tiistai 5. maaliskuuta 2013

Suoruustreenin alku

Asetusta tai taivutusta sisälle
Ollaan aloitettu suoruustreenin alkeista eli kävelytän pientä ympyrää ja pyydän päätä sisälle ja sisätakajalka astuu kokoajan alle. De Jongin straightness training:ssa nämä ovat kaksi ensimmäistä askelta; lateral bending ja stepping under. Näistä olen aiemmin kiinnittänyt huomiota vain sisätakajalan alleastumiseen joten nyt on asetus tai "lateral bending" tullut ihan uutena lisänä.  

Seuraavassa videossa mennään ihan pientä ympyrää ja harjoitellaan asettamista. Tavoite saada siis kaula ja pää kääntymään sisälle. Välillä otetaan pieni väistö sivulle ja ympyrälle lähetys. 



Seuraavassa vielä vasempaan kierrokseen hieman isommalla ympyrällä, yhä vierekkäin kävellen. Hirnakka selvästi tajuaa mitä pyydän siltä eli nokka kohti minua. Hieno poika <3


Ja oikea kierros. 



Kaulan ja pään taivutuspyyntö onnistuu vielä ainoastaan silloin jos olen itse lähellä. Ollessaan isommalla ympyrällä, Skinny vain kääntyy pienemmälle ympyrälle asettaessani köydellä. Kokeilin käyttää lippupiiskaa auttamassa etujalan kohdalla, ettei ympyrä pienenisi, mutta ei se oikein toimi. 

yritys pitää etäisyys lippupiiskan avulla ja köydestä asettaa ilman että ympyrä pienenee: ei toimi..
Mietin jotain toista tapaa pyytää taivutusta kuin köydestä vetäminen, se merkki kun on jo käytössä ympyrän koon säätelyyn. Vaihtoehtoisesti voi homma vielä jalostua siihen suuntaan että osapuolet keksivät, milloin köydestä vetäminen tarkoittaa asetusta ja milloin ympyrän koon tai paikan säätelyä.

Kapsoni


Aiemmin lupasin kokeilla kapsonia, tuota tyystin hylkäämääni vehjettä, muiden hyvien käyttökokemusten vuoksi. Meidän kapsoni on kevyttä nylonia ja sen kiinnitysrenkaat helkkää kuin aisakellot hevosen juostessa. Näissä helisevissä tunnelmissa siis kokeilin kyseistä kapistusta. 

Jäbis ja hänen mukanaan tullut kapsoni
Hirnakkainen oli kapsonia kokeiltaessa vähän villillä tuulella. En tiedä olisiko paine nenällä saanut reagoimaan vai oliko vaan muuten vain energiaa, etunen nousi kuin nuorella oriilla. Ihan suhteellisen hyvinhän tuo toimi, mutta tuppasi kääntymään tuo turpahihna aika paljon. Sen verran kuitenkin sain intoa tuosta, että aloin pitämään juoksutusköyttä kiinnitettynä riimun sivurenkaaseen leuan alusen sijasta.  Ehkä tuota kapsoniakin voi silloin tällöin käyttää ihan vaihtelun vuoksi, silloin kun ei lähdetä juoksutuksen jälkeen maastoon. Tuollahan voisi kyllä myös ratsastaa, mutta ehkä vähän erikoiseen kohtaan tulisi ohjat kiinni.

Meidän nylonkapsoni, kyllä sitä voi välillä käyttää ihan noin vaihteen vuoksi, vaikken siihen ihastunutkaan

Videomateriaalista


Olen innostunut nyt näistä videoista, kun ne kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa tämmösistä käytännön harjoituksista. Laatukin tulee olemaan uusissa videoissa aiempia parempi kun on uusi kamera, enää ei äänikään särise hallitsemattomasti. Tämän kirjoituksen videot ovat uudella kameralla, joka on sentään paljon vanhaa parempi, vaikka ei sekään tietysti täydellinen. Myös go pro tuli meidän talouteen ja pitäähän sitä päästä kokeilemaan. Videoita siis tulossa tähän suuntaan.

Siellä hän on paalinsa kanssa

Aiempi postaus suoruustreenistä: 




4 kommenttia:

  1. Noniin hyvältä vaikuttaa!
    Meillä taas ympyrän koon säätely on vähän epämääräisempää, en oikeastaan edes tiedä miten se toimii, se vaan toimii? :D Mutta meillä taipumista juuri pyydän pienellä paineella. Ako tuntui senkin oppivan kuin taikaiskusta..

    Videot on kyllä kivoja, itsekin kuvaisin enemmän, jos olisi jokin ohjelma, jolla saisin pätkittyä videoita.. Mitä sinä muuten käytät?

    Ja siis vau, tuo Go pro vaikuttaa mielenkiintoiselta! Toimiiko se siis vaikkapa kuin kypäräkamera? Mahtoi olla kallis vehje :F Mutta tosi kätevä varmaan! Odotan innolla sillä kuvattuja videoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on toi köydestä vetäminen tosiaan ympyrän pienentämisen merkkinä, hetkellisesti toki asettuu siinä, mutta vain siksi sekunniksi että kääntyy.

      Jotkut asiat tulee kuin itsestään, toisten kanssa joutuu vähän enempi kikkailemaan keinoja.. Jos saat otettua videota teidän työskentelystä niin katsoisin sitä enemmän kuin mielelläni!

      Minä olen pätkinyt picasa- kuvankäsittelyohjelmalla videot tähän asti. Nyt kun tuli uusi kamera ja go pro niin ne tallentaa mp4 ja mov- tiedostoina niin piti pistää käyntiin tuo windowsin elokuvatyökalu/movie maker. Sillä onnistuin pätkimään ja lisäämään ensimmäisen tekstinkin ikinä videoon. Toistaiseksi en osaa yhdistää pätkiä yhdeksi videoksi. Ja toistaiseksi lataan videot bloggeriin enkä youtubeen joten ne eivät voisikaan olla kovin pitkiä. Pätkien kanssa siis jatketaan.

      Go pro on eräänlainen kypäräkamera, minulla kun on kypärässä otsalamppu kiinni niin minulla on sitten go pro rinnassa semmoisilla valjailla. Ollut nyt pari kertaa käytössä. Se videoiden katsominen vaan on tosi työlästä jos kamera on vaikka koko lenkin maastossa mukana, tulee paljon turhaa materiaalia. Siksi niitä sitten pitäis jotenkin osata pätkiä.

      Kallishan tuo go pro oli, mutta mieheni osti sen ja jos minulla löytyy sille käyttöä niin ostan siitä sitten puolet. Puoliksi ei oo tietenkään läheskään yhtä kallis kuin yksin ostaessa. Mieheni käyttää sitä pyöräilyharrastuksessaan. Go pron huono puoli on siinä, että se ikäänkuin pyöristää filminäkymää ja siitä ei näe yhtään mitä kuvaa, että mihin se kamera oikeen osottaa, se pitää vaan itse jotenkin sihdata ja arvioida (ei ole siis semmosta näyttöä kuin tavan digikamerassa). Valokuvien laatu tuolla on myös surkea, ainakin maneesivalaistuksessa. Mutta joo, on se kyllä ihan kiva, kun saa videokuvaa tarvimatta käsiparia siihen.

      Poista
  2. Mielenkiinnolla jään odottelemaan Go prolla otettuja videoita :) Olen itsekkin haaveillut pitkään, että jos saisi jonkunlaisen kypäräkameran hommattua. Koululta olen ajatellut ottaa joskus lainaan, kun niitä siellä taitaa aika monta ollakkin. (Opiskelen media-assistentiksi)

    Movie makerin käyttö on todella simppeliä ja sen oppii nopeasti, kun vähän harjoittelee. http://www.youtube.com/watch?v=On-ti-_2iFY toivottavasti tästä videosta on apua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, kyllä tuo taitaa aika helppoa olla kunhan ohjelma tulee tutuksi ja jaksaisi perehtyä. Nyt selvisi kyllä monta uutta juttua tuosta ohjelmasta :).

      Kannattaa ihmeessä lainata jos kiinnostaa, lainaus kun ei mitään maksa. Suosittelen semmoista josta näkee jotenkin mitä kuvaa. Itselle tuli jo yksi juoksutusvideo, jossa jää hepan jalat pois.. :/

      Minäpä pistän kasaan videoita ehtiessäni :D. Kaikkea "mielenkiintoista" on tullut kuvattua kuten tarhan putsaamista O_o XD, hehee.

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.