 |
| Skini 16.11. Meillä on ollut aika kivasti lunta tänä vuonna -luojan kiitos ei ole semmoista hirveää jäätikkötalvea kuin viimevuonna! |
Minulla on blogi- black out. Nyt päätin, että kirjoitan postauksen, tulipa siitä millainen sillisalaatti hyvänsä. Muuten blogin kirjoittaminen muodostuu yhä suuremmaksi kynnykseksi, sillä näköjään sille ei koskaan ole sopivaa aikaa.
 |
| 16.11. |
Elämäni on mullistunut tässä kuussa ajankäytöllisesti ja etenkin sen suhteen kuinka paljon aikaa pystyn viettämään koneella. Ja kun käyn koneella, luen häthätää sähköpostin, facebookin ja bloggerista seuraamieni blogien otsikot ja sen tekstinpätkän, joka näkyy avaamatta itse blogia (tai käyn selailemassa suosikki-blogien kuvat ja kommenttikentän).
 |
| Voi rakasta, se on aina niin söpönä |
Blogi-masennusta on lisännyt se, että minun näkökulmastani melko lyhyen ajan sisällä usea hevonen, johon minulla on ollut blogin kautta jonkinlainen "side", on jouduttu lopettamaan. Ja kun "tuttu" (tiedän, enhän ole näitä hevosia nähnytkään) hevonen kuolee, herättää se minussa paljon pelkoa. Itseasiassa, kuolipa mikä tahansa hevonen niin samaistun siihen melko vahvasti. Noniin, tulihan se nyt sanottua ihan julkisesti. Takaraivossa on jokatapauksessa oman rakkaan menettämisen pelko ja muiden menetysten seuraaminen on saanut pelon pintaan. Joka kerta kun avaan blogin, minun on tehnyt mieli kirjoittaa jotain tästä pelosta.
 |
| Epäluuloinen ilme, mitäs nyt tapahtuu? 16.11. |
Marraskuu on vuoden pimeintä aikaa ja henkilökohtaisesti minulle se on vuoden väsyneintä aikaa. Arki on kirjaimellisesti pimeää, sillä pääsen tallille vasta pimeällä. Esimerkiksi tänään kännykkään tallentui talutuslenkiltä tämmöinen kuva:
 |
| Tänään, 22.11. meitä käveli metsässä vastaan hämähäkki. En oikein tiedä mitä ajatella, kuvan värit kuvaavat hyvin sitä miltä minusta marraskuu juuri nyt tuntuu |
Eikä pimeä yhtään ole ainakaan helpottanut noita menettämisen pelon ajatuksia. Minun on vaikea olla päivääkään poissa tallilta ja tottakai joudun sieltä välillä poissa olemaan. Olen jopa, voi kauhistus, joutunut ottamaan vastaan apua hevosen hoitoon muutenkin kuin täysihoidon merkeissä.
Tästä meinasin kirjoittaa ihan oman postaukseni -miten vaikeaa onkaan ottaa apua vastaan oman hevosen hoitoon. Haluaisin hoitaa heppani niin pitkälle kuin mahdollista itse (ja se omistamisen ja omimisen halukin vielä mikä tähän liittyy!). Mutta tosiaan, eräs ihana tuttavani pääsi yllättäen apuun, joka on ihanaa, sillä entiset kullanarvoiset apulaiseni jäivät vanhalle talvitallille. Jos joku ei ole vielä huomannut, niin tänä syksynähän me muutimme kesäkodista toiseen talvikotiin.
 |
| kaipaan aurinkoa, tämä kuva on otettu 22.10. |
Eli tuttavani on nyt käynyt kerran viikossa Skiniä paapomassa, jotta voin sitten häneltä yksityiskohtaisesti tentata, että kaikki varmasti on hyvin, ja saan viettää yhden vapaaillan, jolloin voin esimerkiksi pyykätä. Ei kuulosta varmastikaan ainakaan kaikista ihan vieraalta? Siis se, että vapaapäivinä hoidetaan kotia. Tervetuloa aikuisten maailmaan minulle. Olipa opiskelijana helppoa (!).
 |
| Skini ja uusi beta-riimu |
Varuste-puolella on tapahtunut mukavia muutoksia ja varusteet toki aina piristävät. Jottei tästä sillisalaatista tulisi liian pitkä, niin ehkä jatkan varusteista sitten seuraavassa postauksessa.
 |
| Lopetetaan aurinkoiseen kuvaan tervehtimään tulevasta Skinistä 22.10. |
Kiva kuulla teistä, tämmöset sillisalaattipostaukset on just kivoja! :)
VastaaPoistaJa voi että miten tuttua toi omistushalu on! Mulle oli vaikeaa alkaa jakaa Nopsu kun pikkusisko innostui kunnolla heppailusta ja älyttömän kova paikka oli kun piti opiskelujen perässä muuttaa Helsinkiin. Oi sitä A4-papereiden määrää kun piti kirjoitella hoito-ohjeita kaiken mahdollisen varalle. Mut on se tallilla käyminen kivempaa kun ei tarvi ajaa itteensä ihan piippuun tiukkojen aikataulujen vuoksi. Luotettavat hoitajat on kultaakin kalliimpia. :)
Ihanaa että olet kuulolla ja että sillisalaatti maistui ;). Kun on jo lapsesta lähtien toivonut omaa hevosta niin tulee sitä väkisinkin vähän omivaksi kun semmoinen kerrankin on. Silloin lapsuudessa aina oli jollain muulla valta "syrjäyttää" ja jaella, kuka saa tehdä mitäkin. Nyt saa itse, hihii, tehdä kaiken mitä ehtii.
PoistaVoi että, mä oon kanssa harrastanu noita listoja, se on semmosta etähuolehtimisen yrittämistä ja jotta hevonen saisi vain sitä parasta mahdollista hoitoa, aivan varmasti :D. Mut apulaiset on oikeesti tärkeitä, vaik haluaisikin pärjätä yksin, niin iloahan niistä vaan on, kun nämä kaikki jotka ovat auttaneet, ovat vieläpä luottettavia ja hyviä käsittelemään hevosia. En ois selvinny yksin, ilman muiden ihmisten apua. Ja kai se yleensä onkin niin että yhden hevosen hoitoon tarvitaan useempi ihminen ja sillä siisti. Vaikka ois omassa pihassa niin tarvis joskus sairas-sijaisen ja tottakai kaikki ulkopuoliset palvelut eläinlääkäristä hierojaan.
Näitä sun blogi kirjoituksia odottelen aina innolla ...tulee sieltä sitten mitä vaan sillisallaattia ;)
VastaaPoistaOmistushalu täälläkin jyrää vaikka hevonen ollut jo toistakymmnetävuotta niin itse haluan sen hoitaa alusta loppuun Ja jos vuokratallille joskus erehdyn niin voi sitä huolen määrää joka sydäntä painaa kun en näe hevostani heti aamusta Vaikka kivoja ne vp palkkatöistä ja tallitöistä kun ei heti ensimmäiseksi tarvi ponkasta pakasaamuna pimeässä tallille heiniä antamaan :) Mutta nyt kotona hevonen ja pysyy niinkauan kun itse jaksan hoitaa ja saan edes sillointällöin liikuteltua konimusta
Noi hevosten lopetukset (ja yleensä kaikkien eläinten lopetukset ) tuntuu ahdistavalta lukea vaikka ei tuntisi hevosta(eläintä) tahi ihmistä joka sitä rakastaa Siinä vaan jotenkin menen mukaan siihen tunteseen ... Kumminkin toivotan Iloista Talvea vaikka pimeää onkin ...kyllä muutaman kuukauden päästä on jo valoisampaa :)
Voi miten kiva, kun tulit taas kommentoimaan sinäkin :). Ja että uskollisesti jaksat odottaa, postaustaukojenkin ajan. Hauska kuulla että meitä omivia omistajia on enemmän. Tottakai oon ihan järkisyistä oppinut myös vähän jakamaan ja nyt kun heppa on tuossa ollut pari vuotta niin sitä helpommaksi avun vastaanottaminen tulee. Mut ai että esimerkiksi tallinvaihdon yhteydessä tuntu pahalta ja piti juosta heti ekana aamuna seittemältä talliin ihan itse toteamaan että kaikki on hyvin ja tutustumaan rakkaan vierellä uuteen pihapiiriin. Eikä sillä ole mitään tekemistä henkilökunnan luotettavuuden kanssa. Tai no on sen verran etten jättäisi täysihoitoon, ellen luottaisi tallihenkilökuntaan :D.
PoistaOn se kyllä tosi erilaista hevoselämää jos on poni omassa pihassa. Oon niin usein miettiny miten kiva ois kun näkis sen joka aamu ja ilta. Ja sitten toisaalta.. no, molemmissa on ne puolensa ja omat voimavarat saa täysihoitopaikassa kohdennettua nimenomaan siihen hevoseen kun puitteet hoitaa joku muu.
Kiitos samaistumisesta <3, kiva tuntea, ettei ole yksin tunteidensa kanssa. Ja kiitos toivotuksesta, aikahan menee itseasiassa ihan liiankin nopeasti. Tää on aika tavanomaista, että jossain vaiheessa pimeää syksyä vähän väsähtää. Tänään olikin ihana olla valoisan aikaan ulkona, heti sai puhtia tulevaan pimeään viikkoon.
Tarhaako Skini yksin? Miksi?
VastaaPoistaHei :). Ei tarhaa yksin, vaan kamun kanssa, mutta minulla ei ole tarhakaverin omistajalta kysytty lupaa saako hänen hevosensa esiintyä kuvissa, joten otan kuvat aina niin että vain Skini näkyy. Osia tarhakaverista kyllä näkyy kuvissa, turpa tai loimenkulma on jäänyt jokuseen kuvaan ;). Ja yhteen kuvaan taisi eksyä koko takaosa. Täytyy vielä kysyä, kun ehtisi, että kuinka suhtautuvat oman hevosen kuviin meidän blogissa.
PoistaJee kiva ylläri oli kun huomasin uuden postauksen. Sitä olikin jo odoteltu! :)
VastaaPoistaHauska kuulla <3
PoistaUskon ihan täysin siihen, että kukaan muu ei osaa hoitaa MINUN hevosiani kuin minä ja pystyn sen hyvin perustelemaankin. Minä tunnen ne parhaiten, tiedän, mikä on niille normaalia, mitä sairauksia on ollut jne. On muitakin hyviä hevosenomistajia, mutta minä olen paras omilleni. ;)
VastaaPoistaMenettämisen pelko on sellainen asia, että se vie mennessään, jos sen antaa viedä. Tottahan se on, että ihan kaiken voi elämässä menettää ja todennäköisesti menettääkin jossain vaiheessa. Hevosen, koiran, äidin, isän, perheen, puolison, kodin... Muistoja ei voi viedä kukaan (paitsi sairaus tai vamma), joten niitä kannattaa hankkia, kun on siihen vielä mahdollisuus. Jos etukäteen pelkää ja masentuu, jää monia kivoja muistoja hankkimatta. Lopetin hevoseni kesällä ja näin siitä unta ensimmäisen kerran viime viikolla. Olen jo vähän odottanutkin, aika kauan siinä kesti. Oli kiva kohdata, vaikka hereillä ollessa se tuntuikin tosi pahalta, kun ei voida enää kohdata kuin unessa. Mutta edes siellä unessa.
Hei! Kiitos kommentistasi ja anteeksi kun vastaamisessa kesti.
PoistaNäinhän se on, pitkään oman hepan hoitaneena kehittyy tietty touchi ja tietoakin sen reagoinnista ja hyvinvoinnista. Onneksi tuota touchia tulee täysihoitotallin pitäjillekin etenkin jos työntekijät eivät paljon vaihdu vaan samat ihmiset näkevät hevosen aamuin illoin.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Siksi se kai niin pelottavaa onkin, kun tietää, että joskus se on edessä. Itseasiassa miulla helpotti heti se olo ja tunne kun kirjoitin tän postauksen. Toki se nostaa päätään eikä koskaan ole ihan täysin poissa, se tietoisuus, mutta niin kauan kun on kaikki hyvin, niin ei saa pelon antaa viedä mennessään. Tosin, jos tätä tunnetta elää pois, niin se voi helpottaakin.
Osanottoni ja ihanaa, että sait nähdä tuommoista lohduttavaa unta. Muistan itse nähneeni tuommoista unta Skinistä, joskus noiden 12 vuoden aikana kun en tiennyt missä se on eikä ollut vakituista yhteyttä siihen.