lauantai 30. maaliskuuta 2013

Mitä Harry Potter opettaa meille hevosista?

Kuva hevoskotkasta, Hiinokasta elokuvasta Harry Potter ja Azkabanin vanki
On pääsiäisen aika ja noidat ja velhot liitelevät taivaalla... ja kukapa olisi kuuluisampi velho kuin Harry Potter. Harry Potter ja Azkabanin vanki -kirjassa (ja elokuvassa) esiintyy taikaolento Hiinokka, hevoskotka, jonka ruumiin yläosa on kotkan ja alaosa on hevosen.

Hevoskotkia tulee lähestyä kunnioittavasti. Sille täytyy kumartaa, ja odottaa sitten, että hevoskotka vastaa kumarrukseen antaen luvan edetä.

Harry Potter kumartaa hevoskotka Hiinokalle kohteliaan välimatkan päästä

Hiinokka vastaa Harry Potterin kumarrukseen

Youtubessa on pätkä Harry Potter elokuvasta, jossa kuvataan Harryn ja hevoskotkan ensitapaaminen ja yhteislento.  Video on linkitettynä myös alle:




Se, miten hevoskotkaa tulee lähestyä, toi mieleeni sen, miten lähestymme hevosta. Emme halua hevosen  tuuppaavan omaan tilaamme röyhkeästi tai lupaa kysymättä. Näin myöskään hevonen ei halua, että sitä lähestytään kunnioittamatta sen omaa tilaa. Kun menemme esimerkiksi karsinaan, pitää muistaa, että siellä käyttäytymisessä on toinenkin puoli kuin vain se, että hevosen täytyy antaa tehdä sille sitä ja tätä.  Meidän täytyy myös käyttäytyä sitä kohtaan hyvin. Ajatellappa, jos olisi tapana kumartaa hevoselle, ennen sen luokse menoa.. Aika jännä ajatus! :D

Kun hevosta kohtelee hyvin, se tekee puolestamme miltei mitä vain. Hevosemme vievät meidät päivä toisensa jälkeen upeisiin korkeuksiin -tavallaan lentoon, kuten elokuvan hevoskotka.


HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

 

Pajunkissojen aika on taas täällä
Luonnon heräämisen kevääseen näkee parhaiten maastossa hevosystävän kanssa

Pikkuisia suloisia pajunkissoja

Kaikki kuvat hevoskotkasta ovat kuvakaappauksia ylläolevasta youtubevideosta. Pohdin kyllä hetken, mitä tekijänoikeudet sanovat tästä, mutta uskalsin sitten kuitenkin käyttää videota ja kuvia.

20 kommenttia:

  1. Eikö juuri kyseinen Harry Potter -elokuva tulee päsiäisen aikaa telkkarista? :)

    Harry Pottereiden kolme ensimmäistä osaa ovat suosikkejani. Niissä on jotenkin sellainen huoleton ja pirteä yleistunnelma. Loppuvaiheessa elokuvat/kirjat ovat todella synkkiä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin näin, yleensähän niitä on tullut telkasta pääsiäisen aikaan, siksi tämä nyt tulikin mieleen ;). Meillä ei ole telkkaa, joten en tiedä tästä pääsiäisestä että näytetäänkö näitä. Miellään sen olisi kyllä katsonut :).

      Minä olen ihan samaa mieltä, minunkin suosikit on kolme ekaa osaa. En ees uskaltanut lukea neloskirjaa eteenpäin ;). Vai oliko se vitoskirja...

      Poista
    2. Neloskirjan alku oli niin pitkäveteinen, etten jaksanut lukea sitä loppuun. :D

      Kyllähän meidän tulisi käyttäytyä hevosta kohtaa yhtälailla kunnioittavaksi eikä vain royhkeästi tunkeutua sen karsinaan. Minä yleensä avaan karsinan oven ja odotan, että Ukko ensin tulee tervehtimään minua ja vasta sitten astun karsinaan. :)

      Poista
    3. *tunkeutua esim. sen karsinaan. Ja olipas muutenkin paljon kirjoitusvirheitä noissa kommenteissa... :( :D

      Poista
    4. En huomannut mitään kirjoitusvirheitä ;). Ihminen ymmärtää sanat vaikka vain eka ja vika kirjain sanasta ois oikein ja välissä kirjaimet sekaisin ;). Aika monet käyttää tuota tervehtimistekniikkaa ihan huomaamattaankin :). Piti oikeen ruveta miettimään että miten sitä itse tuleekaan mentyä sinne karsinaan, yleensä kaiketikin ilmoitan tulostani ennen oven avausta ja sitten pysähdyn ovella.

      Poista
  2. Kärsin PPD:sta (Post Potter Depression) ja tää melkein vain pahensi sitä :'D mutta silti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tuo depressiomuoto siis se, joka aiheutuu siitä kun Harry Pottereista ei enää tulekaan uutta kirjaa tai elokuvaa :D? En ollut kuullutkaan moisesta, ajattelin lauseen alussa että mistä ihmeestä se kärsii ;)

      Poista
    2. Kirjasarjan loppumisesta tää pääosin johtuu, leffoihin olen suurimmaksi osaksi pettynyt. Onneksi voi aina napata kirjan hyllystä ja lukea! :)

      Poista
    3. Omasta mielestäni kirjat ja elokuvat ovat olleet yhtä hyviä. Itse asiassa viimeinen osa on mielestäni jopa parempi elokuvana kuin kirjana. :D Kirjaan on tungettu liikaa kaikkea ja se on siksi sekava. Elokuva mielestäni kursii kirjan juonen selkeämmin kokoon. No, minä olenkin aina tällainen vastarannan kiiski, joka on lähes aina elokuvien ja kirjojen suhteen eri mieltä asioista valtaosan kanssa. :DD

      Poista
    4. T: Okei, opinpa uuden termin :D.

      T ja Karo: Omasta puolestani kuulun siihen kastiin, joka tykkää siitä yleensä jonka ensin sattuu katsomaan tai lukemaan :D. Eat Pray Love:sta luin eka kirjan ja elokuva oli pettymys, mutta Linnunradan käsikirja liftareille oli yksi parhaista leffoista ikinä ja kirja pettymys XD.

      Minäkin koen olevani juuri erimieltä ns kriitikoiden kanssa ja valtaosan suhteen, on ihan oma maku, kuten kai meillä kaikilla :)

      Ja se on totta, kirjasarjat tai elokuvat ei koskaan kuole tai lopu oikeasti, siellä ne odottaa meitä hyllyssä :)

      Poista
  3. Luoskelin muuten vanhoja postauksia, jossa kerroit talvitalliin muutosta. Onko Skinny ollut enää nesteinen jaloistaan? Ja onko sillä nyt tarhakaveria vai ei? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne nesteet tasoittui ajan myötä sitten kun kroppa tottui karsinassa olemiseen pihaton jälkeen. Jalat on olleet jopa aikalailla kuivat, pikkasen jotain välillä mutta hyvät kuitenkin. Se on ollut nyt tammikuusta asti yksin tarhassa. Ja hyvin viihtyy. Ryhmittäytyvät välillä viereisten tarhan hevosten kanssa seisomaan lähetysten, vaikka aita onkin vieressä. Ylttävät siitä aidan yli vähän hammastelemaan myös. Vaikuttaa tyytyväiseltä, eli hyvä näin.

      Poista
    2. Aivan. Ukko on saanut nyt uudet tarhanaapurin, jonka kanssa se tulee todella hyvin toimeen. Kysessä rauhallinen suokki. Rapsuttavat tosiaan ahnaasti aidan yli. :)

      Aiemmin olin kauheasti Ukolle tarhakaveria vailla, mutta nyt tunnun suhtautuvan siihen jopa pelokkaasti. Tarhat ovat nimittäin aika pienet väistämiseen. Lisäksi olen kuullut viime aikoina paljon juttua tarhakavereiden välisistä kahnauksista. :/

      Poista
    3. Joo, itseäkin on alkanut oikein hirvittää nuo vammat mitä siitä sitten tulee kun ruvetaan selvittelemään välejä pienessä tarhassa. En ole minäkään enää suinpäin etsimässä tarhakaveria. Hyvä näin, joskin suostun kokeilemaan, jos se on tarpeen. Nyt jo hetken luultiin että kokeillaan sitä yhden toisen kanssa, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Ehdin jo hetken pelätä että mitä jos ne rikkoo toisensa..

      Poista
    4. Sama täällä, eli suostuisin kyllä kokeilemaan, jos tallinpitäjä niin ehdottaisi.

      Liityin muuten juuri blogisi lukijaksi! :D Olen koko ajan luullut, että olen jo ollut blogisi rekisteröitynyt lukija kunnes totuus äskettäin valkeni.

      Poista
    5. Hahaa, kiva kun liityit ihan "virallisesti". En tiennytkään että yksi aktiivisimmista lukijoista/kommentoijista ei olekaan virallinen lukija :D, hyvä että asia on korjattu.

      Poista
  4. Aivan ihana postaus! Ei olisi ihan ensimmäisenä tullut itselle mieleen ruveta analysoimaan Harry Potter-elokuvien perusteella ihminen-hevonen suhdetta :D Ja kauniita kuvia!

    http://sorsaporo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat mieheni käsialaa. Kyllä vaan kaikki vuodenajat ovat luonnossa kauniita -etenkin silloin kun aurinko paistaa :). Pajunkissat on minusta olleet aina suloisia, jotenkin herttaisia pikkuisia silkkitassuja.

      Kiitos kommentistasi :).

      Poista
  5. Vähäks kiva postaus! Ja just niinku sanottiinki ni ei ois tullu mieleen rupee pottereit kyl pohtii noin syvällisesti, mutta kiva näkökulma:D ja voishan ton opettaa, et kumartaa eka ja sitte hevonen tulee luokse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisi opettaa, ulkopuolisen silmin se voisi näyttää vähän hassulta, mutta ainakin se olisi ihmisille selkeää mitä sillä tarkoitetaan, hevoselle se ois vaan merkki tulla :D

      Ja ilahdutti todella paljon jos sinäkin pidit tästä. Mietin tosi paljon onpiko mitään järkeä edes laittaa tämmöistä pääsiäispostausta tänne (ja ennenkaikkea pelkään olenko tehnyt jotain oikeasti kovinkin väärin käyttäessäni tuota youtubevideota..), mutta hyvä että laitoin.

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.