tiistai 28. lokakuuta 2014

Glovet

Glove 0,5  17.7.2014
Uusimmat bootsimme ovat Easyboot Glovet. Näitä ollaan soviteltu ja odoteltu koko kesä. 

Gloven pohja

Kokeiltiin heinäkuussa ensin numeroa 0,5. Se oli ehkä hieman tyhmää, sillä takaset oli juuri riisuttu naulakengistä ja ne olivat tosi isot sovitushetkellä. 

Vasen takanen kenkien poisoton jälkeen 17.7.2014 Suorastaan magee seinämä, näillä se kävelis mistä vaan :D

0,5 sovitusta. Kyllä se meni, mutta kantapallot jäivät arveluttamaan

En meinannut oikein millään hahmottaa, miten kantojen ja kantapallon pitäisi tähän bootsiin asettua, vaikka toki luin ohjeita monta kertaa. Tuntui että kantapallot jäävät aivan liian kauas eikä bootsi ollut tarpeeksi syvällä kaviossa.

Vaihdoin hieman haparoiden kokoon 1, mutta sitä saimmekin sitten odotella pari kuukautta. En halunnut toimitusongelmista huolimatta perua tilausta, sillä kyseessä oli supertarjous 55€/kpl, kun perushinta näille on 83€/kpl. Koko 1 saatiin sitten vihdoin lokakuussa.

Sovitusta 3.10. koko 1


Välissä oli muovipusi suojaamaan uutta bootsia palautuksen varalta

Bootsi takaa

Tässä näkyy miten hassulta bootsi edelleen näytti minusta, kantapallojen paikka ei ollut vieläkään minulle selvä!

Tässä tutkitaan, että kannat istuvat kyllä bootsin pohjaan ja kantapallot jäävät siten neopreenille kuten tarkoitus onkin

Mystisin juttu näissä bootseissa oli tuo pohjaosan ja pehmeän neopreeniosan väliin jäävä reuna. Se tuntui ihan mahdottoman kovalta ja olin ihan varma että se hiertäisi. Kyselin myyjältä tästä ja hän sanoi että bootsien tulisi istua niin tiukasti kaviossa ettei hankaavaa liikettä pääse tapahtumaan. Joillakin herkillä hevosilla on käytetty jonkinlaista tähän tarkoitukseen tehtyä pehmeää teippiä sauman suojana.
Sovitukset jatkuivat ja sain luvan olla käyttämättä muovipussia välissä.

oikea takanen kera bootsin

oikea takanen bootsitettuna

molemmat takaset bootsitettuina
Olin niin huolissani hiertämisestä, että aluksi bootseja testattiin vain muutaman askeleen ajan. Sitä varten minun oli suojattava uudet bootsit naarmuilta joten pistin pyyhkeet bootsien ympärille. Näillä sitten käveltiin hoitotilassa.

Sovitusrumbaa
Kun bootsit läpäisivät minitestit oli aika ottaa ne oikeaan käyttöön. Ensin kokeilin niitä vain muutaman minuutin ajan kentällä. Pikkuhiljaa uskalsin kokeilla niitä pitemmän aikaa. Noin viidennellä käyttökerralla, (28.10.) kävimme niillä 1,5h maastolenkin. Bootsit pysyivät myös pienen paniikkipyräyksen ajan jaloissa (lapsi jäi hetkeksi ilman äitiä suureen maailmaan kun tuttavani ratsasti, huoh).

3.10.
Bootsit eivät siis ole hiertäneet ja siitä olen iloinen. Sen sijaan saimme ne jo kerran hajoitettua. Harjoittelimme tuolloin käynnissä sulkutaivutuksen alkeita ja poikitus lähti liian jyrkkänä ja Skini astui bootsin päälle toisella takajalalla. Bootsi irtosi heti kaviosta, mutta jäi säärystimen varassa roikkumaan jalkaan -se muuten vasta olikin pelottavaa hirnakan mielestä. Sain tilanteen pian rauhoittumaan ja tulin alas selästä irroittamaan bootsin. Vauriot olivat pieniä ja suutari kiinnitti säärystimen 7 eurolla uudelleen.

3.10.
Nyt jälkikäteen on hyvä olla jälkiviisas. Nimittäin voi hyvinkin olla että tuo 1 koko on liian iso nyt kun takaset ovat normaalikuosissaan (verrattuna siis siihen kun kokeilin pienempää kokoa kesällä jollin kaviot olivat isommat). Mutta ei hätää! Jos glovet tuosta kovin venähtävät niin niitähän voi kokeilla etusiin, ehkä. Talveksi nämä olisi tarkoitus hokittaa tai nastoittaa.
3.10.


8 kommenttia:

  1. Oho, mikä tarjous! Mistä löysit tuohon hintaan? Josko joskus vielä tulis moiset alennukset, saattais Kooponnykin saada omat töppöset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Future horse carella oli noin upea kesätarjous :), facebookista bongasin sen mainoksen tuolloin. Säästin 66€!

      Poista
  2. Parhaat tossut jos vain istuvat jalkaan. Näiden kanssa saa kyllä jännitellä istuvatko kuinka vuolun jlkn ja vaikka 4vko laidunloman päätteeksi. Kylmässä säässä näiden pukeminen on prkleellistä :| Meinasin tosin jättää nämä kesätossuiksi ja talveksi hankkia helpommin puettavat. Glovet ovat myös sinoat tossut jotka istuvat meillä takasiin eikä tamma saa niitä tiputettua (kovin) helposti. Suorittaa joskus mielenkiintoisia ristiaskelsarjoja ja takomistakin on esiintynyt jos kuski ei ole tarkkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä voi säilyttää bootseja lämpimässä niin jospa pukeminen onnistuisi talvelakin. Nää on olleet mulla haaveena jo pitemmän aikaa mutta sitte tuli se kengitys tuohon väliin sotkemaan. Hyviltä kyllä vaikuttaa etenkin tämmöselle jolla on kuitenkin melko ahdas liike. Täytyy vielä saada lisää kokemuksia noiden pysymisestä ennenkuin uskallan lähteä ajamaan noilla, nimittäin potkisikohan hevonen jalkansa hajalle aisaan jos bootsi irtoisi kaviosta kesken ajon... O_o

      Poista
  3. Meillä samasta paikasta tilattiin ja samalla tarjouksella. Kaikkiin jalkoihin ja etusiin clove wide ykköset ja takasiin clove ykköset. Semmosia maastolenkkejä ollaan noilla vedetty ja vauhteja että huhhu. Kertaakaan ei ole lähtenyt vielä jalasta mutta käännähtänyt etusessa bootsi sivulle kun mentiin täyttä kiitoa jyrkkään ylämäkeen. Kaviossa on vanha vamma joka vie oikean etukavion sisäsyrjän pyöreiden jota oon paikkaillut tuon tapahtuman jälkeen villalla.

    Itsekin mietin tuota hankaamista ja ajattelin hevosen herkkien kantapallojen tähden hankkia siihen teippiä suojaamaan, mutta ei tuo ole nähtävästi ruunaa haitannut, mutta laukata ei ruuna ole niinkään halukas näillä menemään alussa joten jos se teippi siihen auttaisi siihen. Kuhan saan taas blogin pystyyn niin pitää sitten tarkemmin näistä itsekin kertoa kokemuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa kuulla että teillä noi on pysyneet noin hyvin :D. Suomalaisesta valikoimasta glovet on kyllä varmasti siitä parhaimmasta päästä :).

      Meille varmaan tulee ennemmin tai myöhemmin tuota teippiä.

      Ai te ootte jatkamassa blogia :D, sehän on kiva :)

      Poista
  4. Nämä näyttävät kyllä hyvin istuvilta :) Meneekö noihin hiekkaa sisään?
    Mulla oli simple bootsien kanssa ongelmana se, että ne lonksuivat, irtoilivat jaloista ja niihin meni hiekkaa sisään.. eivät jotenkin yhtään sopineet Majurin kavion malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mene juurikaan hiekkaa sisään, mutta jonkinverran menee. Riippuu myös pohjista ja siitä mitä tehdään :D. Simplet eivät selvästikään sopineet Majurille, bootseissa se istuvuus ois tosi tärkeetä. Noihin väljempiin bootseihin kannattaa lisäksi pistää sukka tai säärystin niin hiekka ei hierrä, käytännössä kaikkiin bootseihin eksyy hiekkaa enempi tai vähempi. Gloveihin varmasti vähiten. Kaviot ovat jopa osin kuivat glovejen käytön jälkeen vaikka oltaisi menty kunnon lammikoista :).

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.