|
Bootsit kaikissa jaloissa |
Ollaan nyt useamman kerran käytetty bootseja, kun niissä kaviosienimyrkky saa imeytyä rauhassa puhtaaseen kavioon samalla kun ollaan lenkillä. Lenkin jälkeen bootseista tulee ulos kauniin puhtaat kaviot. Minusta "säärystimet" (catersit? pitopalvelut?) on vaikea saada jalkaan, mutta kuulemma tulen olemaan niistä talvella kiitollinen. Bootsien käytössä on käytetty samaa taktiikkaa kuin ihmisten uusissa kengissä; varovasti, että kenkä muotoutuu ja jalka tottuu eikä tule hiertymiä.
|
Bootsi jalkaan |
|
valmis "kengitys" |
|
6 kenkää kävelyllä |
|
Mums, vattupuskaa |
Välillä otetaan lenkillä juoksupätkiä. Saan pistellä menemään ihan tosissani kun toinen ottaa pientä kevyttä hölkkää. Kuvat ovat harhaanjohtavia sikäli, että heppaa ei siis todellakaan tarvi vetää perässään. Olen päinvastoin yrittänyt, ettei se vedä minua perässään ja lopettanut juoksemisen ja siirtänyt käyntiin, kun en enää jaksa juosta niin kovaa, etten pysyisi edellä.
Yritetään nyt, ettei bootsit pääse peittymään käyttämättöminä ihan kuitenkaan hämähäkinseittiin.. ;).
|
Rouva-hämähäkki teki kodin käyttämättä olleisiin kenkiin |
Etubootseihin on sittemmin laitettu pohjalliset, joten ne toimivat iskunvaimentimina eikä etusiin tarvitse välttämättä laittaa säärystimiä. Myöhemmin pohjalliset painuvat niin, että säärystimet niihin kuitenkin hyvin mahtuvat.
Teillä on tismalleen sama setti käytössä kuin meillä. :) Tosin miinus pohjalliset, niitä meillä ei ole. Arkooko Skinny kavioitaan ilman bootseja ja jos, niin minkä verran?
VastaaPoistaHauska kuulla :). Olen toiminut parhaani mukaan kavion kestokyvyn mukaisesti (= meidän lenkit on oikeesti tosi kevyitä), eli arkomista on havaittavissa hyvin vähän. Laitumella pinkoo ja hyppii ja tekee mitä tahansa, eli siellä ei ole ollut arkomista missään vaiheessa.
PoistaAlkuun arkoi karkealla hiekkatiellä, mutta ei sitten siinä kävellytkään vaan valitsi pehmeän ojanpenkan, jolla kävellä, ja käveli reilusti siellä. Jossain vaiheessa se lopetti sinne ojaan hakemisen ja tulkitsin sen niin, ettei ainakaan tasaisempi hiekkatie enää arotuta.
Nyt jos tulee karkeaa isoa ainesta tiellä, niin voi tulla hetkeksi samanlainen ilmiö kuin itsellä paljasjaloin, eli arkoo sen hetken kunnes taas löytää jalkapohjiensa alle jotain tasaisempaa. Nyt se kävelee tasaista hiekkatietä normaalisti, joskin voi preferoida kuitenkin tien ruohikkoista reunaa, eli kävelee siinä mieluummin, kuin keskemmällä tietä.
Tätä arkomista yritän kokoajan parhaani mukaan havainnoida ja arvioida, ja arviointityö on kokoajan käynnissä :D. Olen nyt alkanut miettimään, arkoontuisiko pohjat kuitenkin vielä vähän jälkikäteen, eli vaikka meneekin jo arkomatta lenkillä, niin oisiko kuitenkin seuraavana päivänä vähän käytetyn tuntuiset pohjat pollella. Tämä mahdollinen vaihtoehto näkyy siinä jos se ei tule seuraavana päivänä vastaan normaalisti laitumelta -no, tuohon analyysiin en nyt tarkemmin lähde kun meillä on tämä suhteen rakennus muutenkin meneillään niin, että voi johtua myös siitä, että sopeutuminen on kesken (tai sadasta muusta syystä) :). Tulipa pitkä vastaus :D! Missään vaiheessa ei ole siis arkomista ollut niin, että sen takia olisi esim joutunut käyttämään bootseja.