|
Kesätallilla pyörötyöskentelyä |
Meidän kesä on nyt virallisesti ohi ja on muutettu talvitallille. Skinny tuntui olevan perääni erityisen paljon ekojen parin päivän ajan. Muutettiin lauantai-iltana ja olin ensimmäinen, joka otti sen sunnuntaina ulos. Skinny steppasi rauhattomasti karsinan ovella sanoen "äiti, auta, vie minut ulos täältä häkistä!!!". Siitä me sitten lähdettiin pihapiiriä tutkimaan ja se sai juosta narun päässä kentällä, myöhemmin pistin sen tarhaan. Tätä tutustumista laajennettiin seuraavana päivänä lähimaastoon ja tutustumista yhä jatketaan.
|
Kesätallilla lähtöä odottamassa. "minä olen söpis" *nuuh* |
Pari kertaa olen noussut maastolenkin aikana selkäänkin, löytyi jo hyvä selkäännousupaikka sitä varten. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa ratsastaa naruriimulla koulutusköysi ohjina, se oli ihan näppärä vaihtoehto :D. Uudet paikat on vielä kuitenkin liian jänniä Skinnylle mennä selästä, siispä jatketaan "turvallisuusvyöhykkeen" laajentamista ja luomista lähinnä maastakäsin. Eli ulkoilu-ohjelmamme pitää tällä hetkellä sisällään talutuslenkkejä uusissa maastoissa, matkan varrella vähän "temputusta" ja kentällä juoksutusta. Harmi ettei kentällä ole aitoja, enkä siis ole voinut päästää juoksemaan irtona vaikka oltaisi kaksin :(.
|
Kyydin odotusta muuttoiltana. Skinny oli ihan täpinöissään kun tuli kuljetussuojat jalkoihin ja se näki pihalla trailerin (joka sitten olikin ns. väärä hälytys, kun se oli pihalla Sallin kuljetusta varten). |
|
Lähtöpusu |
Nyt kun kirjoitan tätä, on ensimmäinen viikko kulunut ja Skinny tuntee tallissa jo erityisen hyvin ne ihmiset, jotka antavat sille ruokaa, sekä ne kellonajat jolloin ruokaa saa -sehän on tärkeintä. Olen monesti tallilla juuri iltaruoka-aikaan ja onnekseni olen siis saanut jatkaa edes jonkintasoista osallistumista ruokintaan. Tarhakaveri pitäisi järjestyä myös piakkoin, mikä voisi mahdollisesti lisätä aktiivisuutta tarhassa.
|
Muuttovalmiina kyytiä odotellessa |
|
Lastaus, eli suomeksi, oli pimeä XD. Kuka näkee traikun takaa päin ja hevosen menossa lastaussillalla sisään? ;) |
|
Perillä talvitallilla! |
Plussapuolia tällä uudella tallilla ovat mm. täyshoito, vapaa hyvälaatuinen heinä tarhoissa, oletettu tuleva tarhakaveri, kokopäivätarhauksen mahdollisuus, loistavapohjaiset maastot, ja kentän olemassaolo. Miinuksena se, että Skinny on päivä päivältä jäykistynyt ja tässä yhtenä päivänä rutiinivenytyksiä tehtäessä kuului aikamoinen pauke kun se taivutti kaulaa ja kylkeä. Se ihan itsekin hämmästyi kun ei taipunutkaan ja joutui ottamaan uuden yrityksen venytykseen, joka aiemmin on mennyt kuin ei mitään. Jalat on myös suhteellisen tukit eli nesteet ei kierrä kun seisomista on pihatto-olosuhteisiin verrattuna tallissa kuitenkin ylettömästi. Reppana :(. Voi olla, että kroppa vielä sopeutuu, kun eihän sillä noin tukkijalat olleet keväälläkään Ruotsissa, vaikka eli tallissa. Noin jäykkä se ei kuitenkaan ollut, johtuisiko sitten siitä, että siellä sillä oli 2 kertaa suurempi karsina, jossa se sai järjestää toisesta vessapuolen ja toisesta makuu- ja ruokapuolen.
|
Tarhassa talvitallilla |
Minä odotin jonkinlaista helpotusta kavioiden hoidon käytäntöön juoksevan veden myötä. Käytännössä ainot helpotus onkin se, etten joudu enää kantamaan kotoa/töistä lämmintä vettä, vaan saan sen suoraan letkusta. Käytän kuitenkin samaa ämpäri-tekniikkaa kuin edellisessäkin paikassa; laitan saippuavesiämpärin ja huuhteluvesiämpärin ja pesen niiden avulla kaviot. Sillä vaikka on kuinka juokseva vesi, eihän minulla riitä kädet pitämään sekä 1) vesiletkua, 2) kaviota että 3) pesuharjaa kavioita pestessä :D, eikä vettä voi jättää kokoajaksi juoksemaankaan. Toinen odotukseni kuitenkin täyttyi; kuivaushuone, ah, niin täynnä, mutta tavarat saa kuitenkin kuivaksi :D. Ei tarvi myöskään harrastuksekseen ajaa autoa, siihen olin vähän väsynyt :). Tekstistä voi kuitenkin varmaan vähän rivien välistä lukea että minä en ole vielä sopeutunut, mutta kovaa kyytiä minäkin taas totun, niin se oli tottuminen kesälaitumellekin :).
|
Mitä tästä kuvasta nyt voi sanoa, tallessa on ja tallessa pysyy? |
|
Vielä (haalea) muisto kesäkodista |
Oon hetki aikaa sitten vasta alkanut tätä blogias lukemaan, teidän tarina on niin ihana, ihan kuin jostain sadusta :-) tykkään tosi paljon !
VastaaPoistaMun blogista löytyy sulle haaste ! http://tanaanonhuominen.blogspot.fi/2012/10/liebster-blog.html
Voi kiitos kauniista sanoista, oikein mukava kuulla! :D Ja kiitos tosi paljon liebster-tunnustuksesta. Minäpä käyn vähän tutustumassa sinunkin blogiin.
PoistaAivan mainio tuo turpakuva :D Skinny näyttää vähän siltä niin kuin virnuilisi :D
VastaaPoista..ja ihan selkeähän tuo lastauskuva on, hyvin näkyy traikku ja hevonen :D
Koska tulee kuvia satulasta? :)
Heh, hyvä että hahmotuskyky riittää trailerikuvan hahmottamiseen :D.
PoistaSkinnyllä on niin söpöjä noi "minä olen söpö, anna nami" tai "olen kiinnostunut ja utelis" -ilmeet :D.
Satulasta tulee kuvia kun ehdin.. on vähän ongelmia kirjottaa etes suurinpiirtein ajantasaisista jutuista :D. Satulahomma on kuitenkin kesken vielä kun odotellaan sitä kaarevaa vyötä.