maanantai 8. huhtikuuta 2013

Talvinen maastoiluvideo (sis. maastossa piehtarointi)

Ja hangessa ollaan yhdessä hujauksessa kun poni päätti käydä piehtaroimaan
Eräänä maaliskuun päivänä ratsastelin maneesissa ja lähdin sen jälkeen ilman satulaa maastoon. Skinny oli oikein mukavan rento ja aurinko paistoi. Aika lähellä tallia se otti askeleen polun vierelle. Koska se joskus kävelee polun viertä, ajattelin että meinaako se tehdä niin nytkin. Mutta hänpä jäikin siihen polun viereen ja alkoi kaivella hankea...

*kuops kuops* "Minä aattelin tehdä tähän hyvän piehtarointipaikan, jos ei haittaa?

*keskittynyt kuops kuops* "Sinuako ei edelleenkään siis haittaa, jos pyörähtäsin vähän?

..Ihan sen oloista kaivelua kun yleensä ennen piehtarointia. Mutta mehän oltiin maastossa. Eihän mikään hevonen käy makuulle maastossa? Ja ratsastaja selässä? Sen täytyi olla jotain muuta. Joskushan se on kaivellut vanhoja varpuja syötäväksi lumen alta kuin paraskin poro. Mutta tätä miettiessäni heppa sanoi kokoajan hyvin vakuuttavasti "Minä kaivan ahkerasti tähän puhtaaseen hankeen ihanaa piehtarointipaikkaa"... 


Huolellista kaivamista
Minä edelleenkin epäuskoisena ja kiinnostuneena jatkoin hevosen touhujen katsomista. Ja kas, sitten HUMPS, omat jalat osuikin yhtäkkiä maahan ja oltiin maassa. 

"Kun et kerta vakuuttavasti kielläkään niin ajattelin maastoutua (=mennä makuulle)" "Miksi oot niin yllättynyt? Kyllähän minä kerroin jo ajat sitten aikeistani"

..Sepä kävi nopeasti! Skinny olis käynyt siis ihan pokkana piehtaroimaan, mutta tapauksesta yllättyneenä käskin sen heti ylös, ennenkuin olis käynyt hassusti piehtaroivan hevosen selässä. 


Jaa että ei saakaan käydä makuulle, päätä nyt jo

Ja eikun ylös..

Oon ajatellut monesti, että kehtaanko ikinä opettaa tuota menemään makuulle ja ylös silleen että oon itse selässä. No, hyvin ketterästi se näköjään kävi ratsastajasta huolimatta, ja ihan vapaaehtoisesti.

Kai se pitää sitten nousta..

Tässä ollaan ilmeisesti myös nousemassa ylös..?

Kylläpä huvitti tuo tapaus, en ois oikeesti uskonut, että se yrittäs piehtaroida, mutta onhan se nyt uskottava. Nauroin itsekseni koko loppulenkin tuota välikohtausta, joka muuten sujuikin ilman sen kummempia erikoisuuksia. Mentiin osa lenkistä kylläkin sellaista reittiä pitkin missä ei olla ennen käyty, ihan hyvä noin tunnin reitti, sinne mennään toistekin.

Vainukoirahevonen, kulkee turpa maassa



 Talvinen maastoiluvideo ja tuhoon tuomittu piehtarointiyritys (tyhmä ihminen, ei antanut!)




Pelkkä piehtarointi(yritys)pätkä:





"Äiti, kato mitä tuolla on, mistä mennään?" Löysimme sitten kiertoreitin, mutta video siitä oli jostain syystä hävinnyt


Lempinäky; maasto ja hepan hörökorvat <3

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No elä :D, hauska hevonen minulla ;), sen kanssa ei tuu tylsää. Hihii.

      Poista
  2. HAHAHAAHAAA, loistava toi piehtarointipätkä! Toinen meni maahan ihan sillain "aaah nyt on hyvä" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ;) niinpä, juuri silleen että "aah..oi ku ois ihanaa"! Nyt jälkikäteen käy sitä sääliks kun minä vaan komennan ylös vaikka toisen ois ollu NIIN ihana pyöriä tuossa puhtaassa hangessa. Seuraavan kerran voin vaikka tulla alas niin saa pyöriä, sittenhän voin nousta takaisin selkään ;). Kyllä oon nauranu tuolle pitkän aikaa ;D.

      Poista
  3. Hahah, ihana Skinny! Meillä yritetään joskus kesäisin heittää kyljelleen matalaan rantaveteen kun ollaan kahlaamassa. Saa olla aika tarkkana selässä, että ehtii keskeyttää humman aikomukset. Muuten mennään hetkessä kauhomisesta kyljelleen ja ei siinä ehdi tehdä mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantavesi onkin aivan vastustamaton piehtarointipaikka, nyt tiedän, että hankikin voi olla. Mut mikä on ihanampaa kuin vedessä polskuttelu ja sen jälkeen piehtarointi rantahiekassa, ah, jos minä oisin hevonen niin unohtus kyllä ratsastaja siinä vaiheessa ;).

      Poista
    2. Niin... varusteet päällä ja kuskilla liian usein kännykkä r.housujen pikkutaskussa kastumassa takuuvarmasti kun aina sieltä selästä ei pääse liukkaasti pois :D Onneksi kesällä tulee ratsastettua paljon ilman satulaa

      Poista
    3. Joo satula päällä ei ookaan enää niin harmitonta kun voi tuhoutua satula yhteen piehtarointiin, puhumattakaan siitä kännystä ;).

      Poista
  4. Heh, nauratti! :D Skinny kaivelee iloisesti piehtarontipaikkaa ja sinä päivittelet, että aikookohan koni nyt piehtaroida ja yhtäkkiä humps. xD

    Ukkokin on kerran yrittänyt piehtaroida nykyisen tallin kentällä minä selässä. Ei edes mitään ennakkovaroitusta vaan ihan yhtäkkiä hevonen katoaa alta. Nousin selästä pois ja aloitin kauheanmoisen maiskutuksen. Ukko oikein säikähti, että, "mikä sille oikein tuli?" :D

    Ratsastuksen jälkeen ei meinaa saada satulaakaan pois selästä, kun Ukko yrittää piehtaroida karsinan ihanassa pellavassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit ;). Joo, oli siinä ihmettelemistä, en vaan ois uskonut että mikään hevonen käy oikeesti maastossa piehtaroimaan, olin epäuskoinen niin kauan kun sitten oltiin jo maassa.

      Hih, hauska että säkin oot saanut kokea tuon kun hevonen katoaa alta, hih. Ja hevonen tietysti aattelee että kaikki on ihan ok kun ei kerran vakuuttavasti kielletä tai estetä. Skinnykin ois ihan rauhassa käynyt piehtaroimaan, oisin kyllä ollu pulassa, ois pitäny nousta pois alta ja vikkelään.

      Joo, karsinan puhtaat purut tai pahnat on ihana paikka kelliä kun on vähän hikinen.

      Poista
  5. Hoho :D Kyllä nauroin ja lujasti! Skinny-raukka on aivan äimänä, että TÄH mitä se nyt huitoo. :D Mainio video. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla että sinuakin nauratti, hih. Voi toista, minua säälittää jo oikeesti tuo heppaparka kun sen ois ollu niin hyvä piehtaroida, mut enpä vaan tajunnu tuossa tilanteessa, helppo olla jälkiviisas että ois voinu tulla alas ja antaa toisen pyörähtää ;). Oli se sen verran hulvaton kokemus ekaa kertaa ikinä huomata että kas, hevonen oikeesti kävikin makuulle, iiiik!

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.