Skini täällä moi!

(c) Taru. Huhtikuu 2014

Emännästäni on ollut mukava lukea muiden blogien päätähtien ajatuksia, joten nyt se päästi minutkin vähän kirjoittamaan.

(c) Taru

Minusta on mukavaa olla hevonen. Parasta hevosena olemisessa on kenties se, kun saa etsiä itselleen oikein mukavan piehtarointipaikan. Valitsen paikan huolellisesti, sen täytyy olla kutsuva ja sellainen, että sen jälkeen tuntee piehtaroineensa. Hieron itseni aina perusteellisesti hiekkaan, ensin koko kyljen, sitten selän ja sitten toisen kyljen. Samalla hankaan myös kaulaani ja päätäni, sekä otsan. Muistakaa sulkea silmänne kun otatte hiekkakylpyä naamalle, niin ei mene hiekkaa silmiin! Karsinassani on paksu turvepatja ja siinäkin on mukava piehtaroida, etenkin kun tulen sateesta sisälle. Karsinassa en mahdu piehtaroimaan molempia kylkiä kerralla vaan  nousen välillä ylös. Piehtaroinnin jälkeen on rento olo, lihakset ovat mukavan lämpimät eikä mistään kutita.

Tai olisiko parasta hevosena olemisessa sittenkin ruoka. Syön sisällä ja syön ulkona. Ulkona minulla on puuhalaatikko ja se on vähän hidastanut heinien järjestämistä sopivalle alalle. Minusta on kaikkein ihaninta irrotella heiniä. Heinä maistuu paljon paremmalta silloin kun sen saa nyhtää irti ja tykkäänkin syödä heinäkasan sisältä ulospäin. Emäntäni kuvaa minua usein ja sentään hän ymmärtää myös kuvata tärkeitä asioita, eli syömistä.

Heinäpesä joka syntyy kun syön heiniä

Emäntäni on aika kiva. Olen keksinyt uuden tavan jolla ilahdutan häntä. Sanon "öhöhöhöhö", kun harjoittelemme temppuja. Parhaassa tapauksessa hän repeää nauramaan, unohtaa mitä oli tekemässä, ja antaa minulle useamman kuin yhden porkkanapalan kerralla. Reaktion aikaansaamiseksi voi riittää pelkkä pehmeä ja vieno "öh" -helppoa!

Tiedän että olen varsin suloinen ja käytänkin monesti viehätysvoimaani saadakseni porkkanapaloja. Katson molemmat korvat höröllä, räpsyttelen kauniita silmiäni ja kääntelen vienosti päätäni. Tämä toimii erityisen hyvin silloin kun emäntä tähtää minuun kameralla. Hyvästä poseerauksesta saan aina palkinnon.

Emännälläni on monia outoja tapoja. Hän haluaa esimerkiksi syöttää minulle vihreitä levärakeita.

levärakeet lihasten rakennukseen

Minusta ne haisevat pahalta ja maistuvat vielä pahemmalta. Kaurahiutaleet, joita hän ripottaa rakeiden päälle, ovat kyllä hyviä. En koskaan muuten saa kauraa, paitsi silloin kun ärsytän naapuriani ruoka-aikaan heittämään minulle muutamia kauranjyviä. Koska saan kauraa niin harvoin ja vähän, hiutaleet ovat minusta vastustamattomia. Poimin hiutaleet rakeiden seasta ja jätän rakeet. Joskus en malta erotella rakeita ja hiutaleita, vaan otan kaiken suuhuni, syön hiutaleet, teen mössööntyneistä rakeista palleron ja sylkäisen sen kuppiin.

rakeet palleromuodossa

Emäntäni tuntuu olevan ilahtunut jokaisesta rakeesta jonka syön. Minusta on todella outoa että hän säännöllisin väliajoin pistää minut maistelemaan uusia pahoja ruokia vaikka on itse ihan yhtä nirso uusien ruokien suhteen.

Emäntäni on outo myös sen takia, että hän ei ole tunnereaktioissaan yhtä johdonmukainen kuin minä. Hän saattaa olla huolissaan tai peloissaan, vaikken tiedä miksi. Hän voi pelätä hammaslääkäriäkin etukäteen, minähän en pelkää edes silloin kun hammaslääkäri jo huoltaa hampaitani. Silloin taas kun minusta on selvä syy olla peloissaan, hän ei ole lainkaan peloissaan. Esimerkiksi jos käännymme lähellä kotia olevasta tienristeyksestä väärään suuntaan, pelkään että en pääse kotiin. Mihin joutuisimme ellen kertoisi ihmiselleni, joka aivan tyynesti jatkaa ohi kotiristeyksen, että menemme väärään suuntaan? Tai kerran kun tapasimme hyvin erikoisessa paikassa kaksi peräkkäin ajavaa autoa joista toinen haukkui hurjana. Autot eivät yleensä hauku, enkä nähnyt koiria missään, miten se oli mahdollista? Tilanne oli erittäin huolestuttava ja minusta olisi ollut viisainta paeta, mutta jälleen ihmiseni oli aivan älytön. Hän ei lähtenyt juoksemaan kanssani vaan käyttäytyi kuin meidän täytyisi jäädä tuohon tilanteeseen.


Emäntäni mieli kulkee enemmän menneessä ja tulevassa kuin omani. Minä opetan häntä elämään hetkessä ja irroittautumaan kiireestä. On minullakin kiire joskus, kuten silloin kuin syön tai olemme palaamassa maastosta kotiin iltaheinille. Silti minun hevosenelämäni näyttää olevan paljon kiireettömäämpää kuin emäntäni. Me näemme siis maailman vähän eri tavalla, mutta silti me tullaan ihan hyvin juttuun.

Kuvituskuviksi emäntäni laittoi Tarun ottamien kuvien lisäksi 20.4.14 otettuja kuvia, sillä sinä päivänä kuvattiin todella paljon ja kohta on kesäkuvian aika :).