lauantai 22. joulukuuta 2012

Ympyrälle lähetys videoin



Kerään pikkuhiljaa kokoon meidän maastakäsittelyjä. Tällä kertaa ympyrälle lähetys. Ensimmäinen video on kesäkodista pyöröaidasta. Tuolloin aloiteltiin näitä juttuja opettelemaan, videolla ollaan kolmatta kertaa ikinä pyöröaidassa 1.10.2012. Videolla näkyy ainakin yritys pitää pääkäsi alhaalla näyttämässä suuntaa ja takaosan käsi tekemättä mitään. Sitten pyyntö "käyntiin" ja pääkäden kohotus, joka jarruttaa ja lopulta pyytää keskelle. Skinny hetken tsekkaa jäädäänkö keskelle vai ei, mutta sitten tuleekin jo lippupiiskan vaihto uuden suunnan takaosan käteen. Siinä uusi pääkäsi näyttää suuntaa ja lähetys ympyrälle tapahtuu vaihdettaessa suuntaa. Pitämällä piiskaa koholla vahvistan pyyntöä lähteä uuteen suuntaan, todennäköisesti sitä ei olisi tarvinut pitää noin kauan koholla :). Siiryn myös itse kohti ympyrän kehää avatakseni tietä uuteen suuntaan, tai jotain sinnepäin :D.



Seuraavassa videossa ollaan sitten narunpäässä talvitallin maneesissa 4.11.2012. Yksinkertainen aika onnistunut lähetys, pääkäsi näyttää suunnan ja hieman eteenpäin ajavana apuna kohotin takaosan kättä.


Seuraavassa videossa lähetyksessä on aika voimakas eteenpäin ajava apu ja painevaiheissa mennään jo jossain 5 tasolla kun käytän narua, vaikken välttämättä olisi sitä tarvinnut. Toisaalta narun käyttö tässä on heilautus kun 5 ja 6 tasolla naru pyörii aktiivisemmin.

Jos siis meidän eteenpäin ajavat painevaiheet olisi suunnilleen seuraavat:
Ääniapu (sanakäsky tai maiskutus)+ pääkäsi näyttää suuntaa, takapään puoleinen käsi kohoaa (1), jos ei reaktiota, takapään puoleinen käsi jää ylös, + ääniavut (2), jos ei reaktiota, takapään puoleinen käsi heiluu kohotettuna ylös-alas (3), jos ei reaktiota, heiluu nopeammin (4), jos ei reaktiota, otetaan hieman narunperää takapään puoleiseen käteen ja pyöritetään (5), jos ei reaktiota, kerätään hetkellisesti pidempi narunperä jota pyöritetään (6), tuolloin tulee viimeistään reaktio ja narun saa antaa taas pitkäksi.

En siis ole eritellyt niin tarkkaan meidän painevaiheita mutta jotenkin näin tai siihen suuntaan :D. Kokoajan itse oppii hienovaraisemmaksi (toivottavasti), eikä turruttaisi hevosta omalla laiskuudellaan hyppäämällä heti suoraan käyttämään isoa painetta.




Seuraavassa videossa vielä ravia, ravista käyntiin, ja ympyrälle lähetys suunnanvaihdon yhteydessä. Narun kanssa on vaikeaa pitää pääkättä alhaalla näyttämässä suuntaa, joten se tuppaa melkein aina olemaan minulla vähän koukussa. Yritän opetella viemään sitä takaviistoon alas, mutta näinkin sujuu, helpointa sitä on pitää käsi vähän koukussa narun kanssa.

  


Viime postaus maastakäsittelystä; Laukkaa





4 kommenttia:

  1. Onko Skinnyllä tällä hetkellä tarhakaveria vai ei? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tarhakaveri ja nyt on mukava sellainen jonka kanssa ovat hörinäväleissä :), eikä ole puremajälkiä. Ensivaiheiden ohessa oli pari nipistysjälkeä pyllyssä mutta muuten pojat näyttävät varsin tasavertaisilta kamuilta :)

      Poista
    2. Hyvä juttu! :) Meilläkin kuumeisesti odotetaan Ukolle tarhakaveria, kun se on nyt ollut jo kohta kolme kuukautta yksinään. Tilanne on vain vähän ongelmallinen, kun melkein kukaan omistaja ei anna hevosensa tarhata kaverin kanssa. :/ Tallinpitäjäkin sanoi, että alkaa loppua aitaukset kesken, kun hänellä ei ole koskaan ollut näin paljon yksilötarhaajia. Onneksi Ukko ei ole ollut millään tästä, alussa pikemminkin tyytyväinen, kun se sai vihdoin olla ja syödä rauhassa. Se suhtautui jopa aika kärttyisästi tarha- ja karsinanaapuriinsa; aina korvat luimussa ja yritti näykkiä. Nyt kuitenkin se mielellään nuuskuttelee sekä karsina- että tarhanaapurinsa. Kunhan löytyisi selllainen Ukon tyyppunen tarhakaveri niin kaikki olisi hyvin. :)

      Poista
    3. Kyllä varmaan teillekin löytyy tarhakaveri. Toivotaan! Meidän tallilla on kyllä siitä hyvä että hevosille pyritään todella löytämään se tarhakaveri ja varmaan enemmistö haluaa hevosellensa sellaisen, jos vaan kemiat saadaan natsaamaan. Ei meidän tallilla tarhat riittäisi jos hevoset tarhaisi yksin, hevosia on miltei kaksi kertaa enemmän kuin tarhoja,en ole laskenut mutta arviolta :).

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.