Lenkkeilyä pimeässä

20.11.2015 talutuslenkillä

Edellisestä postauksesta onkin kulunut jo yli kuukausi. Olen vähän väliä miettinyt, tulisiko blogi lopettaa kokonaan. Toisaalta haluan itselleni säilyttää kuitenkin kaikki kirjoitukset niiden muistelua varten ja mukana roikkuvat lukijat ovat varmaan myös tottuneet siihen, että postauksia tulee satunnaisesti. Joten totean jälleen, että näin jatketaan toistaiseksi blogin osalta.

Marraskuu on mielestäni yksi hankalimmista vuodenajoista jaksamisen kannalta. Vaikka lumi tuo valoa, on aina pimeää kun pääsee töistä ja aina pimeää kun on tallilla. Kuvailin viime perjantaina meidän touhuja vähän kännykkäkameralla, jonka laatu on tietysti tosi huono kun minulla ei ole älypuhelinta, joissa kaiketi nykyään on ihan hyvät kamerat. Mutta ennenkaikkea näissä kuvautuu se arjen pimeys...

Puolet lenkistä mentiin taluttaen

 Joku kenties muistaa, että Skinin tullessa meille tehtiin töitä sen suhteen, että minä olisin se, joka kulkee ensin, eikä Skini ohita hartialinjaani luvatta (aiheeseen liittyvä postaus). Silloin tuntui välillä siltä, että hevonen taluttaa minua enkä minä sitä. No, nykyään keskinäiset kuviomme ovat tuosta vielä parantuneet niin, ettei minun tarvitse kontrolloida Skiniä niin paljon. Kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, annan sen nykyään kävellä edellä, niin että itse kävelen jossain lavan kohdalla tai jopa sen vierellä. Vuoteen 2012 verrattuna tässä on kuitenkin yksi merkittävä ero, naru on löysällä eikä Skini vedä, ja se on pysäytettävissä tai hidastettavissa milloin vain kun vähän värisytän riimunnarua. Kun Skini menee vähän edellä, huomaan myös sen ehdotukset, minne se haluaa mennä ja voin ottaa sen reittitoiveet huomioon helpommin.

Ratsastin puolet lenkistä

Puolivälissä lenkkiä nousin selkään ja ratsastin tallille.

Talli näkyy jo ja minulla on näköjään osa Skinin huomiosta kun toinen korva on taaksepäin.

Ovella Skini ei halunnutkaan tulla sisälle, vaan huomasin, että sillä on jotain muuta mielessä. Annoin löysän narun ja se lähti kävelemään edelläni pihan poikki. Luulin, että se haluaa kentälle piehtaroimaan tai jotain muuta vastaavaa, mutta se suuntasikin talon taakse. Siellä sijaitsevat kesälaitumet ja alue, jossa minun oli tapana antaa sen syödä ruohoa. Skini oli NIIN liikuttava, kun se rupesi onnellisena kaivamaan lumen alta vanhaa ruohoa. En malttanut komentaa sitä heti pois kun toinen oli niin onnessaan.

Skini kaivaa onnellisena syötävää lumen alta

Tässä sen hevosen tarpeet nähdään -oli kesä tai talvi, niin se haluaa etsiä ruokaansa maasta ja käyskennellä ruuan perässä. Voi ressukkaa kun talvi on niin pitkä. En oikein uskalla sen syödä tuota vanhaa ruohoa kun se ei kai ole kovin terveellistä. Ainakin ennen lumien tuloa yöpakkaset sokeroivat ruohon, eikä tuo vanha ruoho lumenkaan alta näytä hyvältä.

Arjen iloja

Skini oli vieläkin liikkis kun pyysin sitä irrottautumaan ruohon syönnistä. Arvatkaa vain mitä se teki. Se lähti uudelleen pihan poikki ja suuntasi toiselle kesäiselle syöttelypaikallemme! Ja taas sama homma, toinen onnellisena kaiveli syötävää lumesta. Voi toista <3