perjantai 7. joulukuuta 2012

Hevoskirjani


Mitä teidän hevoskirjahyllystänne löytyy? Entä mitä lehtiä luette tai tilaatte?

Seuraavana esittelyssä minun hevoskirjahyllyni

 

Hevostelun alkutaipaleella oli tietysti monenlaisia perusteoksia, kuten Suuri hevoskirja. Näistä kirjoista piti aina opetella kaikki ulkoa, aina hevosen esihistoriallisista vaiheista asti :D. Ja tämä kirja on yhä olemassa hyllyssä.


Peruskirjoja löytyi myös ruokinnasta, hevosten laidunnuksesta ja laidunmaiden hoidosta (joka on tällähetkellä tuttavalla lainassa). Sitten minulla oli hevosen anatomia ja kirja hevosen venyttelystä joka oli loistava, mutta en tiedä missä tämä mainitsemisen arvoinen aarre nyt on. Olen aina ollut kiinnostunut hevosen venyttelystä ja hieronnasta. Muistan lapsenakin, miten tärkeää oli, että puhelimessa kysyi Skinnyn omistajalta luvan sekä saada "harjata, ETTÄ hieroa/venyttää ;)", ei riittänyt että kysyi saako käydä "hoitamassa" tai "harjaamassa".



Sitten löytyy lahjaksi saatu Hevosen käsittely ja käyttäytyminen (toim. Virpi Nieminen, 2003). Takakannen mukaan tämä olisi ollut ensimmäinen suomalainen hevosenkäsittelytaitoihin keskittyvä teos. Luin tämän kirjan kunnolla jostain syystä vasta miltei 10 vuotta sen saamisen jälkeen.



Seuraava uusi kirja ilmestyi hyllyyn joululahjana vuonna 2011. Olin palannut kyseisenä syksynä ratsastuskoulun tunneille yliopisto-opintojen aikana muodostuneen tauon jälkeen. Eli toivelahjana sain kirjan "Kyra ja ratsastuksen taito (2008)". Piti kerrata, miten ne nyt oikeasti ne asiat menikään mitä siellä tunneilla yritin opetella. Ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun luin perusteosta hevosen ratsastamisesta. Olin siis ratsastanut tunneilla yli 10 vuotta, lukematta ensimmäistäkään juuri ratsastuksesta kertovaa kirjaa? Kyllä :D.



Kyran kirjasta innostuneena hankin seuraavat teokset:
Hevosen kanssa -Tuire Kaimio (2004)...



Sekä: Hevosesta -käytännön psykologiaa arkeen, Leena Kurikka (2009)


Lisäksi löysin perushevoslehdistä poikkeavan lehden, eli minulle tulee Tunne Hevonen -lehti.


Lisäksi lainassa on Hevoskuiskaajan käsikirja, Monty Roberts (2009). Ja se onkin siltä osin luettu ja hyödynnetty kuin mikä sen anti oli ja lähtee takaisin omistajalleen kun häntä tapaan.


Ajankohtaisesti minua polttelee seuraava kirja. Se on kytenyt hiljaa takaraivossa jonkin aikaa, mutta aina yhä enemmän polttaen ja polttaen..


Metal in the mouth on erään esittelyn mukaan kirja, joka "kertoo sen karun totuuden jota meistä ei kukaan halua tietää." Myyjä on haastanut jokaisen hevosihmisen lukemaan tämän kirjan ja nyt otin haasteen vastaan ja pistin kirjan tilaukseen. Toki sitä ei tarvitse tilata saadakseen asiasta tietoa, kirjaa on varsin paljon lainattu ja tärkeimpiä pätkiä siitä suomennettu. Mutta tuleepa nyt saatua käsiin koko paketti :D.

17 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :)

    Minulta löytyy myös Suuri hevoskirja - tosin lapsena loppui Hippokset ja Hevoshullut kesken ja piti sieltä leikata heppakuvia... Kyllä vähän kaduttaa. Vaikka ei siellä mitään erikoista olekaan, niin ne rotuesittelyt on kivoja.

    Samoin löytyy tuo Hevosten käsittely ja käyttäytyminen, mutta mielestäni se oli suoraan sanottuna huono ostos.

    Sitten löytyy:
    Alexander Nevzorov - The Horse Crusified and Risen (Horse Encyclopaedia)
    Hiltrud Strasser - A Lifetime of Soundness
    Lesley Bailey - Groundwork training for your horse (älä osta!)
    Jaime Jackson - Horse Owners Guide to Natural Hoof Care
    Sabine Kells - The Secret of Happy Horses (aika pintaraapaisua, mutta kirja onkin pieni)
    Peer Werner Vogel - Luonnollinen hevostaito: kokemuksia hevosten parissa
    Eerika Häkkinen & Johanna Viitanen - Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia
    sekä Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia (voin suositella molempia)

    Sitten on joku ruotsalainen lh-kirja jota en ole jaksanut lukea (aika sellaista yleistä mitä tiedän jo, sain kirjan lahjaksi, enkä muista sen nimeä) ja Metal in the Mouth on postissa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä että tätä kommentoi kaksi ihmistä kivaksi postaukseksi :), itse aattelin että tulipa hassu aihe vähän ohi aiheen joten kirjoitanpa tuosta :D.

      Rotuesittelyt piti tottakai lukea ulkoa nekin. Hevoshullu tuli minullekin aikanaan, se oli niin paras!

      Totta, tuo hevosen käsittely ja käyttäytyminen ei ole mikään erityisen hyvä. Kuitenkin ihan hyvä alku, jos on totta että se on tästä hevosten käsittelyn näkökulmasta ensimmäinen kirja. Suomeen näemmä tulleet melko myöhään nämä käsittelykirjat (suomeksi siis ainakin). Minulla oli myös "Ymmärrä hevostasi" mutta se oli niin mitäänsanomaton että myin sen jo pois, ihan kiva lukea sinällään -mitäpä hevosista ei olisi kiva lukea, mutta ei mitään uutta (=älkää ostako hyvän nimen perusteella!)

      Ohhoh, sinulla on todellinen KIRJASTO. Nevzorov olisi varmasti loistava lukea. Ajattelin joskus katsoa sen hänen elokuvansa aiheesta. Nevzorovilla on kiinnostavan äärimmäisiä mielipiteitä ja hänellä on aika hienoja "tuloksia",siis se mitä kaikkea tekee hevostensa kanssa.

      Mitä sait irti Strasserin kirjasta? Minulla on vuolu-oppina Guerra ja nyt Bowe uusimpana näkökulmana. Kannattaisiko tuo hankkia ihan itselle?

      Entäpä Peer Werner Vogel - Luonnollinen hevostaito: kokemuksia hevosten parissa? Mitä mieltä olit siitä?

      Noita mielikuvaharjoituskirjoja on monet kehuneet mutta minulla eivät tunnu toimivan, niitä on tarjoiltu välillä ratsastustunneillakin (mieti että kypärän nupista joku vetäisi suoraksi jne..)

      Poista
    2. Ajattelin etten jaksa vastata tähän ja teen itsekin postauksen kirjoista :D nyt kadun sitä, postauksen tekoon meni joku neljä tuntia enkä halua nähdä enää yhtäkään kirjaa. Mutta toivottavasti löydät siitä vastauksia. http://www.raudattomasti.net/2012/12/minunkin-hevoskirjani.html

      Poista
    3. Hih, eikäh XD. "en halua nähdä enää yhtäkään kirjaa". Terveisin myös tunteja postaukseen käyttänyt (hitto oikeesti kellä on aikaa käyttää noin paljon kirjoittamiseen XD!) kun kirjoitan kengättömyydestä parhaillaan, mutta hitto kun tietoa on vielä niin vähän niin onpi vähän hassu kirjottaa :D. Pitäis jakaa varmaan osiin tuo megapostaus...

      Pitää heti mennä vilkaisemaan sinun kirjapostauksesi :)

      Poista
  2. Tämä oli kiva postaus, tosin olisi ollut hirveän mielenkiintoista lukea vielä vähän omia arvioitasi kirjoista; Mitä niistä on jäänyt sinulle käteen, jotakin erityisen hyviä pointteja kirjoista ja mihin olit suorastaan pettynyt. Mihin kirjaan palaat uudeleen ja uudelleen (jos) ja mikä on ehdoton lempparisi..

    Itseltänikin löytyy tuo Suuri hevoskirja (kaapista pölyttymästä), sekä Tuire Kaimion ja Kyran kirjat.
    Tällä hetkellä olen lukemassa K.F. Hempflingin The Horse seeks me -kirjaa..

    (ja taisi muuten olla eka kommentti blogiisi. Mutta joo, täällä minä olen ja lueskelen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava kun kommentoit! Ja lueskelet <3. Sitä on ihan autuaan tietämätön ihmisistä joita blogissa käy ellei tosiaan tule kommenttia. Välillä sitä miettii mitä mahtavat ajatella mistäkin kirjoituksesta jos lukevat :). Kuitenkin ihmisiä bloggerin mukaan näillä sivuilla käy.

      Ja keskustelua voi aina jatkaa täällä kommenttiboksissa :). Ymmärrä hevostasi oli kirja jota en maininnut tuossa listassa koska myin sen hyllystäni pois. Siinä on kirja johon olin oikeasti pettynyt.

      Kyra antoi perinteisen enkkutyylin ratsastuksen kannalta kyllä paljon. Siihen palasin monia kertoja kun asioita pohdin. Kävin tunneilla ja taas katsoin kirjaa. Että ihan ansioitunut omalla tavallaan, ei sitä turhaan kehuta.

      Kaimion kirja on vielä kesken, se on kohtalaisen paksu. Kaimion opeista on varmaan tullut se, että hevosen pakoreaktio voimistuu mitä useimmiten se käynnistyy, eli pitäisi edetä korkeintaan niillä rajoilla uusien juttujen suhteen, että hevonen huolestuu. Milloinhan ehtisin lukea tuon loppuun...

      Kurikan kirja oli minusta hyvä, varmaan näistä se lempikirja. Se oli niin helppo ja nopea lukea. Sieltä jäi mieleen kytemään yhden ohjan pysäytys, että se pitäisi Skinnylle opettaa jossain vaiheessa varmaan. Nyt kun kirjaa selailen ensimmäistä kertaa sen lukemisen jälkeen, olisinko tuolta omaksunut tuon hevosen taluttamiseen liittyvän seikan, että hevosen kuuluu kulkea taluttaessa ihmisen takana. Ja että pysähtymis/hiljentämismerkkinä voi käyttää oman käden nostamista hevosen pään edellä, jos se tulee liian lähelle. Hei itseasiassa nyt huomaan että tuo ohi lähettäminen on meillä aikalailla Kurikan kirjan mukainen vaikken tietoisesti ole sitä tuosta kirjasta opetellut. Ja se periaate, että taluttajan pääkäsi näyttää suuntaa ja häntäkäsi ajaa (käytännössä luulen kyllä oppineeni tuon Montyn oppeja lukeneen henkilön lyhyestä käytännön opetuksesta kesäkodissamme).

      Kurikan kirja oli kaikkiaan aika kiva peruspaketti, voi olla että olen omaksunut siitä enemmän kuin huomaankaan!

      Mieleeni häiritsevänä jäänyt "oppi" on varsan sitominen paaluun niin että se ei siitä pääse irti ja näin opetetaan varsa seisomaan kiinnitettynä. Taisi liittyä joku kuminauha vielä tuohon. Noihin varsojen kanssa käyttäytymiseen liittyy ehkä eniten kysymysmerkkejä lukemieni kirjojen perusteella. Toisaalta se ei ole omalle hevostelulle niin tärkeääkään kun ei varsaa ole. En muista missä kirjassa tällaista paaluun sitomista opetettiin.

      Montyn kirjasta opin katseen kohdistamisesta, eli pitäisi perustyöskentelyssä katsoa lavan seutua :D.

      Kuulen mielelläni lukukokemuksiasi Hempflingin kirjasta :).

      Poista
  3. Hih, muistan kun kaverin kanssa selailtiin lapsina tuota Suurta hevoskirjaa, ja englantilaisen täysiverisen kohdalla oltiin molemmat sitä mieltä että kumpikaan ei IKINÄ osta täykkäriä. Vaan kuinka kävikään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii XD tutkimattomat ovat herran tiet tai jotain sinnepäin ;). Lapsena sitä pohjasi ajatuksiaan niin paljon juuri rotuihin. Haaveilin friisiläisestä -ihan vaan rodun perusteella :).

      Poista
  4. Ooooh, olisipa mullakin aikaa taas lukea heppakirjoja.
    Pitäneekin varmaan hommata pari uutta opusta, jospa jostain löytyisi hetki lukemiselle ja uuden oppimiselle tai vanhan kertaamiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei sitä aikaa kyllä puussa kasva, täytyy sanoa :). Helpompi on katsoa vaikka dvd:tä. Hankin juuri Bowen vuolu dvd:t ja ne on tullut katsottua, tai katsominen aloitettua -jos olisin ostanut vuolukirjan tuskin olisin ehtinyt tai tullut näin nopeasti siihen tarttuneeksi.

      Sinulla on kyllä jo valmiiksi valtaisaa tuo uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen kun katsoo aktiivisuuttasi eri kursseilla! Hattua pitää nostaa :). Ja pysyt koko ajan ajantasalla hevosmaailmasta ja pohdit niitä ilmiöitä aktiivisesti.

      Poista
  5. Sainpas taas intoa lukemiseen, pitäisi varmaan etsiä käsiini ainakin tuo venyttelykirja sekä Metal in the mouth. Lukulistalla on lisäksi Strasserin kirja, lisää Jaime Jacksonia ja ja.. onhan noita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos lukuinto heräilee. Onneksi lukeminen ei ihan heti lopu :).

      Poista
  6. Sain pari vuotta sitten tuon Suuri hevoskirja -kirja lahjaksi, joten se löytyy hyllystä. Lisäksi olen lukenut monia hevoskirjoja, joiden nimiä en edes muista. Ainakin olen lukenut tuon Hevosen kanssa -kirjan kannesta kanteen. :) Tuire vain ei mielestäni ole mikään kovin hyvä kirjailija. Monet asiat voisi selittää huomattavasti lyhyemmin eikä asiaa tarvitsi esittää kymmenellä eri nimellä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuiren kirja on kyllä täynnä tavaraa ja hurjan pitkä -ehkä olisin senkin saanut luettua jo jos olisi tiiviimpää tekstiä ;).

      Poista
  7. Niin ja lainaan hevoskirjat yleensä kirjastosta. Mitä sitä uusia ostelemaan, täytyy olla egolooginen! ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta, kaikkea ei tarvitse ostaa. Ja säästyy rahaakin ;). Minä pyrin ostamaan semmoiset joihin on ajatus että haluaisi tehdä merkintöjä ja jos aikaa lukemiseen kuluu niin paljon, ettei laina-ajat riitä :D.

      Poista
    2. Taisin lainata tuon Hevosen kanssa -kirjan kahdesti peräkkäin ennen, kuin sain sen luettua. Nykyisin minulla on aikaa (ja viitseliäisyyttä) lukemiseen vähemmän, joten jouduin ostamaan Nälkäpelit, koska laina-ajat eivät riittäneet niiden lukemiseen varsinkin, kun niitä ei pysty suosionsa takia lainaamaan uudelleen. :D

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.