Kävellen auringonlaskuun

Olen mennyt yleensä aina uudet reitit ensin maastakäsin, ennenkuin edes harkitsen selkään menoa lenkillä. Näin etenkin siksi, kun halutessaan edes vähän parempia reittejä hirvikärpästen suhteen, täytyy pysytellä leveämmillä teillä, joka tarkoittaa kylän autoteitä. Näillä teillä ajaa myös autoja ja siksi on oltu varovaisia. Autot eivät periaatteessa Skinnyä pelota, mutta tunnetusti osa kuskeista ajaa aika lujaa... Varustukseen onkin lisätty myös heijastimet -pollelle joka jalkaan ja turparemmiin, ja itselle heijastinliivit kera otsalampun.

Eräänä päivänä ystäväni oli mukana tallilla ja päätettiin lähteä katsomaan uutta reittiä. Oli tarkoitus katsoa, kauanko kävelee lähimmälle tilalle, jossa on kenttä. Ajatuksissa on vähän ollut, josko päästäisi vähän kentälle harjoittelemaan mm. juoksutuksessa tarvittavia käskyjä, kun vaan saisin aikaiseksi tuohon naapuriin ottaa yhteyttä. Tuolla missä on kenttä, on myös luonnollisesti hevosia, 4kappaletta. Niillä on ihan tien vieressä isot metsälaitumet.

Skinny näki tämän lauman ensimmäistä kertaa. Herranjumala, että sitä pelotti. Kun se havaitsi liikettä metsässä, se kasvoi korkeutta niin, että se tuntui ihan isolta hevoselta. Se seisoi äärimmäisen skarppina, kuin patsas. Pää pilvissä, sieraimet suurina väristen. Se vaikutti siltä, kun ei olisi ihan ollut varma, mitä eläimiä metsässä liikkuu -voiko olla, ettei se olisi haistanut niitä hevosiksi? Etenimme hyvin varovasti: pari puhisevaa askelta ja taas se jännittyi patsaaksi. Välillä pyysin päätä alas rauhoittaakseni sitä ja välillä se onnistuikin, välillä taas kaikki sen huomio oli edessä olevissa hevosissa (ei -ei edes häntä viuhunut eikä ötökät häirineet!).

"Pää alas" "hyvä poika"

Kun vihdoin jokin hevoslaumasta hirnui, tuli varmaan selväksi, että vastassa on hevosia (hätäkakatkin tuli siinä vaiheessa, liekö helpotuksesta? XD). Kuitenkin eteneminen jatkui jännittyneellä "pari askelta eteen + jähmettyminen" -taktiikalla. Kun hevoset tulivat kunnolla näkyviin, jatkui puhina. Kylläpä se oli täpinöissään. Olin niin tyytyväinen ettei se yrittänyt teleportaatiota matkan X päähän, sillä jännitystilasta päätellen en olisi ehkä siitä yllättynyt. (Onneksi minulla oli myös oma kaveri mukana henkisenä tukena, jos polle oliskin tehnyt katoamistempun.) Hyvin siis selvittiin. Kun hevoset oli ohitettu, jännittyneisyys jäi vähän päälle ja se tuntui odottavan millä hetkellä hyvänsä uusia "olentoja" metsästä.

Kun paluumatkalla tulimme hevosten kohdalle, Skinnyn asenne muuttui ilokseni pelosta uteliaisuudeksi. Se halusi nyt mennä haistelemaan toisia hevosia. En päästänyt kosketusetäisyydelle, mutta se hyvin itsevarmana hakeutui syömään lähemmäs laitumen aitaa ja olisi todellakin halunnut mennä tervehtimään. Päästiin siis hienosti niistä ohi.

Namnam, vattupuskaa

Toiselle vattupuskaa ja toiselle vattuja

Tällä kävelylenkillä vierähti 2 tuntia :) ja kun palasimme tallille, aurinko laski upeasti metsän taa. Ja tietenkään ei ollut kameraa mukana. Pakko oli kuitenkin ottaa kännykän kameralla kuvia.

Auringonlasku metsän takaa

Tultiin pätkä vanhaa metsäautotietä, jonka pohjalla oli tiheänään kuusen kantoja, saniaisia ja risuja niin että molemmille tuli hyvää koordinaatioharjoitusta rämpiessä :). Auringonlasku kuvastui kauniisti Skinnyn silmistä mutta ei sitä oikein saanut kuvattua kännykameralle :).

Silmissä auringonkultaa

Kyllä voi olla iloinen tällaisista näkymistä :)

Kun oltiin takaisin ladossa, oli aivan huippuhyvä yhteys Skinnyn kanssa. Tuollaiset hetket ovat juuri se syy, miksi sen ostin. Se seisoi vapaana ja kuunteli, kaikki sujui ikäänkuin tanssi. Venyttelyt menivät hyvin, ja temppuilut myös. Tosin se raukka luulee nyt, että "odota" tarkoittaa "käännä pää taaksepäin". Hih, sillä se on monesti se, mitä se tekee, jos se seisoo paikoillaan, kun itse peräännyn. Mutta koska se jokatapauksessa seisoo paikoillaan, palkitsen :D. Kyllä nuo tehtävät sitten ajan kanssa jalostuu, pääasia on että se motivoituneena tarjoaa minulle erilaisia juttuja ja haluaa kokeilla ja etsiä, mitä minä oikein siltä pyydän. 

Toinen juttu, mikä tuohon kokemaani hyvään yhteyteen liittyy, on se, että hevonen alkaa kertoilla juttuja. Tällä kertaa se pyysi minua hoitamaan oikeaa lonkkaa ja lautasten aluetta. Pidettiin siis oikein kunnon kihnutus ja hieronta-sessio. Hepalla katosi ylähuuli taivaisiin välillä ja se ojenteli kaulaansa ja otti kummallisia venyttäviä askelia oikealla takajalalla. Se muistutti ehkä vähän sitä, miten shiatsuhieroja käsitteli tuota samaa aluetta. Siellä on joku jumi tai tukos, kuten shiatsuhieroja kertoikin.

Ps. Muut kuvat siis paitsi 3 alinta on otettu toiselta lenkiltä. Meillä oli hetken kokeilussa naruriimu, mutta en erityisemmin ihastunut siihen, joten sitten palattiin ihan tavalliseen riimuun. Heijastimiakaan ei ollut vielä noissa ylimmissä kuvissa käytössä, vaan ne tuli kutakuinkin pian sen jälkeen.