Välähdys menneestä Osa 3

Löytö muistojen laatikosta: kaksi elämäni hevosta

Skinny ja minä kesällä 1999 ja Gibsson ja minä kesällä 2005

Minulla on ollut kaksi elämäni hevosta; Skinny ja Gibsson. Tutustuin niihin kutakuinkin samoihin aikoihin. Aloin hoitelemaan Gibssonia joskus vuoden 1995 syksypuolella ja kontakti Skinnyn elämään alkoi sen syntyessä vuonna 1996 (tosin aktiivisemmin hoidin sitä vuosina 1998-2000). Vuoteen 2000 minulla oli siis kaksi kultamurua. Ne olivat hyvin erilaiset: toinen upea puoliverinen, vanha kansallisen tason estehevonen ja toinen pikkuinen lämminverinen juoksijan uraansa aloitteleva orivarsa. Erilaisuudestaan huolimatta molemmat olivat minulle rakkaita. Niiden kautta sain kontaktin myös kahteen erilaiseen hevosmaailmaan: opin sekä ratsupuolen, että ravimaailman asioita. Sain käydä ratsastuskoulun tunneilla ja toisaalta olla lämminveristen varsojen kanssa ja ajaa erilaisia ravihevosia.

Gibssonin kuva oikealla, Skinnyn vasemmalla, edessä peltilaatikko, jossa on säilössä vanhat Skinnyn tallipäiväkirjat. Gibssonin tallipäiviksiä on niin paljon, että niille on paljon isompi laatikko.

Kun Skinny myytiin pois vuonna 2000, jatkoin Gibssonin hoitamista yhteensä 10 vuoden ajan, loppuun asti. Gibssonin kanssa syntyikin erityinen side. Se oli elämässäni niin pitkään, että siitä ehti tulla yksi niistä asioista, joiden saattoi luottaa pysyvän muuttumattomana. Siihen saattoi luottaa, se oli maailman kiltein ja rauhallisin hevonen. Olin ehtinyt tuudittautua siihen, että se olisi aina karsinassaan tervehtimässä minua kun tulisin tallille. Sitten koitti vuosi 2005 ja Gibssonin viimeinen kesä. Syksyllä se lähti arvokkaasti, vielä elämässä kiinni olevana vanhuksena, vihreämmille laitumille. Olin surun murtama, kesti aikansa päästä edes jotenkin tolpilleen.

Viimeinen maasto rakkaan Gibssonin kanssa, jäähyväisiksi syksyllä 2005

Onneksi sain viettää tämän rakkaan hoitohevoseni kanssa koko lapsuuteni. Niin monet harjaushetket, niin monet talutustunnit ratsastuskoulussa (pidin paljon taluttamisesta alkeis- ja polttaritunneilla), rauhalliset maastolenkit ja jouluaattoaamun ratsastukset. Jouluista tuli ihan erilaisia kun en enää herännytkään ensimmäisenä ratsastamaan Gibssonilla. Tallilla ei enää koskaan ollut samanlaista. Gibssonin karsinassa olikin 10 vuoden jälkeen toinen hevonen. Piti keksiä mitä teen kaikilla varusteilla joita olin ilokseni sille ostanut. Tavarat piti raivata pois.

Gibsson kesällä 2005

Lapsena tekemäni askartelutuotos kuvaa hyvin kahta elämäni hevosta. Löysin tämän äitini kätköistä.

Välähdys menneestä: "Skini & Gibsson is the best". Lapsena tekemäni askartelutyö uunissa kovettuvasta muovailumassasta

Kielioppivirheistäkin huolimatta viesti välittyy: "Skini ja Gibsson ovat parhaita". Viesti on raapustettu vähän häthätää punaiseen uunissa kovettuvaan massaan. Koska iskulausetta kirjoitettiin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, tämä taideteos ei ole saanut osakseen juurikaan huolellisuutta. Iskulauseella "is the best" oli tapana ylistää hoitohevosia 90-luvun heppatyttöjen keskuudessa. Sitä viljeltiin päiväkirjoihin, varustelaatikoihin ja piirrustuksiin hoitohevosten nimien yhteyteen. Taidettiin kaivertaa näitä sanoja jopa kerhohuoneen puiseen pöytäänkin ja maneesin katsomon seinään.

Skinnyn kanssa kesällä 1999, syöttelemässä omistajan vaimon puutarhassa 

Kuten huomaatte, vanhassa askarruksessa olen kirjoittanut Skinnyn nimen suoraan kuten se sanotaan, eli "Skini" (enhän tuolloin tiennyt mitään sen sivumerkityksistä). Sittemmin aloin kirjoittaa sen "Skinny", jotta nimi kuulostaisi säädyllisemmältä aikuisen korvaan. Myös täällä netissä olen kirjoittanut Skinnyn nimen useimmiten "Skinny". Olen kuitenkin alkanut nyt uudestaan suosia tuota suoraa kirjoitustapaa Skini. Voikin olla että palaan siihen jossain vaiheessa kokonaan. Minun korvaan nimi "Skini" ei enää näin aikuisenakaan kuulosta mitenkään oudolta, se on vaan rakkaan lapsen nimi ;).

Skinny oripoika 1998, 2 vuotiaana

Vanha ystäväni, lapsuuteni elämäni hevonen, on jälleen rinnallani. Minusta on välillä todella vaikea kuvailla niitä tunteita mitä siihen liittyy, välillä on ihan epätodellinen olo sen kanssa, katsoa nyt noita samoja silmiä kuin kauan sitten. Kauanko tarvitsen, että todella tajuan, mitä on tapahtunut?

Silmät ovat sielun peili. Elämäni hevonen helmikuussa 2013 (c) Miia T. Pidän tästä kuvasta, auringon säteet luo miltei samanlaista värimaailmaa kuin Skinnyn loimi. Silmä näkyy myös kirkkaana ja katse on lempeän ystävällinen.

Elämä potkii päähän, ja Skinny kantaa minua -niin henkisesti kuin konkreettisestikin. Minulla on ollut onnea, kun Skinny on vielä hengissä ja se kuuluu nyt päivittäiseen elämääni. Se olisi saattanut aivan hyvin olla menetetty ikuisiksi ajoiksi, mutta sain sen takaisin. Se on yksi elämäni tärkeistä asioista. 

Me kavioliittopäivänä 25.7.2012, on suurelta osin Skinnyn ystävällisen ylläpitäjän ansiota, että päädyimme uudelleen yhteen. Tack för dig K.M.! Det är dig att tacka för att vi är tillsammans igen :D!

Aiemmat samaan aiheeseen liittyvät kirjoitukset:

Välähdys menneestä: Onko tämä minun hevoseni?
Välähdys menneestä Osa 2: Hevosen ostaminen alkaa varusteista?