lauantai 14. syyskuuta 2013

Rungottomat satulat


Kierrän kehää satulankokeiluissani ja samalla satuloiden perimmäisen luonteen, olemuksen ja olemassaolon tarkoituksen pohdinnan kanssa. Kehä koostuu suunnilleen seuraavista kolmesta osasesta:


1. Runkosatulat
(joustamattomat muovi, puu ja metallirungot, eli ns. tavallinen perinteinen satula)

2. Joustorunkoiset ja nahkarunkoiset satulat
(esim. Flexible, Trekker, Hidalgo.. Nahkarunko tarkoittanee yleensä käytännössä sitä, että satula joustaa jonkin verran joten luen ne joustorunkoisiin)

3. Rungottomat satulat 
 (ratsastushuovat ja aidot rungottomat, esim. Christ, Barefoot, Torsion, Freeform, Freemax)


Olen aloittanut kierrokseni kolmosryhmästä, siirtynyt kakkoseen ja siitä ykköseen, nyt huomaan olevani takaisin kolmosryhmässä. Eli seuraa ajatuksiani rungottomista satuloista.

Rungottomat satulat 

 

24.8.13
Rungottomien satuloiden joukko on erittäin kirjava. Vaihtelee ilmeisesti henkilön mukaan, lukeeko joustorunkoiset ratkaisut runko- vai rungottomiin satuloihin. Itse en ole vakiinnuttanut näkökantaani, mutta fiilispohjalta olen kallistumassa siihen, että pitäisin joustorunkoiset ja rungottomat erillään. Olen jakanut täysin rungottomat vaihtoehdot mielessäni kahteen ryhmään: ensinnäkin on a.) ratsastushuovat, ja toisekseen b.) ihan oikeat rungottomat satulat. Arvailen, että ratsastushuovat on ne, mistä on lähteneet pahimmat huhut ja mielikuvat liikkeelle. Etenkin niistä ratsastushuovista, joihin on lisätty etu- ja takakaari ja niitä voi erehtyä luulemaan normaaleiksi satuloiksi. Monikaan ei tiedä, että on olemassa muunkinlaisia rungottomia satuloita, kuin semmoiset mihin on yhdistetty oikeastaan huopa, vyö ja jalustimet.

5.9.13
On se hyvä että olen saanut mielessäni jotain edes aikaan. On siis kahdenlaisia rungottomia: ratsastushuopia ja aitoja rungottomia satuloita. Selvä! Mutta asia ei olekaan enää niin yksinkertainen, kun pitäisi näkemättä tietää kumpaan ryhmään jokin tietty rungoton kuuluu.. no, ei takerruta siihen.

A. ) Ratsastushuovat




Minullahan on Christin lampaankarvasatula, jonka luokittelisin tämmöiseksi ratsastushuovaksi. Siinä on paksu lampaantalja istuimessa. Yhteensä lampaantaljaa taitaa olla 2 tai kolmessa kerroksessa? Tukea ratsastajalle on tuotu pistämällä takakaareen vaahtomuovia. Olen lisännyt myös etuosaan muotoa taitetulla retkipatjalla.

Oikealla vaahtomuovinen tuki, joka on takakaaressa, ja vasemmalla vihreä retkiparja

Satulan päälistalja on keskeltä irti, ja tuosta välistä saa lisättyä takakaaren vaahtomuovin ja eteen laittamani retkipatjan



Retkipatja lisätty!

Lammaskarvasatula "täytteineen"
Minun Christini on plus-malli, eli siinä on "selkärankatila". Selkärankatila ei kuitenkaan tarkoita samaa tässä kuin runkosatulassa. Huovassa on yksinkertaisesti jätetty selkärangan kohdalle kanava ja topattu lampaankarvalla vahvemmin satulaa kanavan reunoilta, jolloin ratsastajan paino ohjautuu enemmän pakaroiden ja reisien alalle kuin selkärangan kohdalle. Jossain on jopa lukenut että ratsastajan takalistossa on valmiina selkärankatila, sillä pakarathan ne istuinluineen enimmän paineen ottavat vastaan, myös paljaassa selässä istuessa.



Lammaskarvasatula pehmentää istuinluista tulevaa painetta ja ratsastajan paino on kaiken järjen mukaan hevosen selässä suunnilleen kuten täysin ilman satulaa ratsastettaessa. Jos hevosella ei ole ihanan tasainen selkä ja selkäranka lihasten tai läskien avulla piilotettuna, (tai jos kyseessä on koholla oleva selkäranka) on jonkinlainen ratsastushuopa varmaan mukavampi satulattomaan ratsasteluun molemmille.

Lisäys jälkikäteen: Ihana valistunut lukijani tiesi huomauttaa, että Plus-mallissa on ominaisuuksia jotka olen onnistunut olemaan kokonaan huomaamatta. Siinä on täytetaskut molemmin puolin selkärankaa. Sen paksuus ja tukevuus ei siis johdu yksin paksusta lammaskarvakerroksesta, vaan myös paneelinmuotoisista palasista satulan sisällä! Kuulemma myös paksu heavy duty-täyte (josta kuvia myöhemmin tässä kirjoituksessa) mahtuu tuonne sisälle ja se nostanee tämän ratsastushuovan käytön ihan uudelle tasolle. Tätä täytyy ehdottomasti tutkia lähemmin!

Lammaskarvasatula alhaalta, selkärankatilaa on tuotu tähän malliin tekemällä tukevammat lammaskarvapalat selkärangan molemmille puolin niin että selkärangan kohtaan jää eräänlainen syvänne
Jalustinten käyttö tuokin sitten oman ongelmansa tähän. Satula ei täysin pehmeänä jaa jalustimiin varaavan ratsastajan painoa oikein minnekään, vaan kyllähän siitä syntyy paine sään takaosaan. Nimittäin kun seisoo jalustimilla ja yrittää saada sormea satulan ja rangan väliin niin eihän sitä sinne saa. (edit: en ole tutkinut muuttaako täytteiden lisääminen asiaa hevosella jolla on säkää)

toukokuussa 2013 ratsastelua lammaskarvalla (c) Miia
Monet ovatkin sitä mieltä ettei jalustimia tulisi käyttää ratsastushuovissa juuri tästä syystä. Hevoskuiskaajan nettikauppa kertoo ratsastushuovastaan ja jalustinten käytöstä ratsastushuovissa näin (suora lainaus sivuilta):

"Usein kysytään ja ihmetellään eikö näissä ole jalustimia. Ehdottomasti ei ole!

Jalustimilla varustetut ratsastushuovat ovat lähes aina poikkeuksetta haitallisia hevoselle. Ratsastaja painaa jalustimille painoa ja täten paino siirtyy hevosen selkärangalle. Ainoastaan jos hevonen on todella hyvässä selkälihaskunnossa ja selkäranka ei tunnu ollenkaan lihaksien (ei, läski ei kelpaa) alta niin voisi harkita ko. tuotetta mutta silloinkin paino jakautuu huonosti hevosen lihaksistolle verrattuna kuin jos jalustimia ei olisi ollenkaan.
"

Jos jalustimet siis ratsastushuovassa on, niin niitä olisi hyvä olla käyttämättä. Paino siis takalistolla, ei jalustimissa. Jalustinten tehtävä olisi vain vakauttaa ratsastajan istuntaa ja toimia turvana mahdollisissa äkkitilanteissa tai vaikkapa ratsastustaidottomalla terapia-asiakkaalla.

Ratsastusta lammaskarvalla (c) Miia
Paras ratsastushuovan käyttötapa olisi siis ilman jalustimia. Ja täytyyhän se kyllä mainita, että tästä huolimatta ratsastushuopa jalustimineen toimi meillä useita kuukausia satulan korvikkeena, kun satulaa ei millään löytynyt. Ratsastusta ei meillä ollut montaa kertaa viikossa, vaan viikko-ohjelmassa oli noin 2 vapaapäivää, paljon maastakäsittelyä ja ilman satulaa köpöttelyä. Jalustimia käyttävää lammaskarvasatulalla ratsastusta oli siis loppujenlopuksi keskimäärin 2 kertaa viikossa. Takaraivossa oli silti jatkuvasti huoli jalustintenkäytön haitallisuudesta tuossa satulassa. Monet ratsastuskerrat tuli myös kuitattua sovitussatuloilla.

Hikijälkiä ratsastushuovasta /lammaskarvasatulasta


vauhtilenkin jälkeen christin hikijälki 7.7.2013, ehtinyt jo loppukäynneillä kuivua

7.7.2013
Ei jäljet täydelliset ole mutta yllättävän hyvät kun vertaa vaikka huonosti istuvaan runkosatulaan.

B.) "Aidot" rungottomat satulat

Rungottomien merkkejä on paljon. Otan tässä esille vain niitä minulle vähän tutumpia merkkejä.


Barefoot Notting Hill -uusin satulamme josta lisää siitä kertovassa postauksessa
Rungottomia satuloita ovat esim. Torsion, Barefoot ja Tree Free. Ulkonäkö on nässa kolmessa melkein identtinen, eli istuinosa on irroitettava ja se jatkuu etukaaren sivuille asti kiinnittyen satulan etureunaan. Yllä ja alhaalla näette miten samantyylinen Torsion ja Barefoot ovat ulkonäöllisesti.

Torsion, joka oli meillä sovituksessa.
Torsionista ja Barefootista voi sanoa, että ne luen ihan aidoiksi rungottomiksi satuloiksi. Mutta entäs Tree Free. Ikinä en ole semmoista nähnyt ja hinta on puolet pienempi kuin Barefootilla. Torsion on näistä kallein. Hintaero herättää epäilyn, että kyseessä on samannäköiseksi naamioitu ratsastushuopa, mutta tämä on vain arvaus. Torsion on näistä kolmesta kaikkein menestynein ja ansioitunein matkaratsastuskilpailuissa. Matkaratsastus lienee laji, jossa ei pärjätä huonoilla satuloilla ja minusta on aina satulalle yksi meriitti jos sitä käytetään noin vaativassa menossa. Matkaratsastuksessa ollaan pitkiä aikoja jalustimien varassa, joten satula ei voi olla lötkö ratsastushuopa, sen on jaettava painetta, oltava tekemättä painepisteitä.

Freeform
Sitten seuraa Freeform ja Freemax- keskenään hyvin samannäköiset nämäkin. Freemax on Freeformia puolet halvempi, mutta olen kuullut hyvää molemmista. Samanlaisesta ulkonäöstään huolimatta kyseessä on joustoltaan hyvin erityyppiset satulat. Freemax nimittäin joustaa jokasuuntaan ja Freeform on puolestaan pituussuunnassa täysin jäykkä rungoton satula (ja suora semmoinen) ja se joustaa vain leveyssuunnassa. Freeform on myöskin ansioitunut matkaratsastuskisoissa pitkillä matkoilla.

Näitä satuloita yhdistää niiden alapinta. En ole päässyt Freemaxia kurkkaamaan, mutta oletan, että se on kuin Freeform alapinnaltaan, eli tasainen. (kuten huomaat aika moni asia on vain arvailua..)

Freeformin alapinta on melko tasainen
Yllä mainituissa Torsionissa ja Barefootissa on luotu selkärankatilaa jo satulan alapinnan muotoilulla. Selkärankakanava ei vastaa runkosatulan vastaavaa käytännössä erittäin korkeaa  tilaa, mutta muotoilussa on kuitenkin otettu ranka huomioon.

Barefoot notting hill alapinta. Näkyy ns. paneelit molemmin puolin selkärankaa ja selkärankakanava selvästi


Rungottomissa on monenlaisia muokkauksen mahdollisuuksia ja saman merkin sisälläkin on eri malleja

-Rungottomien huovissa on taskut, joista täytettä saa lisätä tarpeen mukaan kohtiin joihin sitä tarvitaan
-Freemaxiin, Torsioniin ja Barefootiin saa vaihdettua etukaaren
Barefootin etukaari joka on ymmärtääkseni satulan ainot täysin joustamaton osa

-Ainakin Barefootissa on tarroilla siirrettävät polvituet
-Jalustinten kiinnityspaikkaa voidaan muuttaa useissa uusissa malleissa
-Freeformissa ja Torsionissa on valittavissa cutback-leikkaus isosäkäisille
-Freeformissa on shortback-malli ja extra shortback-malli lyhyemmille selille
-Freeformia saa myös paneeleilla varustettuna, jolloin rankatila on taattu (ks. kuva)


Rungottoman satulahuopa

paneelinmuotoinen täyte tulee huopaan sisälle mustan alueen kohdalle, musta alue on tuommosta muovinyppylää joka tuo pitoa ja jämäkkyyttä
Yleensä rungoton satula tarvitsee alleen erikoishuovan. Joissakin rungottomissa, kuten Barefootissa, huopa on puoli satulaa. Se muodostaa yhdessä satulan rakenteen kanssa säkä- ja selkärankatilan, jakaa painetta ja vaimentaa iskuja. Barefootin huopa paksuin heavy duty-täyttein muistuttaa minusta hyvin paljon runkosatulan paneeleja.

heavy duty-täyte
Heavy duty on yksi markkinoiden paksuimmista, tiiviimmistä ja jäykimmistä rungottoman satulan täytteistä. Omat yksinkertaiset pilottitestini (= esim. paina täysiä yhellä sormella paneelin keskeltä pitäen paneelia vasten omaa reittä tai toista kättä) osoittavat, että tuo on tarpeeksi tukuisaa jakamaan painetta . Heavy duty on asiaa!


heavy dutyn paksuus on noin pari sormea
Barefootin huovan vakiotäyte on tavallista vaahtomuovia. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tämä on riittämätön ainakin meille rungottoman satulan alle. Täyte on ihan tavallista höttövaahtomuovia, joka muuten repesi kun vedin sitä huovasta ulos vaihtaakseni heavy dutyt sisälle.

Barefootin huovan vakiotäyte
Minulle on ruvennut muodostumaan jo vähän mielipiteitä siitä, mitä vaaditaan rungottomalta, joka sopisi meille. Hevosella on säkää ja selkäranka on hieman ulkoneva, vaikka selkä onkin melko tasainen. Jos satulassa ei ole paneeleita tai/ja selkärankatilaa itsessään, huovan pitäisi se muodostaa. Ja tähän ei riitä ohut padi.

barefootin huopa alta

Epäilin pitkään, pystyykö oikeasti rungottoman satulan rakenne+ huopa muodostamaan riittävän rankatilan, niin että selkäranka jää vapaaksi paineesta. Yksi lempibloggaajistani Ärrä (yksityisessä Akselin elämää- blogissa) osti Torsionin satulan ja olin todella iloinen nähdessäni sen jättämät hikijäljet. Ne näkyvät alla olevassa kuvassa. Hikijäljistä näkee selvästi että satula muodostaa samankaltaiset paneelit kuin runkosatulassa, eikä painetta tule rangalle.

Akselin elämää- blogin päätähden selkä Torsionilla tehdyn hikilenkin jälkeen. "lenkin pituus oli kaikkinensa noin 12 km ja vauhtia kertyi 9,2 km/h keskinopeuden verran." Satula Torsion alla Torsion Cool Pad, Torsionin oma rungottoman huopa




Rungoton on lähellä hevosta, vai onko? 

Lähelle hevosta pääsee ilman satulaa tai ratsastushuovan kanssa. Kun puhutaan aidoista rungottomista satuloista, ei minusta ole ollenkaan itsestäänselvää, että perstuntuma olisi läheisempi kuin runkosatulassa. Hyvä runkosatula istuu sekin varsin lähellä hevosta. Molempien satulatyyppien toppauksistakin riippuu aika paljon. Paksut rungottoman huovat kera satulan toppausten voivat olla ihan yhtä paksuja kuin runkosatulan toppaukset.

Uusi Barefoot Notting Hill ensimmäistä kertaa selässä elokuussa 2013
Etenkin kun uusi rungoton satula istutetaan hevosen selkään, voi esiintyä sohvaefektiä: eli satula näkyy keikkuvan kuin tuhannen patjan päällä kaukana hevosen selästä. Onneksi tämä efekti kuitenkin vähenee toppausten ja satulan mukautuessa hevosen selkään ratsastajan painon alla. [Edit: Esim Sensation ride-satulassa sohva-efekti on jo uutena paljon vähäisempi kuin Torsionissa ja Barefootissa, ja Freeformissa sitä ei mielestäni ole lainkaan.]

Kiiltäväkarvainen hevonen auringossa 24.8.13
Lähempänä tai ei, rungottomalla pitäisi kuitenkin periaatteessa olla helpommin tunnistettavissa omien istuinluiden liikkeet satulan joustaessa. Tästä ei ole kuitenkaan vielä omakohtaista kokemusta tarpeeksi.

Melko hyvä rakennekuva jäbä lämminverisestä 24.8.13

Yleinen ajatusheitto, joka on syntynyt satuloiden loputtomasta selailusta

 



Runkosatulat ja rungottomat näyttävät lähentyvän  toisiaan. Runkosatuloihin haetaan erilaisia vaihtoehtoja, kuten kiertoniveliä runkoon, erilaisia toppauksia mm. ilmapaneelit. Ja ovathan myös syntyneet nuo joustorunkoiset omaksi ryhmäkseen. Runkosatuloihin haetaan siis joustavuutta ja pehmeyttä. Rungottomiin taas tuntuu tulevan enemmän jämäkkyyttä. Satulaa ei enää saa taitettua kahtia ainakaan käyttämättä semmoista määrää voimaa, että pelkää rikkovansa satulan. Etenkin pituussuuntaista jäykkyyttä näytetään haettavan. Kunnon rungoton ei ole lötkö läpyskä. Eli loppujen lopuksi: Onko rungoton enää ollenkaan niin rungoton kuin ajatellaan? Niissä voi sisällä olla varsin jämäkkää materiaalia, vaikkei siellä olekaan perinteistä puista/metallista runko-kehikkoa.

Loppusanat, varoitukset ja vastuusta irtisanoutuminen

Älkää nyt missään nimessä luulko että olen päässyt johonkin lopulliseen johtopäätökseen tai totuuteen (ei tässä satula-asiassa eikä missään). Tässä sitä vaan ollaan tällä hetkellä. Ottakaa aina huomioon, että olen aivan tavallinen  hevosharrastaja, en ole asiantuntija ja kirjoitan vain omien kokemuksieni ja päättely-yrityksieni pohjalta. Mieli muuttuu ja oivalluksia tulee oppimismatkan varrella!

25 kommenttia:

  1. Tätä on odotettu :) Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ihana kuulla, että olet odottanut :D. Kiitos :)

      Poista
  2. Hyvä postaus! Itse en vaan mahda sille mitään, että mielestäni nuo rungottomat ovat yksi maailman omituisimmista näyistä :D

    Skinny on kyllä todella hyvän näköinen nyt. Tosi hyvässä lihassa ja onnellisen näköinen, ei lainkaan sellainen luikku kuin lämminveriset usein on.

    Ja vielä jonain päivänä (lottovoittoa odotellessa...) ostan Lassellekin tuollaisen lampaankarvasatulan. Ja LG:tä olen yrittänyt metsästää mutta niitä on tosi vähän käytettynä myynnissä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on todellakin omituisia, kyllä niitten kanssa pitää puljata ennenkuin niihin tottuu :D.

      Kiitos :), kiva kuulla että muutkin ajattelee noin. Se on lihonut vähän kesän aikana (ihan aito läski lämmittää pihatossa ;), keväällä se oli minusta just perfekt lihavuuskunnossa, lämppäri saa olla semmonen siro. Mut tuolla on luonnostaan tuommonen rakenne että se ei oo mikää hongankolistaja tai jäätynyt pulkannaru, vaan aika hyvännäköinen paketti :D, sopusuhtainen ja tosi isot peffalihakset ollu heti varsasta asti. Tekis mieli viedä se näyttelyihin joskus niin sais jonkun mielipiteen jolla on virallisesti silmää lämminverisille.

      Onneksi lammaskarvasatula ei oo kallis eli ostoslistalle vaan ;). Lg on niin uusi juttu että niitä ei käytännössä varmaan ollenkaan ole myynnissä käytettyinä, ellei sitten joltain jää ylimääräiseksi jos menettää hevosensa. Rupee ajan kanssa niitäkin ilmestymään paremmin markkinoille. Mutta barefoot myy oikeen näppärää kukkahackamoren tapaista, ajaa asiansa aivan kuten lg. kannattaa kurkata
      http://www.barefoot-saddles.com/index.php?main_page=index&cPath=11
      19,95euroa kukkahackamore http://www.barefoot-saddles.com/index.php?main_page=product_info&products_id=289

      Poista
  3. Skinny on niin kiiltävä ja hyvinvoivan näköinen! :) Mielenkiintoinen postaus kaikkiaan. Satula-asioiden kanssa ei oikein koskaan pääse sinuiksi, aina sitä arpoo ja miettii, että onko joku ratkaisu vielä parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista, ihana kuulla :). Ja kiva että pidit postauksesta. Tutkimattomat ovat satuloiden tiet... tai jotain :D

      Poista
  4. Tuosta Christin lampaankarvasatulasta on muuten olemassa vieläkin "kehittyneempi" malli Premium Plus, itse en löytänyt ainakaan sitä mistään Suomesta myynnistä vaan tilasin Englannista. Sitä käytän aika paljon nykyisin, lisäksi ihan tavallisia runkosatuloita. Mulla on joku asennevamma noita rungottomia kohtaan, lähinnä varmaan ulkonäön takia...tällä hetkellä haaveilen Hidalgon tai Flexiblen joustorunkoisesta satulasta. Ne kun ovat suunnilleen perinteisen satulan näköisiä, mutta joustavuutta olisi enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kuulostaa hienolta, en ole varma huomasinko tuota ollenkaan omaani tilatessani. Minähän tilasin kanssa omani Englannisa. Horse Dreamilta.

      Varmaan Chris+ runkosatula on loistava yhdistelmä, sillon kun vähän vaihelee satuloita niin saa selkä levätä, tämmönen käsitys mulla on.

      Tiedän tunteesi, mulla oli myös iso asennevamma rungottomia kohtaan, vasta myöhemmin olen tottunut niitten ulkonäköön. Tällä hetkellä häiritsee eniten sohvaefekti..

      Hidalgo ja Flexible on hienoja satuloita :). Hidalgosta olen tosin kuullut vähän ikävän keromuksen mutta ei se välttämättä tarkoita etteikö sielä joku saisikin hyvän satulan. Minun piti luopua joustorunkoisista sen pomppulinnaefekin takia, muuten suhde niihin on varsin lämmin :D, haaveilen vieläkin Vanhalan satuloista mutta ei auta..

      Poista
    2. Tuo pomppulinnajuttu minua askarruttaakin todella paljon! Kun toiset kehuvat nuo rungottomat aivan maasta taivaaseen, ja toiset taas valittavat juurikin tuota pomppimista. Mistä se ero sitten mahtaa johtua?

      Poista
    3. Luulen. En tiedä. Siis luulen, että yksinkertaisesti yksi iso vaikutin on hevosen askeleet. Mitä tasaisempi kyyti, sen vähemmän pompottaa. Ja toinen on tuohon läheisesti liittyvä, nimittäin ratsastaja. Mitä vakaampi ratsastaja, sen vähempi pompottaa. Tämmösen hypoteesin oon kehitelly päässäni joka ei oo millään tapaa aukoton XD. Tietysti on varmaan niitäkin istunnaltaan lahjakkaita ihmisiä jotka havaitsee pomppulinnaefektin ja sitten niitä joitten vaikea-askelisen hevosen menoa jopa joustorunkoinen tasoittaa. Tiedä sitten näistä, ei se auta kuin kokeilla omalle kohdalle, se mikä toimii toiselle ei toimi toiselle ja päinvastoin :D. Ratsukot ovat niin yksilöllisiä :).

      Poista
    4. No samaan tyyliin itsekin olin asian pähkäillyt. Ei se sitten auta kuin hommata sellainen satula kokeiltavaksi.:)

      Poista
  5. Tää oli tosi kiva postaus! :) Mutta tosiaan, niinkuin moni onkin jo todennut, satulat on vaan niiiin monimutkainen juttu, siinä sais kulutettua viikkoja kun opiskelis eri vaihtoehdoista ja vielä testaiskin niitä... ihan pitää välillä itselleen tuon satula-ahdistuksen iskiessä muistuttaa, että asiat on varmaan ihan hyvin kun poni on terve eikä mitään selkäongelmia ole. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Siinä todellakin saa kulumaan kaiken ajan ja sovittelukin on tuskaa nimim. kokemusta on.
      Silloin jos hevosella ja ratsastajalla on kaikki kunnossa niin pidä satulastasi kiinni! :D

      Poista
  6. Eikö noissa Freefromissa ja Freemaxissa ole siis selkärangan tilaa? Eikö se ole sitten aika poissuljettu vaihtoehto satulaksi? Voi olla, että ymmärsin väärin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Freeformissa ei minusta ole, mutta se oli arvaus, että Freemax oisi samanlainen. Minusta sinun ehdottomasti kannataa kysellä Freemaxista myyjältä. Freeform ei sovi teille koska se on suora, aivan kuin suora runkosatula. Molemmat tarvii alleen jotain eli rungottoman huovan. Freeformiin markkinoidaan ilmatyynyromaania jolla sen saa myös kaarevaan selkään sopivaksi mutta minusta se oli hyvin hankala kapistus. Freeformia huippukuntoiset kisahevoset käyttävät kai jopa ilman huopaa, mutta niillä on silloin selkäranka piilossa valtavien selkälihasten alla ja satula ei siis tule selkärangalle.

      Poista
    2. Saan Freemaxin kokeiltavaksi. Saas nähdä, millainen tapaus se on. :) Satulan kuuluu erikoishuopa, jonne voin laittaa niin paljon täytettä kuin tarvitsee, että selkärangalle jää tarpeeksi tilaa.

      Poista
    3. + Satulaan kuuluu metallinen etukaari, joka antaa tilaa korkeallekin säälle.

      Poista
    4. MAHTAVAA!! Otahan paljon kuvia siitä alapuolestakin ja hikijäljistä. Kiinnostaa tosi paljon se :D

      Poista
  7. Olipa mielenkiintoinen teksti! Ei noita asioita ole tullut hevosettomana edes ajateltua, kun kaikkialla tuntuu aina olevan vain runkosatuloita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla että tykkäsit :)
      Ja tosiaan satulavaihtoehtoja on aivan älyttömän paljon :D.

      Poista
  8. Mä oon myös jonkin verran kahlannut tossa satulasuossa viimeaikoina. Aina päädyn kuitenkin lännensatulaan. Kauheasti en ole päässyt hevosella kokeilee rungottomia/joustorunkoisia. Mutta aina jään miettimään, että tasaako se rungoton satula riittävästi painetta. Varsinkin, kun ratsun uran alkutaivalta mennään, niin haluan satulan olevan TUKEVA, että ratsatajan ja hevosen tasapainottomuus kompensoituisi edes jollain. Ja kun selkälihaksia vielä rakennetan, niin haluan painon leviävän mahdollisimaan laajalle alueelle.

    Mutta kaitpa noissa vaan testaamalla se selviää, kun jokainen hevonen on erilainen ja ratsastaja myös, että mikään satula ei ole hyvä tai huono ennen kuin sitä kokeilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, Tervehdys siis "kohtalotoverille" :D.

      Niin, ja ennenkaikkea mikään satula ei ole hyvä tai huono pelkän tyyppinsä perusteella -siis rungoton, joustorunkoinen tai runkosatula ei ole hyvä vain siksi, etä on rungoton, joustorunkoinen tai runkosatula, vaan sen pitää sopia hevoselle :D. Kaikista noista tyypeistä löytyy satuloita jotka jakavat paineen ja löytyy myös niitä jotka eivät jaa painetta. Laatu varmaan parantaa mahdollisuuksia löytää hyvä satula, joskin halpiksissakin voi kai olla helmiä ja voivat käydä johonkin käyttöön vaikka itse olen niitä kohtaan varsin skeptinen.

      Länkkäri on kyllä laajojen paneeliensa ansiosta varsin hyvä kapistus ja se on suunniteltu kai alunperin työkäyttöön joten lähtökohdat on ainakin kunnossa :)

      Poista
  9. Meillä on torsion gp rungoton satula + alla paksu rungottomans atulan padi. Omalla tammalla melko isot liikkeet (ainakin ravi on tosi korkeaa ja pomputtavaa), mutta itse en kokenut mitään pomppulinnaefektiä, päinvastoin, tuntui että alas on helpompi istua :)

    tv. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pomppulinnaefekti koskeekin vain noita joustorunkoisia, kuten vanhalan Trekker -satuloita :), ei näissä tavan rungottomissa ole sitä ongelmaa :). Joskin toiset sanovat joustorunkoisen tasoittavan isoja askelia.
      Kiva että sulla on hyvä kokemus Torsionista!

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.