tiistai 17. kesäkuuta 2014

Opettelen uudelleen kävelemään (rats. tunti)



Tämä postaus on lojunut muutaman viikon keskeneräisenä. Nyt on aika kertoa nämä ratsastus-kuulumiset loppuun asti.

suojien laittoa, korvapumpuli vielä korvassa

Kävimme pariin otteeseen ratsastustunnilla tässä muutama viikko sitten. Mitä enemmän tutkin ja koen tätä vähän erilaista tapaa ratsastaa, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä että tämä toimii meille. Ohjaajamme osaa suhtautua jätskipäämäisyyteeni pitkällä pinnalla, ja silti vaatia ja neuvoa ja antaa jatkuvaa palautetta. Minun on helppo olla omana itsenäni ja virheineni tunnilla enkä suostukaan enää maksamaan muunalaisista tunneista.

työskentelyä 20.5.14.
Keskityimme jälleen hevosen etuosan ja lapojen kontrollointiin ja ajatukseen "hevonen ohjautuu lavoistaan". Mietin omia jalkojani hevosen etujalkoina ja tätä kautta yritin saada oman lantioni kävelyliikkeeseen mukaan. Mietimme polkupyörämäistä liikettä. Lantion pitää "pyöriä" sen sijaan, että se on luutuneena paikalleen... (joo, itsestäänselvää, vaan ei minun lantiolle). Kun pääsin sisään tuohon kävelyratsastukseen (johon siis postauksen otsikkokin viittaa) niin rupesi tuntumaan melkein samalta kuin itse kävelisi maassa eteenpäin. Harjoitus on hyvä minulle jonka lantio ei meinaa liikkua yhtään mihinkään, ja toisaalta se pistää hevosen lapoihin liikettä. Ulko-ohja oli jälleen poissa käytöstä, sisä-ohjalla säädeltiin asetusta ja myödättiin. Välillä käytiin kävelemässä kavaletin ja lyhyen välin puomisarjan yli.

Siellä mennään
Näistä parista tunnista tuli todella inspiroitunut ja toiveikas olo. Semmoinen olo, että tää ihan oikeesti toimii ja näen pieniä tuloksia ja onnistumisia heti. Yksi meidän isoimmista tavoitteista on ollut saavuttaa rauhallinen harjoitusravi, hölköttely, nöpöhölkkä, jogging, miksi sitä nyt kutsuisi. Tällä jälkimmäisellä tunnilla tuli semmoinen pätkä pitkin ohjin harjoitusravia, että uskon ehkä vihdoin olevan mahdollista saada semmoinen rauhallinen ravi kehittymään... Uutta valoa tunnelin päässä siis :).

Aijai, missä varpaat roikkuu. Varpaat kuuluu olla menosuuntaan!!!

Samoja hommia jatkettiin siis kuin viimeksi, josta kirjoitin kaviokurssi-postauksen yhteydessä. Ravi otettiin mukaan ohjelmaan ja tavoitteena oli pujotella tötteröitä rauhallisessa ravissa ja pyöräyttää hevonen heti pienelle voltille kun kaahoitus alkaa. Tuloksena oli toki kaahoitusravia, josta meinasin ilman ohjia ja jalustimia tietenkin tippua (muistattehan sen Hessu-videon..?). Kuitenkin tämän tuloksena saimme sitten pari pätkää hyvää raviakin.

Laitan tuohon alle videota kotitehtävän teosta. Kotitehtävä koostui videointi-kerralla tötterö-ympyrästä ja pujottelusta.  Meillä oli myös yksi kavaletti jonka yli kävimme kävelemässä välillä mutta siitä ei ole videota. Ympyrällä hain ensin ympyrän kaaren ja asetuksen ympyrän mukaisesti. Sitten pienensin ympyrää pyörien lopulta kuvaajan ympärillä pikkuvoltilla ja sitten lähdin taas suurentamaan. Välillä menin ympyrän kehällä olevien tötteröparien sisä/ulkopuolelta. Pujottelutehtävässä etsittiin tiukkoja päätykäännöksiä, käännös alkoi kääntämällä oma katse, sitten taivuttamalla kunnolla hevosen pää ja kaula, laskemalla ohja ja kääntämällä ulkolapaa jalalla. Pujottelussa aloin pyytämään omien jalkojen liikkeellä lisää vauhtia ja lopulta pieniä pätkiä ravia.


 Videosta jäi ensin taas hirveän pitkä, melkeen 8 minuuttia, mutta tein taas sen rinnalle lyhytversionkin (4min). Varmaan aika mitään sanomattoman näköistä menoa mutta olkoot :). Heti alusta puuttuu yksi kuvateksti, eli E:n jälkeen alan pyytämään pysähdystä. Yritin pistää noita tekstejä vähän selventämään mitä tapahtuu.
Lyhyempi 4 minuutin video
 

4 kommenttia:

  1. Siis onko tämä teidän ratsiope joku "erikoinen" opettaja (esim. CR tms) vai ihan "normaali"? :) Kun mainitsit erilaisesta ratsastus tavasta, niin jäi mietityttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis hän ei ole ollenkaan ratsastuksen opettaja koulutukseltaan vaan hieroja ja pitkän linjan lännenratsastuksen harrastaja. Hän ammentaa tunteihin ideaa nimenomaan hierontakoulutuksesta sekä Skinin hieromis&hoitokokemuksesta ja omalta lännenratsastukseen suuntautuneelta ratsastuksen opettajaltaan. Tää on toiminut meille jotenkin todella hyvin vaikkei nyt sitten sitä ratsiopen tutkintoa takana olekaan :). Osaa lukea ja katsoa hevosen liikettä hyvin tuosta hieronta-vinkkelistä käsin.

      Erilaisella tavalla viittaan siihen että en ole koskaan aiemmin törmännyt näihin harjoituksiin eli että mentäs ilman ohjaa (tai etenkään ulko-ohjaa, saksassa ratsutettuja hevosia oon kyllä ratsastanut joita ratsastettiin nimenomaan ulko-ohjalla) tai että saapi "kävellä" tuolla selässä aktivoiden noita lapoja.

      Poista
  2. Mites sille sovitukseen tulleelle satulalle kävi? Päätitikö pitää sen? :)

    Ois mahtavaa päästää pitkästä aikaa tunnilla. Ukko oli jo niin hyvässä kunnossa, kunnes tapahtui tämä valitetava takapakki. :/ Saapa nähdä, milloin Ukko on taas siinä kunnossa, että päästään tunnille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SR pääsi jatkosovitukseen eli testailut jatkuvat. Ostin sen siis mutta eihän sitä sopivuutta näe kuin lopulta käytössä.

      Heti kun ihottuma heltiää niin varaatte tunnin. Hyvä tunti tuo kyllä iloa päivään ja uutta tsemppiä.

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.