keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ohjasajoa

18.6.2014
Olen pitkään haaveillut pääseväni Skinin kärryille jälleen, about 16 vuoden tauon jälkeen. Nyt se hetki lähestyy, sillä kesäkodissa on silat ja koppakärrit joita sain luvan lainata. Tänään kokeiltiin, mitä Skini sanoo siloista. Eipä se mittään, keskittyi jo valjastaessa äärimmäisen tarkasti ja seisoi hievahtamatta paikallaan. Ja kuin vanha tekijä se oli ohjasajettavissa uuden hoitotilan ovesta ulos ja pihatielle. Se kuunteli minua herkeämättä ja toimi moitteetta ja vaikutti tyytyväiseltä. 

Jestas että viime päivinä on ollut kylmä! Päivällä jopa vain 5 astetta. Hrr. Tänäänkin olin tallilla toppatakki päällä.
Lopetettuamme se näytti ilmeisen tyytyväiseltä itseensä. Kunhan saan jonkun kaveriksi varmistamaan niin päästään kärryttelemään <3. Kärryttelystä olisi tarkoitus tulla vakituinen osa liikutusrepertuaaria.

Kiitokset hienolle oripojalle... eiku hups, ruunapojalle, tuli vaan vanhat muistot mieleen. Oli se niin hienoa "valjastaa" Skiniä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Viimeksi olen sille siloja laitellut vuonna 2000. Valjaissa takakorkea hevonen näyttää siltä kuin sen kuuluu. Pitäähän juoksijalla olla iso moottori!
rakas tötterökorva valjaissa, hyvin uteliaat ja toiveikkaat korvat "nyt päästään lenkille"

18 kommenttia:

  1. Oi kyllä näkee Skinistä että tuohon hommaan se on tottunu! On niin tyytyväisen ja keskittyneen näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep <3 Käveli kuin kävelis 24/7 ohjasajettavana XD

      Poista
  2. Ei ne karvakorvat unohda oppimiaan asioita, aina ne löytyy sieltä jostain ja usein hepat on kovin innokkaita :) Toivottavasti pääsette pian kärryttelemäänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään ei unohda, se oli kiva huomata :). Nyt vasta ehdin tähän vastata niin todetaan että tulipa se onneksi se kärryttelykin toteutettua, kun mä aattelin että se vaan jää ja jää.

      Poista
  3. Voi miten tyytyväiseltä Skini näyttää :) Tekisi mieli valjastaa ja ajella Speedylläkin, mutta en kyllä ainakaan yksin uskaltaisi kärryjen kanssa liikkua tuossa kapealla tiellä, syvien ojien välissä ja vilkkaan traktoriliikenteen seassa. Kärryt kun ei käänny ihan samalla tavalla kotia kohti paikallaan kuin hevonen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. No ei todellakaan käänny, sulla pitäs olla semmoset oikeen tyköistuvat kilpakärrit :D. Onneks ohjasajokin on aika kivaa :)

      Poista
  4. Se tunne kun saa pitkästä aikaa valjastaa vanhan kunnon ravurin! ♥ Se on vaan, ei sitä voi edes kuvailla... Mieletön tunne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tulee just semmonen fiilis että tää hevonen on niin ammattilainen tässä asiassa ja se asenne on aika huikee :). Kun näkee vielä miten toisen päässä raksuttaa.

      Poista
  5. Mahtavaa! Siitä vain kärryttelemään. :)

    VastaaPoista
  6. Tämmöinen olis mullakin oman kanssa toiveena, en vaan tiedä miten turhan innoissaan meillä tästä oltaisiin :D
    Ihana Skini, päässyt tutun puuhan ääreen jo melkein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota kaveri riimunnarun kanssa taluttamaan ekalle kerralle. Minun piti kanssa tehdä niin mutta ympärillä olevien ihmisten luotto Skinin taitoihin oli niin luja että suoraan ilman taluttajaa lähdettiin sitte kärryillä :D

      Poista
    2. Meillä olis myös kenttä, jossa vois alkuun kokeilla. Kärryt ja valjaat pitäis vaan lainata, meillä ei oo omia. Toki, jos homma alkais sujua, vois hankkiakin sitten, mutten tietenkään kokeilua varten viitti.

      Poista
    3. Meilläkin on lainakärryt ja -silat. Siitä vain ajelemaan ja ensin ohjasajamaan :)

      Poista
  7. Ukkokin voisi kyllä tykätä. Pitäisi vain ensin opetella itse ajamaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä ajamista tarvitse opetella, valjastuksen kun vaan opettelee :D. Jos osaa ratsastaa, osaa myös ajaa :).

      Poista
  8. Moi Pauliina (ja Skinny :) )

    Etsiskelin netistä tietoa kuolaimettomuudesta ja päädyin teidän blogiin. Miun uusi heppa, suokkitamma-Raisa muuttaa H-kankaalle ensi kuussa ja suunnitelmissa olisi paljolti samantapaisia juttuja mitä olet esitellyt blogissasi. Mietin, että olisitko käytettävissä ns. asiantuntija-apuna jos/kun tarvitsen? Palaattehan kesäkodista samaan paikkaan?

    Mukavia laidun- ja lomapäiviä teille :)

    -Laura S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi. On aina kiva kun löytyy kohtalotovereita jotka ovat kiinnostuneita samoista jutuista kuin itse :). Ikävä kyllä me mennään ensi talvena jollekin toiselle tallille. Asiantuntijaksi minusta ei ole mutta vertaistukena olen käytettävissä, mielelläni ;). Jos samalla alueella pyöritään niin mikä estää katselemasta juttuja yhdessä vaikkei samalla tallilla ollakaan :).

      Kiitoksia :)

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.