maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pimeän talven maastoilut -video

Kuvakaappaus maastovideolta, auringon kajo näkyy vielä horisontissa kun lähdetään matkaan
Ennenkuin on liian myöhäistä, on aika julkaista helmikuinen maastoilu- ja tallivideo. Valoisa aika on  nimittäin sen verran pidentynyt, että maastossa mennään jo suhteellisen valoisassa.

Vuodenvaihteen jälkeen vähän mietin, jääkö maastoilut tältä talvelta, kun vakilenkki kävi niin upottavaksi. Tuo huoli oli kuitenkin turha. Pääsimme jatkamaan maastoilua normaalisti, sillä löysimme semmoisia reittejä, missä oli paremmat pohjat.

Tässä siis videota kuluneen maastoilutalven kunniaksi!



Lisäys jälkikäteen: Jostain syystä video näkyy bloggerissa joko tosi pienenä tai huonolaatuisena. Kokeilin sitten ladata sen myös youtubeen.

Koska yksi videon pointeista on esitellä pimeän talven maastoiluja, videolla on tietysti, noh, pimeää? Toivottavasti osasin leikellä maastolenkin sen verran lyhyeksi, että sen jaksaa silti katsoa. Video on kuvattu Go prolla, joka on kiinni rintakehän yläosassa.

Kohti valoisaa horisonttia
Tästä näystä olen saanut nauttia läpi koko talven. Luminen pimeä polku, otsalampun valo ja hirnakka joka lämmittää pakkasessa

Kun ehkä viimeiset tämän talven pilkkopimeät kuvat ja video on jaettu, toivotan kevään ja valon tervetulleiksi. Ylläolevan kuvan maisema on vaihtunut seuraavaan:

Nyt on maaliskuu -mikä muutos valoisuuden suhteen onkaan tapahtunut kuukaudessa tai parissa!
Skinny- hirnakkainen kevätauringossa

20 kommenttia:

  1. Onko teillä oikeasti nuin iso talli vai vääristääkö video vain? :0 Kuinka monta hevosta siellä asustaa?

    Maasto video ei ollut ollenkaan liian pitkä. Olisi kiva nähdä joskus myös päiväs aikaan otettu video maastosta. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä talli on suuri, siellä on sekä ratsastuskoulu, että runsaasti yksityisiä hevosia. En ihan tarkkaa määrää muista, mutta jos näin mielikuvista yrittää laskea niin pääsen johonkin 36:een.. (aikanaan kävin 60-paikkaisessa ratsastuskoulussa :D).

    Kiva kuulla! Jee, kiva jos jaksoit katsoa. Minulla on jo yksi valoisan aikaan otettu maastovideo, kun innostuin oikeen tota Go prota kokeilemaan. Materiaalia vaan on niin paljon että on hirvee leikkaaminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveen iso talli! Isoin talli, missä itse on käynyt taisi olla reilun kahdenkymmenen hevosen talli. Ukon tallilla on 13 karsinapaikkaa, joista käytössä tällä hetkellä 11. :)

      Poista
    2. Se on mihin on tottunut, itse oon tosiaan tottunut isoihin talleihin, mutta ollut sitten myös niissä pienissä. Isoksi talliksi tuo on onneksi varsin rauhallinen :).

      Poista
  3. Hei hieno postaus:) pari kyssäriä, osaatko ratsastaa hevosen peräänantoon, en puhu välttämättä skinnystä ja sitten, että vaihdatko joskus banneria:DD?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että pidit :). Tuota tuota, jos istun jonkun hevosen selkään niin ei se mitenkään naksahda johonkin muotoon. Olen ehkä enempi semmonen rauhallinen ja tunnusteleva, jopa varovainen, ratsastaja. Enkä ole kunnianhimoinen, vaan enempi mukavuudenhaluinen. Riippuu siitä miten natsaa sen ratsun kanssa, että miten sitten menee. Skinnynkin kanssa on vielä nappuloiden etsimiset osin kesken. Aattelen, että se matka nappuloiden etsimiseen on jo tärkeä, vaikka tietysti on kiva huomata, kun ne löytyvät ja kulkutyyli rupeaapi muuttumaan.

      Bannerin suhteen olen aika tyytyväinen pysyvyyteen, niin omien kuin muidenkin blogeissa. Välillä toki olisi voinut olla kiva saada vuodenaikaan paremmin sopiva banneri, esim joulun aikaan. Hyvin on kuitenkin tälläkin pärjätty. Itse en osaa myöskään siistiä banneria tehdä, joten sekin rajottaa bannerinvaihtoa. Olen sen sijaan sitten pyrkinyt vaihtelemaan noita muita blogin pikkukuvia (tuolla näytön sivuilla) vähän vuodenajan ja juhlapyhien mukaan :).

      Poista
  4. Hui kun olikin pimeää! :o

    Heti tuli mieleen, että oletteko koskaan törmänneet mihinkään metsän eläimeen lenkillänne? Kun kuitenkin noin pimeää ja varmaan aika hiljaisesti kuljette niin ajattelin että ehkä helpommin törmää johonkin sellaisiin, vaikka niillä hajuaistit ja muut toimisikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pimeässä on tosiaan tullut kuljettua, se on kyllä myös tunnelmallista ja mukavaa (tietysti möröt joskus pelottaa).

      Vastaan on tullut vain jotain isompia metsälintuja, jotka on pyrähtäneet pensaasta tien vierestä. Luulen, että hirvi oli kerran lähellä, Skinnyllä oli nimittäin semmonen reaktio, että näki aidosti jotain eikä vaan pieniä vihreitä miehiä. Tallikaveri on tullut vastakkain hirven kanssa ja tuolla siis todellakin niitä liikkuu. Yhdessä vaiheessa laulelin metsässä ajatellen että se auttaisi asiaa :D. "Min kära lilla ponny, du är den jag gillar bäst" -tuota on tullut hoilotettua ;). Varmaan ennenpitkää jokin ötökkä sieltä talsii vastaan. Toivon että se ei ole karhu eikä susi..

      Poista
  5. Ihana tuo toisiksi viimeisin kuva! Kyllä se kevät sieltä jo kurkistelee vaikka välillä tuntuu toivottamalta. Juuri katsoin niin päivän pituus on jo 12h :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla että tykkäsit siitä. Se kuva on kuvakaappaus päivänvalossa kuvatusta videosta, joka on tännekin tulossa jännittävine käänteineen. Se on todellinen "huumoripläjäys". Mulla on kohta materiaalia varsinaiseen kommellus-videoon :D.

      Ooh, 12h jo nyt! Minusta tää ois passeli pimeä-valoisa-suhde, mutta ei, yötöntä yötä kohden mennään. (ei siinäkään siis vikaa sinällään :D)

      Poista
  6. Onko sulla sellainen kalansilmä, pieni kamera, jonka saa kypärään kiinni? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kameran linssi näyttää kyllä vähän kalansilmältä kun on semmoinen pullea. Ja sen takia kuva myös hieman aina vääristyy ja pyöristyy jotenkin. En kuitenkaan tiedä ihan tarkkaan mikä kalansilmä on :D. Meillä on siis go pro-kamera. Ja siihen on semmonen rintavaljas, että sen saa tuohon rintakehään kiinni. Vissiin olemassa oli kypärä-kiinnikekin, mutta minulla on yleensä kypärässä otsalamppu, niin olen käyttänyt tuota rintavaljasta.

      Poista
  7. Pimeällä maastoilu on aivan ihanaa, erilainen rauha ympärillä kuin valoisan aikaan. Meillä humma tottui yhdestä kerrasta otsalamppuun ja porskuttaa menemään säkkipimeässäkin. Pimeällä pysytellään pääosin vain teillä, ihan metsäpoluille en uskaltaisi hirvien takia kun niihin ollaan törmäilty liian usein :D Kesäöiden maastoilua odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :D! Juuri siitä rauhallisuudesta tykkään, jotenkin on ollut kotoisaa olla yhdessä hevosen kanssa pimeässä maastossa. Otsalampun valoon meilläkin totuttiin hyvin, kun se tuli niin kätevästi mukaan asteittain syksyn pimetessä. Minunkin hepalle se on ihan peruskauraa :D. Kyllä minäki oon ollut tuskallisen tietoinen noista hirvistä, mutta ei vielä olla satuttu nokikkain. Olis tosi pelottavaa.

      Ooh, kesäyön maastoa on pakko kokeilla ensi kesänä. Gibssonin (en tiedä luitko aiemmasta postauksesta toisesta hoitohevosestani) kanssa tuli käytyä yömaastossa, se oli upeaa.

      Poista
    2. Suosittelen kyllä lämpimästi noita kesäyön maastoja! :) Yleensä sopivan viileää reippaammallekin menolle, ötököitä vähemmän ja saa mennä rauhassa liikenteeltä ainakin täällä meillä päin.

      Me tunnutaan usein vetävän hirviä puoleemme kuin magneetti :/ Pari ensimmäistä kertaa meinasi niin hevonen kuin kuskikin saada slaagin, mutta nykyään hirviä nähdään yleensä kauempaa kun metsässä kulkiessa tuppaan lauleskelemaan karkottaakseni hirvistykset pois meidän tieltä. Tosin sekin säikäyttää jos lähtevät ihan vierestä rymistelemään karkuun.

      Poista
    3. Minäpä raportoin sitten tänne kun käydään yöttömän yön maastossa ;). Se kuulostaa hyvältä :)

      Laulu on kyllä hyvä, itsekin tulee lauleskeltua. :D Jopas teillä on ollut tuuria jos ootte sattuneet vastakkain hirvien kanssa, kyllä siinä jokainen sais slaagin.

      Poista
  8. Ihanaa, kun valo alkaa lisääntyä. Minusta pimeässä maastoilu alkoi olla jo aika ankeaa päivästä toiseen, huoh! Varsinkin, kun otsalampun kanssa Taavin vauhti hidastuu ihan minimiin, joten normaalisti mentiin sitten ihan sokkona. :D
    Nyt kerkeää jo ihan hyvin lenkille vielä illalla, niin ettei pilkkopimeää kerkeä tulemaan. Ja mikä parasta, ilmatkin ovat olleet vähemmän pilvisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että sokkona, hihii :D. No, hevosella on hyvä hämäränäkö. Meillä ei tuota vauhtia puutu oli sitten valosaa tai pimeää :D.

      Meilläpäin on ollut tosi komeita aurinkoisia kelejä. Oikein saa ladata akkuja tässä valossa. Pimeät maastot ovat tunnelmallisia ja ihania, mutta ei sitä jatkuvasti jaksaisi. Hyvä siis näin :D. Ensin olin ihan harmissani että höh, muutos, meillä ei oo enää niitä pilkkopimeitä maastoja, nyt oon jo ihan tyytyväinen tähän uuteen "säätilaan" (=vuodenaika ;) ).

      Poista
  9. Talvimaastot. <3 Talvella maastossa on todella kiva käydä pimeälläkin, mutta syksyllä on liian ankeaa ja sysipimeää. Toki lenkit tulee tehtyä, mutta ei niistä samalla tavalla nauti.

    Minun hummaani otsalamppu tuntuu jollain tasolla häiritsevän, joten yritän mennä mahdollisimman paljon ilman. Talvella se ei olekaan valkeuden takia mikään ongelma, mutta syksyllä lamppua on pikkupakko pitää tai kuski ei välttämättä näe yhtään mitään. Yritin olla syksylläkin ilman lamppua, mutta hevonen ryykäsi sellaiseen risusavottaan rämpimään, että en kyllä enää luota sen valitsevan parhainta reittiä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, maastoilu yleensäkin on niin ihanaa :)

      Niin, kyllä syksyllä oli todella säkkipimeää. No joo, ei kuulosta kovin hyvältä mennä sokkona ratsastelemaan. Minun hirnakka ei oo tuntunu välittävän tuosta valosta yhtään. Vaikka sen kyllä huomaa ettei se mitään valoja tarvi nähdäkseen. Sillä on myös superhyvä kompassi, se ei koskaan eksy, kun minä taas oon menny lukemattomia kertoja sekaisin.

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.