 |
| Skinnykkä näkee jotain mielenkiintoista katsomossa |
Taisteluinto parhaimmillaan ja ehkä toistaiseksi jopa selkein satulansovitus takana. Meidän tallilla on kaksi Barsbyn satulaa myynnissä, joten kokeilin niitä. Molemmissa oikein hyvä selkärankatila ja säkätila ja uudet toppaukset. Molemmissa sai kuitenkin taas tiirailla, mikä on taaimmainen kohta johon paino jakautuu, että tuleepiko yli satulantilan vai ei. Onneksi kuitenkaan homma ei jäänyt pituudesta kiinni, vaan muut tekijät ratkaisi asian.
 |
| Cliff Barnsby Omega yleissatula |
Toinen oli
Cliff Barnsby Raven koulupainotteinen yleissatula, istuin 17´ koko 5
 |
| Cliff Barnsby Raven |
Ensin Raven ei tuntuvan istuvan niin hyvin kuin tuo Omega. Ratsastajan painon alla se istui jopa paremmin kuin Omega, ei vajonnut edestä niin alas, mutta silti vähän. Luonnehtisin oman tuntuman mukaan tätä ratsastajan pakkopaidaksi, tai siis pakkopenkiksi. Se pistää oikeaan asentoon "naks", ja siitä ei sitten muuten liikuta mihinkään, ei oikeen edes kevennetä. Takapuoli pysyisi siis penkissä mahdollisimman hyvin tämän kanssa ja polvituet tukee jalan paikalleen säären etusyrjältä polveen asti. Melko kuppimainen istuin ja takakaari korkea, osui turvaliivin alareunaan. Pakkopenkki-efektin takia oli "pakko" mennä harjotusravia muutama pätkä.
 |
| Raven edestä |
Selkä oli hyvä ratsastuksen jälkeen, kuten on yleensä ollutkin liikutuksen jälkeen. Siksi ajattelin, että voin ihan hyvin kuitenkin koeratsastaa noita satuloita. Sitä nopeammin se satula sitten löytyypi. Selkä saa kuitenkin toipua pitkälti maastakäsittelyn/talutuksen ja irtojuoksutuksen voimin. Maastot kävivät taas niin vaikeakulkuisiksi, että täytyy odotella viikko tai pari, jotta polut vähän sulaa. Kentällä ja maneesissakin pärjäilee ihan hyvin.
 |
| Pieni poni syvässä hangessa. Odotamme, että lumet rupeais vähän sulamaan. Ja miten ihmeessä se pitää tuota vasenta takasta? Lepuuttaa hangella :D |
Hieroja ei ole vielä käynyt kun tähän väliin tuli pääsiäislomatkin, mutta eiköhän semmoinen taas pian saada. Sain jo yhden hierojan alueeltamme kiinni asian tiimoilta! (lisäys jälkikäteen: sain hieroja-ajan 16.4., kylläpä on hierojilla töitä kun ei aiemmin ollut aikoja)
Uudet tiedot satulan hankintaan:
- Ei kuppimaista istuinta
- Muista lyhyt siipi
- Unohda ruskea väritoive ja ole onnellinen vaikka satula olisi vaaleanpinkin kirjava, mutta sopiva. Ps. Istuimen saa varmaankin moneen satulaan vaihdettua mokkaiseen viemällä satulasepälle.
 |
| tarkkaavainen katse |
Uusi kysymys rungottomista satuloista:
En ymmärrä sitä miten MIKÄÄN leveyssuunnassa joustava satula voi olla vajoamatta säkään kiinni? Mietin nyt vaikka sitä Freeformia. Että jos hankkisi semmoisen säkäleikkauksella, niin jos satula leviää leveyssuunnassa niin sehän tulee painovoiman takia sieltä "alas" kiinni säkään oli sitten miten paljon säkäleikkausta tahansa. Eikös tuo etukaari tai rungon etuosa mikälie ole juuri se asia joka saa satulan tukeutumaan siihen lavan kärjen taakse jäävälle alueelle ja saa sen olemaan vajoamatta mihinkään silloin kun satulan leveys tuossa kohden on vain sopiva? Jos satula joustaa leveydessä niin eikö ainot asia joka estää sitä tippumasta ole juuri tuo etukaari? En taas ymmärrä :D
 |
| Mr säihkysilmä |
Seuraavaksi...
Seuraavaksi on tulossa sovitukseen Euro riders yleissatula ja sitten Kiefferin Aachen yleissatula. Satula-autoa ollaan myös puuhaamassa näille nurkille.
Uusi satula, olet tervetullut, odotan sinua, olitpa sitten runkosatula tai rungoton tai mitä tahansa siltä väliltä, kunhan istut hevoselle ja annat minun istua oikein. Aamen :D!
Englantilaisen satulan sovitus
Linkitänpä vielä tänne mainiot
9 osaa runkosatulan sovitusta. Oikein hyvä videosarja, olen katsonut monta monta kertaa.
Osa 1:Tasapaino
Liu´uta satula paikalleen. Takakaari koulusatulassa hieman korkeammalla kuin etukaari, satulan syvin kohta keskellä
Osa 2: Säkätila. 2-3sormea sään yläpuolella, sekä sivuilla. Joillain jopa 4-5 sormea, joskus 1-2 sormea, joka on jo liian vähän. Muista tila myös sään taka-osalle.
Osa 3:Selkärankatilan leveys.
Osa 4: Paneelien hyvä kontakti: paino jakautuu paneelien alueelle tasaisesti
Osa 5:Vastinhihnojen suunta. Suoraan alas satulavyön alueella
Osa 6: Satulan pituus, maksimissaan lavan kärjen takaa viimeiselle kylkiluulle
Osa 7: Satulan suoruus. Selkäranka ja satulan keskikohta pituussuunnassa samassa kohtaa
Osa 8: Rungon kulma
Osa 9: Rungon leveys. Täytyy sallia lavan liike
Rakkaussatulan tuomio
Freeform shortback sovituksessa
Satulaa etsimässä -loppumaton tarina