeen Skinnyn uudessa karsinassa. Ei ole hirnakalla kaikkein rennoin ilme..

Equine Integrative therapies video on antanut kaikenkaikkiaan kivan tietopaketin. Tuo takapuolen rullaaminen alle ja selän köyristys on semmoinen, jota olen ajatellut alkaa tehdä silloin tällöin. Nyt olen vain pari kertaa kokeillut.