maanantai 7. tammikuuta 2013

Kuolaimettomuuden alkutaival Osa 2

Aloitin tarinamme kuolaimettomuuden tiestä kertomalla taluttamisesta. Ja oikeastaan se oli aika perusteltua. Miten voisin yhtäkkiä hypätä suoraan "täysipainoiseen" ratsastukseen ilman kuolaimia, ilman satulaa, ilman kenkiä, uuden hevosen kanssa, uudessa paikassa, uudessa maastossa... Olin toki ratsastanut Skinnyllä Ruotsissa useamman kerran, mutta ne oli semmoisia kokeiluratsastuksia loppupeleissä kuitenkin ja satulan ja kuolainten kanssa. 

Kun en halunnut käyttää kuolaimia ja Skinnyn vanha satula oli epäsopiva meille molemmille, oltiin siis kirjaimellisesti aika varusteettomia. Olen huomannut että varusteet auttavat ylittämään toiminnan edellytykset helposti. Mitä vähemmän varusteita, sitä paremmin tulee mietittyä, voidaanko jokin asia tehdä vai ei. Kun ei ollut satulaa, piti tarkemmin pitää huolta siitä, että hevosen mielentila säilyi rauhallisena, ei esiintynyt mitään säpsähtelyä tai ympäristön mulkoilua tai yliskarppiutta -tottumattomana ilman satulaa ratsastajana olisin tullut alas pienestäkin sivuloikasta. Ja kun ei ollut kuolaimia joilla hallita pörheltävää hevosta, piti taluttaessakin pitää huolta siitä, ettei tällaista mielentilaa ehtisi syntymään.

Olen kirjoittanut kokoajan vihkoon päiväkirjaa, mitä on tehty ja milloin. Niiden merkintöjen kautta on helppo palata siihen, miten edettiin. Vaikka talutus oli se ensimmäinen juttu, mistä lähdettiin, niin ratsastus rupesi kuitenkin kulkemaan siinä rinnalla pian. Kun kenttää ei ollut, aloin nousta selkään osana talutuslenkkiä. Olen myös tietoinen mahdollisista haitoista joita ilman satulaa ratsastus voi pitkässä juoksussa aiheuttaa (pistekuormitusta istuinluista, selän jännittyneisyyttä jos ratsastaja pomppii esim ravissa kovasti), ja siksikin oli luontevaa pitää ratsastukset lyhyinä ja vain osana lenkkiä.

Skinny tuli Suomeen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Talutin ensimmäiset  4 päivää. Tutustuminen uuteen ympäristöön alettiin läheltä laidunta ja pihattoa -ensin tutustuttiin pihapiiriin ja sitten kierrettiin laitumen ympäri sen ulkopuolelta. Kierrettiin "laidunlenkkiä" taluttaen ja välillä syömään pysähtyen. Tuon lenkin pituus oli 1-2km, vähän reittivalinnasta riippuen.

Laidunta kiertämässä, kaviot sai välillä totutella hiekkatiehen/sepeliin ja välillä sitten käveltiin pehmeää hiekkaista tienpennarta/ojaa


Sallikin oli välillä kävelyllä kaverina :)
Viidentenä päivänä lähdettiin vähän laajentamaan mukavuus-aluetta. Löydettiin kiva pätkä metsätietä, jossa oli hyvä pohja, ja ajattelin että tuo pätkä olisi semmoinen jossa voisi ratsastaa. Siellä oli jonkinlainen laavu ja nuotiopaikka, ja huomasin puupölkyn, jolta pääsisi helposti selkään. Kuudentena päivänä laavun lähelle oli muodostunut iso vesilammikko ja Skinny oli innoissaan, se halusi ehdottomasti mennä kahlaamaan, mutta minulla ei naru eikä lenkkarit riittäneet...

Vitsi että lätäkkö oli Skinnystä kiva! se lähti heti astelemaan läpi
hirnakka menisi mutta minulla kastui kengät..
.. joten nousin sitten ensimmäistä kertaa selkään. Ohjat minulla oli mukana "varmuuden vuoksi jos tänään olisi hyvä päivä vähän kokeilla", mutta ei kypärää (kröhöm).

No näin päästiin molemmat "kahlailemaan"

Sitten pätkä uhkarohkeaa ratsastusta ylivarmassa olotilassa, Skinny tuntui niin rauhalliselta ja varmalta, että oli kuin sitä ei mikään maailmassa hetkauttaisi
Ja sitten alas :), noin 300 metrin ensiratsastus oli mukava
Se mikä teki tuosta vesilätäkkö-tilanteesta niin hauskan, on se, että Skinny inhoaa vesilätäköitä mutta rakastaa järvessä polskimista.. sen täytyi ajatella että kyseessä on jokin lampi. Seuraavassa kuvia siitä miten se kiertää vesilätäköt..


ei pieneenkään vesilätäkköön voi astua

vesilätäkkö kierretty
Ja nämä kuvat otettiin siis vain hetkeä ennen kun saavuttiin "suuren veden" äärelle, joka sitten oli niin mielenkiintoinen ;). Tuosta se ratsastus lähti: taluttaen lenkille, laavun puupölkyltä selkään ja ratsastin hyväpohjaisen lyhyen pätkän ja talutin tallille. Kun pari päivää myöhemmin tuntui hyvältä, ratsastin lenkin puolivälistä tallille asti.

Ratsastus rupesi kulkemaan pikkuhiljaa osana talutuslenkkejä

kopsuti kopsuti ratsastaen loppulenkki tallille

Edelleen aina pikkuhiljaa laajensin meidän reittiä ja lenkkiä. Aluksi pyörittiin kuitenkin melko lähellä tallia (n. 2 tai 3km), ei menty autotielle asti.




Autotielle ja oikeasti jo vähän kauemmas tallista (n. 4km lenkki) edettiin 22.elokuuta. Mentiin uusi reitti kokonaan taluttaen ja nousin selkään tutulla osuudella lähellä tallia ja ratsastin tallille.

22.elokuuta edettiin hieman kauemmas, 4km lenkille, jossa pätkä kulkee autotietä pitkin
Tällä tavalla ratsastuksesta ei tullut mitään isoa numeroa vaan jotenkin rento osa talutuslenkkejä. Minusta tuntuu, että rentoutta edesauttoi se, että varustus ei mitenkään muuttunut, siirryin vain taluttamasta selkään. Ohjat oli tietty mukana ja riimunnarun laitoin kaulanaruksi itselleni tueksi. Ja tietysti kypärä alkoi kulkea päässä vakiona, talutinpa tai ratsastinpa. Välillä mentiin ihan kokonaan taluttaen, erityisesti kun lähdettiin kävelemään uudelle reitille tai umpimetikköön. Umpimettää samottiin pitempään maastakäsin ennenkun nousin risukossa selkään, ja hyvin lyhyitä pätkiä aluksi.

Risukossa


Offroad- maastoilua

puskaratsukko
Askellaji on unohtunut mainita ihan kokonaan. Eli ensinhän menimme vain käyntiä. Sitten talutin välillä ravissa.



Selästä käsin ravi tuli myös mukaan pikkuhiljaa, se oli semmoista ihan hissuttelua vaan, ensin muutama metri. Tämmöinen ensimmäinen ravipätkä otettiin jo 13.8. ja 27.8. lukee jo päiväkirjassa, että oltiin Sallin kanssa tunnin lenkillä (4-5km) ja vedettiin jo ihan hauskoja pitempiä pätkiä peitsiä ja tölttiä. Pyysin Skinnyä peitsaamaan kun en pystynyt istumaan pomppimatta sen ravissa, peitsi oli tasaista menoa :D. Ja kun mukana oli tölttäävä issikka niin mikäs sen sopivampi askellaji ;).

Kopsuti kopsuti kaverin kanssa <3


Sinne mennään
ilmeisesti kaverin odottelua tien mutkassa?
ratsukkoreima :)
Me on kai menty Sallia lujempaa ja tullaan vastaan -tai toisinpäin ;)

Tällä tavalla mukavasti edeten syksy kului... ja tarina tulee jatkumaan :).

Kuolaimettomuuden alkutaival, osa 1
Kuolaimettomuuden alkutaival osa 3

10 kommenttia:

  1. Aiemmin Ukko ei suostunut kastelemaan kavioitaan oli kyseessä sitten lätäkkö, järvi, lampi, joki tai jopa lumihanki. Juuri ja juuri sen sai taluttaen rapakoiden yli, jos ei ollut ohitusmahdollisuutta. Ukon äiti oli aivan samanlainen, varmaan opetti varsallen, että vedessä piilee vaara. ;) Pesupaikalle herra kuitenkin menee/meni keskustelematta eikä pesemisessä ole mitään ongelmaa.

    Nykyisin Ukko menee ratsastajan selässä ollessa lumihankeen ja rapakon läpi, kun käsketään, vaikka ohikin pääsisi. Johtuisikohan kenties kasvaneesta luottamuksesta vai mistä? Siihen, että pääsemme oikeasta uittamaan Ukkoa, menee varmasti vielä pidempi tovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yksityiskohta että tiedät Ukon äidin käytöksestä, taustottaa Ukon käytöstä kivasti :). Varmasti luottamus ainakin helpottaa näitä asioita, sitten on turvallista totuttautua aiemmin epämieluisiin elementteihin:). Pikkuhiljaa edeten voitte hyvinkin päästä uittamaan, tosin jotkut hevoset eivät koskaan tajua sitä uimisen ihanuutta.

      Poista
  2. Ihania muisteloita taas ja nuo kesäiset kuvat saavat aina hymyn huulille! Minä niin odotan meidän tulevaa ensimmäistä kesää<3 Mikä ihaninta, meillä on ihan lähellä järvi, jonne pääsee polskimaan, jos herraa vain kiinnostaa (minua ainakin). Pitäisi tosin ensin uskaltautua tuonne tielle kävelemään, ja sitten sinne isommalle tielle, jossa autoja menee vähän jo useammin. No mutta pikkuhiljaa..

    Voi miten paljon odotankaan, että pääsen aloittelemaan maastoilun vähän samalla taktiikalla kuin tekin. Ensin täytyy vain varmistaa, että ratsastaminen kentälä tapahtuu tyystin rennossa mielentilassa. Ja kunhan kelit tuosta hieman paranee, niin täytyy meidänkin lähteä laajentamaan reviiriä ja kohdata rohkeasti niitä hurjan pelottavia asioita (hiihtäjät, lenkkeilijät, autot yms.). Kaveri on kyllä kullan-arvoinen asia ensimmäisillä kerroilla! Toivottavasti mekin sitten saadaan kavereita mukaan, kun uskaltaudutaan tuonne suureen maailmaan :) Nyt ollaan menty vain n. kilometrin pituisia lenkkejä lähimetsässä ja hieman pidemmällä. Mutta aivan liian harvoin.. Taitaa meitä molempia vähän se jännittää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoren hepan kanssa tuo eteneminen on vähän eri juttu kun sillä ei vielä ole elämänkokemusta niin monista asioista, sen takia elämä on palon jännempää kuin vanhemmalla hevosella. Ihankuin vanhemmalla ei sitä jännitystä olisi ihan tarpeeksi ;). Mutta on se ihana kun pääsee omaa "vauvaa" seuraamaan. Mitä enemmän sen kanssa pääsee tekemään sen kokeneemmaksi ja varmemmaksi Konnakin kehittyy. Kannattaa käydä siinä kilometrinkin lenkillä jos se menee hyvin (taluttaen kenties?), sekin on kuitenkin maastoilua ja tallilta pois lähtöä ja voi kasvattaa varmuutta. Monesti maastoon lähtö on vähän erityinen tilanne, jos sitä ei ole pakko tehdä ja voi jäädä tallin läheisyyteen kentälle työskentelemään. Mutta esim ravureilla joita on pakko ajaa siellä metsässä jo varhain, siitä tulee ihan normaalia ja normaali on aina vähän vähemmän jännää. Teillä on oma tahtinne ja se on tärkeintä että sellainen on löytynyt, sillä omalla tiellä omalla vauhdilla eivoi eksyä ja joutua minkään ylitsepääsemättömän eteen :).

      Hiihtäjät, lenkkeilijät ja muut kanssakulkijat on kyllä varsinainen haaste. Sun pitää saada joku kaveri hiihtelemään vähän kentälle jotta Konna tottuu ihmisen toisenlaiseen liikkumistapaan ja suksista lähtevään ääneen. Me tavattiin eilen toista kertaa moottorikelkka, pimeässä , niitä oli kaksi ja tulivat lujaa. Onneksi löytyi "sivuraide" jolle mennä turvaan. Ensin niitä näkyi kokonainen seurue jossain etäämpänä, ja sitten kiersivät jonnekin kauemmas. Ja minä kun luulin ettei niitä pimeällä kulje tuolla... Ovat vielä niin nopeita liikkeissään että tilanne tulee eteen pahimmillaan melko nopeasti.

      Ihanaa, että teillä on uittopaikka, siitä tulee varmasti kivaa ja kuuluu kyllä hevoskesään. Minäkin odotan että pääsen joskus uittamaan Skinnyä.

      Poista
  3. Nyt toimii kun vaihdoin selainta! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kesä. <3 Ja mielenkiintoinen postausaihe. Me Tahvon kanssa mennään välillä ohjat riimussa kiinni varsinkin jos menen ilman satulaa. Maastoonlähtö on aika hankalaa yksin niin ei sitten maastoon olla lähdetty riimun kanssa. Voisihan sitä toki kokeilla. Ainakin uskaltaisi kunnolla kääntää ohjalla, kun ei ole kuolainta suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla! Tämän aiheen kanssa oli hyvä hyödyntää julkaisemattomia kesä- ja syksykuvia :D. Ja kiva kuulla että muitakin riimulla ratsastelijoita löytyy. Jos haluaa kokeilla riimulla maastoon lähtöä voi myös kokeilla tuplaohjia jos osaa ratsastaa esim gramaaneilla. Eli pistää suitset päähän ja kuolaimiin ohjat ja riimu suitsien pääle ja riimuun toiset ohjat ja pitää molempia ohjia kädessä, mutta ei käytä niitä jotka menee kuolaimiin, ellei tarvitse :D.

      Poista
  5. Osaako Skinny siis peitsata jostain avusta? Tykkääkö sotkea raviin? Meillä hevoenn peitsaa sillon kun tasapaino loppuu ravatessa (jos itse esim pyydän liikaa sivulle raviväistössä) tai jos on ei-huvita mielentila (hervemmin nykyisin kun sen huomaa jo tarhan portilta eikä edes yritä kouluvääntöä, joskus kuitenkin esim. ratsastustunneilla joissa ei voida mennä vain hepan mielialan mukaan) ja alkuun peitsasi melko useinkin, kun ei ollut ihan varma mitä tarkalleen ottaen ratsastaja pyytää. Maastoilua ajatellen ois aika kutkuttava ajatus opettaa tuo peitsi omalle avulleen, se on niin mukavaa istua, mutta toisaalta en ole varma hämmentääkö hevosta sitten vähän turhan paljon kun nyt on kentällä yritetty saada peitsi minimiin.

    Miten teillä muuten nuo kuolaimettomat avut, älysikö Skinny ittekseen esim. asetukset ja taipumiset? Meillä hepalla toimii päitsillä ohjaus, käännytään, hidastetaan yms ja aika hyvin se toimii istunnallakin, mutta koko ajan himmaillaan suorana..
    Mutta sitten taas esimerkiksi täysin löysällä ohjalla ratsastaessa kun kuolaimet vaan on suussa, toimii paremmin kuin silloin kun kuolaimet eivät ole suussa, vaikka ohja lepäisi vain kaulalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi :D

      Ei osaa peitsata avusta. Tuollon kesällä se keksi peitsin kerran kun yhdellä lenkillä kotimatkalla hyökkäs ekat hirvikärpäset laumana meidän kimppuun. Me molemmat oltiin silleen että "IIIK mitä hittoa nämä on, äkkiä karkuun" ja Skinny ois ravannut mutta kun pidätin enkä antanut sen ravata, mutta annoin kävellä niin nopeasti kuin se pystyi (kerroin siis että nyt on suotavaa mennä reippaasti) niin pian se alkoi peitsata. Sitten vaan annoin luvan peitsata. Siitä se sitten itsekseen tarjoili sitä peitsiä maastossa tilanteissa kun halus mennä lujempaa enkä päästänyt raviin.

      Peitsiähän voi (kai?) jalostaa askellajina ja varmaan sille saa jonkin avunkin. Meillä sitä esiintyy nykyään ravin tahtirikkona tai ravi-käyntisiirtymissä tms eli tahattomasti. Maastossakin se vaan ravaa nykyään, lumessa sille taitaa olla ravi helpompi kuin sillon kesällä hiekkatiellä, kun se ei niin paljon nosta jalkojaan peitsissä. Luulen että jos peitsiä on esiintynyt teillä silloin kun heppa on vähän hämmentynyt, ja jos siitä on nimenomaan yritetty oppia pois, se voi hämmentää jos joskus saa peitsata ja joskus ei. En tietysti tiedä näistä kun ei ole kokemusta :D. Jos ravityöskentelyn saisi ensin niin varmaksi että voisi sitten pyytää peitsiäkin? Tai jos haluaa sallia maastossa peitsin niin antaa sen pistellä maastossa sitä mutta kentällä ei. Se voi hevosen olla helpompi älytä kun silloin siitä tulee paikkasidonnainen juttu, tietäähän ne maastossa nekin pätkät joissa yleensä laukataan tai mennään kovempaa tai siirrytään käyntiin, peitsipätkistä voisi tulla kenties samanlaisia.

      Skinny tajusi kyllä itsestään nuo avut, sen verta kun nyt yleensä saan sitä asetettua ja taivutettua, en ole sitä sen kummemmin opettanut. Kuolaimilla voi pienetkin ohjasotteet tuntua isommilta kuin riimulla, ehkä hevonen reagoi siksi helpommin... tämäkin vain arvaus joka tuli mieleen. Muistan joskus kokeilleeni semmosta että pysähdyksessä pyysin ohjalla sen päätä kääntymään oikealle ja sitten vasemmalle, heti aina lopetin vedon kun käänsi päätään. Sitten jatkoin käynnissä pyytäen ohjalla päätä asettumaan, minusta se taisi onnistua käynnissä paremmin kun otti ensin pysähdyksessä.

      Kerrohan miten teillä edistytään jatkossa :).

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.