keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Laukkaa (videon kera)

Ollaan päästy vasta talvitallilla menemään laukkaa enemmän. Ruotsissa oli aivan liian pehmeä ja raskas kenttä siihen ja kesäkodissa aivan liian kova tie tai monesti liukas alusta (=nurmi, jolla kyllä mentiin laukkaa, mutta vain kokeilumielessä). Toki Skinny on laukkaa harjoitellut jo ennen minulle tuloani, mutta meidän ohjelmaan se on tullut varsinaisesti vasta muuton myötä. Seuraavat kuvat ovat juoksutuksen laukkapätkistä maneesissa. Silloin kun emme ole yksin maneesissa eikä Skinnyä voi pitää irti, juoksutan sitä narunpäässä. 



Kuljen ympyrän keskellä itse ympyrää, jotta voin omilla liikkeillä havainnollistaa sitä mitä haluan. Kun mennään käyntiä tai ravia, kävelen. Kun pysähdytään niin pysähdyn ja/tai heilutan narua. Laukannostoissa omasta liikkumisesta on eniten hyötyä sillä oma "laukkaaminen" on aika selvä ja hyvä merkki Skinnylle mitä siltä haluan. Siis sehän kyllä osaisi lukea vaikka miten pieniä merkkejä, mutta minun kehonkieli on sen verran harjaantumatonta, että se joutuu jokatapauksessa käyttämään valistuneita arvauksia XD. Siispä olen kokenut hyvänä tämän oman juoksemisen. Samalla tulee hengästyttyä itse ja aina on kuuma :D. Lisäksi tietysti selvennän (vai hämmennän) soppaa sanallisilla käskyillä "käyntiä", "ravia", "laukka" ja "seeis" -siinä toivossa että sen olisi helpompi ymmärtää kun kerron sille useammalla tavalla mitä haluan :D.


Kun kuljen ympyrän keskellä itse ympyrää, Skinny saa myös mennä isommalla ympyrällä kuin narun pituus on. Silloin naru ei myöskään ole niin suorana/kireänä välillämme kuin jos seisoisin keskellä paikallani. Olen huolehtinut vähän siitä, että häiritseekö naru tiukkana tasapainoa tai tekeekö hevosesta vinon. Onhan naru aika painava ja liinankaan kanssa ei kai suositella juoksutettavan ilman sivuohjia. Tuosta mahdollisesta vinoudesta juoksuttaessa tuli puhetta erään toisen kanssa, joka oli pohtinut myös juoksutusta ilman sivuohjia ja löytyi lohduttavaa tietoa (mm seuraavalta sivulta) että suoruutta voidaan monin keinoin harjoituttaa :).

Piti laittaa vaikka tarkennus on missä sattuu, häntä on niin komeasti ja vauhtia mukana
Tykkään itse narusta välineenä, koska sillä saa paljon paremman kontaktin kuin liinalla. Eikä tarvitse vaihtaa narua kun lähtee maneesista maastoon, narun voi myös kätevästi sitoa riimuun ohjiksi jos nousee maastossa selkään. Ja jos on unohtanut kaulanarun riittää siitä köyttä siihenkin :D.


Seuraavassa vielä laukannostoja videolla, kuvaaja ottaa välillä valokuvia ja siksi kamera heiluu :). Eli ensin laukannostoja, sitten raviin ja lopuksi käyntiin. Skinny tarjoutuu käyntiin siirtymisen jälkeen heti pysähtymään ja takaosan puoleista kättä nostamalla (tai no, huitaisulta tuo näyttää) pyydän jatkamaan käyntiä. Takaosan puoleisen käden nostaminen on meillä se eteenpäin ajava apu muutenkin. Etuosan puoleisen käden pitäisi olla alhaalla mutta narun kanssa se ei aina ole niin helppoa.


Laukannosto

4 kommenttia:

  1. Ymmärsinkö oikein, että ette ole harjoitelleet laukkaa kun vasta vähän aikaa? Nimittäin Skinnyn laukkahan näyttää videolla oikein hyvältä :) Kun jos vertaa vaikka Majuriin, Majuri on vasta viime aikoina oppinut laukkaamaan liinassa pidempään kuin kaksi askelta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin että me keskenämme emme ole tehneet vielä paljon laukkaharjoituksia. Sain Ruotsissa vain "näytteen" Skinnyn laukasta kun käytiin maastossa yksi kiitolaukkapätkä ja nyt sitten olen päässyt narussa työstämään laukkaa ja nostoja. Mutta onhan sillä laukattu vuosien varrella enempi tai vähempi :). Viimeisin ihminen joka hoiti sitä Ruotsissa sanoi, että eivät ole päässeet paljon työstämään laukkaa kun heillä oli niin raskas ja upottava kenttä.

      Ihan kiva laukka sillä kyllä on :). Kuitenkin laukka etenkin ympyrällä vaatii kuitenkin Skinnyltä vielä aika paljon. Ehkä vähän energiatasoista riippuen laukkailee kyllä pitempäänkin, tässä oli tosiaan näitä nostoja :).

      Poista
    2. Oh jag har helt missat dessa filmer, ni är såå duktiga!
      Ive completely missed out on theese videos, you are doing soo great!
      :):) /Katrin

      Poista
    3. Fin att du märkade dom nu ;). Jag har också filmer här http://skyfighter96.blogspot.fi/2012/11/nautintoja-1-melassia-ja-piehtarointi.html
      och här http://skyfighter96.blogspot.fi/2012/12/taitojen-opettelua-odota-kasky.html

      Kram!Pauliina

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.